torstai 28. heinäkuuta 2011

Karmiva automatka

Eilisellä lääkärireissulla sattui ja tapahtui. Herra koira matkustaa takapenkillä valjaissa, joista menee pieni turvavyö siihen samaan vastakappaleeseen, johon ihmisten turvavyökin kiinnitetään. Keskellä Kaskenmäkeä alkoi sitten rääkyminen. En olis ikinä uskonut, että pienestä koirasta lähtee niin kamala ääni - siis todellakin sellainen nyt tapetaan sikaa -kiljunta. Mies pysäytti auton ensimmäiseen pysähtymiskelpoiseen paikkaan ja minä sukelsin takapenkille apuun. Herra koiran kynsi oli juuttunut sinne turvavyön vastakappaleeseen, sinne koloon, mihin se turvavyökin menee. En tiedä miten se sinne onnistui ujuttautumaan, mutta tassu saatiin irti vasta, kun sain turvavyön irrotettua siitä vastakappaleestaan.

Ja voi hyvänen aika sitä uikutusta ja surkeuden määrää, joka koirasta huokui, kun tassu vihdoin oli irti. Sitä pidettiin korkealla ja se väpätti ja lerpatti, mamma huomasiksä että mua SATTUI, kammottava vaarallinen turvavyö, hirvittävä tuska ja kipu, pääsenhän nyt etupenkille sun syliin jooko turvaan?!?

No oikeasti se kynsi vaan jäi jumiin, eikä mitään pahempaa onneksi sattunut. Tassu ei ollut edes yhtään arka tapahtuneen jälkeen, joten kaikki tämä rääkyminen ja uikutus johtui vain siitä säikähdyksestä, että apua, nyt jäin jumiin.

Sydän hakkasin kyllä kahtasataa, se huuto oli jotain niin infernaalista...

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Lääkärissä

Mä kävin tänään lääkärissä. Tai oikeestaan ootin papan kanssa pihalla, kun ei mua huolittu sinne sisälle, kun mä olisin kuulemma tartuttanu kaikki muutki siellä asioivat. Mut mamma kävi sit siellä mun puolesta ja sai mukaansa jotain lääkettä, jolla vissiin noitten ökkiäisten pitäis kadota. Sit mamma oli vähän tuohtunu, ku ne sano vasta paikan päällä, että ihan turhaan varattiin aika, kun sen lääkkeen olis voinu hakee suoraan apteekistakin. Mut ku ajanvarausnumerosta oli neuvottu varaamaan aika. Mut sit se täti siellä oli tutkinu jollain vempeleellä mamman paperille teippaamat ökkiäiset, ja sano että ne on täitä, et ihan hyvä kai, että mamma kävi kuitenkin näyttämässä niitä ökkiäisiä, että jos ne oliskin ollu jotain muita. Sit se lääkäritäti tuli ulos moikkaamaan mua, ja kurkkas mun simmut, kun mamma oli kertonu, että ne rähmii. Mut mun simmut on kuulemma kirkkaat (mä tiedän, mulla on tosi kirkas ja söpö katse!), eli rähmiminen on vaan jotain normaalia rähmimistä, mulla kun on tällaset vähän mulkonevat silmät niin niihin tarttuu kaikenlaista, karvaa ja pölyä välillä ku mä touhuilen kaikkea.

Mut tänään mä saan sit ekan täilääkkeen. Ja viikon päästä mä saan tavata koirakavereita, jee!

Voi pojat...

Kun merimies tulee reissultaan kotiin, juurtuu hän vähintäänkin ensimmäisen illan ajaksi sohvalle. Piiitkät päikkärit, joihin toki herra koira ottaa myös osaa.




Jaahas, pappa taitaa olla hieman likainen...

Suoritan pienen puhdistamisoperaation...

Vielä vähän...

Ja tuoltakin...

Nyt riittää lorvailu... MAMMA, missä mun ruoka on?!?

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Juttuja...

Täikurjuus jatkuu, kutian ja rapsuttelen, mutta onneksi huomenna on lääkäriaika. Se on ihan kiva paikka se lääkäri, siellä on usein monta muutakin koiraa, joiden kanssa voi jutella ennen kuin pitää mennä sinne huoneeseen. Useimpia kyllä vähän jännittää, joten tunnelma on hiukan kireä - minuahan ei tietystikään jännitä sillä olen maailman rohkein pikkukoira. Mitä nyt tutkimuspöydältä koitan kiivetä mamman syliin turvaan... 

