Käytiin tänään
Kuhankuonolla. Se on ihan tässä Turun vieressä, tai lähimmät Kuhankuonon reitistöt on, kauimmat on sitten Yläneellä saakka. Helppo löytää perille, periaatteessa. Me mentiin parin mutkan kautta, kartan ja navigaattorin ohjeiden avulla lopulta ja siltikin päädyttiin väärälle parkkipaikalle (mikä havaittiin vasta autolle palatessa...). Mun mamma ja pappa ei oo kauheen hyviä
lukeen karttaa keskittymään kartan lukuun ja ajo-ohjeiden seuraamiseen.
Kangenmiekan kierros on pituudeltaan 8 kilometriä
(plus matka väärälle parkkipaikalle n. 1 km...). Kierroksen arvioitu aika on kaksi ja puoli tuntia, mutta me käpyteltiin kyllä kolme tuntia, tosin sinä aikana mamma ja pappa söi eväät
(mulla ei ollut!), mamma otti arviolta kaksituhatta valokuvaa, kaivoi kiviä kengästään toiset kaksituhatta kertaa ja loput ajasta kului sen pähkäilyyn, että ollaankohan menossa oikeaan suuntaan vai ei. Jep, todellisia eränkävijöitä...
Mut että mää tykkäsin! Harjumännikköä ja avokalliota, hiekkakuoppalätäköillä ja metsäautoteillä höystettyinä. On yhtä kuin: tassujen alla tömisevä tanner, hirveästi haisteltavaa, jännittäviä elämyksiä ja vilpoisaa vettä tepastelussa lämmenneiden käpälien läpsyteltäväksi.
Tästä me lähettiin liikkeelle.
Tässä mä päästelin ekat hepulijuoksut. Kirmaan tukka putkella mamman luo ohi.
Sit hepuloin vähän lisää.
Ja vielä pikkasen. Tässä kuvassa tais toi heinä tulla eteeni, tai joku kärpänen.
Tässä me syötiin mamma ja pappa söi eväät. Mä join raikasta lähdevettä ja tutustuin kasvillisuuteen.
Tämmönen kohdattiin metässä. Vihersiili! Tiettekste, se on sellanen uus suomalainen eläinlajike, metsäoloihin sopeutunut pihasiilin muoto.
Sit vähän taas hepuloin.
Tollanen polku on tosi hyvä alusta kiitolaukkaharjoittelulle. Ei luista, ja on pehmee nivelille.
Juomatauko. Näitä oli aika monta.
Ja sit tuli tämmönen vastaan! Mato! Ei kun... vaskitsa! Mamma änki tietenki linssin kanssa ihan liki.
Ja sit tämmönen, hui kauhistus! Mut ei huolta, se oli död jo kohdatessamme. En silti saanut tehdä lähempää tuttavuutta. Tän jälkeen mamma arveli jokaista keppiä ja juurakkoa kyyksi.
Tässä tsekkailen reittiä: turvallinen on ja pitkospuut kantaa hyvin.
Välillä piti ihan pysähtyä odottamaan mammaa ja pappaa, kun ne oli niin hitaita.
Lenkuran lopuks vielä hyvin ansaittu juoma- ja kahluutauko.
Toim. huom: kotiin palasi rättiväsynyt koira, joka jauheliha-annoksensa syötyään kellahti vaakatasoon, eikä juuri eväänsä ole liikauttanut. Mitä nyt vaatekaapin pohjalta
(joka on yksi lempinukkumapaikoista) kömpiessään aloitti vahtihaukun arvellessaan ihmisväen olevan kutsumattomia tunkeilijoita olohuoneessa. Virheellisen havaintonsa huomatessaan koira oli silminnähden hämmentynyt, mutta vahtitila loppui välittömästi, silmät lurpahtivat puoliksi kiinni ja tiibetiläinen kellahti suorilta jaloiltaan jatkamaan uniaan. Että hyvää yötä :)
