perjantai 19. lokakuuta 2012

Piilossa

Eilen näytti siltä, että makuuhuone oli nielaissut herra koiran. Ei missään, ei parvekkeen ovensuussa, ei pedissä, ei kaapissa. Ei sängyllä. Vai sittenkin...? Tyynyn alta taitaa pilkistää jotain...


Tarkempi tarkastelu osoitti aavistuksen oikeaksi. Pieni musta kuonohan se siellä.


Ja sieltähän pieni Jalolainen löytyi, tyynykasan alle piiloutuneena :)


Voi kun ihmisväkikin voisi viettää pimeät sadepäivät herra koiran lailla!

lauantai 13. lokakuuta 2012

Voroja liikkeellä

Mun mamma on ollu viime päivät hermoromahduksen partaalla (taas). Mää oon ihan kunnossa ja niin on kaikki muutkin eläväiset olennot, mutta puhelin, se varastettiin. Keskellä kirkasta päivää, töissä, kassatiskin alta röyhkeästi kolmen myyjän seistessä ihan miltei vieressä. Ja mamman puhelimessahan oli kaikki. Niinku puolentoista vuoden viestit ja valokuvat. Facebook-tilit ja sähköpostit salasanoineen. Yhteystiedot. Puhelin itsessään menee vakuutukseen ja liittymäkin suljettiin suht pian (ehtivät vain kymmenisen ulkomanapuhelua pirauttaa...), mutta ne kuvat... Niistä on kaikeksi onneksi tuoreet varmuuskopiot koneella, eli takaisin ne kyllä saadaan, mutta ajatus siitä, että joku amma ttirosvo näkee kaiken puhelimessa olevan, on melkoisen ahdistava tieto. 

Siispä minunkin komea lärvini komeilee nyt jonkun voron takataskussa. Kivaa. 

Parhaani mukaan oon lohduttanut mammaa ja tietysti turvannut kotia mahdollisten lisävorojen varalta. 

Niinku näin:





Parempaa viikonloppua odotellen!

lauantai 6. lokakuuta 2012

Kuvia, hyviä ja hauskoja

Mamma oli tänään poikkeuksellisen tomeralla tuulella. Tuli töistä ja kesken vastaanottohepulointini alkoi jo vetää ulkovaatteita päälleen. Hypättiin autoon (no okei, mut nostettiin autoon, koska heittäydyn aina kaks metriä ennen autoa selälleni maahan) ja rallikuskimammani kaahasi tuhatta ja sataa viimeisten auringonsäteiden perässä Katariinanlaaksoon. Ja kas, sitten mut istutettiin kalliolle ja poseerasin, tovin jos toisenkin.

Mut kattokaas, kylhän mä aika komeelta näytän, vai mitä?



Koska mamma ei tosiaan oo mikään pro näissä valokuvausjutuissa, piti poseerausta harjotella ennen kun näitä hyviä kuvia alkoi ikuistumaan. Saatiin siis pari hauskaa kuvaa muistikortille myös.

Oi tonnikalapala, mihin olet menossa?

Tonnikalapalanen, joko saan syödä sinut?

Syystuuli tarttui korvakarvoihini

Ja aurinko, häikii!

Tässä hymyilen koko hammaskalustoni leveydeltä.

Tässä kuvassa on nähtävissä myös hyvin muodostunut kulmahampaani.

Poseeraus on tylsää...

Siis todella tylsää! Joko mennään?!?

Palkintona poseerausurakasta sain paitsi tonnikalapalanameja myös enemmän kuin ansaitun hepulointihetken pellolla. Tässä vaiheessa aurinko oli jo laskusuunnassa ja valoa kovin vähän, mutta vauhtini erottanee silti...


Kyl ny kelpaa nukkua iltapäikkärit, ja huomenna vähän pidemmätkin, kun on taas tulossa sadetta. Aurinkotankkaus on tärkeetä tähän aikaan vuodesta!

perjantai 5. lokakuuta 2012

Kuulumisia

Viime päivien teema on ollut sade. Sitä tulee tihuttamalla, kaatamalla, vaakatasossa. Sitä on kadut täynnä ja lätäköissä maatuvat lehdet saavat kahlaajakoirankin haiskahtamaan jokseenkin ummehtuneelta. Mutta mikäs siinä läpsytellessä, kun on kunnolliset sadevarusteet. Gore-Tex ja muut ulkoilun ihmeet ovat olleet tiivis osa päivän asua jo usemman päivän putkeen. 

Viikko sitten pyörähdettiin "pikaiselle" lenkuralle Katariinanlaaksoon. Kierrettiin vielä vähän, ja sitten vielä vähän... Lopulta tallusteltiin kolme tuntia. Kiertelyn ja kaartelun tuloksena löytyi myös mainio iso pelto, jota varmasti jatkossa tullaan hyödyntämään karvakorvien riehuttamisessa. Pellolta näkee kauas, joten itsepäisenkin koiran saa (oletettavasti) pyydystettyä kiinni, ennen kuin lähestyvä koirakko ehtii kohdalle. 



Loppuun vielä iänikuista punkkiasiaa. Ei, ne eivät ole vielä talviunessa. Emännän harjaantunut punkkisilmä erotti herra koiran poskessa epäilyttävän täplän... Ja kas, punkkihan se siinä. Oikein oli vikkelä liikkeissään ja veritankkauksensa ansiosta hyvissä voimissa! Voi ällötys.



Punkeroisesta löytyikin sitten selitys karvakorvaa vaivanneelle alakulolle, jääräpäisyys on ollut hermoja raastavaa ja lenkuroilla lönkyttely ennätyksellisen laiskaa. Ihmekös tuo, jos punkki nipistelee nassussa ja puoli poskea turvoksissa, enpäs vaan tajunnut kelien vuoksi enää epäillä syylliseksi punkeroista. Nyt punkki on poissa, herra koiraa lohdutettu jauhislihalla ja koirapuistossakin pistäydyttiin tänään miltei vuoden tauon jälkeen. 

Punkitonta viikonloppua lukijoille!