Mutta pappa tulee tänään kotiin! Mamman kanssa kun ajetaan satamaan ja minä pääsen autosta ulos ja haistan laivan ja meren tuoksun ja kuulen papan laivan moottoreiden jyrinän... tiedän siitä paikasta jo, että kohta tulee pappa! Ja sieltä se sitten aina saapuukin, jos sillä on matkalaukku, se tulee pidemmäksi aikaa kotiin, toisinaan se tulee vaan moikkaamaan meitä pikaisesti, ennen kuin laiva jatkaa taas matkaa. 


Luulisin, että saan ainakin hieman jäätelöä, ehkä joitakin muitakin herkkuja, kun pappa on kotona. Ja sitten on kauheen kivaa, kun pappa viihdyttää minua päivisin, kun mamma on töissä. Ja papan kanssa lenkkeilykin on aika hauskaa, kun saan haistella ja tutkia pusikoita ihan rauhassa, mamma aina tempoo minua eteenpäin, pitäisi kuulemma kulkea reippaasti. Papan kanssa meillä on aina aikaa hidastella!

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Eka yhteinen vuosi

Reilu viikko ennen kotiutumista.
Mamma ihan unohti, että viime viikolla tuli tasan vuosi siitä, kun minä tulin tänne kotiini. Aika kuluu nopeasti!

Mamma ja pappa kävivät katsomassa minua Nakkilan kodissani parikin kertaa, ennen kuin noutivat minua kotiin. Päätös minun tulostani tehtiin jo heti ensimmäisen vierailun jälkeen, kun pussasin mammaa nenään hänen nostaessaan minut pentulaatikosta syliinsä, mutta mamma kävi katsomassa varttumistani vielä reilu viikko ennen tuloani.

Sitten kun minut noudettiin, olin aika rohkea, vaikka vähän itkettikin jättää emo ja sisarukset ja koko muu koira- ja ihmisperhe. Matkustin kopassa takapenkillä, mamma silitteli minua koko matkan, eikä kulunut kuin kymmenisen minuuttia ja vikinäni rauhoittui.

Ensimmäisen yöni nukuin samassa kopassa, joka sijoitettiin mamman ja papan sängyn viereen lattialle. Mamma yllättyi, kuinka hyvin jo ensimmäiset yöt menivät, sillä vaikka tietysti vähän vaeltelin ja pissasinkin, nukuin aika rauhallisesti heti kotiutumisestani saakka. Aluksi uusi koti oli kauhean jännä, ja pysyttelin turvallisesti yhdellä isolla matolla päivät ja makuukopassani yöt. Vähitellen kuitenkin reipastuin, ja aloin valloittaa lisää neliöitä käyttööni...

Aluksi tunsin oloni hieman yksinäiseksi, mutta sain heti uusia ystäviä!


Kotiintuloani seuraavana päivänä olin kuitenkin jo näin rentoutunut!

Sitten sainkin vaaleanpunaisen vinkupalloni, ja aloin todenteolla rohkaistua.

Vuosi on mennyt hirmuisen nopeasti, mutta olen kyllä tosi onnellinen kodistani! Mamma päivittäin kertoo minulle, kuinka olen kuulemma maailman tärkein pieni otus ja kaikkein paras koiralainen, se tuntuu aika kivalta.

Ja kyllä minäkin tykkään mammasta, paitsi sillon kun se syöttää pelkkiä papanoita eli kuivamuonaa tai syö meetvurstileipää eikä anna mulle yhtään siivua tai sanoo, etten mä saa mennä moikkaamaan jotain ihanaa tyttökoiraa! Mutta yleensä meillä sujuu kuitenkin aika kivasti tää yhteiselo. Ja pappakin tulee kohta kotiin, se antaa mulle aina jätskiä ja muita herkkuja, se on kivaa!

