maanantai 27. joulukuuta 2010

Ensimmäinen postaus

Yhteistyössä mamman kanssa päätimme aloittaa blogin. Tarvitsen bloggaamiseen hieman avustusta, sillä olen aika pieni enkä yllä näppäimistölle, ja tassunikin ovat sen verran karvaiset, ettei kirjoittaminen pienillä ihmisille tarkoitetuilla näppäimillä onnistu kovin helposti. Niimpä päädyimme siihen, että minä sanelen, ja mamma kirjoittaa.

Meidän perheeseemme kuuluu minun lisäkseni mamma ja pappa. Välillä mamma höpöttää haluavansa minulle koirakaverin, mutta pappa on sitä mieltä, että toistaiseksi minä olen ainokainen perheessämme. Pappa tosin alunperin oli sitä mieltä, ettei minuakaan olisi hankittu, mutta pyörrettyään mielipiteensä on tainnut olla aika iloinen minun tulostani. Ainakin pappa leikkii kanssani hirmuisesti ja syöttää minulle kaikkia herkkuja, ehkä jopa enemmän kuin mamma.


Asun mamman ja papan kanssa Turussa, joka on minun mittakaavassani aika kaukana syntymäkodistani, sillä automatka sieltä tänne uuteen kotiin kesti melkein pari tuntia. Mutta tämä on ihan kiva kaupunki: varsinkin pentuna ihmiset halusivat rapsuttaa minua kovasti, ja keskusta-alueella muita koiriakin on aika kivasti ja toisinaan mamma päästää minut tutustumaankin heihin. Tosin olen niin iloinen tavatessani potentiaalisia koiraystäviä, että moni vanhempi tai arempi yksilö karkaa heti pois nähdessään pörröisenä heiluvan häntäni ja innokkaan hypähtelyni. Ja mamma on lisäksi sitä mieltä, ettei kaikkia koiria saa mennä moikkaamaan, mikä on kyllä minusta ihan kummallista.

Ikää minulla on nyt seitsemän kuukautta ja olen viimeisten viikkojen aikana kasvanut hurjasti. Joulun tienoilla opin tekemään urosmaiset pissat ja osaan nyt myös merkkailla, mistä olen hyvin ylpeä!

Tervetuloa lukemaan höpinöitäni!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän minulle virtuaalirapsutuksia tai muuten vain terveisiä käynnistäsi!