keskiviikko 23. joulukuuta 2015

tiistai 24. marraskuuta 2015

Kolmekymmentä yötä jouluun on

Tänne eteläänkin saapui aavistus lunta! Vielä lauantaina satoi vaakatasossa vettä, mutta sunnuntaina jo pakasti. Ja nyt on pieni kerros lunta maassa! Tosin tänään jo satoi vettä. Vähän kateellisina ollaan katottu plokikamujen kuvia, joissa lunta on kahlattavaksi saakka. On mullakin tässä kuvassa päässä pari hiutaletta. Ja todistettavasti tänä aamuna paistoi myös aurinko. Ei oo kyllä pitkiin aikoihin näkynyt, sais näyttäytyä useamminkin!


Kohta on joulu. Tarkalleen yksi kuukausi. Mamma ei voi lakata päivittelemästä, että mihin tämä syksy hujahti. Ja kesä. Tai oliko mitään kesää?!

Mutta koska se joulu nyt vaan vääjäämättä lähestyy, päätin tehdä joululahjatoivelistan. Joulupukille.

Rakas Joulupukki, 
tänä jouluna toivoisin:

- paljon herkundaaleja elikkäs luita, namiskuugeleita sekä jauhislihaa
- lahjoituksia vähävaraisille eläimille sekä eläinhoitolan asukkaille
- uusi sadetakki (Koska vanha Hurtta-takki haisee ja hajoaa, ja keltainen Rukka-takki ei ole kovin käytännöllinen. Mamma bongasi kaupassa kuulemma aivan ihanan pilkullisen Rukka-sadetakin, mutta voi jee, en kyllä halua näyttää kävelevältä kärpässieneltä!!)
- joku oikeasti toimiva led-lamppu, jonka saa kiinni valjaisiin
- vaihtoehtoisesti valopanta (mikäli semmonen näkyy mun kauluskarvojen seasta)
- vähän lisää herkundaaleja
- rauhaa ja rakkautta maailmaan

Näillä mennään kohti joulua, toivottavasti on lunta, sopivan viileää ja mieluiten aurinkoista!

Ps. Kuvituskuvana mun joulupotretti kahden vuoden takaa. Sain Pekkaselta joululahjaksi jouluhuivin, eiks oo aika hiano!

tiistai 17. marraskuuta 2015

Marraskuinen moikkaus!

Moi kamut! On pitänyt kiirettä. Mamma on opiskellut töiden ohessa ahkerasti, ja vähiin käynyt vapaa-aika on käytetty muualla kuin koneella. Mamma sanoo, että kiireaikoina mun aktivointi ja lenkurat on tärkeämpiä kuin plokin päivitys. Mutta nyt tuli tämmönen sopiva kolonen, niin tultiin vähän kertomaan marras(!!)kuun kuulumisia. Se on kohta jo joulukin! Vaikka täällä Turussa Kaarinassa sataakin pääsääntöisesti vettä.

On kaameen pimeetä. Siksipä mamma päätti, että mulle tarttis saada heijastinvaljaat. Sellaiset sitten tilattiin Peten Koiratarvikkeesta kokeiluun. No miltäs näyttää? Kasvunvaraa? Ei ollut sama vanhojen Hurtta-valjaiden kokoluokitus sama kuin näissä Planet Pet -merkkisissä. Vähän olivat liian suuret. Menivät palautukseen. Samassa paketissa oli uudistetut Hurtan Y-valjaat, jotka pidettiin, mutta nekin käytössä osoittautuivat vähän liian suuriksi, kiepsahtavat aina toiselle kyljelle.

Mamma sanoo, että tässä kuvassa näkyy mun charmantisti harmaantuneet partakarvani. Ja yksi harmaa viiksikin!

Siispä on menty vanhoilla valjailla. Tosin mamma väittää, että etenkin aamuisin niiden pukeminen on haasteellista. Oon kuulemma varsin uninen enkä oikein innostunut ulkoilusta aamutuimaan. Että mitenkä niin?


