Kissakaverit

Viikko sitten vietettiin kissaherra Piukun hautajaisia. Eläinlääkäristä tuli mukaan pienenpieni pahvilaatikko, joka kera leluhiiren laskettiin hautaan kissaherra Röllin kanssa samaan kumpuun.

Koko lapsuuteni ajan meillä oli kissa. Ensin kokovalkoinen maatiaiskissa Onni, joka eli lähemmäs kaksikymppiseksi. Vuosi ennen Onnin kuolemaa meille tuli puolipersialainen Rölli, joka Onnin kuoleman jälkeen vuotta myöhemmin sai seurakseen saman emon synnyttämän velipuolensa.

Parhaat kaverit <3

Asuttiin maalla, joten kisut saivat ulkoilla vapaasti. Onni-herra vaelteli pitkiäkin matkoja, mutta nuoremmat pojat totutettiin myös valjasulkoiluun ja olivat sen verran nössöjä, että taisivat peräti yhden yön olla ulkona koko ikänsä aikana. Muutenkin reviiri oli pienempi, lähinnä pysyivät pihapiirissä.

Kisuille ehti kertyä ikää 11 ja 12 vuotta, kun elämä mullistui. Äidin kuoleman jälkeen isä muutti kaupunkiin, omakotitalo pihapiireineen jäi unholaan ja edessä oli elämä rivitalossa. Rölli ja Piukku saivat asianmukaisen ulkoilualueen: tuuletusikkunasta isä rakensi uloskäynnin suoraan tarhaan, jossa oli jos jonkinnäköistä kiipeilytasoa, aurinkoa ja varjoa ja lepäilypaikkaa.

Toinen silmä on jo kovin tumma...

Sitten Rölli alkoi sairastella. Toinen silmä oli jo vuosia sitten alkanut tummua, mutta sille ei eläinlääkärissä oltu keksitty selkeää syytä. Nyt silmä tulehtui, ja alkoi viikkojen lääkitys: kortisonitippoja, silmätippoja, silmänpainetta alentavia tippoja, antibioottitippoja... Vaikka ensin silmä näytti palautuvan normaaliksi, eräänä lauantaiaamuna koitti karu totuus: silmä kirjaimellisesti pullistui ulos, ja näytti siltä, että korkea silmänpaine oli tuhonnut silmän. Edessä oli joko silmänpoisto, joka päivystysajankohdan vuoksi olisi mennyt seuraavaan viikkoon, tai ikiuni. Kissaherran kiputilanteen vuoksi päädyttiin jälkimmäiseen, ja Rölli nukkui pois joulun alla.

Pojat kylässä. (Pyykkiteline muuten romahti kahden miltei kahdeksankiloisen alta.)

Pikkuveli, jolle Rölli oli aina ollut tuki ja turva, näytti ensin selviävän yllättävän hyvin. Muutos tapahtui kuitenkin alkuvuoden aikana: Piukku passivoitui totaalisesti. Ruoka ei maistunut, sen sijaan unta riitti kellon ympäri. Luonne muuttui: Piukku alkoi maukua jatkuvasti ja vaikutti kovin hermostuneelta. Ihon alle ilmaantui patteja. Stressi äidin kuolemasta (Piukku oli äidin sylikissa), sitten muutosta ja lopulta veljen poismenosta oli tehnyt tehtävänsä, Piukun ei ollut hyvä olla. Pitkän pohdinnan ja raskaan päätöksen jälkeen Piu nukkui ikiuneen puoli vuotta veljensä jälkeen.

Nyt pojat ehkäpä telmivät niityllä kärpäsjahdissa ja viettävät päivänsä hiiribaarissa, joka on aina auki.

<3