Kivaa syyssateen tuoksuista viikkoa kaikille!
keskiviikko 27. elokuuta 2014
Sataa, sataa, ropisee
Viime päivinä on satanu. Ja paljon! Mutta eipä tuo haittaa, lenkurointi on kivempaa ku ei oo niin kovin kuuma. Ja luonto, sehän tuoksuu ihan erilaiselta sateen jälkeen! Ulkoilujen välissä pitää ottaa rennosti ja nukkua riittävästi päikkäreitä, jotta saa kerättyä voimia alkavaan pimeään vuodenaikaan. Tossa yks päivä nukuttiin mamman kanssa oikeen vieretysten päikkärit soffalla, tälleen mä änkesin jalkopäähän koisimaan:
sunnuntai 17. elokuuta 2014
Hankoon!
Hammasongelma on toistaiseksi selätetty! Keskiviikon kontrollissa elli totesi kaikkien poistokohtien parantuneen oikein hyvin, eikä kystasta otetusta biopsiassa löytynyt patologin lausunnon mukaan mitään pahanlaatuista. Tuuletukset sille!
Viime sunnuntaina käytiin ulkoilemassa Hangossa. Mahtava kartantulkitsijamamma oli kotona visioinut retkeä Suomen eteläisimpään kärkeen lyhennetyn reitin kautta: autonhan saisi kartan mukaan ajettua lähemmäs kärkeä, muutaman kilometrin kävelymatkan päähän kokonaisen seitsenkilometrisen luontopolkukävelyn sijaan. No ei saanu. Ku mamma ei huomannu, että siinä alkoki satama-alue ja oli tulli ja kaikkee. Käytiin kääntymässä luontopolun alussa, mutta päätettiin palata sille reitille myöhemmin syksyllä: nyt lämpöä oli lähemmäs kolmekymmentä astetta, eikä oltu varauduttu kaikkiaan viidentoista kilometrin kävelyreittiin vaatetuksen puolestakaan. Ja mää läähätin niin kovin jo sen alun jälkeen, että päätettiin suunnata viileämmille reiteille. Kiitos kommentoijalle, joka valaisi reitin olevan edestakaiselta pituudeltaan 6,7 kilometriä, sehän ei siis olis ollut ollenkaan niin pitkä kävelymatka loppujen lopuksi! Kartantulkitsijamamma tosiaan on tosi taitava kartan- ja nettisivujen tulkitsija...
Siispä ensiksi kahville Neljän tuulen tupaan! Netistä mamma oli jo aiemmin bongannut paikan koiraystävälliseksi, ja terassillehan tosiaan karvakorvat olivat tervetulleita. Me kahviteltiin vielä terassinkin ulkopuolella jättimäisessä kivipöydässä, johon tuuli kävi mukavasti ja pöydän varjossa oli kallio mukavan viilee.
Seuraavaksi matka jatkui Rakkauden polulle, joka kuumalla kelillä olikin kiva valinta: paljon vilpoisaa merituulta ja varjoisia metsäpolkuja. Ja komeat maisemat merelle ja kaupunkiin!
Ruokapaikaksi valikoitui Hangon makaronitehdas, joka mainitaan myös koiraystävällisenä ravintolana. Ja kyllä: sinne ovat tervetulleita koirat paitsi terassille myös sisätiloihin, ihan huippua! Tosi kiva paikka ja koiramyönteisyydestä valtavasti plussaa, mennään varmasti seuraavallakin Hanko-visiitillä! Oikein kiva tarjoilija toi mulle heti suuren vesikipon, ja siitä terassin varjosta oliki kiva seurailla kadun tapahtumia ihmisväen ruokaillessa! Ruoka - se oli kuulemma tosi hyvää. En saanu maistaa, vaikka mamman carbonara tuoksui aikamoisen hyvältä...
