torstai 19. toukokuuta 2011

Ihan eka kerta

Lauantaina tuparihumun jälkeen oli vuorossa operaatio koiran pesu. Tämä toimenpide on hyvin järkevää suorittaa yhdeltä yöllä, minkä jälkeen koiraa piti tietenkin föönata vielä tovi jos toinenkin. 

Kotitekoinen tuulikone, siis hiustenkuivain.

Sunnuntaina kello soi kuudelta ja olo oli kerrassaan virkeä neljän tunnin unien jälkeen... Lenkin jälkeen auton nokka suunnattiin kohti Raumaa, armas kepo ajoi ja mamma sai vedellä sikeitä, reilu peli!

Oli kylmä. Kaukana oli fiilikset siitä vuoden takaisesta näyttelystä, jossa tapasin ensimmäistä kertaa kasvattaja-Tuulan, aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja hiki valui pelkästä olemisesta. Mies totesi olleensa fiksu pukeutuessaan pipoon. Minä en ollut yhtä fiksu ja hytisin toukokuun hellässä aamuviimassa. Paikalla nimittäin oltiin ajoissa. Kaksi tuntiako siinä olis jopa vierähtänyt odotellessa? Ideana oli kuitenkin se, että herra koira saisi rauhassa tarkkailla näyttelypaikkaa, eikä vetäisi sitten kehän tullen hepuleita koirakavereista. 

Epätoivo iski siinä vaiheessa, kun mukaan pakatut kalkkunaleikkeet eivät maistuneet sitten alkuunkaan. Asiahan on siis niin, että jos kalkkunat eivät koiraa kiinnosta, niin en kyllä sitten minäkään.

Mutta kuinkas kävikään! Kalkkunoita ei tarvittu, vaan Jalonen ravasi hyvinkin nätisti kehässä (tai siis ainakin ensikertalaiseksi hyvinkin nätisti). Ongelma oli pikemminkin emäntä, joka toheloi väärään suuntaan ja unohti napata arvostelunkin ensin mukaansa. Tekevälle kuitenkin sattuu, ja jostain on aloitettava... Koska allekirjoittanut on maailman epäkilpailuhenkisin ja esiintymiskammoisin, tuottavat tämänkaltaiset uudet tilanteet hyvin suurta stressiä, joten olen lähinnä tyytyväinen siihen, etten pyörtynyt jännityksestä kehään, koira ei karannut, ei kakannut tuomarisedän kengille eikä vetänyt nelijalkajarrutustaan päälle.


Tuloksena saatiin keltainen nauha, hyvä. Arvostelut nyt eivät olleet järin mairittelevat, koira on takakorkea (siis miten niin, eihän se tosta kuvastakaan mitenkään näy...) ja etukäpälät ovat ulkokierteiset (tämäkin on kyllä ollut valitettavan tiedostettu tosiasia), selkälinja ei vielä tasapainossa. Nämä rakennejutut saattavat iän myötä muuttua, ja pääasia mulle on, ettei niistä olisi hauvan terveydelle  haittaa! Komeat hampaat saivat kehuja, vaikka niitä onkin alhaalla vain viisi, purenta on hyvä ja ilmekin hyvä. Nuppiosasto siis kaikin puolin kunnossa. 

Kuvassa emäntä näyttää kaksitoistavuotiaalta uhmaikäiseltä, muttei välitetä siitä nyt.


Poju sai näyttelyn päätteeksi vetäistä pikaiset leikit Fiina-siskon kanssa, joka oli emon kannustusjoukoissa mukana. Ja sehän oli tälle herralle paljon, paljon kalkkunaleikkeleitä maittavampi palkinto!

Huokaisin helpotuksesta, kun näyttely oli kunnialla ohi ja pakkauduttiin koko perhe lämpöiseen autoon kotimatkalle. Eka kerta on nyt ohi, katastrofia ei tapahtunut, ensi kerralla olen viisaampi enkä törttöile ja hermoile... Ehkä vuoden päästä uudestaan, jos vaikka käyrät käpälät ja takakorkea selkälinja olis muuttuneet siihen mennessä?

Rakas pieni käyräkäpälä <3

tiistai 10. toukokuuta 2011

Koirana olemisen autuus

Tätä karvaturria eivät huolet paina!




sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Talviturkki pois!

Voi kevättä ja pienen koiran iloa lämpimistä ulkoilukeleistä! Kaarinassa isän luona meri on ihan vieressä, joten tehtiin päivälenkki veden äärelle. Syksyllä poju jo kahlaili rantavedessä, joten osasin aavistaa, että tästä koirulista tulee kesän tullen todellinen vesipeto. Nyt merivesi oli vielä aika kylmää, mutta se ei tuntunut menoa haittaavan!









