Oi syyskuu!

Syys saapuu! Tilhet pitävät oksistossa valtavaa meteliä, hanhet kokoontuvat muuttomatkalle, lehtiä putoilee puista ja tassupesukausi on taas alkanut. Meille ei kuulu mitään ihmeellistä. Paitsi tiistaina olin hampulääkärissä! Hammaskiven poisto, ja kuvattiin vielä viime vuoden leikkauksen jäljiltä alaleuka. Kunnossa on, eikä kysta ole uusinut. Hammaskiveäkin oli hyvin vähän, eli päivittäisellä hammaspesulla on hyötynsä! Mutta voi kamala sitä nukutusta. Ei ollut kivaa, ei. Mamma haki mut heti heräämiskoppiin päästyäni kotiin toipumaan. Viimeksi kun oikein soittivat ja pyysivät noutamaan, kun peloissani haukuin ja ikävöin mammaa niin, että koko elliasema raikasi. Kivempi se on kotona olla töttöröö, kuin siellä vieraissa haisuissa, vieraiden kisujen, koirien ja ihmisten ympäröimänä. Mutta nyt on siitäkin toivuttu, ja kyllä hammaskalusto taas kiiltää puhtoisena!

Fannikka tuli tsekkaan tilanteen, kun tulin kotiin ja köllöttelin lämpimässä viltin sisällä. 

Muutenhan tää syksy on alkanut lähinnä seuraavien askareiden parissa: 

- päikkäreitä

- namiskuugeleita elikkäs kanakierteitä ja kanafilesuikaleita

- jauhislihan syöntiä

- ulkoilua

- ulkoilun jälkeen tassupesua

- päikkäreitä

Sadetakkikin on ollut käytössä. Mamma meinas, että tarttis ehkä hommata uusi. On kuulemma vähän nafti (ellissä punninta kertoi painokseni 8,4 kg, aika komea mitta tipsulle!) eikä kovin käytännöllinen, kun tassu-, housu- ja rintakarvatkin tuppaavat keräämään kuraa (etenkin, jos aina lenkkeilyn lopuksi kaivuroitsee viereisen raksatyömaan hiekkakasoissa ja kiipeää kasojen huipulle tähyämään maisemia). Mutta takki herättää iloa vastaantulijoissa. Ja onhan toi nyt tietty aika tyylikäs, vai mitä?

Iloa syyskuun vikoihin päiviin!

Kontrollissa

Kolmisen viikkoa sitten mamma huomas mun ikeniä tunnustellessaan pienen pahkuran siinä heinäkuisen hammasoperaation alueella, poistetun hampaan kohdalla. No mammahan tietty siitä seisomalta soitti ellille, että pitäskös tulla näyttämään. Ja ellihän sanoi, että joo, kun noin suuressa kystassa uusiutumisriski on olemassa. Päätettiin, että aikaistetaan samalla kontrolliröntgeniä, ja otetaan ne kuvat sitten samalla.

Eilen oli sitten Se Aika, mamma vietti miltei unettoman yön, kun oli ihan varma, että edessä on taas leikkaus ja jotain kaameeta löytyy kuvista. Huristeltiin Raision Univetiin kahdeksaksi. Elli teki pikaisen tutkimuksen ja oli sitä mieltä, että pahkura on harmiton ja tuntuu lähinnä luukyhmyltä; kuulemma hampaanpoiston jäljiltä saattaa jäädä tommosia ja luunpalat leuassa voi asettua ajan kuluessa vähän eri asentoon. Sain sit kuiteski rauhotusaineen ja kävin hoitsutätien kanssa röntgenissä, jossa tilanne näytti kuulemma oikein hyvältä. Leikkausalue oli parantunut hienosti, eikä tosiaan mitään uusintakystaa näkynyt. Kaikki hyvin siis!

Tässä mut oli just tuotu röntgenistä mamman syliin heräileen. 