Sitten kierreltiin vielä satamaa, istuttiin jälleen koiraystävällisellä terassilla (taas mulle tuotiin heti vesikippo, oli kuulkaas hyvää palvelua!) ja kiivettiin Kuningatarvuorelle. En tiiä onks siellä ollu joku kuningatar vai mitä häh, mutta ainaki me mentiin kartantulkitsijamamman ohjeiden mukaan eka ihan omituista reittiä ylös piikkipuskien läpi ja päädyttiinkin ihan väärään paikkaan, mutta maisemat oli sieltäkin.
Oikeesti sinne vuorelle vei ihan rappuset, ja perillä ylhäällä oli pieni tähystystorni, myrskytorni kaiketi. Laivoja sieltä lähinnä näky, ja merta tiätty.
Mää tepastelin koko pitkän päivän ihan innoissani ympäriinsä - oli kuulkaas haisuja ja viestejä kaupunki täys, vieraskielisiäkin! Varmasti mennään uudestaankin, syksyn viiletessä vähintäänkin tsekkaamaan toi Tulliniemen kärki ja luontopolun paljon kehutut maisemat. Maisemien osalta jo toi ihan alkupätkä lupas aika hyvää, vai mitä sanotte:
Palataan luontopolulle siis vielä myöhemmin!
tiistai 5. elokuuta 2014
Täällä ollaan, hampaatonna!
Mun leikkuripäivästä on kulunu ny viikko. Oli kuulkaas aikamoinen operaatio! Hampuleita lähti kystan takia peräti neljä, ja sitten vielä toiselta puolelta yksi pahasti tulehtunut takahammas, jonka lääkäritätsä havaitsi siinä leikkauksen yhteydessä. Viisi hammasta siis poissa!
Mamma vei mut aamusella eka lääkäritätsän tsekkaukseen. Sit käytiin vielä pienellä kävelyllä, ja sitte jäin ootteleen leikkausta. Itse operaatio kesti useamman tunnin, mutta sitte jo yhen aikaan se lääkäritästä soitti mammalle, että mut vois tulla hakeen: mää kuulkaas haukuin herättyäni niin että koko klinikka raikas! Lääkäritätsä meinas, että oon kovin stressaantunut (ja muita stressaava, kehkeh), että mun ois parasta päästä kotiin heräileen enemmän. Sielt mä sitte tepastelin terhakkaana mut kotiuttaneen hoitajapojan talutettavana takahuoneesta mamman syliin - ja kuukahdin siihen sitte saman tien ja autossa torkuin jo melkosen sikeesti.
Eka ilta oli kaamee - musta kuulu ihan kummallista pihinää ja vinkunaa sen intubaatioputken takia, sit mua väsytti ihan hurjasti, ja jalat ei kantanu ja kaikkee, ei ollu kiva olo yhtään. Ja sit huolimatta siitä, että hoitajapoika laitto autoonki mukaan pissa-alustan, ku meinas että nesteytyksen jälkeen on kova pissihätä, ni en pissannu tippaakaan. En illallakaan. Mamma sit laitto vielä aamuyöllä kellon soimaan, ja sillon tein ihan pienen pissin pihalle, hyvä niin ku ei vissiin sais yli 24 tuntia olla pissimättä.
Mut sit ku en oikein suostunu pissimään ku pieniä ruikkuja pari päivää ja vielä torstainakaan en ollu kakkinu kertaakaan ja pissi kulki edelleen huonosti, pieniä ruikkuja vaan, ni mamma sit soitteli leikkaajalääkäritätsälle ja sit vielä tohon Salon Animagiin, jonne sitte mentiinkin iltapäivällä käymään. Piti viedä pissanäyte varmuuden vuoks, mut mun hidas mamma ja näytepurkki ei oikein ehtiny mukaan mun merkkipisuihin siinä Animagin edessä, ni hoitajatätsä sitte ruiskun kanssa imi sen näytteen odotustilan lattialta, johon pissasin. Kolmesti. Pissasin vielä röntgeniinki, oikeen ison lammikon, sit alko kuulkaas rakko vasta toimimaan: ei se ollu tainnu kunnolla tyhjentyä ja jääny sit jotenki lamaantuneeseen tilaan niinku. No siellä sit lääkäritätsä halus vielä kuvata mun masun suolitukoksen varalta ja sit se koitteli mun eturauhasen ja tyhjensi anaalirauhaset kans. Masu oli ärtyny ja anestesian jäljiltä kaasuinen, mutta tukoksia ei ollu, joten saatiin ohjeeks laksatiiveja. Sit sain nestettä ihon alle, ku meinasivat, että oon ehkä juonu vähän liian vähän ja sekin saattaa hankaloittaa masun toimimista.