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Vahtikoiran ominaisuuksia

Pari päivää sitten istuskelin kaverini kanssa jokirannassa, kun meitä lähestyi hyvin epämiellyttävän oloinen narkkisekopää: mies oli jotenkin kovin uhkaavan oloinen ja alkoi tulla ihan liian lähelle sönköttämään jotain perin pimeitä juttujaan. Mutta onneksi mukanamme oli vahtikoira Jalo! Herra koira, tämä pieni, kreppikorvainen maailman kiltein olento, alkoi murista. Kyllä, MURISTA. Kun murina ei auttanut, aloitti poju möreän vahtihaukkunsa, joka muuten kuulostaa melko vaikuttavalta lähteäkseen noin pienestä koirasta. Mies tuijotti Jaloa hetken, ja poistui sanaakaan enää sanomatta paikalta.

Ääliö palasi hetken kuluttua uudestaan, mutta nyt pelkkä lähestyminen riitti laukaisemaan Jalossa saman reaktion uudestaan. Ja mies lähti edellistäkin kertaa liukkaammin paikalta.

Voi, kuinka ylpeä olenkaan pienestä vahtihauvastani!

Lieneekö koira aistinut miehessä jotain epäilyttävää, vai tunnistaako se minussa tapahtuvan jännittymisen tms, mene ja tiedä. Pääasia on tieto siitä, ettei tämä kaikkien kaveri ihan ketä tahansa sentään ryntää häntä vispaten tervehtimään, vaan tarpeen vaatiessa puolustaa laumaansa asianmukaisella tavalla.

<3

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Puuhailuja

Mamma on tehny viime päivinä kauheasti töitä. Ainakin kaheksan tuntia se on ollu välillä pois, ja jättää mut ihan yksin! Julmuri. Mutta keksin taas uuden puuhakohteen. Makuuhuoneessa ihan petini vieressä on iso lamppu. Aikanaan jo hieman maistelin sen johtoa, jonka mamma sitten irrotti pistorasiasta ja piilotti, etten löytäisi sitä uudelleen. Mutta haa, löysin sen, ja sain jatkettua projektiani!



Tänään mamma oli taas töissä, yhdeksän tuntia, ja vei minut päiväksi isopapalle hoitoon. Isopapan luona on kivaa, siellä on aidattu takapiha, jonka ohi kulkee usein koiria. Saan vartioida pihaa kuin omaani, ja ennen kaikkea pihassa on minulle oma kuopsutusalue! Saatoin hieman kaivaa myös muita kohennusta kaipaavia piha-alueita. Lisäksi vein mamman isän lenkille merenrantaan, hän seurasi minua ihan kiltisti.

Vielä huomennakin mamma on töissä, mutta sunnuntai on vapaa, ja mamma lupasi, että silloin tehdään jotain kivaa yhdessä! Ja sitten pappa tuleekin jo tiistaina kotiin!

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Lelut

Mamman kanssa eilen siivoiltiin lelukoriani (olin työstänyt lelukorin reunoja uuteen muotoon mamman työpäivän aikana ja siitä syntyneet röhnät piti puhdistaa korin sisältä ja lattialta) ja mamma keksi kuvata kaikki leluni. Kivaa, leikin hetken jokaisen leluni kanssa!

Aivan ensimmäiset leluni ovat nämä pentuajan purujutut. Sain nämä heti asetuttuani kodiksi, ja erityisesti kirjava tekstiilimöllykkä, jossa on pieni vinku sisällä, oli pentuhampailleni sopivan pehmeä ja kevyt kannettava.


Aika pian käytiinkin ensimmäistä kertaa eläinkaupassa, ja sain ihan itse valita sieltä lelun. Halusin ehdottomasti Kumikanan, josta tulikin rakas ystäväni ja leikkitoverini. Kumikana on ollut niinkin ahkerassa käytössä, että hän vammautui erään leikin tiimellyksessä. 


Tällaisia kumisia hahmoja minulla on muitakin, jotka eivät kyllä ole olleet ollenkaan niin kovassa käytössä. Vinkusammakko ja kuminen Loofa-hahmo aina toisinaan kaivautuvat ylös lelukorin pohjalta, mutta eivät kuulu suosikkeihini.


Sen sijaan samaisen Loofa-sarjan keltainen pötkylä on yksi suurimmista suosikeistani. Vauva-Loofan sain syntymäpäivälahjaksi, ja hän on myös ollut usein leikeissä mukana. Laittamalla googleen hakusanaksi loofa dog toy löytyy muuten ihan valtavasti hienoja Loofa-hahmoja, vinkiksi mammalle vaikkapa joulua ajatellen!



