Viime päivien teema on ollut sade. Sitä tulee tihuttamalla, kaatamalla, vaakatasossa. Sitä on kadut täynnä ja lätäköissä maatuvat lehdet saavat kahlaajakoirankin haiskahtamaan jokseenkin ummehtuneelta. Mutta mikäs siinä läpsytellessä, kun on kunnolliset sadevarusteet. Gore-Tex ja muut ulkoilun ihmeet ovat olleet tiivis osa päivän asua jo usemman päivän putkeen.
Viikko sitten pyörähdettiin "pikaiselle" lenkuralle Katariinanlaaksoon. Kierrettiin vielä vähän, ja sitten vielä vähän... Lopulta tallusteltiin kolme tuntia. Kiertelyn ja kaartelun tuloksena löytyi myös mainio iso pelto, jota varmasti jatkossa tullaan hyödyntämään karvakorvien riehuttamisessa. Pellolta näkee kauas, joten itsepäisenkin koiran saa (oletettavasti) pyydystettyä kiinni, ennen kuin lähestyvä koirakko ehtii kohdalle.
Loppuun vielä iänikuista punkkiasiaa. Ei, ne eivät ole vielä talviunessa. Emännän harjaantunut punkkisilmä erotti herra koiran poskessa epäilyttävän täplän... Ja kas, punkkihan se siinä. Oikein oli vikkelä liikkeissään ja veritankkauksensa ansiosta hyvissä voimissa! Voi ällötys.
Punkeroisesta löytyikin sitten selitys karvakorvaa vaivanneelle alakulolle, jääräpäisyys on ollut hermoja raastavaa ja lenkuroilla lönkyttely ennätyksellisen laiskaa. Ihmekös tuo, jos punkki nipistelee nassussa ja puoli poskea turvoksissa, enpäs vaan tajunnut kelien vuoksi enää epäillä syylliseksi punkeroista. Nyt punkki on poissa, herra koiraa lohdutettu jauhislihalla ja koirapuistossakin pistäydyttiin tänään miltei vuoden tauon jälkeen.
Punkitonta viikonloppua lukijoille!