No sittenhän illalla mamma anto mulle vielä kipulääkkeen ja siitä alkoki sitten seuraava ongelma, koska puolisen tuntia sen jälkeen mamma tajus että herranjumala, mähän annoin sen lääkkeen jo aamulla. (Mun mamma on välillä ajatuksissaan ja varsinki hermostuneena se saattaa toimia kummallisesti.) Sitte lähti soitto Tuhatjalan päivystykseen, josta ohjeistettiin antamaan vatsansuojalääke mahdollisimman pian, yliannostus kun olis pahinta lähinnä masulle. No arvatkaapa oliko meillä semmosta kotona? No ei. No arvatkaapa onko Salossa apteekki auki kello yhdeksän illalla? No ei. Ajettiin siis Turkuun apteekkiin.
Johtuko sitten tosta yliannostuksesta vai illalla mulle annetuista laksatiiveista vai molemmista, mutta kahelta yöllä mää sitte herätin ihmisväen (siis Pekkiksen, koska mammahan nukkuu ku tukki). Pekkis ymmärsi heti mun tuhinasta, että nyt on hätä, ja sit mentiin ulos ja lujaa. Voi pojat, kyllä kuulkaa kakka lensi!
Sen jälkeen onki olo helpottanu. Hampulit on parantunu tietääksemme ihan hyvin, kontrolliin on vielä pari viikkoa aikaa. Ruuaks oon syöny mössättyä jauhislihaa ja raejuustoa pääsääntösesti. Sit aina ruokailun jälkeen pitää huuhdella suu tommosella aineella. Pureksia en saa, ei keppejä eikä luita eikä lelkkuja. Se onki ollu kamalinta, lelkkunen takavarikointi! Mamma kyl meinas, että saisin tällä viikolla lelkut takas, ne on pestykin ihan ja kaikkee.
Täs mää olen, muutamaa hammasta harvempana! Ainoo "ongelma", joka ollaan huomattu, on toi oikeelle lurpsahtava kieli. Ku siin ei oo hampaita, ni kieli sit niinku putoo suusta ulos, lurps vaan! Muutenhan noita puuttuvia hampaita ei juurikaan huomaa, kulmurin puuttumisen ehkä hymyillessä, mut ei se mun menoo haittaa!
Mamma vei mut aamusella eka lääkäritätsän tsekkaukseen. Sit käytiin vielä pienellä kävelyllä, ja sitte jäin ootteleen leikkausta. Itse operaatio kesti useamman tunnin, mutta sitte jo yhen aikaan se lääkäritästä soitti mammalle, että mut vois tulla hakeen: mää kuulkaas haukuin herättyäni niin että koko klinikka raikas! Lääkäritätsä meinas, että oon kovin stressaantunut (ja muita stressaava, kehkeh), että mun ois parasta päästä kotiin heräileen enemmän. Sielt mä sitte tepastelin terhakkaana mut kotiuttaneen hoitajapojan talutettavana takahuoneesta mamman syliin - ja kuukahdin siihen sitte saman tien ja autossa torkuin jo melkosen sikeesti.
Eka ilta oli kaamee - musta kuulu ihan kummallista pihinää ja vinkunaa sen intubaatioputken takia, sit mua väsytti ihan hurjasti, ja jalat ei kantanu ja kaikkee, ei ollu kiva olo yhtään. Ja sit huolimatta siitä, että hoitajapoika laitto autoonki mukaan pissa-alustan, ku meinas että nesteytyksen jälkeen on kova pissihätä, ni en pissannu tippaakaan. En illallakaan. Mamma sit laitto vielä aamuyöllä kellon soimaan, ja sillon tein ihan pienen pissin pihalle, hyvä niin ku ei vissiin sais yli 24 tuntia olla pissimättä.