Kaameita vaan noi lääkkeet. Hammasröntgenissä käytetään kuulemma aina rauhoituksen lisäksi lyhyttä nukutusta, kun röntgenfilmi pitää saada pysymään hampaiden välissä kuvauksen ajan. Sit mää en tiiä, mut tuntuu ihan ku mulla ois ollu semmonen intubaatioputki taas, ku mun kurkusta kuului koko eilisen ihan hassuja vinkunoita ja röhinää. Semmosta, kun sen leikkauksen intuboinninkin jälkeen. Mut en sit tiiä, mää nukuin, ni en osaa sanoa tarkemmin.

Aika tarkalleen 12 tuntia meni, että olo koheni, siihen saakka oli kyllä ihan veto pois. Kertaalleen kuukahdin suorilta jaloilta pötkölleni, kun ei vaan jalat kantaneet yhtään. Mut tänään olo on jo täysin normaali!

Näyttäisi siis siltä, että hammasongelma on nyt selätetty. Jihuu!

Me mamman kanssa suositellaan, että kandee kyllä kuvauttaa koiralaisten hampaat, ellei niin ole aiemmin tehty. Oltais mekin päästy aika paljon helpommalla, jos puhkeamaton hammas ja vielä kystakin oltais havaittu aikaisemmin. Sit tässä operaatiossa oli semmonenkin juttu, että vakuutushan ei korvannut mitään (koiran sairaskuluvakuutus ei korvaa hampaiden tai hampaiden kiinnityskudosten sairauksia kuin tapaturmatapauksissa). Pelkästään leikkaus itsessään kustansi yli tonnin, ja kuvauksiin, kontrolliin ja leikkauksen jälkeiseen ellikäyntiin on uponnut toinen mokoma. Vararahasto on siis syytä jatkossakin olla olemassa tämmösiä yllärijuttuja varten.

Mut mää oon nyt terve! Elli oikein vielä kehus, että hyvältä näyttää, hampaat oli harjaamisen ansiosta pysyneet puhtaina ja turkkikin on kuulemma tosi komea. Nyt voidaan odotella joulua rauhaisin mielin. Tammikuussa meillä onkin sitten uudenlaiset projektit edessä: se on kuulkaas taas muutto edessä...

Hankoon!

Hammasongelma on toistaiseksi selätetty! Keskiviikon kontrollissa elli totesi kaikkien poistokohtien parantuneen oikein hyvin, eikä kystasta otetusta biopsiassa löytynyt patologin lausunnon mukaan mitään pahanlaatuista. Tuuletukset sille!

Viime sunnuntaina käytiin ulkoilemassa Hangossa. Mahtava kartantulkitsijamamma oli kotona visioinut retkeä Suomen eteläisimpään kärkeen lyhennetyn reitin kautta: autonhan saisi kartan mukaan ajettua lähemmäs kärkeä, muutaman kilometrin kävelymatkan päähän kokonaisen seitsenkilometrisen luontopolkukävelyn sijaan. No ei saanu. Ku mamma ei huomannu, että siinä alkoki satama-alue ja oli tulli ja kaikkee. Käytiin kääntymässä luontopolun alussa, mutta päätettiin palata sille reitille myöhemmin syksyllä: nyt lämpöä oli lähemmäs kolmekymmentä astetta, eikä oltu varauduttu kaikkiaan viidentoista kilometrin kävelyreittiin vaatetuksen puolestakaan. Ja mää läähätin niin kovin jo sen alun jälkeen, että päätettiin suunnata viileämmille reiteille. Kiitos kommentoijalle, joka valaisi reitin olevan edestakaiselta pituudeltaan 6,7 kilometriä, sehän ei siis olis ollut ollenkaan niin pitkä kävelymatka loppujen lopuksi! Kartantulkitsijamamma tosiaan on tosi taitava kartan- ja nettisivujen tulkitsija... 

Siispä ensiksi kahville Neljän tuulen tupaan! Netistä mamma oli jo aiemmin bongannut paikan koiraystävälliseksi, ja terassillehan tosiaan karvakorvat olivat tervetulleita. Me kahviteltiin vielä terassinkin ulkopuolella jättimäisessä kivipöydässä, johon tuuli kävi mukavasti ja pöydän varjossa oli kallio mukavan viilee. 

