torstai 20. tammikuuta 2011

Unikuvia

Rakastan vaatteita. Mamma ja pappa ovat varmaan huomanneet sen, sillä jättävät usein vaatteitaan lojumaan milloin minnekin - varmaankin ihan minua varten, jotta saan käpertyä niiden sekaan nukkumaan.


Minulla on kyllä oikeastaan neljäkin erilaista omaa petiä,
mutta viihdyn niissä vain satunnaisesti. 
Päivä- ja yöunet nukun yleensä mieluiten vaatekasoissa.


Vaatteisiin on kiva kietoutua ja niissä on kiva möyriä.



Kaikkein parhaita ovat sukat. Mieluiten käytetyt, mutta puhtaatkin kyllä käy. 
Sukkia usein myös hieman maistelen.


Yksi parhaista unipaikoista on sängyltä poiskääritty päiväpeitto. 
Sen sisään on ihan parasta kaivautua nukkumaan!


Näistä kuvista inspiroituneena taidankin mennä päiväunille... 

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Mätsärissä

Huh, eilen olikin pitkä päivä mätsärissä. Halli oli aikamoisen ahdas ja täynnä koiria ja ihmisiä. Minä olin ihan hämilläni ja täpinöissäni, kun en tiennyt yhtään, että mikä paikka tämä tälläinen on! Onnekseni mukana oli Hertta-tyttö, jonka kanssa touhuilu vei jännitystä pois. Kun lopulta pitkän odottamisen jälkeen tuli meidän vuoromme käydä tutustumassa kehään, oli mamma ihan valmis luovuttamaan: minä kun keskityin lähinnä hajuihin, koiriin ja tuijottamiseen sen sijaan, että olisin kokeilumielessä ravannut kehän ympäri. En huolinut edes yhtäkään mamman namia, niin jännittynyt olin.

Huolimatta epäonnisesta kenraaliharjoituksesta varsinainen esiintyminen sujui kuitenkin ihan hyvin. Ravasin aika nätisti mamman vierellä, ja tuomari kehui kaunista turkkiani sekä sitä, että annoin katsoa hampaat ja muut ihan ilman mutinoita. Oikeastaan taisin vähän tykätäkin siitä, että sain olla huomion keskipisteenä.


Saatiin punainen nauha ja oltiin tuomarin mukaan erinomainen ykkönen - tosin kilpakumppanimmekin oli aika helposti voitettavissa, koska ei suostunut liikkumaan kuvassa näkyvästä paikasta mihinkään. Koiraparka oli ihan pelosta jähmettyneenä.

Mamma ei tainnut ihan hirveästi innostua tästä näyttelytouhusta, mutta pappa kannustaa, että käytäisiin nyt joku virallinenkin näyttely katsastamassa, kun tämä sujui kuitenkin ihan hyvin. Ehkä meidän pitää vielä vähän harjoitella näissä mätsäreissä, ja sitten minä pääsen valloittamaan areenan ihan virallisessa rotunäyttelyssä!

perjantai 7. tammikuuta 2011

Matkalla mätsäriin

Huomenna minut kiikutetaan elämäni ensimmäiseen mätsäriin. Match show - se on kuulemma jonkinlainen harjoitusnäyttely, näin mamma minulle kertoi.

Eilen täällä meillä piipahti mamman ystävä mukanaan valtaisasti tyttökoirahajuja (eräs J:n hauvoista oli kuulemma juuri pyöräyttänyt neljä pentuakin) ja mielenkiintoinen salkku. Salkusta löytyi kaikkia tarpeellisia näyttelytarvikkeita, joita sitten minuunkin piti päästä koettelemaan. Lopulta minut nostettiin pöydälle ja leikkivät näyttelytilannetta, kuulemma pärjäsin ihan nätisti siinä paikallani, kun sain J-tädiltä nameja tasaiseen tahtiin nenäni eteen. J-täti pöyhi karvani pörheiksi ja korosti, kuinka tassukarvoja pitää myös puunata. Minulla ne ovat vielä aika pienet, mutta harjauksen jäljiltä näyttivät ihan komeilta!


Tänään minulle käytiin ostamassa ihan oma näyttelyhihnakin. En kyllä ymmärrä sen tarkoitusta, sillä minusta se näyttää lähinnä narulta - ja minun mielestäni kaikki narut ovat leikkimistä tai järsimistä varten. Huomenna suuntaan Hertta-ystäväni kanssa Lietoon, jossa totuuden hetki eli ensimmäinen mätsäri koittaa. Jännittää, mitenköhän mahdan pärjätä.

maanantai 3. tammikuuta 2011

Vuosi vaihtui

Vietin ensimmäistä vuodenvaihdetta tyynesti ja raukeasti. Kovin olivat monet pelotelleet mammaa ja pappaa, että pitää tarkkailla minua ja käytöstäni, jotten pelästy raketteja ja pauketta. Yhdentoista aikaan illalla kävin mamman kanssa iltapissalla, ja silloin raketit täällä keskusta-alueella paukkuivat jo aika kovaa, mutta en kyllä korvaani lotkauttanut. Kahdeltatoista, jolloin ilmeisesti kuuluisi jotenkin juhlia, minä köllin jo tyytyväisesti yöunilla.


Vuodenvaihteen jäljiltä kaupunki on täynnä kaikkea mielenkiintoista, mutta mamma hokee lenkillä vaan ei, ei, ei. Sanoo, etten saa mennä nuuskimaan oksennuksia, raketinjämiä, puoliksi syötyjä kebabannoksia, laseja... Kai mamma tietää parhaiten.

Tapasin muuten pari päivää sitten ikäiseni tyttötipsun, ja mammaa jäi harmittamaan, kun ei vaihdettu yhteystietoja sillä meillä koirilla synkkasi aika hyvin! Tyttö oli kotoisin paikallisesta Tulilinnun kennelistä ja nimeltään muistaaksemme Nella tai Nelli. Tapaisinkohan tuon tyllerön joskus vielä uudestaan...