Oon myös näin syksyn tullen vähän sisustellut. Mulla on tommonen uusi aktivointipallo, jonne laitetaan raksuja (koska en syö niitä kiposta) ja namipalasia. Mutta tiiättekö mitä? Mamma taitaa pitää mua aivan hölmönä, koska osaan kyllä noukkia joukosta vaan ne hyvät namit. Raksut jää jäljelle, kuten näkyy. Aika hienosti, eikö? Ja mamma on sanonut, että tykkää kaikista pallo- ja pilkkukuoseista, tossahan tavallaan on semmosta pilkkutyylistä asettelua.


Sitten mulla alkoi syksyn kunniaksi karvanlähtöaika. Sitä lähtee valtavasti. Siis ihan hirveästi, sanoo mamma. Etenkin hännän juuresta, selästä, sieltä oikein kutkuttaa, kun harjaa. Tossa on lyhyen harjaushetken tuotos, 5-6 harjallista karvaa. Kyllä noista sais kudottua villapaidan, vaikka Fannikalle!


Pimeydestä huolimatta on todistetusti välillä paistanut myös aurinko. Ja vaikkei ole paistanut, me ollaan silti lenkuroitu paljon metsässä. Metsä rauhoittaa, sanoo mamma. Mää tykkään! Eräällä pidemmällä aamulenkillä näytti tältä: 



Joulu lähestyy jo kovaa vauhtia. Ootteko te muut jo tehneet joululahjatoivelistan? Mä en ole! Pitääkin sellainen väsätä pian. Lunta sais tulla tännekin, tai edes pakkasta, tai edes olla satamatta vettä. 

Kivaa marraskuun loppua, kamut! Me koitetaan palata plokimaailmaan taas vähän useammin! 

perjantai 25. syyskuuta 2015

Oi syyskuu!

Syys saapuu! Tilhet pitävät oksistossa valtavaa meteliä, hanhet kokoontuvat muuttomatkalle, lehtiä putoilee puista ja tassupesukausi on taas alkanut. Meille ei kuulu mitään ihmeellistä. Paitsi tiistaina olin hampulääkärissä! Hammaskiven poisto, ja kuvattiin vielä viime vuoden leikkauksen jäljiltä alaleuka. Kunnossa on, eikä kysta ole uusinut. Hammaskiveäkin oli hyvin vähän, eli päivittäisellä hammaspesulla on hyötynsä! Mutta voi kamala sitä nukutusta. Ei ollut kivaa, ei. Mamma haki mut heti heräämiskoppiin päästyäni kotiin toipumaan. Viimeksi kun oikein soittivat ja pyysivät noutamaan, kun peloissani haukuin ja ikävöin mammaa niin, että koko elliasema raikasi. Kivempi se on kotona olla töttöröö, kuin siellä vieraissa haisuissa, vieraiden kisujen, koirien ja ihmisten ympäröimänä. Mutta nyt on siitäkin toivuttu, ja kyllä hammaskalusto taas kiiltää puhtoisena!

Fannikka tuli tsekkaan tilanteen, kun tulin kotiin ja köllöttelin lämpimässä viltin sisällä. 


Muutenhan tää syksy on alkanut lähinnä seuraavien askareiden parissa: 
- päikkäreitä
- namiskuugeleita elikkäs kanakierteitä ja kanafilesuikaleita
- jauhislihan syöntiä
- ulkoilua
- ulkoilun jälkeen tassupesua
- päikkäreitä

Sadetakkikin on ollut käytössä. Mamma meinas, että tarttis ehkä hommata uusi. On kuulemma vähän nafti (ellissä punninta kertoi painokseni 8,4 kg, aika komea mitta tipsulle!) eikä kovin käytännöllinen, kun tassu-, housu- ja rintakarvatkin tuppaavat keräämään kuraa (etenkin, jos aina lenkkeilyn lopuksi kaivuroitsee viereisen raksatyömaan hiekkakasoissa ja kiipeää kasojen huipulle tähyämään maisemia). Mutta takki herättää iloa vastaantulijoissa. Ja onhan toi nyt tietty aika tyylikäs, vai mitä?



