Tiivistetty tammikuukausi

Gaumeen nopeesti menny tää tammikuu. Me ollaan mamman kans ootettu pappaa, mutta mutka toisensa jälkeen on viivästyttäny kotimatkaa, ja ootellaan yhä tovi jos toinenkin. Mut meil on kyl ollu kaikkee puuhaa, varsinki ku mamma on hajottanu kaikennäköstä leivänpaahtimesta kameraan.

Pari viikkoo sitte oli kovat pakkaset, sillon mä ulkoilin toppatakissa, sit lauhtu takittomaan keliin ja nyt sataa vettä ja mulla on sadetakki (ja lenkuran jälkeen joutuu suihkuun, voi kurjuuksien kurjuus...). Sit oon vähäsen leikkiny mun koirakamujen kaa ja nuoleskellu herkkutuoksuja tuolla kadunkulmissa. Ottanu aika rennosti.

Oon tietty nukkunu parit päikkärit. Omassa pedissä...

... ihmisväen sängyssä... 

... ja toisessakin omassa pedissä.

Oon osallistunu aktiivisena assistenttina lakanoidenvaihto-operaatioon.

Oon katellu ikkunalaudalta alas kadulle (ja nukkunu päikkärit).

Kääriytyny kovimpien pakkasten aikaan mamman aamutakkiin päikkäreille.

Ollu välillä vähän väsyny. Jopa lenkuroimaan. Pikapäikkärit kerkee nukkuun mamman toppautuessa.

Mamma on ollu nauliutuneena telkun ääreen, ku sieltä tulee kaikkii hyvii ohjelmii. Mä tykkään Poliiseista, ku siin on aina välillä poliisikoiralaisia ja sit toi Tulli on kans hyvä, ku siinä on ne nuuskuttelijakoirat mukana. Sit alko Tanja Karpelavienonensaarelan vetämä koiraohjelma, sitä me ollaan mamman kans töllötetty tiukasti ja mä oon ottanu mallia niistä koirista mamma on kuunnellu neuvoja mm. remmirähjäämisen hoitamiseksi.

Millais muiden tammikuu on sujunu?

Rakkautta ilmassa

Mun tyttöystävä kävi eilen kylässä. Mä tunnistin Lunan jo kaukaa, haukku kuului kadulta sisälle ja valpastuin heti odottamaan ovelle. Oli kuulkaas huippua tavata neiti Pörröturkki! Gaumeen kuuma vaan tuli, ja me juotiin aika paljon, ja sit Lunalle tuliki pissahätä. Ihmisväki luuli, että ehtivät ihan ajoissa ulos, mutta mamma huomas sitte myöhemmin, ettei sittenkään... Makkarin ovella lattialla oli suuri lätäkkö, johon mamma loiskautti reippaalla askelluksella. Hups. Sellasta sattuu, pissalätäköitä meinaan, Luna on vielä aika pieni tyttönen <3

Tääl Turus paistaa pitkästä aikaa aurinko. Tiättekö, se on sellanen kirkas möllykkä taivaalla, jota ei oo moneen kuukauteen näkyny. Käytiin sen kunniaks jo pidennetyllä aamulenkuralla. Vaikka hrr, kylmä täällä on, peräti 10 pakkasastetta, mikä tällä suunnalla on paljon. Toppatakissa kuitenkin minäkin tarkenen ihan hyvin kipitellä pitkin lumettomia katuja.

Kivaa viikonloppua!

Kuinka peti pedataan

Makuupaikan on oltava riittävän muhkea. Parhaat unet saa korkealla, tyynykasan päällä, jonka pehmukkeena on läjä mamman vaatteita. (Kuten huomaatte, meillä sohva on toisinaan yhtä kuin vaatekaappi.) Kaikkein parhaat unet saa, kun ottaa pehmon kainaloon.

Leppoisaa keksiviikkoa!

Jännä uusvuas

Kuulkaas kamelit, nyt oli kyllä äärimmäisen jännittävä vuodenvaihde. Siis ei siinä illassa mitään, paukut paukkui omia aikojaan, ja mä suojelin pientä hiukan pelokasta Luna-ystävääni niiltä. Ja sit me vähän riekuttiin, painittiin, jahdattiin toisiamme ja välillä otettiin pikatupsluureja, jotta jaksettiin taas jatkaa riekkumista.

Mutta sitten YÖLLÄ. Yöllä tapahtui kummia. Oltiin mamman kans siinä jo tunnin verran keretty autuaasti koisimaan unia, kunnes mä heräsin neljältä. Tunkeilija, ihan varmasti. Rapussa kuului epätavallisia ääniä ja päätinkin äänekkäällä murinalla herättää mamman, joka pomppas miltei sydänkohtauksen kourissa pystyyn ja oli ihan varma, että se on se Turun hiippari nyt. Siinä vaiheessa mä koin suorittaneeni hälystyskellon tehtäväni ja poistuin takavasemmalle eli siis mamman tilalle sänkyyn tarkkailemaan tilanteen kehittymistä. Vähän ehkä tutisin jännityksestä. Olin tietysti rohkea ja valmiina turvaamaan mamman selustaa sen mennessä tarkkailupaikalle ovisilmän luo.

Tää on mun partiopaikka. Suora näkyvyys ovelle, myös suora kulku makkariin mamman peiton alle turvaan.

Siinä vaiheessa oli sitte jo yläkerran bordercollie ruvennu ulvomaan, ja siitäkös mä hermostuin valpastuin lisää. Sitten metelisoppaan liittyi vielä (ehkä alkuperäiset äänten aiheuttajat?) juhlamielellä kotiutuva vallaton miesporukka ja lopulta myös alakerran täti, joka taas kerran alkoi rappu raikuen paasaamaan siitä, kuinka tähän aikaan pitäisi olla hiljaa. No siitä sit mamma vakuuttui, että ei siellä ollukaan tunkeilijaa, vaan mä olin vissiin vaan ylireagoinu (mitä en kyllä allekirjoita, ihan varmasti just meidän oven takana oli joku). Tässä vaiheessa varmasti koko talo oli jo hereillä, mut sit vihdoin jossain vaiheessa me päästiin nukkumaan kaatosateen rummuttaessa ikkunoihin. Jep, turkulainen talvi.

Mut oon mä aika hyvä vahti, enks vaan ookin?

Millais muitten uusvuas meni, oliks draamaa ja yhtä jännittäviä käänteitä ku mulla?