maanantai 5. syyskuuta 2011

Maanantain huomioita

Hoitoviikonloppu meni hyvin, paremmin kuin mamma uskalsi toivoakaan! Pauliina-tädin luona seuranani oli kolme kissaystävää sekä Milli-koira, jonka kanssa metsälenkkeiltiin ja käytiin koirapuistoilemassakin. En paljon ehtinyt mammaa ikävöidä ja olin hiukan pettynyt, kun kotiin piti lähteä jo yhden yön jälkeen!

Myrskyllä oli blogissaan pieni kyselypostaus, jonka ajattelimme mamman kanssa yhteisvoimin kopioida ja täyttää.

1. Lempiväri: Sininen. Mamma tahtoisi ylleni (Hurtan lifeguard-) pinkit ulkoilutamineet, mutta pappa onneksi on sanonut, että sellaiset eivät sovellu arvonsa tuntevalla uroskoiralle. Siispä pukeudun siniseen: pantani, valjaani, fleksini yms. sadetakki mukaan lukien noudattavat samaa sävymaailmaa.
2. Suosikkieläin: Tykkään kaikista elukoista. Koirat on kivoja, myös kissat, jos maltan pitää niihin hajuraon (=pysyä kynsien ulottumattomissa). Muihin en oo hirveesti tutustunut, linnut yleensä karkaa, jos koitan lähestyä niitä.
3. Suosikkinumero: Kolmonen, kun meidän perheessä on kolme jäsentä.
4. Suosikki alkoholiton juoma: Vesi. Merivesi on hyvää myös, mutta siitä menee yleensä maha kuralle. Hyvä juomavesi ei ole liian kylmää vaan sopivasti lämmennyttä. Tykkään nauttia juomaveteni myös virtaavana eli esimerkiksi suoraan pullonsuusta tai puutarhaletkusta juotuna.
5. Facebook vai Twitter: Facebookissa mulla on joku dogbook-juttu, mutta mamma ei osaa käyttää sitä.
6. Intohimosi: Tykkään erityisen paljon järsiä asioita. Lisäksi rakastan kuopsuttamista.
7. Saada vai antaa: Ruokaa on kiva saada ja uusia leluja.
8. Suosikkikuvio: Sikanautajauhelihapaketin etiketti.
9. Suosikkiviikonpäivä: Mamman vapaapäivät. Papan kotiinpaluupäivät on myös ihan huippuja.
10. Suosikkikukka: Mehikasveja on kiva nyppiä, ne on keveitä heitellä alas ruukusta. Onks ruohonkorsi kukka? Ruohonkorsia on kiva järsiä. Aamulla maistelin muuten mamman eväsbanaaneita, kun se oli jättänyt ne lattialle (mua varten?). Ne oli pahoja, kuori oli rapsakka mutta sisus ihan höttöä, en suosittele.

Kuvituksena pitkään jatkunut projektini, joka viime viikolla sain päätökseen. Aloitin projektin jo alkuvuodesta, jolloin mamma otti johdon irti seinästä. Nyt sitä onkin ollut helpompi liikutella, vaikka mamma on koittanut piilottaa johdon milloin minnekin. Sainpahan lampun käyttökelvottomaksi - kuvitelkaa, minun petini vieressä on möllöttänyt jättimäinen lattialamppu, eihän se nyt sovi, minä haluan avaraa tilaa petini ympärille! Siispä tuhosin lampun toimintakyvyttömäksi.


6 kommenttia:

  1. Sä haaveilet pinkeistä ja mä niistä Hurtan sinisistä! Meneeköhän tää nyt ihan oikein :D Ootte aina tervetulleita ihailemaan Millin pinkkejä tuotteita! Nyt ne olis saanu -25% alennuksella, mut onneks ei harmita niin paljoa kuitenkaan ku sain ne sillä -20% alennuksella.. Multa kysyttiin et onko Milli joku etsijäkoira kun noissa pannoissa lukee toi Hurtta lifeguard..

    VastaaPoista
  2. Etsijäkoira, mainiota :D

    Mulla on sentään ne pinkit säärystimet talveks, itselleni siis. Sit olis se pinkki treeniliivi... me kuitenkin harrastetaan Jalon kanssa niin paljon kaikkee, agilityy ja tokoo ja muuta sellasta ;) Torkkuviltti olis meille ehkä se järkevin varuste :D

    VastaaPoista
  3. Älä viitti, mä just latelen tilausta ja sinne se liivi meni :D Näytetään varmaan todella hölmöiltä ku ollaan samanlaisilla kuteissa, mut pääasiahan on et meidät nähdään tuolla liikenteessä! Mä en sitä treeniliiviksi hanki vaan ihan vaan tuomaan näkyvyyttä kun ihan vielä ei oo edes vielä takkikelikään, ni toi sopii hyvin hupparin päälle :) Niitä säärystimiä mäkin katoin, vois olla kätevät mut ehkä menis meidän piireissä jo vähän liian pinkiks? En edes oo mitenkään ollu pinkin ystävä, täytyy syyttää varmaan kaikista ostoksista Milliä.

    VastaaPoista
  4. Oot sitten alottannu opiskelut sähkömieheks? Otikko töpselin irti seinästä ennen ku alotit...

    "Suosikkikuvio: Sikanautajauhelihapaketin etiketti." Että mä nauroin, toi oli niin messevä kuvio.

    Jatketaan, Jalo, samaan malliin.

    VastaaPoista
  5. Töpseli oli juu irti seinästä, nykysin mamma varmuuden vuoks irrottaa kaikki näkyvillä olevat, jos eivät ole käytössä, niitä kun on kuulemma vaarallista nällystää jos ovat virroitettuina.

    Odotas, kun näät uusimman sähköprojektini, siihen meni vain muutama tunti eli olen kehittynyt työssäni! Mamma oli aika kiukkunen, ei kuulemma sais kajota hiuskähertimeen.

    VastaaPoista
  6. Sähän olet sähköinen kaveri :)

    VastaaPoista

Jätäthän minulle virtuaalirapsutuksia tai muuten vain terveisiä käynnistäsi!