Seuraavaksi matka jatkui Rakkauden polulle, joka kuumalla kelillä olikin kiva valinta: paljon vilpoisaa merituulta ja varjoisia metsäpolkuja. Ja komeat maisemat merelle ja kaupunkiin! 

Ruokapaikaksi valikoitui Hangon makaronitehdas, joka mainitaan myös koiraystävällisenä ravintolana. Ja kyllä: sinne ovat tervetulleita koirat paitsi terassille myös sisätiloihin, ihan huippua! Tosi kiva paikka ja koiramyönteisyydestä valtavasti plussaa, mennään varmasti seuraavallakin Hanko-visiitillä! Oikein kiva tarjoilija toi mulle heti suuren vesikipon, ja siitä terassin varjosta oliki kiva seurailla kadun tapahtumia ihmisväen ruokaillessa! Ruoka - se oli kuulemma tosi hyvää. En saanu maistaa, vaikka mamman carbonara tuoksui aikamoisen hyvältä... 

Sitten kierreltiin vielä satamaa, istuttiin jälleen koiraystävällisellä terassilla (taas mulle tuotiin heti vesikippo, oli kuulkaas hyvää palvelua!) ja kiivettiin Kuningatarvuorelle. En tiiä onks siellä ollu joku kuningatar vai mitä häh, mutta ainaki me mentiin kartantulkitsijamamman ohjeiden mukaan eka ihan omituista reittiä ylös piikkipuskien läpi ja päädyttiinkin ihan väärään paikkaan, mutta maisemat oli sieltäkin.

Oikeesti sinne vuorelle vei ihan rappuset, ja perillä ylhäällä oli pieni tähystystorni, myrskytorni kaiketi. Laivoja sieltä lähinnä näky, ja merta tiätty.

Mää tepastelin koko pitkän päivän ihan innoissani ympäriinsä - oli kuulkaas haisuja ja viestejä kaupunki täys, vieraskielisiäkin! Varmasti mennään uudestaankin, syksyn viiletessä vähintäänkin tsekkaamaan toi Tulliniemen kärki ja luontopolun paljon kehutut maisemat. Maisemien osalta jo toi ihan alkupätkä lupas aika hyvää, vai mitä sanotte: 

Palataan luontopolulle siis vielä myöhemmin! 

Täällä ollaan, hampaatonna!

Mun leikkuripäivästä on kulunu ny viikko. Oli kuulkaas aikamoinen operaatio! Hampuleita lähti kystan takia peräti neljä, ja sitten vielä toiselta puolelta yksi pahasti tulehtunut takahammas, jonka lääkäritätsä havaitsi siinä leikkauksen yhteydessä. Viisi hammasta siis poissa!

Mamma vei mut aamusella eka lääkäritätsän tsekkaukseen. Sit käytiin vielä pienellä kävelyllä, ja sitte jäin ootteleen leikkausta. Itse operaatio kesti useamman tunnin, mutta sitte jo yhen aikaan se lääkäritästä soitti mammalle, että mut vois tulla hakeen: mää kuulkaas haukuin herättyäni niin että koko klinikka raikas! Lääkäritätsä meinas, että oon kovin stressaantunut (ja muita stressaava, kehkeh), että mun ois parasta päästä kotiin heräileen enemmän. Sielt mä sitte tepastelin terhakkaana mut kotiuttaneen hoitajapojan talutettavana takahuoneesta mamman syliin - ja kuukahdin siihen sitte saman tien ja autossa torkuin jo melkosen sikeesti.

Eka ilta oli kaamee - musta kuulu ihan kummallista pihinää ja vinkunaa sen intubaatioputken takia, sit mua väsytti ihan hurjasti, ja jalat ei kantanu ja kaikkee, ei ollu kiva olo yhtään. Ja sit huolimatta siitä, että hoitajapoika laitto autoonki mukaan pissa-alustan, ku meinas että nesteytyksen jälkeen on kova pissihätä, ni en pissannu tippaakaan. En illallakaan. Mamma sit laitto vielä aamuyöllä kellon soimaan, ja sillon tein ihan pienen pissin pihalle, hyvä niin ku ei vissiin sais yli 24 tuntia olla pissimättä.