Iloa syyskuun vikoihin päiviin!

tiistai 1. syyskuuta 2015

Piilossa

Tämä kuva on vaatehuoneesta. Tässä kuvassa on koira. Löydätkö?


Tadaa! Vähän vaatteita siirtämällä paljastuu rekin alta pieni päiväunilainen!


Jalolla on tuossa omassa piilopaikassaan vakkaristi jopa tämä oma pieni tyyny päikkäreitä varten. Mikäs tuossa nukkuessa, vaatteiden alla on unia varten aina pimeää, vaikka kuinka kovin aurinko paistais!

Mamma! Valo häikäisee! Verho kiinni!

Rentoa syyskuuta, kamut!

lauantai 29. elokuuta 2015

Haastejuttuja

Arttu ja emäntä antoivat meille kysymyslistan, johon tässä nyt vastaukset! Ja koska Iivariltakin putkahti haaste samaan teemaan liittyen, ovat Iivarin esittämät kysymykset Artun kysymysten jatkona!

1. Koirasi/koiriesi rodun paras ominaisuus?
Paras ominaisuus lienee ystävällisyys, kaikkien muiden ihanien luonteenpiirteiden lisäksi :) 

2. Miten motivoit itsesi ja koirasi harrastamaan?
No mehän emme varsinaisesti harrasta. Emäntäihminen ei oikein pidä järjestetystä ajankohtaan sidotusta harrastamisesta, joten yhdessä tekeminen painottuu metsälenkkeihin ja rentoon kotiköllöttelyyn. Niihin ei motivointia tarvita!

3. Oletko koirasi suhteen kontrollifriikki vai rento riehumiskaveri?
Kontrollifriikki, jos puhutaan turvallisuudesta: vieraita koiria ei mennä lähestymään miten sattuu, vapaana ulkoilu ei onnistu karkailutaipumuksen takia jne. Tietyissä tilanteissa vaadin toki käyttäytymistapoja, mutta Jalo on sen verran helppo ja kiltti tapaus, ettei tiukkoja sääntöjä ole tarvittu. Kotona mennään siis varsin rennolla otteella. 

4. Haastavin asia oman koirasi kanssa?
Karkailutaipumus estää käytännössä vapaana ulkoilun kokonaan, mikä on kurjaa. Reissaamisen kannalta olisi hyvä, jos Jalolla olisi useampi hyvä hoitopaikkavaihtoehto, johon voisin Jalon turvallisin mielin jättää. Nyt Millin emäntä on ainut, joka Jaloa on hoitanut, ja joka myös mieluusti ottaa Jalon hoitoon (tai ainakin sanoo niin;). Karkailutaipumuksen takia hoitajan pitää ymmärtää, ettei esim. ulko-ovea voi hetkeksikään jättää auki, eikä Jaloa todellakaan voi päästää lenkeillä irti. Lisäksi, vaikka Jalo on äärimmäisen helppo koira, aiheuttaa lenkeillä joillekin koirille rähjääminen yllättäviä tilanteita, joihin Jaloa tuntemattoman ulkoiluttajan voi olla vaikeaa varautua.  Mamman muru on kaikkein tärkein ja rakkain, joten vaatimukset hoitopaikalle ja -ihmiselle ovat valtavat!

5. Oletko pelännyt joskus koiraa? Jos, niin missä tilanteessa?
Jaloa en ole ikinä pelännyt. Muita koiria kyllä.

6. Metsästys vai näyttelyt? Agility vai vaellus? Mitä harrastaisit koirasi kanssa, jos ei tarvitsisi miettiä asuinpaikkaa, rahaa tai ajankäyttöä!?
Ohjatut ja aikaan tai paikkaan sidotut harrastukset ei ole koskaan ollut mun juttu, joten näistä vaihtoehdoista mennään vaelluksella. 

