Lehmiä

Näin tänään lehmän. Tai oikeastaan, monta lehmää. Katariinanlaaksossa, jossa usein käydään ulkoilemassa, on aitaus, jonka läpi kulkee polku. Siellä aitauksessa laiduntaa toisinaan kesäisin lehmiä, mutta vasta nyt satuttiin ensimmäistä kertaa samaan aikaan olemaan paikalla heidän kanssaan.

Onneksi tukenani oli Milli-tyttö, joka suurella koollaan oli tukeni ja turvani. Kun ensimmäiset lehmänkoivet ilmestyivät näköpiiriini pitkän heinikon takaa, aloin haukkua. APUA, mamma! MITÄ NOI ON? Kun sitten aikani sain mamman sylistä tiirailla lehmälaumaa, ne alkoivatkin näyttää ihan ystävällisiltä. Yksi tuli jopa ihan, ihan lähelle, kun tarkkailin tilannetta aidanreunalla mamman sylissä, ja melkein lipaisi kuonoani jättiläismäisellä kielellään, hurjaa! Lauman suurin oli päälehmä (mamma sanoo, että häntä kuuluu kutsua sonniksi), hän oli kertakaikkisen valtava, ainakin kymmenentuhatta kertaa minun kokoiseni (mamma sanoo, että sonnin pallitkin olivat minua suuremmat)!

Aitauksen toisella reunalla muuten paljastui kyltti, jonka mukaan koirien kanssa laitumella kulkeminen oli kielletty. Onneksi me Millin kanssa ollaan niin pieniä ja nätisti käyttäytyviä, että tultiin lehmien kanssa ihan hyvin loppujen lopuksi juttuun.

Kameraa ei tietenkään sattunut mukaan, ehkä seuraavalla kerralla otan kuvankin lehmäystävistäni! Tässä kuitenkin linkitetty kuva samaisista otuksista:

(kuva)

Metästämässä

Oltiin tänään metässä. Mentiin sinne isopapan autolla, ja se vähän jänskätti, oon ruvennu täristämään jännittävissä tilanteissa. Nyt täristin, takakoipeni vippasivat hypotermiapotilaan lailla (hypotermiapotilas ei kyllä pahemmin taida heilua mihinkään suuntaan?) ja katselin mammaa apua anovasti. Syliin! En päässyt syliin, vaan kökötin matkan takapenkillä turvavöissäni. Mutta se kannatti! Perillä pääsin nimittäin vapaaksi.

Sit käytiin isopapan kanssa kattelemassa vähän sieniä. Löysin muutaman, lahjoitin ne isopapalle:

Sit maistelin itekin vähän sientä, tällästä mustaa yksilöä, mutta mamma sanoi, että se on pilaantunut. Mun mielestä se oli herkullinen...

Söin myös vähän keppejä...

Ja maistelin raitista metsäilmaa...

Sit vähän poseerasin mammalle, oon muuten aika komee vai mitä?

Sit koitin vähän kirmata kai liian kauas, ja mamma laittoi mut kiinni, mälsää. Mut kokeilin siinä fleksissä kuitenkin vähän vielä kalliokiipeilyä... Ja tein komean loikan alas!

Sit mentiin pelottavalla autolla takas isopapan luo. Nyt oon aika väsy, mut oli hyvä päivä!

---

ps. Sain tänään elämäni ekan luun. Siis oikean luun. Mut mä en oikein osaa syödä sitä.

Sataa, sataa, ropisee...

Olen kai jollain lailla kieroutunut luonne, sillä pidän viilenevistä pimeistä illoista, syystuulesta ja sateesta. Tänäänkin sateen ropistessa katuun tehtiin herra koiran kanssa pidempi lenkki kuin päiviin: kuraisia olivat emäntä ja koira, mutta voi sitä riemua, minkä lätäkköisellä urheilupuiston hiekkakentällä säntäily koirassa sai aikaan!

Herra koiralla on toki myös asianmukainen ulkoiluvarustus. Hurtan sadetakki on ollut sadekeleillä ahkerassa käytössä, ja vaikka tassupesulla pitää takista huolimatta käydä, säästyy koko muu koira kastumiselta.

Pitää myöntää, että sen jälkeen, kun koira tuli taloon, on omakin ulkoiluvarustus uusiutunut. En ole varmasti koskaan omistanut yhtä hyviä ulkovaatteita kuin nyt: ei haittaa sade, ei pakkanen, ei tuuli. Mikäs siinä sitten ulkoillessa, sadekelillä puiston lenkkipoluilla on tilaa tallustella!

