keskiviikko 1. elokuuta 2012

Kuonoilemassa

Käytiin tänään Kuhankuonolla. Se on ihan tässä Turun vieressä, tai lähimmät Kuhankuonon reitistöt on, kauimmat on sitten Yläneellä saakka. Helppo löytää perille, periaatteessa. Me mentiin parin mutkan kautta, kartan ja navigaattorin ohjeiden avulla lopulta ja siltikin päädyttiin väärälle parkkipaikalle (mikä havaittiin vasta autolle palatessa...). Mun mamma ja pappa ei oo kauheen hyviä lukeen karttaa keskittymään kartan lukuun ja ajo-ohjeiden seuraamiseen.

Kangenmiekan kierros on pituudeltaan 8 kilometriä (plus matka väärälle parkkipaikalle n. 1 km...). Kierroksen arvioitu aika on kaksi ja puoli tuntia, mutta me käpyteltiin kyllä kolme tuntia, tosin sinä aikana mamma ja pappa söi eväät (mulla ei ollut!), mamma otti arviolta kaksituhatta valokuvaa, kaivoi kiviä kengästään toiset kaksituhatta kertaa ja loput ajasta kului sen pähkäilyyn, että ollaankohan menossa oikeaan suuntaan vai ei. Jep, todellisia eränkävijöitä...

Mut että mää tykkäsin! Harjumännikköä ja avokalliota, hiekkakuoppalätäköillä ja metsäautoteillä höystettyinä. On yhtä kuin: tassujen alla tömisevä tanner, hirveästi haisteltavaa, jännittäviä elämyksiä ja vilpoisaa vettä tepastelussa lämmenneiden käpälien läpsyteltäväksi.

Tästä me lähettiin liikkeelle. 


Tässä mä päästelin ekat hepulijuoksut. Kirmaan tukka putkella mamman luo ohi.


Sit hepuloin vähän lisää.


Ja vielä pikkasen. Tässä kuvassa tais toi heinä tulla eteeni, tai joku kärpänen.


Tässä me syötiin mamma ja pappa söi eväät. Mä join raikasta lähdevettä ja tutustuin kasvillisuuteen.


Tämmönen kohdattiin metässä. Vihersiili! Tiettekste, se on sellanen uus suomalainen eläinlajike, metsäoloihin sopeutunut pihasiilin muoto.


Sit vähän taas hepuloin. 


Tollanen polku on tosi hyvä alusta kiitolaukkaharjoittelulle. Ei luista, ja on pehmee nivelille.


Juomatauko. Näitä oli aika monta.


Ja sit tuli tämmönen vastaan! Mato! Ei kun... vaskitsa! Mamma änki tietenki linssin kanssa ihan liki.


Ja sit tämmönen, hui kauhistus! Mut ei huolta, se oli död jo kohdatessamme. En silti saanut tehdä lähempää tuttavuutta. Tän jälkeen mamma arveli jokaista keppiä ja juurakkoa kyyksi.


Tässä tsekkailen reittiä: turvallinen on ja pitkospuut kantaa hyvin.


Välillä piti ihan pysähtyä odottamaan mammaa ja pappaa, kun ne oli niin hitaita. 


Lenkuran lopuks vielä hyvin ansaittu juoma- ja kahluutauko. 


Toim. huom: kotiin palasi rättiväsynyt koira, joka jauheliha-annoksensa syötyään kellahti vaakatasoon, eikä juuri eväänsä ole liikauttanut. Mitä nyt vaatekaapin pohjalta (joka on yksi lempinukkumapaikoista) kömpiessään aloitti vahtihaukun arvellessaan ihmisväen olevan kutsumattomia tunkeilijoita olohuoneessa. Virheellisen havaintonsa huomatessaan koira oli silminnähden hämmentynyt, mutta vahtitila loppui välittömästi, silmät lurpahtivat puoliksi kiinni ja tiibetiläinen kellahti suorilta jaloiltaan jatkamaan uniaan. Että hyvää yötä :)


14 kommenttia:

  1. Mahtavan hieno Kuonolenkura teidän porukalla :)
    Hepuloit kyllä mainiosti, voimia säästämättä. Ja onneks ei sieltä pitkospuiden alta tullut lisää kyitä... Artulle meinas käydä pienenä hassusti, mutta onneks emännän refleksit toimi ja koira pääsi kainalokyydillä pitkospuiden alta kiemurtelevan otuksen ohi. (puistatus...)

