Hirvittävällä vauhdilla edennyt tämä(kin!) kevät. Takapihalta sulaa lumi ihan silmissä, ensimmäinen kärpänen pörräsi tänään terassilla, ja meidän kamu oli jo kohdannut uniltaan heränneen kyyn! Ollaan Fannikan kanssa tarkasteltu kevään etenemistä tarkkaavaisesti terassilla. On lämmin, mamma ihan ohuessa neuleessa tarkeni tänään harjailla Fannikkaa tossa ulkosalla.
Lenkuralla oli ihan huiman lämmin, ja kattokaa tota taivasta, ei pilven pilveä! Tukkipinolla oli kiva kiipeillä, mutta surullista on se, että tämänkin nyt alas hakatun lähimetsikön tilalle valmistunee taloja. Tontteja myydään kovalla tohinalla.
Plokihiljaisuus on taas venähtänyt. Kauheesti ollut kaikkea tekemistä! Me ollaan mamman kanssa käyty koirakoulussa. Kahdesti, yksityistunnilla. Aiheena on ohitustilanteet. Elikkäs remmirähjäämiseksikin sitä kutsutaan, kuulemma. Mulla kun se ärhentely kohdistuu
a) isoihin koiriin b) erityisesti isoihin tummiin koiriin c) lyttykuonorotuihin, ranskikset on ihan pahimpia. Niin nyt sitten mamma ja tämä kouluttaja ovat punoneet juonen, jonka avulla kuulemma mut vastaehdollistetaan näihin pelottaviin koirakohtaamisiin. Vastaehdollistaminen tarkoittaa loputtomasti herkundaaleja, joten oikeestaan tää koulutusasia on ihan kiva juttu.
Kouluttaja on tosi kiva. Se oli viimesintä kertaa varten hankkinut mulle pienen laatikollisen herkkuja. Oli kuulkaa ihan kaikkea: lauantaimakkaraa, eri makuisia kissanruokia, broilerleikkelettä, lihapullaa... Eka kertahan meni ihan mönkään, koska mamman namit ei maistuneet mulle ollenkaan siellä koulutushallilla. Toisella kerralla sitten testattiin peräti seitsemällä ruokalautasellisella, mikä mulle maistuis parhaiten. Sain niistä sitten valita kärkikolmikon. Ykkössijalle päätyi kissan purkkiruoka, joten sitä sitten käytettiin.
Kouluttajalla oli mukanaan oma (tumma, isohko) koiransa, jota käytettiin apuna. Lyhyesti: mää sain herkundaaleja aina, kun näin sen koiran. Tavotteena olis, että hermostumisen ja jännittämisen sijaan mä yhdistäisin vastaantulevat pelottavat koirat herkundaaleihin. Nyt ollaan siis kuljettu lenkillä kinkkuleikkelepussukan kanssa (kinkku maistuu toisiks parhaiten ja kulkee ihmisväen taskussa kissanruokaa helpommin...), ja aina, kun näköpiiriin ilmestyy koira, väistetään mahdollisimman kauas ja sieltä saan sitten tarkkailla koiraa ja syön samalla herkundaaleja. Jänskää!
Kaikenlaisia muitakin jippoja ja neuvoja ja harjoituksia saatiin kotitehtäviksi. Ihan kivoja juttuja, koska kaikki harjoitukset tarkoittaa herkkuja ja yhteistä tekemistä.
Sitten toinen kouluttajan kanssa puitu ongelma on vuosien takaa palannut stressiongelma kotona: mää oon alkanut kuulkaas hermostua, kun mamma tulee iltavuorosta kotiin, ja tv avataan. Läähätän ja olen levoton ja seuraan mammaa ihan kaikkialle. Sitten kun ihmisväki istuu sohvalla, mä istun siinä edessä ja yritän kiivetä syliin ja läähätän ja tärisen ja tutisen. Ei me oikein kukaan ymmärretä, mistä se johtuu. Se alkoi, kun naapuruston tyttökoirilla oli juoksut; ihmisväki luuli sen iltahermoilun liittyvän niihin tyttöhaisuihin. Mutta ei, se jatkuu edelleen. Mamma epäilee, että se liittyy jotenkin siihen, että hermostuneena vahdin laumaani.
Tv-stressiinkin piti kokeilla herkundaaliehdollistamista, mutta stressaantuneena mä vähät välitän edes superherkuista. Sitten hankittiin feromonihaisutin. Samanlainen, kuin Fannikalle hankittiin vuosi sitten muuttostressin hoitoon. Töpseliin kytkettävää laitetta ei olla vielä ehditty edes kokeilla, mutta jo pelkkä suihke on antanut lupaavia tuloksia. Varovaisen toiveikkaana siis tv-stressinkin suhteen.
Onko kellään plokikamulla kokemusta koirakouluista? Tai siis, ihmisväkeähän niissä opetetaan, ymmärtämään ja käsittelemään oikein meitä karvakorvia, eikö vain?
