Harmaata, sateista, sumuista ja koirankakkaa. Loputtomasti koirankakkaa. Mitä suurempi koira, sitä todennäköisemmin läjä on jätetty korjaamatta - no kai nyt, kun sellaisen tortun korjaamiseen tarttisi melkeinpä jätesäkin...
Jokirannassa kohdattujen koirakkojen kanssa tavallisin puheenaihe on juurikin tämä koirankakka-asia. Että ketkä jättävät korjaamatta. Että kuinka vaikeaa pökäleen poiminta tuntuu joillekin olevan.
Kaduista moni on jo lakaistu hiekoitushiekasta puhtaaksi, ja kuivalla kelillä on jo ihan kiva tepastella. Kunnes herra koira tekee haistelukoukkauksen tienvierusnurmikolle ja astuu pienellä sievällä tassullaan edellisen lenkkeilijän torttukekoon. Näen kuin hidastettuna, kuinka kaikki varpaat hitaasti painautuvat läjään - se siitä puhtaudesta, taas koira pääsee kotona kylpemään.
En ymmärrä. Meillä kakkojen korjaaminen on itsestäänselvyys, ne kiikutetaan roskakoriin ihan kaikkialta, paitsi nyt ihan umpimetsästä tai ojanpohjalta. Olis hirveen kiva, jos koiraihmiset vetäisivät tässä asiassa yhtä köyttä ja korjaisivat jätökset. Kaupungissa viheralueita ei ole hukattavaksi koirankakan alle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän minulle virtuaalirapsutuksia tai muuten vain terveisiä käynnistäsi!