7. Onko koirasi vastannut aiempaa käsitystäsi ko. rodusta? Tai jos sinulla on ollut sama rotu ennenkin: mikä yllätti toisessa/kolmannessa koirassa?
On vastannut. Tipsuissa on sellaista ylvästä "zeniläistä tyyneyttä", joka kiehtoo. Tipsua sanotaan kissamaisimmaksi koiraroduksi, ja sekin mielestäni pitää paikkansa. 

8. Mitä eniten toivoisit koiran ja sinun yhteiselolta?
Terveitä, onnellisia vuosia vielä toooosi monia!

9. Miten usein koulutat koiraasi tai opetat sille uusia asioita?
Koulutuksen suhteen voisi vähän skarpata. Lähinnä Jalo tykkää opetella temppuja, joilla voi ansaita nameja. Koska hän on aina kovin ylpeä ja innostunut oppiessaan uuden tempun, voisi niitä opettaa kyllä useamminkin...

10. Mikä on sinun ja koirasi laatuaikaa?
Harjaustuokiot, myöhäiset aamu-unet, rauhalliset tutkiskelulenkit metsissä.

11. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin, toimisitko samoin koirasi kanssa?
Toimisin. Tosin, Jalon nuoruusvuosina erinäiset henkilökohtaisen elämän vaikeudet aiheuttivat melkoista stressiä paitsi emäntäihmiselle, myös sitä kautta Jalolle. Jalo reagoi hirvittävän herkästi ihmisten mielialoihin, ja on kurjaa, että Jalo on joutunut turhankin kovin myötäelämään emäntäihmisen tunne-elämää vuosien varrella.


1. Miksi juuri mäyräkoira tiibetinspanieli?
Luonne on loistava (ainakin tällä yksilöllä). Tipsu tykkää lenkkeillä reippaasti, mutta osaa kuitenkin ottaa rauhallisesti, eikä ole kotona mikään hyperaktiivinen virtapiikki. Kiltti, lempeä ja iloinen luonne. Sopiva koko: mahtuu syliin, mutta ei jää jalkoihin. Ulkonäkö on huikean söpö: Jalon ilmeet ja eleet saa aikaan monet iloiset hymyt joka päivä. Rotu on myös melko terve kaikin puolin. 

2. Kuvitellaan tilanne jossa sinun tulee päättää kohde 50.000 e lahjoituksesta.
Minkä kohteen valitset?
Eläinsuojelutyöhön tuo summa uppoaisi helposti. Eläimiä kohdellaan vielä nykyaikanakin käsittämättömän julmasti. Puolustuskyvyttömän lemmikin (tai villieläimen) kaltoinkohtelu on jotain sellaista, joka saa ainakin tämän emäntäihmisen näkemään punaista hyvin nopeasti. Eläintenpitokielto, kovemmat rangaistukset ja eläinten huostaanotto, ne pitäisi saada toimimaan. 

3. Jos saisit nyt aloittaa uuden harrastuksen, mikä se olisi?
Iivarin tavoin voitais jäljestystä kokeilla! Pentukurssilla sitä aikanaan lyhyesti harjoiteltiin, ja se oli kyllä kivaa. 

4. Bloggaisitko jos et omistaisi koiraa?

Blogeja on tullut ja mennyt, mutta Jaltsalandia on pysynyt jo pitkään! Ties, vaikka emäntäihmisellä nytkin olisi lisäksi toinen blogi jossain...

5. Kuluvan kesän kohokohta?
Takapihan aidan valmistuminen! Jalolla ei ole koskaan ennen ollut aidattua piha-aluetta, johon olisi suora kulku sisältä. Lomalla myös tehtiin pieniä kotimaanreissuja, joissa Jalo oli kaikissa mukana, ne oli kivoja!

6. Turhin temppu jonka koirasi osaa?

Kieriminen, tassu, läpy, nousu takajaloille... lienevät aika "turhia" käytännön elämän kannalta. Mutta Jalo tykkää tempuista, erityisesti kierimisestä, joten tärkeitä ne kaikki ovat hänelle!

