Vuosi 2011

Tarkoituksenani oli tehdä postaus, jossa kuukausi kerrallaan käydään läpi viime vuosi. Mitä milloinkin tapahtui, ja sitä rataa. Touhu tyssäsi helmikuuhun, sillä mitään mainitsemisen arvoista ei tuntunut tapahtuneen!

Toukokuussa Jalo oli elämänsä ensimmäisessä näyttelyssä (ja sai arvosteluna H:n, mistä mamma hieman närkästyi typerälle tuomarisedälle). Tämän jälkeen näyttelyitä on kyllä suunniteltu, mutta epämotivoitunut ihminen on unohtanut ilmoittautumisajat kerta toisensa jälkeen...

Heinäkuussa Jalolta löytyi täitä (edelleen jaksan huvittua siitä, että koiratäi on yksi suosituimmista hakusanoista tälle blogille), ja ne hoidettiin onnistuneesti. Tästä viisastuneena käyttöön otetaan ensi vuonna heti keväällä iholle levitettävä punkkikarkoiteliuos, joka siis myös täiltä suojaa. Punkkeja tänä vuonna muuten riittikin, niitä nypitiin niin koirasta kuin ihmisväestä.

Isopapan pihalla paistattelemassa.

Heinäkuussa tehtiin myös raskas päätös Piukku-kissan lopettamisesta. Isällä asustelevat kissaveljekset kokivat jo mullistavia muutoksia muuttaessaan vuotta aiemmin maalta rivitaloon, ja Röllin sairastututta ja nukuttua pois joulukuussa 2010 Piukun mieliala alkoi laskea. Piu päästettiin kärsimyksistä kohti vehreitä hiirestysmaita ja Rölli-veljeä...

Ulkoiluaitaus oli kiva, mutta ei ole vapauden voittanutta...

<3

Kesä oli kuuma, ja kotona vallitseva tauoton 28 asteen lämpötila alkoi kiristää hermoja ja sai melkoisen usein auton nokan kääntymään kohti rantaa ja vilvoittavaa merituulta. Jaltsa ei uinut (vapaaehtoisesti), mutta kesän lopussa oma-aloitteisesti kahlaili jo aikamoisen syvälle ja viihtyi kyllä vedessä muuten varsin mielellään. Elokuussa Jalo sai rokotukset ja niistä selvittiin asiaankuuluvalla tyyneydellä.

Mamma, hampaassani on röhnä, katso!

Sitten tulikin joulu, ja sitten vuosi vaihtuikin jo. Mihin tää vuosi oikein meni?

Vuoden 2011 aikana Jalo karkasi useasti, ja muutaman läheltä piti -tilanteen jälkeen vapaana ulkoilua alettiin toden teolla harjoitella. Ja hankittiin monta piiiitkää jälkiliinaa, ilman niitä ei enää ulkoilla lyhyitä lenkkipyrähdyksiä lukuunottamatta.

Jonkinlainen uhmaikä Herra Koiralla taisi olla keväällä, jolloin kaikki vähäisetkin opetetut käskyt tuntuivat unohtuneen ja koiruli tuntui vähän testaavan rajojaan. Tämä kuitenkin Jalon überrauhallisen perusluonteen mukaisesti melkoisen pienessä mittakaavassa, niinkin pienessä, että havahduin tuon uhmaiän olemassaoloon oikeastaan vasta sen päätyttyä, kun kaikki alkoikin taas sujua äärimmäisen mutkattomasti.

Lenkin jäljiltä Miehen housut ja Herra Koiran pienenpieni takki <3

Muutamaa ripuliepisodia, täitä ja muutamaa pikkuruista haavaa lukuunottamatta Jalo on ollut terve. Vuoden aikana elo Jalon kanssa on hitsautunut saumattomaksi yhteistyöksi (melko mahtipontinen ilmaisu!), arki sujuu ja koiraa hankittaessa mielessä pyörineet kauhukuvat tottelemattomasta, vihaisesta ja hankalasta koirakansalaisesta ovat unohtuneet. On vaikea kuvitella enää aikaa ennen Jaloa.

Odotettavissa on muutosten vuosi 2012. Näihin muutoksiin suuntaamme Miehen ja Herra Koiran kanssa uteliaina ja positiivisen jännittyneinä.

Onnellista vuotta 2012!