keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Tähyilyä ja luikastelua

Meillä päin on ollu hirmusen liukasta. Siis niinku ihan luistinrata on noi kaikki meidän lähitiet. Onneks oon lenkuroinut viime päivinä paljon Pekkiksen kanssa, koska mun mammallahan on todella huono tasapaino. Niinku esimerkiks eilen, sehän luikastu tiätty tossa pihalla heti. Mut arvakkaas mitä mä tein? No sympatiakaaduin! Aattelin, että mammaa ei harmita kaatuilu niin paljoo, jos mä vähän kierin siinä maassa kans. Tämmönen (vähän vauhdissa tärähtänyt) otos musta sit napattiin, sympatiakaatumisen keskellä: 


Mut ei kuulkaas harmittanu mammaa yhtään, se alko nauraa vaan, kun olin kuulemma niin ylisöpö köllötellessäni tossa sit tassut taivasta kohden. Onnistui siis, sympatiseeraus!

Postimieskin luikasteli ojaan tossa yks päivä. Just sai meidän postit laatikkoon, ja sit hups vaan, auto oli ojassa. Hinausautohan siihen sitten tarvittiin, ja me nti Kattisen kanssa tarkkaavaisesti seurattiin tilannetta sisältä lämpimästä. 


Viime viikkoina on ollu kaameen rankkaa, kun on ollu pakkaamisstressiä ja mammalla opintostressiä ja sitten vielä kaikista kaamein stressi: naapurin tyttökoiran juoksu. Mamma ja Pekkis mua jo tossa yks ilta käänteli ja väänteli, kun luulivat, että oon kovastikin kipee. Ja että ripuliko vaivaa, kun ulos pitäis päästä kerta toisensa perään. Mutta sitten ne tajus, että taitaa olla naapurissa juoksu. Vinguin ja ulisin ja koitin pihalla päästä jokaista mahdollista reittiä naapuriin. Vähän pissaa kävin siinä niiden portinpielessä lipittämässä, ja välillä ulkoillessa oikein nähtiinkin siinä, mutta en saanu kuulkaas mennä tekeen lähempää tuttavuutta. Todella ikävää! Hajuihin oli tyytyväinen, mutta niitä onneks riittää yhä edelleenkin... 

Viime viikolla kävin myös tähyilemässä uuden kodin ikkunasta. Siellä alkaa olla valmista, ja viikonloppuna päästään muuttamaan! Oon koittanu nti Kattiselle kertoa, että nyt on syytä nauttia vapaana ulkoilusta, sillä jatkossa aletaan sitten ulkoileen molemmat valjaissa. Kokeiltu on, mutta mamma sanos, että Fannin ulkoilu muistuttaa lähinnä pulkan hinaamista. Ei kävele kisu ei, sen sijaan koittaa hirttää itsensä valjaista aina tilaisuuden tullen esimerkiks kiipeemällä puuhun ja solmiutumalla fleksistä oksistoon. 


Nyt meen pakkaileen mun lelkut ja varmistamaan, että muuttotouhut sujuu muutenkin niinku pitää.

Kuulemisiin kamut, seuraavan kerran varmaankin uudesta kodista!

10 kommenttia:

  1. Kyllä oot ollunna viksu! Tuommonen myötätuntomyllähys on hyvin keksitty :) Ee oo tullu äepälle pahamielj.
    Tiälä ee oo ollunna onneks nyt liukasta. Muutehhan sitä oes meekäläesellähhii sivut kippeenä. Jos niät oes sittä tuota sinun myötätuntokuatumista harrastanna. Ku äethän on aena nutullaa jos on liukasta.
    Sulla on kova homma tuossa pakkoomisessa.Ja sittä opetteluttaahan se uuteen kottiinnii aekasa.
    Onneks sullon tuo neeti Kattinen kaverina. Ee oo muuttohommakkaa niin työlästä ku kaverin kansa pakkaeloo ja totuttelloo :)
    Onnee uuteen kottiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liukasta on ollu juu. Mamma tarttis semmoset liukastusesteet kenkiin. Nyt onneks tuli lunta, vaikka onhan siellä alla edelleenkin jäätä vaanimassa.

      Muutto meni hyvin! Ollaan jo sopeuduttu oikein hienosti, Kattinenkin, vaikkei raasu oo vielä päässyt ulkoilemaan ollenkaan.

      Poista
  2. Söpöt ikkunakyttääjät <3
    Olet kyllä huomaavainen koiruli, kun mamman kanssa meet vaikka keskellä lenkkiä nurin, ettei tarvi yksin lojua jäätiköllä =D Anteeksi, kun naurattaa, toivottavasti mammaa ei sattunut liukastuminen.

    Onnea uuteen kotiin, kamut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mamma on usein sanonu, että mun touhujen seuraaminen piristää synkimmänkin päivän. Oon kyllä aika iloinen koiruli, koitan parhaani mukaan tartuttaa sitä iloa muihinkin :)

      Kiitti, uus koti on oikein mukava :)

      Poista
  3. Oletpas uskollinen Jalo kun oikein myötätuntokaadut emännän kanssa ! :)
    Nero tuntee ainoastaan termin 'myötätuntosyöminen*
    Ihana kyttäämiskuva kisulin kanssa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myötätuntosyöminen :D Kyllähän sekin on tärkeetä, myötätuntoa on monenlaista!

      Poista
  4. Hyviä muuttoja! Me ollaan pikkasen kateellisia tosta Neiti Kattisesta. Aika pehmosen näkönen kamuliini. Joo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pehmonen on juu. Ja jos jatkaa syömistä samaan malliin kuin vapaana ulkoillessaan (siis hyvin suurella ruokahalulla), tulee Kattisesta entistäkin pehmoisempi ;)

      Poista
  5. Liukastelu on toisinaan hauskaa, mutta itse olen aina pelännyt sitä, että liukastuessani valahdan koirani päälle. Onneksi niin ei ole käynyt, liukkaalla kelillä olen siksi juuri pitänyt koiran pitkässä hihnassa, että vaaran yllättäessä pääsee karkuun tällaisen "valaan" alta.
    Muistelen Vilin liukastuneen usein, mekin asuttiin mäkisellä paikalla. Luulen, että yksi syy oli ne pitkät tassukarvat, jotka ulottuivat ihan tassujen alle asti.
    On tuo vaan kiva Kattinen, saman mallisia olet, ehkä jopa kaksoset? Molemmat kimpassa ikkunasta kurkitte, tosi kiva kuva.
    Toivottavasti Mamma voi hyvin kaatumisesta huolimatta! Ja sinä kans!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta, pieni koira jää helposti alle! Mä taas pelkään sitä, että kaatuessa nykäisen Jalonkin kumoon, mutta valjaat on siinä mielessä aika turvalliset. Pannan kanssa saattais sattuakin.

      Jalolla on nyt poikkeuksellisen pitkät ja tuuheat tassukarvat :D Ihan valtaisat tupsut! Mutta ei niitä raaski poiskaan leikata, kun lienee niillä ihan tarkoituksensa, lämmittävät varpaita talvipakkasilla. Kurakeleillä ne ei sitten olekaan niin kivat, keskustassa asuessa trimmasin niitä, jotta anturat sai pestyä kaupunkikurasta kunnolla ja kuivattuakin paremmin...

      Poista

Jätäthän minulle virtuaalirapsutuksia tai muuten vain terveisiä käynnistäsi!