7. Millainen on koirasi normaali päivä?

Aamulenksu, aamupala eli yleensä namikätkölelu, sitten aamupäiväunet, ihmisväen työvuoroista riippuen päivälenksu 14-17 välillä, sitten ruokailu, ehkä toinen päivälenksu, sitten iltalenksu. Päivässä yleensä yksi pidempi lenkki, muut lyhyempiä pissa- ja haistelulenksuja. Paljon päikkäreitä ja köllimistä.

8. Paras muisto koirasi kanssa?

Kaikki kuluneet viisi vuotta on täynnä ihan parhaita muistoja :)

9. Elämäsi koira? Kuka, miksi?

Jalo!

10. Jos voisit matkata ajassa taaksepäin, johonkin tiettyyn hetkeen, mihin matkustaisit ja miksi?

Ihan varhaisiin pentuaikoihin, ne ajat kului niin kauhean nopeasti.

11. Kallein ell reissunne?
Viime vuoden hammasoperaatio. Siihen upposi kaikkineen pari tonnia. Kaikki meni onneksi oikein hyvin :)



Nyt pitäis sit laittaa haaste eteenpäin. 
Haasteeseen on jo vastattu kovin monessa meidän seuraamassa plokissa, tai ainakin haaste on jo esitetty, mutta haastetaan me nyt ainaskin Elvis ja Hugo. Ja sitten kaima Jalo ja Jekku. Missä mahtaavat luurata Nakki ja Mirkku?

Tämmösiin kysymyksiin ois kiva saada vastauksia (kopioitiin vähän edellisistä...):
1. Mietitkö koiraa ottaessasi muita rotuvaihtoehtoja, vai oliko valinta selvä? Miksi päädyit tähän rotuun/näihin rotuihin?
2. Mitä harrastatte koiran/koirien kanssa yhdessä?
3. Millainen on päiväohjelma arkena, entä vapaapäivinä ja lomilla?
4. Onko arki koiran/koirien kanssa ollut sellaista kuin ennen koiraa ajattelit?
5. Millaisia ovat parhaat hetket koiran kanssa?
6. Mikä on rodun parhaita puolia, entä onko huonoja puolia?
7. Millaisia haasteita olet kohdannut koirasi/koiriesi kanssa, miten niistä on selvitty?
8. Millaisia suunnitelmia teillä on syksylle?
9. Mikä on paras ominaisuus tai piirre koirassasi/koirissasi?
10. Mitkä ovat koiranomistajan parhaat hetket?
11. Entä koiranomistajan ei-niin-kivat hetket?


Kuvat vuodelta 2010, puolivuotiaan Jalon erikoisväriset korvakarvat olivat aika mageet!

maanantai 24. elokuuta 2015

Leikkihepulit

Me usein leikitään nti Kattisen kanssa. Tämmötteen: 

video

Kivaa maanantaita!

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Kuumaa

No nyt on tullut kesä. Kuumaa, niin kuumaa, että pidempiä lenkuroita voi tehdä vasta iltasella. Ja iltasella on sitten jo muuten aika viileetä, ja ihan semmoinen syksyn tuoksu. Päivät kuluu pihalla silti, takapihalta löytyy mukavia varjoisia kohtia, jotka yön jälkeen varsinkin on kivan vilpoisia. Sitten kuumimpaan aikaan siirryn mun yksiöön päikkäreille, elikäs vaatehuoneeseen. Siellä on mukavan vilpoista ja pimeää keskellä kirkkaintakin päivää!

Kuumuuden mukava lieveilmiö on muuten punkeroiden kato. Ei oo moneen viikkoon näkynyt yhtäkään. Ei tosin olla pahimmissa punkkipusikoissa vähään aikaan liikuttukaan, alkoi niin tympiä se viisi punkkia joka lenkin jälkeen -tahti. 

Huhhuh... kuuma on...

