Viikonloppuja

Moro kaikki, mää lähen Tammpereelle! Mamma lupas ottaa mut etupenkille, kun se ei osaa käyttää navigaattoria, ni mä kuulemma voin olla sen navigaattori, ku oon aika hyvä suunnistaan.

Mennään moikkaan mun kamuja, tällasia komeita koiraherroja: 

(Mä oon tos kuvas vielä aika pieni, nythän mä oon jo iso ja aikalailla samankokonen Robin ja Pedon kans!)

Pala herra hirveä

Isopapan pakastin otti ja hajos. Niinpä meille kiikutettiin melkoinen läjä puolisulaa hirvenlihaa, jota mamma kärvensi puoli iltaa. Sain minäkin osani, tällasen aika komeen luun:

Mutkun mä en edelleenkään tiiä miten noita luita kuuluu syödä! Koitin nuolla, mutta ei siitä oikein irronnu mitään. Kertokaa kamut miten tollasta kuuluu operoida!

Onneks mamma tarjos pari lihanpalaa myös paistamisen ohi, ne mä söin hyvällä ruokahalulla. Mut näitä tällasia kokonaisia juttuja en ymmärrä, kun mä syön yleensä lihat just esimerkiks jauhettuna tai paloteltuna.

Aamulla tein mammalle muuten yhen yllärin, kun se oli tunnin jossain liesussa. Se oli varastoinu kaappiin tällasen lampun. Mä aattelin vähän modifioida, että jos se uudelleenmuotoiltuna pääsis taas käyttöön.

Mamma ei tykänny uudistuksesta. En ymmärrä miks.

Millainen on tipsu?

Ystävän kanssa käytyjen koirarotupohdintojen jälkeen innostuin taas tutkimaan, mitä tiibetinspanielista rotukuvauksissa sanotaan. Että olenko saanut sellaisen koiran, johon luonnekuvausten perusteella aikanaan kovin ihastuin.

Kaikkien aasialaisten rotujen tavoin tiibetinspanielillakin on omalaatuinen, lähes kissamainen persoonallisuus. Luonteeltaan levollinen, viisas ja siisti. Se on erittäin iloinen, toimelias, älykäs, itsevarma ja silti omistajiinsa kiintynyt koira. Eloisa, vilkas ja reipas. Se on ystävällinen, luotettava ja uskollinen, mutta ei erityisen rohkea. (hauva.com)

Kissamainen luonne pitää paikkansa, omalaatuinenkin on hyvin kuvaava... Ystävällinen, älykäs, uskollinen - kyllä. Jalo on myös melkoisen rohkea, toisinaan jopa tyhmänrohkea, ihan kaikkeen ja kaikkeen ei aina välttämättä tarttis mennä tekemään tuttavuutta.

Levollinen...

Toimelias... ja siisti...

Tiibetinspanieli on erittäin valpas rotu, niinpä sitä käytettiin myös vahtikoirana; nämä lepäsivät luostarin muureilla ja pitivät silmällä ympäröivää seutua. Kun näköpiiriin ilmaantui vieras, antoivat ne hälytyksen luostarin munkeille. Tämä valppaus on rodulle tyypillinen piirre tänäkin päivänä. Tiibetinspanieli hakeutuu yhä edelleen korkeille paikoille ja ikkunan ääreen, josta sen on helppo pitää silmällä ympäristöään. (tiibetinspanielit.fi)

  

Surettaa, ettei meillä ole järkevää pääsyä ikkunalle, eikä toisaalta järkevää näkymääkään kuudennen kerroksen ikkunoista, sillä herra koira epäilemättä viihtyisi ohikulkijoita tarkkailemassa. Toisinaan Jalo kuitenkin pääsee ihmisten toimesta ikkunalaudalle istumaan, sieltä on kiva toisinaan tarkkailla alas kadulle. Ja toki tarkkailuviettiä voi toteuttaa ulkona!

Tiibetinspanieli on luotettava pieni vahti- ja sylikoira. Rodun edustajat ovat aktiivisia, eläväisiä, iloisia, uteliaita ja älykkäitä. Tiibetinspanielit kiintyvät perheeseensä, eivätkä yleensä ole kovin haukkuherkkiä. (fi.wikipedia.org)

Iloinen, utelias, eläväinen - kyllä. Kiintynyt perheeseensä, juu. Ripuli iskee, kun pappa lähtee työreissullensa. Ei ole haukkuherkkä, tarvittaessa haukku kyllä irtoaa, mutta postinjakajat ja ohikulkijat saavat olla ihan rauhassa.