Mut sit ku en oikein suostunu pissimään ku pieniä ruikkuja pari päivää ja vielä torstainakaan en ollu kakkinu kertaakaan ja pissi kulki edelleen huonosti, pieniä ruikkuja vaan, ni mamma sit soitteli leikkaajalääkäritätsälle ja sit vielä tohon Salon Animagiin, jonne sitte mentiinkin iltapäivällä käymään. Piti viedä pissanäyte varmuuden vuoks, mut mun hidas mamma ja näytepurkki ei oikein ehtiny mukaan mun merkkipisuihin siinä Animagin edessä, ni hoitajatätsä sitte ruiskun kanssa imi sen näytteen odotustilan lattialta, johon pissasin. Kolmesti. Pissasin vielä röntgeniinki, oikeen ison lammikon, sit alko kuulkaas rakko vasta toimimaan: ei se ollu tainnu kunnolla tyhjentyä ja jääny sit jotenki lamaantuneeseen tilaan niinku. No siellä sit lääkäritätsä halus vielä kuvata mun masun suolitukoksen varalta ja sit se koitteli mun eturauhasen ja tyhjensi anaalirauhaset kans. Masu oli ärtyny ja anestesian jäljiltä kaasuinen, mutta tukoksia ei ollu, joten saatiin ohjeeks laksatiiveja. Sit sain nestettä ihon alle, ku meinasivat, että oon ehkä juonu vähän liian vähän ja sekin saattaa hankaloittaa masun toimimista.
No sittenhän illalla mamma anto mulle vielä kipulääkkeen ja siitä alkoki sitten seuraava ongelma, koska puolisen tuntia sen jälkeen mamma tajus että herranjumala, mähän annoin sen lääkkeen jo aamulla. (Mun mamma on välillä ajatuksissaan ja varsinki hermostuneena se saattaa toimia kummallisesti.) Sitte lähti soitto Tuhatjalan päivystykseen, josta ohjeistettiin antamaan vatsansuojalääke mahdollisimman pian, yliannostus kun olis pahinta lähinnä masulle. No arvatkaapa oliko meillä semmosta kotona? No ei. No arvatkaapa onko Salossa apteekki auki kello yhdeksän illalla? No ei. Ajettiin siis Turkuun apteekkiin.
Johtuko sitten tosta yliannostuksesta vai illalla mulle annetuista laksatiiveista vai molemmista, mutta kahelta yöllä mää sitte herätin ihmisväen (siis Pekkiksen, koska mammahan nukkuu ku tukki). Pekkis ymmärsi heti mun tuhinasta, että nyt on hätä, ja sit mentiin ulos ja lujaa. Voi pojat, kyllä kuulkaa kakka lensi!
Sen jälkeen onki olo helpottanu. Hampulit on parantunu tietääksemme ihan hyvin, kontrolliin on vielä pari viikkoa aikaa. Ruuaks oon syöny mössättyä jauhislihaa ja raejuustoa pääsääntösesti. Sit aina ruokailun jälkeen pitää huuhdella suu tommosella aineella. Pureksia en saa, ei keppejä eikä luita eikä lelkkuja. Se onki ollu kamalinta, lelkkunen takavarikointi! Mamma kyl meinas, että saisin tällä viikolla lelkut takas, ne on pestykin ihan ja kaikkee.
Täs mää olen, muutamaa hammasta harvempana! Ainoo "ongelma", joka ollaan huomattu, on toi oikeelle lurpsahtava kieli. Ku siin ei oo hampaita, ni kieli sit niinku putoo suusta ulos, lurps vaan! Muutenhan noita puuttuvia hampaita ei juurikaan huomaa, kulmurin puuttumisen ehkä hymyillessä, mut ei se mun menoo haittaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)