Just ja just jaksoin siirtyä pois auringosta. Vaan kohta se paistaa tähänkin jo...

Aurinkotuolin alla on varjo! Yleensä mamma röhnöttää tossa päällä, ja mä tai Kattinen köllitään alla.

Helle uuvuttaa jopa kiljukaulan! Tossa se torkkuu tyytyväisenä vaikka kuinka paahtais. Välillä siirtyy penkin alle sitten viilentymään. 

Nyt pitää nauttia lämmöstä, kun sitä piisaa. Johan sitä on odotettukin. Ihmisväki kiroaa, kun lomat on jo pidetty, mutta onpahan vapaapäivät ja mamman vuorotyön suomat vapaa-aamupäivät.

Miten teillä viilennytään, vai nautitaanko vaan paahtavasta helteestä?

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Etelässä

Mää kävin tossa yks päivä etelässä! Ihan tosi etelässä, sillä etelämmäs ei Manner-Suomessa pääse! Näytän kuvassa vähän jännittyneeltä, koska kökötin tossa kivellä, oli hurja tuuli, ja piti kaikin koiramaisin voimin pinnistellä, jotta pysyisin tasapainossa. 


Paikka on siis Hangon Tulliniemi, Suomen eteläisin kärki. Kesäisestä Hanko-reissusta näyttäisi tulevan jo perinteinen kesäjuttu, viime vuonnakin siellä jo käytiin pällistelemässä. Tulliniemen kärki olis ollut varsin otollinen paikka piknikille, mutta nyt oli sellainen tuuli, että olis kyllä eväät ja ruokailijatkin pian lähteneet pian lentoon. Turkkikaan ei meinannut pysyä menossa mukana, ja aallot, ne oli suuria tällaiselle pienelle koiralle!


Kyllä se on nätti paikka toi Hanko. Tulliniemen luontopolku oli tosin pieni pettymys, reitti kulki muun muassa osittain sataman vapaavaraston verkkoaidan vierustaa pitkin. Mutta ehkäpä tuo reitti on enemmän tarkoitettu turisteille, jotka varvassandaaleissaan voivat läpsytellä reitin turvallisesti.



Ihmisväeltä loppui loma, arki alkoi ja helteet siinä samassa. Oli sen verran aktiivinen loma, että oon nyt ottanut ihan rennosti pötkötellen. Eikä näissä lämpötiloissa paljon muuta jaksakaan, kun köllötellä varjoisella nurmikolla.

Hyvää elokuuta, kamut! Kesä jatkuu vielä, joten nautitaan siitä vielä täysillä!

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Saaristoretki

Käytiin tossa yks päivä kesäretkellä. Nauvosta Korppooseen ja paluumatkalla Nauvon Högsarin saarella Smörasken-näköalapaikalla. Oli kuulkaa jännä päivä! (Eikä vähiten sen takia, että
mun pyllystä löyty kesken matkan kaksi punkkia. Yks semmonen juuri irrottautumassa oleva paksu pullukka ja sitten semmonen pieni myös. Onneks oli punkinpoistovälineistö mukana, ja matka jatkui punkeitta.)

Kaikkee jännää siellä oli, kuviakin otettiin paljon, mutta koska mamma ei huomannut totaalisen pieleen säätyneitä ISO-arvoja, tuli kuvista ihan ylivalottuneita. Mut oli esimerkiks riippusilta:


Veneitä, veneitä ja lisää veneitä! Kauheen monella veneilijällä oli mukanaan koiria, joten laiturilla oli hirmeesti moikattavia karvakorvia.


Sitten oli tosiaan noi Högsarin kalliot, jonne oli puhelimella guuglattujen ohjeiden perusteella hieman hankala löytää. Lopulta joku ystävällinen paikallinen ohjeisti meidät oikeaan lähtöpaikkaan ja lyhyen patikoinnin jälkeen päästiinkin kallioille. Siellä ylhäällä oli esimerkiks tommonen hassu pieni järvi!



