Paukut

Asiahan on niin, että mä en pelkää paukkuja eli siis raketteja ollenkaan. Tiiän kyllä, että moni koiruli on kauhuissaan uudenvuodenyöstä, mutta mua se ei oikeestaan hetkauta mitenkään. Tän vuodenvaihteen otin näin rennosti:

Hohhoijaa, tylsää...

Niinpä mut otettiin mukaan kattoon keskiyön tulitusta. Oltiin mamman kans Stiku-tätin ja Jakke-sedän luona, ja kiivettiin sitten yöllä Kuuvuorelle, josta olikin aika kivat näkymät kaupungin räiskyntään. Mä tosin keskityin seuraamaan edessäni olevaa westietä, me vähän juteltiin siinä ja kovin oltais haluttu tehdä tarkempaakin tuttavuutta...

Mut sit siinä meidän vieressä oli pari ääliöihmistä, joilla oli kans koira mukana, mutta se koira pelkäs raketteja. Harmi vaan, että nää ääliöihmiset itse ampui niitä raketteja - siinä keskellä väkijoukkoa, puolen metrin päässä koiransa kuonosta... Koiruliparka ryömi maassa kauhuissaan, häntä koipien välissä ja koitti vaan paeta kauemmas - kai ny! Ihan jo vaarallista tollanen, olla noin lähellä, saati sitten jos muutenki pelottaa. Ihmekös tuo, jos tollasesta sitten syntyy hysteerisen pelokkaita koirulaisia, jotka pelästyvät pienintäkin paukahdusta. Mamma ja Stiku-täti oli ihan kiukkusia sen koirulin ihmisväelle, kun tollalailla toista (ja meitä muitakin!) kiusaavat.

Mä sain siinä illan aikana isäntäväeltä hiukan leikkelettä ja sitten vähän valkohomejuustoa... Nam. Ehdotin mammalle, että noita vois liittää osaksi mun päivittäistä ateriointia, ei kuulemma onnistu, tylsää.

Jakke syöttää salaa hiukan juustoa...

Nyt kuono kohti uuden vuoden tuulia. Eilen Turussa oli jo vähän lunta, mutta aamuun mennessä satoi taas vettä... Talvea edelleen odotellessa!