Sitten on pulloeläin: pehmo, jonka sisällä on kuulemma muovipullo. Rakastan tyhjiä muovipulloja, minkä takia pulloeläin on aivan ihana ja mamman mukaan turvallinen, kun en pääse nakertamaan pullosta paloja irti. Olen muotoillut pulloeläimelle tyylikkään kampauksen nällystämällä hänen korviaan ja päälakikarvojaan.



Minulla on myös muutama ihan tavallinen pehmolelu ilman vinkuominaisuutta: lapsuudenkodistani kasvattaja-Tuulalta saatu pieni valkoinen nalle sekä Ikean pupu, jota mamma kehuu huippukestäväksi pehmoksi, sillä en ole saanut siihen aikaiseksi jäljen jälkeä.


Kaikista parhaita (Loofan lisäksi siis) ovat vingulliset pehmot. Ne ovat tasaisen kestäviä suosikkejani: Eija-tädiltä joululahjaksi saatu Käärme, Pesukarhu (mamma ja pappa aina kiistelevät siitä, mikä tämä eläin on, mutta pesukarhuksi se kuitenkin on nimetty), Eija-tädin koirilta peritty Kurre, Saija-tädiltä lahjaksi saatu Possu sekä mammalta ja papalta saatu syntymäpäivälahja Ankka-vinkumatto.





Lisäksi lelukoristani löytyy valikoima palloja...


... sekä vaaleanpunaisia tohveleita kaksi kappaletta, ja pururengas.


Kaiken kaikkiaan lelukorissani on aika paljon kaikkea kivaa! Huomatkaa, kuinka olen uudelleenmuotoillut korini ulkoasua hieman mieleiseeni suuntaan:


Tästä postauksesta intoutuneena taidankin mennä moikkaamaan keltaista pötkylää tai possu possulaista!

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Sisustusta

Eilen mamman ollessa töissä päätin taas hieman rymsteerata. Siis järjestellä sisustusta uudelleen.


Söin siis hieman pyykkikorin kantta. Se oli muuten hankalasti korkealla pyykkikorin päällä, josta minun oli ensin saatava se  alas: miltei metrin korkeudelle kiipeäminen tuottaa haastetta näin pienelle koiralle! Otin myös kaapista henkarin, ja muotoilin sitä hieman uudennäköiseksi.

Mamma on aina niin ylpeä toimistani, että komentaa minut poseeraamaan työni vierelle ja haluaa ikuistaa näyn valokuvaksi.

Oli muuten tylsä päivä eilinen, sillä mamma oli unohtanut koko lelukorini, siis miettikää, kaikki leluni, lipaston päälle viikonlopun jäljiltä. Onneksi keksin kuitenkin tämän rottinkityömaan! Ajattelin jatkaa sitä tänään, kun mamma lähtee töihin, lepäilen tässä ensin hieman crossarin juurella viileässä ja kerään voimia...


Kuullaan taas,

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Ystävä kylässä

Mamma siivoili kovasti perjantaina, joten ounastelin jotain jännää tapahtuvan. Lauantaina mamman työpäivän ja päivälenkin jälkeen sainkin sitten kivoja vieraita, nimittäin Peto-koira emäntänsä kanssa saapui kyläilemään!

Viikonloppu ystävän kanssa oli ihan huippukiva! Peto on minua vain hiukan yli puoli vuotta vanhempi, joten meillä on paljon yhteisiä juttuja ja leikkejä. Leikkimme näyttää muuten hurjemmalta, kuin mitä se on. Useimmiten minä olin miltei kokonaan Pedon suussa, mutta hän ei suinkaan purrut ja muutenkin varoi hienosti tönimästä minua liikaa, sillä kokoeromme on kuitenkin aika suuri.


Apuaaa, mamma, tassuni on jumissa!



 Sunnuntaina emäntämme kävivät syömässä ja uskalsivat jättää meidät kotiin kahdestaan. Emmekä tuhonneet yhtikäs mitään, aamun koirapuistoilu oli väsyttänyt meidät molemmat ihan täysin!