Mut sit ku en oikein suostunu pissimään ku pieniä ruikkuja pari päivää ja vielä torstainakaan en ollu kakkinu kertaakaan ja pissi kulki edelleen huonosti, pieniä ruikkuja vaan, ni mamma sit soitteli leikkaajalääkäritätsälle ja sit vielä tohon Salon Animagiin, jonne sitte mentiinkin iltapäivällä käymään. Piti viedä pissanäyte varmuuden vuoks, mut mun hidas mamma ja näytepurkki ei oikein ehtiny mukaan mun merkkipisuihin siinä Animagin edessä, ni hoitajatätsä sitte ruiskun kanssa imi sen näytteen odotustilan lattialta, johon pissasin. Kolmesti. Pissasin vielä röntgeniinki, oikeen ison lammikon, sit alko kuulkaas rakko vasta toimimaan: ei se ollu tainnu kunnolla tyhjentyä ja jääny sit jotenki lamaantuneeseen tilaan niinku. No siellä sit lääkäritätsä halus vielä kuvata mun masun suolitukoksen varalta ja sit se koitteli mun eturauhasen ja tyhjensi anaalirauhaset kans. Masu oli ärtyny ja anestesian jäljiltä kaasuinen, mutta tukoksia ei ollu, joten saatiin ohjeeks laksatiiveja. Sit sain nestettä ihon alle, ku meinasivat, että oon ehkä juonu vähän liian vähän ja sekin saattaa hankaloittaa masun toimimista.

No sittenhän illalla mamma anto mulle vielä kipulääkkeen ja siitä alkoki sitten seuraava ongelma, koska puolisen tuntia sen jälkeen mamma tajus että herranjumala, mähän annoin sen lääkkeen jo aamulla. (Mun mamma on välillä ajatuksissaan ja varsinki hermostuneena se saattaa toimia kummallisesti.) Sitte lähti soitto Tuhatjalan päivystykseen, josta ohjeistettiin antamaan vatsansuojalääke mahdollisimman pian, yliannostus kun olis pahinta lähinnä masulle. No arvatkaapa oliko meillä semmosta kotona? No ei. No arvatkaapa onko Salossa apteekki auki kello yhdeksän illalla? No ei. Ajettiin siis Turkuun apteekkiin.

Johtuko sitten tosta yliannostuksesta vai illalla mulle annetuista laksatiiveista vai molemmista, mutta kahelta yöllä mää sitte herätin ihmisväen (siis Pekkiksen, koska mammahan nukkuu ku tukki). Pekkis ymmärsi heti mun tuhinasta, että nyt on hätä, ja sit mentiin ulos ja lujaa. Voi pojat, kyllä kuulkaa kakka lensi!

Sen jälkeen onki olo helpottanu. Hampulit on parantunu tietääksemme ihan hyvin, kontrolliin on vielä pari viikkoa aikaa. Ruuaks oon syöny mössättyä jauhislihaa ja raejuustoa pääsääntösesti. Sit aina ruokailun jälkeen pitää huuhdella suu tommosella aineella. Pureksia en saa, ei keppejä eikä luita eikä lelkkuja. Se onki ollu kamalinta, lelkkunen takavarikointi! Mamma kyl meinas, että saisin tällä viikolla lelkut takas, ne on pestykin ihan ja kaikkee.

Täs mää olen, muutamaa hammasta harvempana! Ainoo "ongelma", joka ollaan huomattu, on toi oikeelle lurpsahtava kieli. Ku siin ei oo hampaita, ni kieli sit niinku putoo suusta ulos, lurps vaan! Muutenhan noita puuttuvia hampaita ei juurikaan huomaa, kulmurin puuttumisen ehkä hymyillessä, mut ei se mun menoo haittaa!