lauantai 29. joulukuuta 2012

Joulun (t)aikaa

Joulupaketistani paljastui savustettu sian"luu", siis nahkarulla. Namskis! Sain myös jänönkorvat, kuivatut. Sekä uuden pehmon (niitä on ennestään niin kovin vähän...) ja Pauliina-tädiltä herkkunamikäärön (ankkafilettä ja tonnikalapaloja). Olennaisena osana joulun iloa oli peräti kolmena päivänä toistunut tapaaminen rakkaan ystäväni Millin kanssa. 



Uusi pehmo kainalossa oli hyvä käydä yöunille aattoiltana <3

Jouluna tapahtuu paljon, on huolehdittava riittävästä levosta...


Puruluupataljoonan keskellä on hyvä valmistautua vuoden vaihtumiseen. Paukkuja ei täällä pelätä, joten vuodenvaihdetta odotellessa voi keskittyä suunnittelemaan jekkuja, tavoitteita ja unelmia ensi vuodelle. 

Onko teillä blogikameleilla suunnitelmia vuodelle 2013, entä teettekö uuden vuoden lupauksia?

8 kommenttia:

  1. Oi, kuinka mahtavan valkoiset ja isot hampaat Jalolla onkaan! Turkkikin on tosi komea ja hienon värinen. Ei me mitään lupailla uudelle vuodelle paitsi että ollaan kilttejä, jotta joulupukki muistaa meitä ensi jouluna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkki voi hyvin juu, ja hampaatkin pääosin. Takahampaisiin on alkanut kertyä kuitenkin turhan paljon hammaskiveä, ja sen kimppuun onkin nyt käyty päivittäisellä harjauksella + Bucadog-geelillä ja saman sarjan (kuvassakin näkyvillä) puruliuskoilla. Suu ainaski tuoksuu paremmalle, joten näillä mennään, jotta hampaat pysyisivät terveinä jatkossakin!:)

      Poista
  2. Ihana, ilmeikäs Jalo :) Siinä onkin monelaista herkkua koiraherralla :) Meilläkin jänönkorvia pojilla, ovat sopivan vähärasvaisia. Ainoa haittapuoli niissä on vaan se, että tulevat liian nopeasti syödyiksi...tosin meillä ei sellainen peruspuruluukaan Aslanin leukojen välissä kauaa ehdi olla. On niin tehokas purija, että yleensä syö kaiken pidemmän kaavan pureskelun vaativan eineksen huomattavasti nopeammin kuin Alphonse. Noh, onhan se Aslanin suukin, tietty, isompi ;)

    Hyvää Uutta vuotta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä noi puruluut tahtovat unohtua ensi-innostuksen jälkeen. Sitten löytyykin ton alimman kuvan kaltaisia puoliksi natustettuja luunkappaleita ympäri nurkkia... emäntä kun on niin jalomielinen, että antaa Jalolaiselle aina uuden, entistä ehomman luun purtavaksi ;)

      Poista
  3. Ootpas saanuki hienoja herkkuja, kyllä kelpaa! Mää en gaumeesti saanu luukkeja, kun mulla ei oikeen meinaa masu kestää niitä. Hammastikun saan kyl tietty joka päivä, ja välil sonninsuteja, taikka siis härkäpuikkoja. Ne on hyvii. Hienoa uuden vuoden juhlaa Turkuun, t. Mauri-setä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi hammastikut on kyl vähän kuivakoita, tapanani on vaan murustella ne lattialle ja jättää siihen sit mamman jalkapohjien iloksi <3

      Tiäkkös, mun mamma on elänyt autuaan tietämättömänä tollasten sutien olemassaolosta. Tai siis, että niitä kuivataan ja me syyään niitä. Siks se ostaa mulle vaan just jotain korvia tai nahkarullia, jotka ei kuulemma oo ihan niiiin yököttäviä ja "koostumukseltaan epäselvät" tapaukset jää kauppaan :P

      Poista
  4. Me luvataan tehdä entistä enemmän kepposia. Meinaan, tota lupausta on vaikee olla toteuttamatta.

    Ilosta menoo sullekin, kuoma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keppostelu kunniaan! Mä en oo viime aikoina tehny mitään, paitsi nakertanut yhden lattialle kauppakassista unohtuneen spagettipussin. Pitänee kunnostautua!

      Poista

Jätäthän minulle virtuaalirapsutuksia tai muuten vain terveisiä käynnistäsi!