Jostain luin rotua valitessani, että monet tipsut inhoavat vettä ja kastumista. No... tämän yksilön kohdalla näin ei ole :)

lauantai 7. toukokuuta 2011

Lauantaita!

Viikossa ripuli alkaa kai vähitellen helpottaa. Tai olihan se jo välillä ohi, kunnes taas kakka lensi matolle ja matot pesulaan. Lopulta lattialle ilmestyi limapussin kuorruttama pötkö, jonka saapumispäästä en ole varma - oksupoksu tai kakkakikkare - mutta sen jälkeen maha on alkanut kunnostautua. Epäilen, että herra koira on syönyt jotain sopimatonta, joka on sitten tehnyt ehkä jopa pienen tukoksen johonkin päin suolistoa tai mahaa ja "koteloitunut" siellä kunnes on tullut ulos. Nyt on viikko menty vähän varovaisemmalla ruokavaliolla, ehkä se tästä.

Tänään ulos pompattiin puoli seitsemältä, kunnioitettavaa lauantaiaamuna, mutta ei suinkaan oltu ainoita aikaisia ulkoilijoita. Naapurikorttelin kaniinimäyris Hannibal oli myöskin liikkeellä, ja pojat iloisina vetäs aamuleikit kadunvarressa.

Menneellä viikolla aamu-ulkoilu sen sijaan tuotti vähän haastetta.
Kuinka puen nukkuvalle koiralle valjaat?

Mamma! Nythän on vielä yö!
Väsyttää...
Onko pakko?!
No jos tästä sitten... mä vähän venyttelen ensin...
Huhhuh, väsyttää kyllä aika paljon...
No mennään, mutta otetaanko mamma Kumikana mukaan lenkille?



Tänään luvassa ulkoilua aurinkoisessa Kaarinassa. Matkalla haetaan vihdoin pojalle valjaisiin killumaan tunnistelaatta, jossa puhelinnumero siltä varalta, että koiruli joskus kirmaa karkuteille. Samalla luvassa näyttelyhihnan hankinta (viikon päästä ihan eka kerta kehässä!) ja uusi fleksikin voisi maisua, kirjaimellisesti, kun vanhasta on jyrsitty kaikki kumiosat pois.

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Wappu

Vappu oli ja meni. Herra koiralle se oli ensimmäinen - eikä se sujunut järin hienosti.

Yhdeltä yöllä juhlinnoista kotiinpalaavaa emäntää odotti kotona karmea käry. Löyhkän syy löytyi nopeasti: ripulikakkaläjä makkarin karvalankamatolla. Ja koska koira on pitkäkarvainen ja omaa erityisen tuuheat perskarvat, voi seurauksen arvata. Karvareuhkan mukana levitettynä ripulikakkaa olikin sitten kaikkialla. Kolmeen saakka pesin lattioita, suoritin kahdelle matolle akuutit pesuoperaatiot kylpyammeessa, kuorin herra koiran petipaikoista kakan tahrimia päällisiä ja kuurasin koiraa. Vihdoin pääsin nukkumaan ja painoin pään tyynyyn. Kunnes... kuului pruuuut, ja herra koira seisoi hämmentyneen näköisenä ripulivanan valuessa pitkin sitä kuuluisaa takapehkoa. Pesuruljanssi alkoi siis alusta.

Parin tunnin unien jälkeen aamulenkki tehtiin kello kuusi aamulla (näinpähän ensimmäistä kertaa elämässäni vappuaamun auringonnousun), ja lenkin jälkeen pesin jälleen kakkaista koiraa.

Sitten tuntuikin jo hiukan helpottavan, ja koiralainen pääsi mukaan vappupiknikille, jossa käyttäytyi kunnon koirakansalaisen tavoin, eikä yrittänyt syödä murustakaan emännän sapuskoista (koiran nirsoudesta on siis toisinaan hyötyäkin) vaan istui kiltisti sylissä ja tarkkaili ohikulkevia lajitovereita.

Mamma! Katso nyt mikä ihana puudelityttö tuolla menee!

Kaikki näytti jo hyvältä, kunnes kotona kuului taas pruuuut ja märkä läjä osui tällä kertaa eteisen mattoon (se olikin ainut kakaton alue tähän saakka).

Nyt hauva koisii ties kuinka monetta tuntia, kovin on väsyneen oloinen, vaikka takapihalla jaksoi vähän leikkiäkin päivällä. Ei tahdo juoda, joten lipittänyt sitten vettä ruiskusta, josta se kyllä maistuu oikein hyvin.

Mikä lie ripaskan aiheuttanut. Eilen sai Yrjölän puuron valmistuksesta ylijäänyttä koirien jauhelihaa raakana, mahtoiko se sekoittaa vatsan vai onko kadulta tarttunut suuhun jotain maukasta pureksittavaa, mene ja tiedä. Toivottavasti peräpään toiminta hiljalleen nyt kuitenkin rauhoittuu.