    Se ollaan huomatti, että kun (vahti)koira on väsytetty ja se nukkuu sikeästi, vahtitila napsahtaa helpommin päälle kuin siinä normaalin pitkästyneessä levossa, puolihorroksessa nuokkuessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, väsytettynä tämä karvakorva näkee myös enemmän unia (siis haukkuu ja liikkuu unissaan), ja tosiaan myös vahtitila tuntuu olevan herkempi :) Ylikierroksilla käyvä koira, vähän kuin yliväsynyt lapsi, ehkäpä?

      Hepulijuoksut ynnättynä lenkurasta tuli toooosi pitkä!:)

      Poista
  2. Komiat pumpulit taivaalla.
    Kun vielä näkisi tuon meidän Nupun juoksevan noin iloissaan pitkin ja poikin mauttien elämästään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hepulijuoksu metsikössä jos mikä parantaa mielialaa, suosittelemme kokeiltavaksi!:)

      Poista
  3. Upee reissu ja sulla on ollu ratkiriemukasta (paitti se kyy). Noista sun hepulikuvista tulee hyvä miäli meillekin. Melkein ku oltas ollu mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hengessä mukana (paitsi kyyn)! Punkeroitakaan ei tällä kertaa tarttunut mukaan. Uudestaan, musta tulee vaeltajakoira!:)

      Poista
  4. Ihanat hepulikuvat, voi että sulla on ollut hauskaa Jalo! Onneksi se kyy oli jo kuollut, olisit ehkä joutunut muuten matkustamaan matten kainalossa loppumatkan...hrrrr olkoonkin noita kauhistuksia! Minä olen niin käärmekammoinen asuttuani muutaman vuoden kyitä vilisevällä seudulla (=kohdattuani niitä elävinä liian monta kertaa koirien kanssa) että oisin varmaan tuonkin nähtyäni juossut koira kainalossa kiljuen karkuun... :-)

    Hienot maisemattuolla reitillä, en tiennyt Turussa päin moisia ulkoilureittejä olevankaan, vaikka siellä useamman vuoden asustelin. Tosin silloin ei ollut vielä koiraakaan, joten en niin aktiivisesti ulkoilureittejä varmaan etsinytkään :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mammalla oliski tullu kiirus autopaikalle, jos kesken matkan olis kyy puraissut, hui! Mun edesmennyttä kissaystävää puri aikanaan kyy, sillon painettiin lääkäriin melkoisella kiireellä, ja hyvin selvittiinkin, vaikka matkalla kisulin hengitys alko olla jo vaikeaa.

      Uusi tuttavuus meillekin tuo Kuhankuono, hiekkakuopat oli kyllä sen verran upeat, että helteisenä kesäpäivänä (joita tänä kesänä ei kyllä pahemmin näkynyt...) kelpais ajella koko päivän rantaretkelle!:)

      Poista
  5. Hui hirvitys, käärmeitä! Meille olisi käynyt niin, että emäntä olisi juossut pakoon ja Mirkku todennäköisesti sännännyt tekemään tuttavuutta matelijoiden kanssa. Onneksi emme ole tuollaisiin törmänneet.
    Ilman käärmeitä tuo paikka vaikuttaa aivan ihanalta!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuollut käärme = paras käärme! Onneksi karvakorvatkin selviää puremista yleensä aika hyvin. Kyytabletit oli kyllä repussa, kaiken varalta, autossa kulkevat normaalistikin, koska mamman mielestä aina pitää olla ensiapu lähellä miltei vaivaan kuin vaivaan:P

      Poista
  6. Hienoja kuvia, sanoo emäntä.

    Ollin mielestä koiralle täytyy ehdottomasti olla omat eväät joka retkellä, oli se sitten pitkä tai ei. Varsinkin, jos palvelusväki itse syö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, eväät oli kyllä suurin puute tällä reissulla. Ihmisväelläkin oli vaan minimaaliset Citymarketin patongit, jotka oli mutusteltu jo ekan parin kilometrin jälkeen :D Retkeilyssähän parasta on ruokailu, myös koiran mielestä :)

      Poista
  7. Mahtavat kuvat! :) Mä komppaan Mirkkua, olis meinaan loppunut normaalia nopeammin tuo retki jos vastaan olisi tullut yksikin matelija. Kuollut eli ei.

    Vihersiili oli mainio! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks ookin, vihersiili oli komia tuttavuus!:D Vähän kyllä hirvittää tollasella pidemmällä metsäreitillä keskellä ei mitään, että kuinkahan sieltä kannetaan koira (tai ihminen!) edes autolle saakka, jos kyy puree, siinä kun ei sitten saisi juuri eväänsä liikauttaa, ettei myrkky leviä. Tuopahan jännitystä elämään, tällainen seikkailu ;)

      Poista

Jätäthän minulle virtuaalirapsutuksia tai muuten vain terveisiä käynnistäsi!