Pieni, toimelias ja valpas. Iloinen ja itsevarma. Erittäin älykäs, pidättyväinen vieraita
kohtaan. (koirat.com)

Itsevarma - ehdottomasti. Erittäin älykäs, ainakin omasta mielestään. Pidättyväinen vieraita kohtaan - ei sovi Jaloon, sillä Jalo rakastaa kaikkia ja kaikkea. Ihmiset ja eläimet ovat lähes poikkeuksetta rakkaudenosoituksen arvoisia.

 

Oma pieni tipsuni. Kaikki se, mitä osasin odottaa ja vielä paljon, paljon enemmän. <3

Tunnari

Saatiin ihka ensimmäinen blogitunnustus Kaikki elämäni koirat -blogin Annamarilta, kiitosta vaan :)

 

 

Tunnustuksen saaneen pitää;

1. Kiittää tunnustuksen antajaa.

2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle

3. Ilmoittaa näille kahdeksalle bloggaajalle

4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.

• Jalo on ensimmäinen koirani.
• Jalo on nirso. Hyvin nirso. Tällä hetkellä ainoastaan jauheliha ja Pedigreen ateriapussit kelpaavat.
• Jalo on hyvin rohkea ja iloinen. On kuitenkin muutama juttu, jotka on tosi epäilyttäviä. Esimerkiks mustat ihmiset, rollaattorit ja perässävedettävät "mummokärryt". Niin, ja kaikenlaiset univormut, poliisit, palomiehet ja sen sellaset. Niitä pitää vähän haukahtaa, tai ainakin tuijottaa tuimasti.
• Jalo ei nuku sängyssä. Tai siis saisi nukkua, mutta viettää yöt mieluiten omassa pedissään. Aamuisin tulee kyllä köllimään.
• Jalo ei "osaa" hypätä sohvalle. Osaaminen on valikoitua: vieraassa paikassa herra koira hyppelee sujuvasti, mutta kotona omistajiin luodaan anova katse: nosta mut, mä en pääse itte!
• Jalo ei koskaan riepota lelujaan, vaan kohtelee niitä hyvin kunnioittavasti. Niiden kanssa nukutaan ja niitä kannetaan paikasta toiseen. Esimerkiksi eräs puruluu ei ole parin kuukauden aikana saanut osakseen hampaan jälkeäkään, sitä vain kannetaan paikasta toiseen (yleisimmin mamman ja papan sänkyyn). 
• Jalo tykkää isoista koirista, ja leikkii mieluummin isojen kuin pienten kanssa. Ego on siis suuri.
• Jalo on ehkä ihan vähän hemmoteltu...

Tämä on tainnut pyöriä blogissa jos toisessakin, joten tästä sen napatkoon ken haluaa. Erityisesti tunnustus kuitenkin laitettakoon jakoon Jaltsan kaverikoirille Robille ja Pedolle!

Voihan säikähdys

Mies oli eilen koiran kanssa mökillä. Lieka, eli siis parikymmenmetrinen jäljestysliina, jonka päässä Jalo yleensä mökkeilee, oli unohtunut. Tavallisesti herra koira, joka siis on melkoisen karkaileva luonne, on mökillä pysynyt pihan tuntumassa myös vapaana, joten mies päätti antaa koiran olla irti.

Tapahtumien kulku oli jokseenkin sellainen, että tovin kuluttua koira katosi. Näkyi pyllykarvat, jotka pyyhälsivät kohti metsää, ja mies lähti perään. Ei näkynyt koiraa. Mutta sitten kuului, ja mies lähti haukun perään; arveli, että herra koira oli kirmannut jonkun toisen koiran luo. Mutta mikäs siellä odottikaan!

Herra koira istui Saaristotien pientareella, ja haukkui ohi ajavia autoja, jotka onneksi tajusivat hidastaa kohdatessaan tämän uljaan uroksen huomioliivissään. Ne, jotka Saaristotiellä ovat kulkeneet, tietävät sen olevan suht vilkkaasti liikennöity, ja siellä ajetaan aika lujaa. Näky tiellä räkyttävästä tiibetinspanielista heijastinpuvussaan kuulostaa näin jälkikäteen koomiselta, mutta miestä ei naurattanut, sanoi sydänkohtauksen olleen lähellä, sen verran pahasti säikähti.

Papan nähdessään herra koira kirmasi innoissaan luo, joten loppu hyvin, kaikki hyvin... Mutta tähän loppui irtipito, tämä kun oli jo toinen autotielle karkaaminen eli melkoinen läheltä piti -tilanne.

Naputtelenpa siis tilaukseen lisää noita jälkiliinoja, sellaiset saavat nyt pysyviä sijoituksia anoppilasta, mökiltä, autosta... eipähän pääse unohtumaan matkasta.

Puistoilua

Koirapuiston vaarat tuli tänään todistettua. Tarkoituksena oli viedä Jalo ja Milli puistoon keskenään painimaan, ja niin tehtiinkin. Kunnes sinne saapui kaksi kooikerhondje-narttua sekä yksi ärhäkkä pikkukoira. No kappas, Milli-tytön tehdessä tuttavuutta tulokkaisiin alkoivat nartut äristä. Herra Jalo ei moisesta hätkähtänyt, vaan viriilinä uroksena koitti myös kovasti tehdä tuttavuutta tyttöjen kanssa saaden osakseen kiukkuisia ärähdyksiä.

Sitten tapahtui jotain. Jalo ilmeisesti koitti (taas kerran) ihan vähän nylkyttää, kooiker-narttu ärähti vähän aiempaa äkäisemmin, Milli sattui olemaan vieressä ja ärähti Jaloa suojellakseen nartulle takaisin - ja soppa oli valmis: kaksi koiraa painimassa.

Tulos: kooikerilla hampaanmentävä vekki selässä ja Millillä nirhaumia siellä sun täällä. Jalo, tuo kaiken alku ja juuri, oli toki livahtanut miehekkäästi ulos tilanteesta ja jättänyt tytöt riitelemään keskenään.

No joo. Oma moka, kun koirani koettaa nylkyttää jokaista vastaantulevaa eläintä. Pitäisi kieltää ja valvoa tiukemmin, kaikki otukset kun eivät tahdo harjoittaa lisääntymisleikkejä. Milli, joka siis on yksi maailman kilteimpiä ja ystävällisimpiä koiria, taas puolustaa pientä ystäväänsä; Jalolle ei rähistä. Kuka siinä sitten on syypää? Mene ja tiedä. Loppujen lopuksi syyllisellä ei oikeastaan ole edes mitään väliä, tärkeintä on, ettei käynyt pahemmin.

Sen kuitenkin tiedän, että jos oma koirani olisi esimerkiksi tää ei tykkää muista uroksista -tyyppi, en kävisi koirapuistossa. Jos rähjäämisestä huolimatta kävisin koirapuistossa ja kokeilisin, tuleeko rähjäävä koirani siellä olevien kanssa toimeen, poistuisin paikalta heti, kun ensimmäinen mahdollinen rähjäys alkaisi, enkä jäisi odottamaan seuraavaa. Jos ja kun tämä rähjäävä koira sitten lopulta rähjäämisen seurauksena kävisi toiseen koiraan kiinni, menisin sentään väliin irrottamaan koiria enkä seisoisi kauhusta jäykkänä katsomassa.

Koirapuistoilussa on riskinsä, sen oon kyllä tiennyt. Mutta tästä lähtien pitää kyllä visusti miettiä, haluanko viedä oman karvakorvani rähinäalttiille alueelle kokeilemaan onneaan.

Paluu arkeen

Mamma ja pappa tuli lomalta kotiin ja nyt mäkin oon kotona! Niitten piti noutaa mut jo sunnuntaina hoitopaikasta, mä kattelin jo huolestuneena kelloa, kun niitä ei kuulunut... Mutta kuulemma Kreikassa oli joku lennonjohdon lakko, ja niitten lennot oli myöhässä, joten mä sain viettää vielä ylimääräisen vuorokauden ystäväni Millin, Ansan, Hillevin ja Hilman sekä Pauliina-tädin kanssa.

Mut sit maanantaina mut haettiin kotiin! Mä olin aika ilonen nähdessäni mamman ja papan, mutta masennuin vähän, kun kuulin, että pitää lähteä kotiin. Mulla oli kivaa mun ystävien kanssa! Mut aika rankkaahan se on, leikkiä kauheesti koko ajan, joten olin aika väsynyt sitten kotona. Oon nukkunut oikeestaan pari vuorokautta, jokaisessa omassa pedissäni vuorotellen ja kaivanut lelukorini läpikotaisin tarkistaakseni, että kaikki lelut on tallessa. Ja uskotteko, kuin kauhee homma on käydä läpi kaikki omat aamulenkkimaisemat! Viikkoon en oo saanu yhtään merkkipissaa lirutettua sinne, joten mun täytyy nyt huolella käydä joka kulma läpi, että kaikki tietää mun palanneen maisemiin!

Mä sain mammalta ja papalta tuliaisen. Se on tollanen apina, kuulemma jostain pölyisestä pikkukaupasta pelastettu. Se on pehmeä ja sitä on hyvä nällystää.

Nyt mä jatkan mun unia ja syön vähän lisää possusuikaletta (on muuten hyvää!).