 

TAAS tassuni on jumissa!
Viikonloppu oli hurjan kiva, vaikkakin olin sunnuntaina aika väsynyt kahden päivän leikeistä. Peto asuu harmillisesti Tampereella saakka, mutta minun täytyy vinkata mammalle, että jospa tekisimme pian vastavierailun Pedon luo. 


video

Tässä vielä näyte touhuistamme. Video loppuu kesken, koska minä tein spurtin kauemmas pusikkoon, ja mammalle tuli kiire lähteä perääni - ei hätää, minä kirmasin jo tuulispäänä mammaa vastaan.

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Kissakaverit

Viikko sitten vietettiin kissaherra Piukun hautajaisia. Eläinlääkäristä tuli mukaan pienenpieni pahvilaatikko, joka kera leluhiiren laskettiin hautaan kissaherra Röllin kanssa samaan kumpuun.

Koko lapsuuteni ajan meillä oli kissa. Ensin kokovalkoinen maatiaiskissa Onni, joka eli lähemmäs kaksikymppiseksi. Vuosi ennen Onnin kuolemaa meille tuli puolipersialainen Rölli, joka Onnin kuoleman jälkeen vuotta myöhemmin sai seurakseen saman emon synnyttämän velipuolensa.

Parhaat kaverit <3

Asuttiin maalla, joten kisut saivat ulkoilla vapaasti. Onni-herra vaelteli pitkiäkin matkoja, mutta nuoremmat pojat totutettiin myös valjasulkoiluun ja olivat sen verran nössöjä, että taisivat peräti yhden yön olla ulkona koko ikänsä aikana. Muutenkin reviiri oli pienempi, lähinnä pysyivät pihapiirissä.




Kisuille ehti kertyä ikää 11 ja 12 vuotta, kun elämä mullistui. Äidin kuoleman jälkeen isä muutti kaupunkiin, omakotitalo pihapiireineen jäi unholaan ja edessä oli elämä rivitalossa. Rölli ja Piukku saivat asianmukaisen ulkoilualueen: tuuletusikkunasta isä rakensi uloskäynnin suoraan tarhaan, jossa oli jos jonkinnäköistä kiipeilytasoa, aurinkoa ja varjoa ja lepäilypaikkaa.

Toinen silmä on jo kovin tumma...

Sitten Rölli alkoi sairastella. Toinen silmä oli jo vuosia sitten alkanut tummua, mutta sille ei eläinlääkärissä oltu keksitty selkeää syytä. Nyt silmä tulehtui, ja alkoi viikkojen lääkitys: kortisonitippoja, silmätippoja, silmänpainetta alentavia tippoja, antibioottitippoja... Vaikka ensin silmä näytti palautuvan normaaliksi, eräänä lauantaiaamuna koitti karu totuus: silmä kirjaimellisesti pullistui ulos, ja näytti siltä, että korkea silmänpaine oli tuhonnut silmän. Edessä oli joko silmänpoisto, joka päivystysajankohdan vuoksi olisi mennyt seuraavaan viikkoon, tai ikiuni. Kissaherran kiputilanteen vuoksi päädyttiin jälkimmäiseen, ja Rölli nukkui pois joulun alla.

Pojat kylässä. (Pyykkiteline muuten romahti kahden miltei kahdeksankiloisen alta.)

Pikkuveli, jolle Rölli oli aina ollut tuki ja turva, näytti ensin selviävän yllättävän hyvin. Muutos tapahtui kuitenkin alkuvuoden aikana: Piukku passivoitui totaalisesti. Ruoka ei maistunut, sen sijaan unta riitti kellon ympäri. Luonne muuttui: Piukku alkoi maukua jatkuvasti ja vaikutti kovin hermostuneelta. Ihon alle ilmaantui patteja. Stressi äidin kuolemasta (Piukku oli äidin sylikissa), sitten muutosta ja lopulta veljen poismenosta oli tehnyt tehtävänsä, Piukun ei ollut hyvä olla. Pitkän pohdinnan ja raskaan päätöksen jälkeen Piu nukkui ikiuneen puoli vuotta veljensä jälkeen.


Nyt pojat ehkäpä telmivät niityllä kärpäsjahdissa ja viettävät päivänsä hiiribaarissa, joka on aina auki.

<3