tiistai 28. joulukuuta 2010

Ulkonäköpohdintaa

Mamma löysi minusta pentukuvia ja hihkui siihen malliin, että ajattelimme laittaa niitä tännekin. Näytän kuulemma supersöpöltä niissä, vaikka sainkin kuulla olleeni pentuna aikamoinen plösö, iso ja paksu pötkylä.



Olinhan toki aika möllykkä, mutta olen kyllä kasvanut hurjaa vauhtia ja saanut sen myötä uljaan ulkomuotoni. Olen kuitenkin aika iso tipsuksi, sillä muutaman kerran lenkillä tapaamani kolmevuotias tyttötipsu painaa vaivaiset neljä kiloa ja minä ohitin muutama kuukausi sitten jo kuuden kilon lukemat.

Ihailen hirmuisesti koirapuistossa mamman kanssa tapaamaamme tosi komeaa urostipsua, joka oli ihan valtava, painoa yli seitsemän kiloa ja turkkia niin, että minä jäin silloisessa pentuturkissani kyllä ihan kakkoseksi. Tämän mustan komistuksen innoittamana olen kovasti koittanut omaa karvoitustanikin kasvattaa ja huoltaa hyvin, ja mamma on ainakin kehunut sitä tuuheaksi. Kuulemma etenkin pyrstöhöyheneni - en tiedä luuleeko mamma minua joksikin papukaijaksi? - ovat erinomaisen komeat ja tuuheat. Tosin joulupäivänä ripuloidessani aaton kinkkurääppeitä, nämä "pyrstöhöyhenet" olivat aika ongelmalliset, ja jouduin nöyrtymään kylvetettäväksi, kun en kovasta yrityksesta huolimatta saanut hanuriani puhdistettua lumihankeen enkä edes mamman ja papan eteismattoon!


Kun turkkini oli vielä ihan pentukarvainen ja kevyt, sain tällaisen takin, joka kylläkin jäi hyvin nopeasti kakkostakiksi ja korvattiin hienolla karvakauluksisella Hurtta-takilla. Sade- ja talvitakkia käytän yhä edelleenkin, sillä Turun talvi on ollut tosi kylmä - merituuli pöllyttää viiman paksunkin turkin alle, joten olen ihan tyytyväinen, kun minut puetaan ennen lenkille lähtöä.

maanantai 27. joulukuuta 2010

Ensimmäinen postaus

Yhteistyössä mamman kanssa päätimme aloittaa blogin. Tarvitsen bloggaamiseen hieman avustusta, sillä olen aika pieni enkä yllä näppäimistölle, ja tassunikin ovat sen verran karvaiset, ettei kirjoittaminen pienillä ihmisille tarkoitetuilla näppäimillä onnistu kovin helposti. Niimpä päädyimme siihen, että minä sanelen, ja mamma kirjoittaa.

Meidän perheeseemme kuuluu minun lisäkseni mamma ja pappa. Välillä mamma höpöttää haluavansa minulle koirakaverin, mutta pappa on sitä mieltä, että toistaiseksi minä olen ainokainen perheessämme. Pappa tosin alunperin oli sitä mieltä, ettei minuakaan olisi hankittu, mutta pyörrettyään mielipiteensä on tainnut olla aika iloinen minun tulostani. Ainakin pappa leikkii kanssani hirmuisesti ja syöttää minulle kaikkia herkkuja, ehkä jopa enemmän kuin mamma.


Asun mamman ja papan kanssa Turussa, joka on minun mittakaavassani aika kaukana syntymäkodistani, sillä automatka sieltä tänne uuteen kotiin kesti melkein pari tuntia. Mutta tämä on ihan kiva kaupunki: varsinkin pentuna ihmiset halusivat rapsuttaa minua kovasti, ja keskusta-alueella muita koiriakin on aika kivasti ja toisinaan mamma päästää minut tutustumaankin heihin. Tosin olen niin iloinen tavatessani potentiaalisia koiraystäviä, että moni vanhempi tai arempi yksilö karkaa heti pois nähdessään pörröisenä heiluvan häntäni ja innokkaan hypähtelyni. Ja mamma on lisäksi sitä mieltä, ettei kaikkia koiria saa mennä moikkaamaan, mikä on kyllä minusta ihan kummallista.

Ikää minulla on nyt seitsemän kuukautta ja olen viimeisten viikkojen aikana kasvanut hurjasti. Joulun tienoilla opin tekemään urosmaiset pissat ja osaan nyt myös merkkailla, mistä olen hyvin ylpeä!

Tervetuloa lukemaan höpinöitäni!