torstai 29. syyskuuta 2011

Postin tuomaa

Sain tänään Peten koiratarvikkeesta paketin! Se sisälsi uuden fleksin, joka on jo kolmas käytössäni. Ensimmäisen pienen pentuaikaisen fleksini uudelleenmuotoilin, ja mamma väittää, että sitä ei ole kiva pitää kädessä, kun muovirämmäleet raapivat kämmentä. Sitten hankittiin uusi. Peräti kahdeksanmetrinen ja hiukan isompi, S-kokoinen. Söin senkin, kun pappa unohti sen ulottuvilleni. (Confort-mallisten fleksien kumipehmuste on superhyvää purtavaa hampaille!) No sitten siitä alkoi hajota se naruosa. Pappa vakaasti aikoi korjata sen itse, mutta se ei ihan onnistunut, ja fleksi lensi useassa osassa roskiin. Mutta nyt on uusi, samanlainen kahdeksanmetrinen. Se on ihan huippu metsälenkeillä, pääsen touhuilemaan omiani, kun mamma on usein aika hidas perässävedettävä.

Mut sit siel paketissa oli muutakin! Ensinnäki, sain uuden ruokakipon! Se on aika hieno. Sitten sain ison pussillisen dentastiksejä, siis sellasia hampaittenpuhdistusjuttuja. Muun muassa siilinmuotoisia.




Eläinlääkäri sano rokotuksissa, että mulla on tullu jo hammaskiveä. Siks mä käytän päivittäin (paitsi välillä mamma unohtaa...) sellasta Bucadog-hammasgeeliä, jonka pitäis auttaa irrottamaan hammaskiveä. Siks mun pitää syödä myös kaikkii purujuttuja (niinku sähköjohtoja) paljon. 

Sit sieltä paketista tuli silmänpuhdistusainetta (mun silmät rähmii jostain syystä nyt ihan kauheesti, se ei oo kivaa) ja kaupan päälle sikaupee led-valo pimeitä talvikelejä varten! Sen voi kiinnittää mun pantaan, ni sit näyn ainaski toiselle puolelle Turkua ku lenkkeilen.

Paketin avaaminen ja purusiilin syöminen oli sen verran rankkaa, että piti nukkuu päikkärit. Pappaki nukku mun kans, ja Keltainen Pötkyläkin pääsi kainaloon.

<3

3 kommenttia:

  1. Tuollainen syötävä siili olisi tosi makee saada. Olen kyllä pyydystänyt ihan oikeitakin siilejä, mutta palvelusväki ei ole antanut syödä saalista. Aika epistä. Vielä nyt syömäkelpoista lihaa metsään mätänemään.

    Miksiköhän muuten meille ei tule tuollaisia postipaketteja? Sulla on kyllä tosi kiva palvelusväki. Vaikka pappas näyttää olevankin aika väsynyt!

    VastaaPoista
  2. Mä en oo koskaan nähny oikeeta siiliä :( Eikä mun mammakaan oo, paitsi elottomia muutaman tienvarressa.

    Mä oon kouluttanu mun palvelusväen aika hyvin! Kannattaa vaan olla sitkee ja omapäinen, ni kyllä ne sit alkaa toimia silleen oikeella tavalla. Tilaileen postipaketteja ja sen sellasta. Koska mähän olen the BOSS ;)

    VastaaPoista

Jätäthän minulle virtuaalirapsutuksia tai muuten vain terveisiä käynnistäsi!