Onneks tajuttiin siitä vielä jatkaa eteenpäin, koska sieltähän vasta aukeskin ne paikallisenkin kehumat komeat maisemat pitkälle saaristoon.


Tässä on tää virallinen Smörasken. Eli voirasian mallinen iso kalliolohkare, jonka päällä merkkitorni. Kuulemma tuolla olis ollut myös geokätkö!


Kauheen pitkä päivä oli jo takana, siksi vähän haukotutti...


Ja kukkien haisut sekä vieno merituuli aivastutti...


Tuolla kyllä pieni koira tunsi itsensä vieläkin pienemmäksi.



Käykää ihmeessä tuolla, jos Turun seudulla liikutte!

Muutenkin saaristo on aika hyvä kohde koiran kanssa kierrellä: ainakin pienen koiran kanssa saa mennä useimman ravintolan terassille vähintään, joten ruokailu ja kahvittelu onnistui aurinkoisella kelillä ongelmitta.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Viileetä

Me ollaan lomailtu pari viikkoa. Vaikka lomakelejä ei oo kyllä näkynyt, on kylmää, viileetä tai sateista. Hetkittäin jopa hiukan lämmin, mutta sitten sataa taas. Ruisrock-viikonloppu oli pilvetön ja kuuma, mutta siinäpä se. Mutta! Tällaiset vähän viileämmät kesäkelithän on ihan loistavat lenkuroinnille! Mä kun en jaksaiskaan vaellella hellesäällä. Nytkin pitää olla juomapullo mukana pidemmillä lenksuilla, kun ojanpohjat on kuivuneet, eikä matkan varrella ole juomalätäköitä. 

Kesälomalla ollaan siis lenkuroitu! Lähellä ja kaukana. Metsissä, pöheiköissä ja kaduilla. On kerätty matkaan mukaan kymmenittäin punkkeja, ja yksi käärmekin osui polulla vastaan (en huamannu edes, kipitin yli, ja mamma meinas saada slaagin, kun tuli mun perässä ja oli vähällä ite astua sen päälle, näki jo kauhukuvia mun keskellä metsää saamasta kyynpuremasta...). Tässä meidän lähellä lenkurointimaastot on kyllä huikeat. Nämäkin Rauvolanlahden pitkospuut ihan lyhyen kävelyn päässä kotoa! 


Sadetakille on tänä kesänä ollut ennätyksellisen paljon käyttöä :( Eikä ole mikään lämmin kesäsade, vaan kylmästi vihlova tihku kaatosade!


 Parasta on kyllä ollut takapihalle valmistuneet aidat. Oon kuulkaas ensimmäistä kertaa elämässäni saanut kulkea vapaasti sisään ja ulos, aika mahtavaa! Oon heitellyt mun frispiitä ja palloa ja kuopsuttanut multakasoja mamman istutuksia. Aita on siksi huono, ettei siitä näy oikein läpi, mutta alareunassa on mulle sopiva rako. Siitä vakoilen naapurin Huldaa. Etuosan ohi taas lenkkeilee vastapäisen talon kaksi koiraa. On trafiikkia! Alaosa on varmuudeksi verkkoaidattu, ihmisväki meinas, että kaivautuisin siitä muuten karkuun...

Fanni ei edelleenkään saa ulkoillu vapaana, koska loikkais aidan yli. On kyllä pari kertaa jo onnistunut vapautumisyrityksissään, viimeks eilen mä ilmotin mammalle, että F oli kiemurrellut irti valjaistaan ja patsasteli takapihalla ihan irrallaan! Mä pidin sit Fannikasta kiinni sen aikaa, että mamma kipitti nappaamaan hänet talteen.

Kävi muuten draaginen äksidentti tossa takapihalla. Mun rakas kamu Milli oli kylässä ja hepuloitiin tossa pihalla, ja sitten tuli Millille pissi. Ja satuin oleen siinä sitten vähän pahasti nuuskimassa just. Niin, että se pissi osui sitten suoraan mun päähän. Ihan suoraan silmiin. Ja nenään. Kaameeta!