Lisää sähköjuttuja

Jatkoin hyvin alkanutta sähköfiksailijan uraani työstämällä mamman hiuskiharrinta. Tai suoristinta, mikä ikinä onkin, ahkerassa käytössä joka tapauksessa. Käherrin oli jätetty tuolin päälle, joten tuotti hieman päänvaivaa saada se sieltä ensin alas käsittelyä varten - onnistuin kuitenkin ulottumaan johtoon ja sain vedettyä härvelin lattialle.

Itse työstämisessä en päässyt kovin pitkälle, sillä aamulla mamma huomasi tekeleeni ja tempaisi työmaani pois ulottuviltani (yleensä erittäin aamu-unisen mamman unihiekat muuten karisivat tässä vaiheessa ennätysnopeasti). En ymmärrä miksi, sillä sain työstämisen vasta alkuun ja se jäi pahasti kesken.

Nyt kuulemma laite pitää viedä kodinkonehuoltoon johdonvaihtoon. Saankohan sitten tämän vanhan johdon itselleni?

Maanantain huomioita

Hoitoviikonloppu meni hyvin, paremmin kuin mamma uskalsi toivoakaan! Pauliina-tädin luona seuranani oli kolme kissaystävää sekä Milli-koira, jonka kanssa metsälenkkeiltiin ja käytiin koirapuistoilemassakin. En paljon ehtinyt mammaa ikävöidä ja olin hiukan pettynyt, kun kotiin piti lähteä jo yhden yön jälkeen!

Myrskyllä oli blogissaan pieni kyselypostaus, jonka ajattelimme mamman kanssa yhteisvoimin kopioida ja täyttää.

1. Lempiväri: Sininen. Mamma tahtoisi ylleni (Hurtan lifeguard-) pinkit ulkoilutamineet, mutta pappa onneksi on sanonut, että sellaiset eivät sovellu arvonsa tuntevalla uroskoiralle. Siispä pukeudun siniseen: pantani, valjaani, fleksini yms. sadetakki mukaan lukien noudattavat samaa sävymaailmaa.
2. Suosikkieläin: Tykkään kaikista elukoista. Koirat on kivoja, myös kissat, jos maltan pitää niihin hajuraon (=pysyä kynsien ulottumattomissa). Muihin en oo hirveesti tutustunut, linnut yleensä karkaa, jos koitan lähestyä niitä.
3. Suosikkinumero: Kolmonen, kun meidän perheessä on kolme jäsentä.
4. Suosikki alkoholiton juoma: Vesi. Merivesi on hyvää myös, mutta siitä menee yleensä maha kuralle. Hyvä juomavesi ei ole liian kylmää vaan sopivasti lämmennyttä. Tykkään nauttia juomaveteni myös virtaavana eli esimerkiksi suoraan pullonsuusta tai puutarhaletkusta juotuna.
5. Facebook vai Twitter: Facebookissa mulla on joku dogbook-juttu, mutta mamma ei osaa käyttää sitä.
6. Intohimosi: Tykkään erityisen paljon järsiä asioita. Lisäksi rakastan kuopsuttamista.
7. Saada vai antaa: Ruokaa on kiva saada ja uusia leluja.
8. Suosikkikuvio: Sikanautajauhelihapaketin etiketti.
9. Suosikkiviikonpäivä: Mamman vapaapäivät. Papan kotiinpaluupäivät on myös ihan huippuja.
10. Suosikkikukka: Mehikasveja on kiva nyppiä, ne on keveitä heitellä alas ruukusta. Onks ruohonkorsi kukka? Ruohonkorsia on kiva järsiä. Aamulla maistelin muuten mamman eväsbanaaneita, kun se oli jättänyt ne lattialle (mua varten?). Ne oli pahoja, kuori oli rapsakka mutta sisus ihan höttöä, en suosittele.

Kuvituksena pitkään jatkunut projektini, joka viime viikolla sain päätökseen. Aloitin projektin jo alkuvuodesta, jolloin mamma otti johdon irti seinästä. Nyt sitä onkin ollut helpompi liikutella, vaikka mamma on koittanut piilottaa johdon milloin minnekin. Sainpahan lampun käyttökelvottomaksi - kuvitelkaa, minun petini vieressä on möllöttänyt jättimäinen lattialamppu, eihän se nyt sovi, minä haluan avaraa tilaa petini ympärille! Siispä tuhosin lampun toimintakyvyttömäksi.