Mamma, alias Marja, kirjoittaa ihan ite nyt.
Mies herätti seitsemältä soittaessaan töistä, reissun päältä. Ja Jalokin siinä sitten jo puuhaili luunsa parissa tahallisen äänekkäästi.
Niin ja herra koira on keksinyt uuden leikin. Ei "pääse" edelleenkään omin avuin sänkyyn, joten tyytyy nousemaan reunaa vasten tuijottamaan ja ehkä riittävän lähelle päästessään nuolaisee naamaani. Sitten kun koitan kurottua kohti koiraa nostaakseni sänkyyn - kipittää poju pois. Tullakseen heti pään tyynyn painettuani uudestaan tuijottamaan. Se on sellainen "nyt ylös sieltä, tahdon lenkille, orjani!" -tuijotus. No toimii tai ei, mutta puoli kahdeksalta oltiin jo pihalla.
Viikonloppuaamut keskustassa ovat mielenkiintoisia. Erinäiset ihmiseritteet ovat toki itsestäänselvyys, mutta lauantai- ja sunnuntaiaamuisin voi lisäksi bongailla monia muita ylläreitä kaduilta. Puoliksisyötyjä kebabeja. Ranskalaisia. Kebabkääreitä (eli niitä lämpöpakkauksia, jotka ovat kevyitä ja liikkuvat tuulessa eli ovat koiran mielestä äärimmäisen kiinnostavia). Pitsalaatikoita, pulloja, laseja.
Niin ja niistä oksennuksista voi sitten päätellä, onko öinen kulkija käynyt ensin purilaisella vai ehkä syömässä riisiä. Herkullista.
Tänään alaovella odotti lisäksi keväinen yllätys: vihreä muovinen vappuhattu.
Jätepläjäystä lukuunottamatta rakastan viikonloppuaamuja, kun kaupunki nukkuu. Edes muita koiranulkoiluttajia ei juuri näy vielä, on ihan hiljaista, voi tehdä aamulenkin verkkareissaan vaikka kauppatorille, eikä silti vastaan tule ketään.
Ja ai että odotan kesää: silloin tehdään Jaltsan kanssa aamulenkit aina kauppatorille. Tuoreita mansikoita aamupalaksi!