Lenkuroinnin ja pihakyttäilyn ohessa oon sitten nukkunut päikkäreitä. Ihan parasta!



Ihmisväen lomaa olis vielä puolitoista viikkoa jäljellä. Paljon on suunnitelmia vielä! Jos mamma malttais kameraakin kantaa mukana, niin saatais vähän parempia kuvia, muutakin kuin kännykkäräpsyjä.

Loppuun vielä pieni "mainos". Kodin Terra on ottanut ison harppauksen kohti koiraystävällistä toimintaa! Vaikka keli oli tuona päivänä viileä ja sinänsä soveltuva hetkelliselle autossa odottamiselle, pääsinkin autokököttämisen sijaan mukaan ostoksille, ihan huippua! Tällaisia lisää, kiitos.



maanantai 15. kesäkuuta 2015

Liian suuri tyyny

Nyt on niin, että tarttisin oman tyynyn tohon meidän sohvalle. On vähän epäerkonominen tämä nykyinen pään alla pidettäväksi. Mammaa vaan nauratti kaameesti mun hieman pysty makoiluasentoni (jonka muuten saavutin vasta pitkällisen möyrimisen ja tyynyjen siirtelyn seurauksena, ei ollu helppo tehtävä!), mutta niska tossa kyllä vähän kipeytyy pidemmän päälle. Kuvaamisen sijaan mamma olis voinut keskittää energiansa pienemmän, mulle soveltuvan tyynyn hankkimiseen, vai mitä mieltä ootte? 





maanantai 1. kesäkuuta 2015

Viisivuotias

Viikko sitten viis vuotta sitten mää synnyin Nakkilassa, kasvattajatätsän luona. Samoihin aikoihin mammalla oli koirakuume suurimmillaan, roduksi oli valikoitunut tipsu ja kuumeisesti mamma selasi lähialueen kasvattajien sivuja. Eräässä kesäisessä koiranäyttelyssä mamma sitten tapasi kasvattajatätsän, ja tovin päästä ajeltiinkin jo katsomaan Liliä, jonka pentujen oli määrä syntyä syksyllä. Vaan kuinkas kävikään! Martta-tipsulla oli pienet pennut, joista muutama oli vielä vailla kotia. Kasvattajatätsä sitten ehdotti, että haluaiskos mamma pennun tästä Martan pentueesta jo.

Päätös sinetöityi kuulemma viimeistään sillä sekunnilla, kun mamma nosti mut pentuaitauksesta ja nuolaisin mamman nenää. Sitten odoteltiinkin vain luovutusiän täyttymistä, ja matkasin heinäkuussa kohti Turkua ja uutta kotiani.

Lili-emon tiineys muuten päättyikin sitten pennuttomasti, joten oli suorastaan kohtalo, että mamma päätti valita minut!

Martta-emon hoivissa


Olin jo vauvana kova nuolemaan kaikkea!

Mahduin piiloon kukkaruukun taakse

Olin sandaalin kokoinen

Mun eka lelkku (ja ainut lelkku, joka on rikkoontumisen vuoksi pitänyt myös hävittää, naskalihampaat tuhos sen)

Kaupunkiviidakossa vahdissa

Mun eka kamu, Milli <3

Olin niin pieni, että mahduin käsipyyhkeeseen (ja Piukku-kissan kuljetuskoppaan!)


Mää ja mun toka lelkku, Kumikana (jolta myöhemmin irtosi jalka naskalihampaiden seurauksena)

Viiteen vuoteen on mahtunut iloja ja suruja, avoero ja uusioperhe, sairastumisia ja parantumisia, leikkejä ja lenkurointia, ystäviä ja menetyksiä - kaikesta huolimatta, tai juuri kaiken yhdessä koetun takia, mamma sanoo, että on musta maailman onnellisin! Ja niin määkin kyllä mammasta, mulla on aika hyvät oltavat!

Ja tässä mä nyt oon, viisvuotias, mun synttärikakun kanssa: