lauantai 29. joulukuuta 2012

Joulun (t)aikaa

Joulupaketistani paljastui savustettu sian"luu", siis nahkarulla. Namskis! Sain myös jänönkorvat, kuivatut. Sekä uuden pehmon (niitä on ennestään niin kovin vähän...) ja Pauliina-tädiltä herkkunamikäärön (ankkafilettä ja tonnikalapaloja). Olennaisena osana joulun iloa oli peräti kolmena päivänä toistunut tapaaminen rakkaan ystäväni Millin kanssa. 



Uusi pehmo kainalossa oli hyvä käydä yöunille aattoiltana <3

Jouluna tapahtuu paljon, on huolehdittava riittävästä levosta...


Puruluupataljoonan keskellä on hyvä valmistautua vuoden vaihtumiseen. Paukkuja ei täällä pelätä, joten vuodenvaihdetta odotellessa voi keskittyä suunnittelemaan jekkuja, tavoitteita ja unelmia ensi vuodelle. 

Onko teillä blogikameleilla suunnitelmia vuodelle 2013, entä teettekö uuden vuoden lupauksia?

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Eka joulupaketti!

Gaumeen kiireinen ollu toi mun mammani tässä viime viikot, oon ollu hirmu paljon yksin, kun emäntä on painellut töissä tukka putkella. Huomenna vielä muutaman tunnin yksinäisyys, ja sitten mulle on luvattu joulunpyhien ajan tauotonta seuraa, odottelen pitkiä lenkuroita ja rapsuttelutuokioita!

Koska aattoaamu menee mamman tuntien perinteisessä töihinlähtökiirekaaoksessa, sain ekan joululahjan jo tänään. Niitä on kattokaas niin paljon, että ei kaikkia kuulemma voi samaan aikaan avata! 

Kuvassa taustalla hengailee mun ikiomat joulukoristeet, hiirityttö sekä hiiripoika. Sit kun meillä on joskus joulukuusi, ripustetaan mun jouluhiiret kuulemma siihen alaoksille ilokseni. Siihen saakka saan riepotella hiirulaisia ihan millain vaan tykkään. 

Arvaatteko, mitä paketista paljastui?



Jaltsa ja mamma toivottavat kaikille hurjan rauhallista joulua (myös papalle sinne mualiman toiselle laidalle)!<3

tiistai 11. joulukuuta 2012

Joulukoristelua

Mitäs te blogikamelit toivotte joululahjaks? Mun toivelistallani on tietysti paljon herkkunameja, ehkä joku uus pieni lelunen (vaikka sainkin jo leikkeihini pari jouluhiirulaista vähän ennakkoon, kun mamma ei malttanut pitää niitä piilossa) ja paljon hyvää mieltä. Mamma on myös sitä mieltä, että tarttisin lahkeellisen talvitakin, koska Hurtan malleista tulee syvässä hangessa kirmaillessa lumet kainaloista sisään - ja se on kuulkaas ikävää, kun se lumi sitten jää sinne mahakappaleen alle kylmentämään! Ehkä myös uusi Kongi olis tervetullut ja joku muukin namikätkölelu, kun pari on mennyt rikki tässä vuosien varrella.

Mamma ei hirveesti joulukoristeista perusta. Eilen se ripusteli jotain joulupalloja, mutta sekin pääty sitten siihen, että ne pallot päätyi lopulta ilmalennon kautta lattialle, siinä sitten imuroitiin naapureiden iloksi illalla yhdeltätoista pienenpientä lasimurskaa ympäri lattioita. Sitten kaivettiin kätköistä tollanen glittertähtijuttu, ja hups, nyt vasta mamma huomas, että olin viime vuonna sitä hiukan järsinyt. Uudelleenmuotoillut pari sakaraa.


Lunta tulee taas hirmuisesti, se on ihan kivaa. Lisäks meidän ohitus-, kontakti- ja perustottelevaisuustreenaus jatkuu, eli mamma on lenkeillä kävelevä namiautomaatti ja suuhuni lentää tonnikalapala tai ankkafileetä heti, kun jaksan kipitellä sivulle, vierelle tai mihin millonkin tapittamaan mammaa silmiin.

Muuten oon ollu vähän mietteliäällä päällä, koska Luna-ystävälläni alkoi eka juoksu (haistoin sen kyllä jo päiviä ennen kuin ihmisväki huomasi) eikä saada nyt treffata. Kaupan pihalla tavattiin, mutta kuulemma yritettiin jo siinä pariutua sen verran tarmokkaasti, että nyt vietetään juoksun loppuun pientä tapaamistaukoa. Aika kurjaa.



Joulu(lahjoj)a odotellessa on hyvä nukkua päikkärit tai paritkin ja syödä vielä vähän jauhislihaa.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Viisikkoja

Artun ja Bassen blogista saimme tällaisen blogihaasteen tai -tunnustuksen. Asiaankuuluvasti vastauksien takana seisoo herra koira.

Viisi asiaa, jotka tuovat hyvää mieltä:
1. jauhisliha
2. kuivattu ankkafile
3. oma lelukoppa
4. metsälenkurat
5. päikkärit

Viisi asiaa, joita tarvitset päivittäin:
1. jauhislihaa
2. juotavaa
3. hammaspesu 
4. lenkuroita, useita
5. päikkäreitä, useita

Viisi kirjaa, joita suosittelet muille:
1. Linda Olssonin Sonaatti Miriamille. Söin sen kirjastoversion kannen, kun olin ihan pentu, maistui hyvälle.
2. Reijo Mäen Uhkapelimerkki. Söin siitäkin kannen, kun olin pentu. Ei ollut kyllä yhtä hyvä, kuin edellä mainittu.
3. Muistoa minulta pyysit -kirja. Söin kannen ja lisäksi irroittelin sivuja toisistaan. Oikein maukkaita riimejä!
4. Kamut-sarjakuvat, jotta ihmisväki ymmärtäisi meidän karvaisten kansalaisten ajatusmaailmaa
5. Tuire Kaimion oppaat. Vinkkejä ihmisväen kouluttamiseen.

Viisi materialistista joululahjatoivetta:
1. siniset Jokke Wooly -valjaat. 
2. Lahkeellinen Rukka-merkin toppatakki
3. Uusi Kongi, edellinen kun pilaantui jauhislihaoperaation jälkeen...
... emmä oikeastaan toivo mitään muuta :)

Viisi paikkaa, joissa haluaisit käydä:
1. metsälenkuroilla
2. koirakavereiden luona kylässä
3. kosiomatkalla
4. mamman ja papan kanssa ulkomailla
5. muuten mä haluisin olla ihan vaan kotona <3

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:
1. itsepäinen
2. herkkä
3. ystävällinen
4. älykäs
5. rauhallinen

Viisi asiaa, joista unelmoit:
1. mamma ja pappa kotona 24/7
2. loputtomasti jauhislihaa joka aterialla
3. metsälenkuroita joka päivä
4. oma piha
5. ikkunat, joista näkee pihalle

Viisi elämänohjetta, jotka haluat jakaa kaikkien kanssa:
1. Elämä on tässä ja nyt eikä "sitten kun". Siis pitää leikkiä nyt eikä kohta. Tai syödä jauhislihaa.
2. Päikkärit tekevät elämästä onnellisen.
3. Ei oo pakko, jos ei tahdo. Niinku esimerkiks mennä pesulle.
4. Elämästä voi tehdä ihan sellaisen, kuin haluaa. Mun elämässä on paljon pehmoleluja <3
5. Koira tekee ihmisen elämästä onnellisen. <3

Me vastataan aina näihin niin myöhässä, että kaikki on varmaan jo saaneet haasteen jotain kautta, mutta tämän saapi nyt sitten kopioida tyylillään ken tahtoo :)

tiistai 4. joulukuuta 2012

Gaumee kakkahätä ja muuta kaikkee

Hei taas, blogikamuset! Mulla on ollu aika rankat kolme päivää. Sunnuntaina järjestin mammalle kakkayllätyksen. Paras paikka sille on eteisessä, heti oven edessä. Silleen, että kun oven aukasee, niin kakka liistrautuu oven alareunan mukana ihan kaikkialle, kuten myös siihen eteisen oveen. Viimeistelin yllätyksen peittämällä ripulikakan mamman talvinilkkurilla.

Oikeesti mulla oli kyllä äärimmäinen hätätilanne, olin pidätellyt ihan niin kauan kuin pystyin ja kun mammaa ei kuulunut, oli pakko kakata matolle. Masussa kiersi ihan hirveesti ja olin aika kipeä. Lenkuralla jatkoin ripulointia. Yöllä sitten mentiin jo nukkumaan, mutta oli pakko hakea mamma vielä peiton alta ulkoilulla keskellä yötä, tuli niin kova hätä. Sitten neljältä aamuyöllä ripuloin taas uudestaan. Ja aamulla... Eilen iltasella oli jo vähän parempi olo, mutta tänään aamulla alkoi taas sattua mahaan kamalasti ja herätin mamman peiton alta läähättämällä, ja sitten juostiinkin jo ulos. Mamma huolestui jo, kun en jaksanut kävellä lähipusikkoa pidemmälle vaan jäin ripuloinnin jälkeen paikalleni seisomaan ja tutisemaan.

Vakkarieläinlääkäri kehotti kokeilemaan apteekin tarjontaa, koska aikoja tälle päivälle ei enää ollut. Puhelimitse saatiin sitten konsultaatioapua Aikku-tädiltä, joka juuri valmistui klinikkaeläintenhoitajaksi. Mamman piti lähteä töihin, vaikkakin mun takiani vähän lyhyemmäksi ajaksi, ja Jenna-täti kävi vielä tsekkaamassa mun voinnin kesken päivän.

Olo onkin nyt paljon parempi Aptus Nutrisal -jauheliuoksen juottamisen (joo, sekä mamma että Jenna-täti on ruiskun kanssa pruuttaillut sitä mun suuhuni pitkin päivää, join kyllä hyvin kiltisti) ja Inupekt-annoksen jälkeen.

Nyt oon tosi väsy, pötköttelen vaan ja toivon, että masukipu helpottaa. Jos ei, niin huomenna kuulemma mennään lääkäriin. On muuten kylmä, jopa tällaisella paksuhkolla turkilla ja talvitakilla varustettu ulkoilijapoika tarvitsee lenkuroinnin jälkeen lämmittävää vilttiä <3


sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Ikävästä

Yli kuukauden kotonaolon jälkeen isäntäihminen on taas reissun päällä. Pieni koira ei voi ymmärtää, miksi isäntä toisinaan on kotona ja sitten taas yhtäkkiä matkalaukut ilmestyvät eteiseen, ja edessä on hiljaisuus ja yksinäisyys emännän työpäivien aikana.

Pappa, mihin menit...

En voi ymmärtää... 

Korvanikin kääntyi ympäri ikävästä...

Mamma kyllä sanoo, että kohta pappa on taas kotona...

Siihen asti pitää jaksaa odottaa.

Voi tylsyys.

Toiselta puolen maailmaa, näkee isäntäihminen emännän ja koiran näytöltään ja äänikin kuuluu, tästäkös pieni herra koira ilostuu! Tekniikka on ihmeellistä. Myös se on ihmeellistä, että paikallinen sensuuri estää pääsyn mitä ilmeisimmin myös Jaltsan Google-pohjaiseen blogiin. Ja naamakirjaan, ja mitä näitä nyt on, meille itsestään selviä juttuja.

Kotopuolessa puuhaa kyllä riittää. Loppuvuoden projektina tulee olemaan Jalon käytöksessä ilmenneiden muutosten selvittäminen. Herra koira kun on alkanut isännän lomien aikaan stressata kyläilijöistä ihan hirmuisesti. Tärisee, hikoilee ja läähättää, kiipeää syliin, makaa jaloissa ja seuraa herkeämättä. Lenkkeillessä taas on alkanut kuulua remmirähinää, joka sekin saattaa olla oire laumanjäsenten puolustamisesta, mene ja tiedä. Näihin ongelmiin on tarkoitus hakea apua koirakoulusta.

Ei oo helppoa, merimiehen muijalla eikä varsinkaan koiralla...

Pappa, mä ootan sua tässä tälleen näin!

lauantai 24. marraskuuta 2012

Puistossa

Perinteisesti tässä taloudessa autonpesu tapahtuu pitkän kaavan mukaan. Isäntäihminen saattaa uppoutua siihen tunneiksi, sillä kyse ei suinkaan ole nopeasta suihkaisusta vaan järjestelmällisestä lampaankarvakintaalla sivelystä. Emäntäihminen osallistuu auton pesuun ja imurointiin mahdollisuuksien mukaan, mutta hieman heikkohermoisen luonteensa vuoksi ei jaksa olla pesupaikalla useita tunteja kerrallaan. Siispä tavaksi on tullut, että autonpesuhetkeen yhdistetään herra koiran lenkitys. Ja mikäs sen mukavampaa, kun pesupaikan lähistöltä löytyy yksi Turun parhaista (siis suurimmista ja metsäisimmistä) koirapuistoista! Syrjäisen sijaintinsa vuoksi puisto on useimmiten aika tyhjä, ja tälläkin kertaa Jalo sai kirmata omassa ylhäisessä yksinäisyydessään.

Tyhjä puisto sopisi paremmin kuin hyvin kaverikoiratreffeille, on tilaa juosta mutta kuitenkin aidat ympärillä turvallisuutta varmistamassa! Luoksetuloharjoituksetkin menivät ihan nappiin tuoksupaljoudesta huolimatta, taskussa kun oli kuivattua ankkaa.

Ei näy ketään...

Eikä täälläkään...

Metsäkin on hiljainen...

Pieni punainen ämpäri on jäänyt joltain aiemmalta puistoilijalta...

Mä nyt kuitenkin päivystän tässä kivellä ja pidän järjestystä puistossa!
Seuraavan kerran puistoon suunnataan toivottavasti jonkun kivan kamun kanssa, tai sitten jos paikalta löytyisi joku kiltti ja leikkisä uusi tuttavuus!:)

lauantai 17. marraskuuta 2012

Tattista taas

Voi kuomat kuulkaa, mihin on kadonnut viime postauksesta kulunut kuukausi?!? 
Kuratassujen pesuun kylpyammeessa, luulisin.

Plokipaluun kunniaksi vastatkaamme ihan ekana Kaikki elämäni koirat -plokin haasteeseen. Nää on vähän niinku mammalle nää kysymykset, toki mun mielipiteeni kuuluu asiaankuuluvasti vastauksissa! Kuvituksena kysymykseen nro 3 liittyen Kamut-sarjiksen strippejä.



1. Kuinka monta koiraa sinulla on ollut elämäsi aikana? Minkä rotuisia?
Jalo on ihan ensimmäinen! En oikein edes tiedä, missä vaiheessa aloin haluta koiraa lemmikiksi. Aikuisiällä se kuitenkin tapahtui ja tapahtuikin sitten nopeahkolla aikataululla. 

2. Mitä olet oppinut koiraltasi/koiriltasi?
Vaikka aina olen ollut eläinrakas, yllätti "koira on ihmisen paras ystävä" -lausahdus todenmukaisuudellaan. Jalolta olen oppinut erityisesti kyvyn ottaa rennosti (päikkärit) ja myös luonnossa liikkuminen on saanut ihan uusia ulottuvuuksia. 

3. Miten nykyinen koirasi on saanut nimensä?
Kamut-sarjan Jalo-koiran mukaan! Kamut on suosikkisarjikseni vuosikausien takaa ja sarjiksen Jalon ja meidän Jalon elämänfilosofiassa on kyllä varsin paljon yhteneväisyyksiä.

4. Onko koirallasi lempinimiä? Minkälaisia?
Lukematon kirjo. Jaltsa, Jalde, Jalonen, Jalolainen, Jaldis, Jalmari. Haisu, karvakorva, herra Koira. Muutamia vain mainitakseni. :)


5. Otatko koiran usein mukaan, jos menet kyläilemään?
Jalo on useimmiten tervetullut vieras kyläpaikoissa helpon luonteensa vuoksi. Pentuaikoina merkkailu tuli vähän turhankin tutuksi, ja tuolloin kyläpaikoissa tuli ainakin aluksi pidettyä Jalo hihnassa. Siitä huolimatta saattoi pisut lorahtaa kyläpaikoissa matolle jos toisellekin...

6. Mikä on koirasi lempipaikka kotona?
Jos jostain lattialta löytyy jotain ihmiseltä tuoksuvaa, oli se sitten sukka, olohousut tai vaikka lenkkitossu, löytyy sen päältä myös koira. Ihmisväen petaamaton sänky on myös erityisen suosittu päikkärikohde. Muussa tapauksessa koira paikannetaan tavallisesti parvekkeen ovelta, joka lienee lattialämmitetyn asunnon viilein kohta.

7. "Katsooko" koirasi televisiota? 
Luonto-ohjelmia kyllä. Herra koira arvostaa etenkin tv-ohjelmien rikasta äänimaailmaa.

8. Oletko harkinnut toisen/useamman koiran ottamista?
Toisinaan, lähinnä Jalolle seuraksi, mutta toistaiseksi ajatus saa jäädä ajatuksen tasolle.

9. Oletko aina ollut koiraihminen? 
Isoja koiria pelkään jonkin verran edelleen, mutta kaikki eläimet karvoihin katsomatta ovat aina olleet tärkeitä. Lapsuudenkodissa on oltu "kissaihmisiä", mutta itse olen vakaasti sitä mieltä, että voi ihan yhtä paljon tykätä sekä kissoista että koirista! Tosin rotunahan tipsu on melko kissamainen...

10. Mikä on/on ollut haastavinta koiran omistamisessa?
Sitoutuminen. Koiran on päästävä ulos, eikä pienellekään koiralle riitä korttelin pituinen pissalenkitys, vaan ulkoiluun on ajoittettava päivästä tunti jos toinenkin. Hetken mielijohteesta tapahtuvat reissailut ja "töistä suoraan yksille" -illat ovat historiaa, vaikka toistaiseksi yhdestäkään matkasta tms. ei ole tarvinnut koiran vuoksi luopua. Toisaalta kaikki se ilo, jonka koiran omistaminen on tuonut mukanaan, on korvannut haasteet monin verroin.

11. Osaako koirasi "temppuja"? Minkälaisia?
Herra Jalolainen istuu, makaa, antaa tassua ja vähän kieriikin. Tulee sivulle (vasemmalle) ja vierelle (oikealle). Luoksetulo riippuu ihan tasan palkkion herkullisuudesta, koirankeksi kaikuu kuuroille korville, mutta HauHaun ankkafileellä alkaa jo tapahtua...


Me ollaan nyt vähän tylsimyksiä eikä jaeta haastetta sen kummemmin, mutta näihin annamarin kysymyksiin saapi vastailla ken tahtoo!:)

Kivaa viikonloppua kaikille kuratassuille <3

perjantai 19. lokakuuta 2012

Piilossa

Eilen näytti siltä, että makuuhuone oli nielaissut herra koiran. Ei missään, ei parvekkeen ovensuussa, ei pedissä, ei kaapissa. Ei sängyllä. Vai sittenkin...? Tyynyn alta taitaa pilkistää jotain...


Tarkempi tarkastelu osoitti aavistuksen oikeaksi. Pieni musta kuonohan se siellä.


Ja sieltähän pieni Jalolainen löytyi, tyynykasan alle piiloutuneena :)


Voi kun ihmisväkikin voisi viettää pimeät sadepäivät herra koiran lailla!

lauantai 13. lokakuuta 2012

Voroja liikkeellä

Mun mamma on ollu viime päivät hermoromahduksen partaalla (taas). Mää oon ihan kunnossa ja niin on kaikki muutkin eläväiset olennot, mutta puhelin, se varastettiin. Keskellä kirkasta päivää, töissä, kassatiskin alta röyhkeästi kolmen myyjän seistessä ihan miltei vieressä. Ja mamman puhelimessahan oli kaikki. Niinku puolentoista vuoden viestit ja valokuvat. Facebook-tilit ja sähköpostit salasanoineen. Yhteystiedot. Puhelin itsessään menee vakuutukseen ja liittymäkin suljettiin suht pian (ehtivät vain kymmenisen ulkomanapuhelua pirauttaa...), mutta ne kuvat... Niistä on kaikeksi onneksi tuoreet varmuuskopiot koneella, eli takaisin ne kyllä saadaan, mutta ajatus siitä, että joku amma ttirosvo näkee kaiken puhelimessa olevan, on melkoisen ahdistava tieto. 

Siispä minunkin komea lärvini komeilee nyt jonkun voron takataskussa. Kivaa. 

Parhaani mukaan oon lohduttanut mammaa ja tietysti turvannut kotia mahdollisten lisävorojen varalta. 

Niinku näin:





Parempaa viikonloppua odotellen!

lauantai 6. lokakuuta 2012

Kuvia, hyviä ja hauskoja

Mamma oli tänään poikkeuksellisen tomeralla tuulella. Tuli töistä ja kesken vastaanottohepulointini alkoi jo vetää ulkovaatteita päälleen. Hypättiin autoon (no okei, mut nostettiin autoon, koska heittäydyn aina kaks metriä ennen autoa selälleni maahan) ja rallikuskimammani kaahasi tuhatta ja sataa viimeisten auringonsäteiden perässä Katariinanlaaksoon. Ja kas, sitten mut istutettiin kalliolle ja poseerasin, tovin jos toisenkin.

Mut kattokaas, kylhän mä aika komeelta näytän, vai mitä?



Koska mamma ei tosiaan oo mikään pro näissä valokuvausjutuissa, piti poseerausta harjotella ennen kun näitä hyviä kuvia alkoi ikuistumaan. Saatiin siis pari hauskaa kuvaa muistikortille myös.

Oi tonnikalapala, mihin olet menossa?

Tonnikalapalanen, joko saan syödä sinut?

Syystuuli tarttui korvakarvoihini

Ja aurinko, häikii!

Tässä hymyilen koko hammaskalustoni leveydeltä.

Tässä kuvassa on nähtävissä myös hyvin muodostunut kulmahampaani.

Poseeraus on tylsää...

Siis todella tylsää! Joko mennään?!?

Palkintona poseerausurakasta sain paitsi tonnikalapalanameja myös enemmän kuin ansaitun hepulointihetken pellolla. Tässä vaiheessa aurinko oli jo laskusuunnassa ja valoa kovin vähän, mutta vauhtini erottanee silti...


Kyl ny kelpaa nukkua iltapäikkärit, ja huomenna vähän pidemmätkin, kun on taas tulossa sadetta. Aurinkotankkaus on tärkeetä tähän aikaan vuodesta!

perjantai 5. lokakuuta 2012

Kuulumisia

Viime päivien teema on ollut sade. Sitä tulee tihuttamalla, kaatamalla, vaakatasossa. Sitä on kadut täynnä ja lätäköissä maatuvat lehdet saavat kahlaajakoirankin haiskahtamaan jokseenkin ummehtuneelta. Mutta mikäs siinä läpsytellessä, kun on kunnolliset sadevarusteet. Gore-Tex ja muut ulkoilun ihmeet ovat olleet tiivis osa päivän asua jo usemman päivän putkeen. 

Viikko sitten pyörähdettiin "pikaiselle" lenkuralle Katariinanlaaksoon. Kierrettiin vielä vähän, ja sitten vielä vähän... Lopulta tallusteltiin kolme tuntia. Kiertelyn ja kaartelun tuloksena löytyi myös mainio iso pelto, jota varmasti jatkossa tullaan hyödyntämään karvakorvien riehuttamisessa. Pellolta näkee kauas, joten itsepäisenkin koiran saa (oletettavasti) pyydystettyä kiinni, ennen kuin lähestyvä koirakko ehtii kohdalle. 



Loppuun vielä iänikuista punkkiasiaa. Ei, ne eivät ole vielä talviunessa. Emännän harjaantunut punkkisilmä erotti herra koiran poskessa epäilyttävän täplän... Ja kas, punkkihan se siinä. Oikein oli vikkelä liikkeissään ja veritankkauksensa ansiosta hyvissä voimissa! Voi ällötys.



Punkeroisesta löytyikin sitten selitys karvakorvaa vaivanneelle alakulolle, jääräpäisyys on ollut hermoja raastavaa ja lenkuroilla lönkyttely ennätyksellisen laiskaa. Ihmekös tuo, jos punkki nipistelee nassussa ja puoli poskea turvoksissa, enpäs vaan tajunnut kelien vuoksi enää epäillä syylliseksi punkeroista. Nyt punkki on poissa, herra koiraa lohdutettu jauhislihalla ja koirapuistossakin pistäydyttiin tänään miltei vuoden tauon jälkeen. 

Punkitonta viikonloppua lukijoille!