perjantai 31. elokuuta 2012

Rakkautta ilmassa

Voi pojat. Mää rakastusin.

Käytiin ystäväni Millin kanssa lenkuroimassa, mukana menossa oli myös hoitokoiratyttö nimeltään Pampula. Se oli kuulkaa rakkautta ensi silmäyksellä! Eihän mun leikkimisestä tai lenkuroinnista tullu mitään, koska keskitin kaiken huomioni Pampulaan, tai siis siihen, kuinka ylttyisin lempimään tämän ihastuttavan bernhardilaistytön kanssa. 

Tässä ravailen viehkeästi vierellä...

Mamma huomioi, etten ikinä ole kahlannut yhtä syvälle kuin nyt. Pitihän mun päästä ihanan tylleröisen perässä niin pitkälle kuin suinkin. Tähän astisten uintiyritysten motivaattori on siis vain ollut huono, kyllä mä uin, jos on riittävän hyvä syy siihen.

Hei Pampula, mää oon täällä!

Valaan kokoisella koiralla on valaan kokoinen suu.

Jalo: "Jos mä kiipeenkin tästä sivukautta? Melkein yletän..."
Pampula: "Hei apua, voitteko hätistää ton hyttysen mun selästä pois..."



Kaksi tottelevaista koiraa istuu asennossa. Yksi käskyille kuuroutunut tiibetiläinen viilettää taustalla.


Surullista kyllä, Pampula ei seurannut mua kotiin saakka, eikä vastarakkautta muutenkana herunut. Mutta olipas kivat riehunnat, pärjäsin pienestä koostani huolimatta suuren egoni ansiosta hienosti näiden jättiläisten kanssa. Millihän nyt on maailman kiltein karvakorva, mutta oli ilo huomata, että jättiläismäisestä koostaan huolimatta myös Pampula oli äärimmäisen kiltti tapaus. Mamma kyllä totes, että oli vähän raivostuttavaa hätistää mua noin kakstuhatta kertaa pois toisen kimpusta. Mut minkäs teet, kun tytöt on vaan niin kivoja...

Pääsin muuten perusteelliseen pesuun tän keikan jälkeen. Kuten myös mamman housut. Ja huppari. Bernhardilaisen erittämän kuolan määrä on kuulemma käsittämätön...

Pampula, sun kuolaa tais lentää mun korvalle...

maanantai 27. elokuuta 2012

Retkellä

Tapasin tossa yks päivä lehmiä. Ne oli isoja, ja niitä oli paljon. En saanu kylläkään tehdä lähempää tuttavuutta, enkä ehkä ois halunnutkaan, kun pelkkä niiden pitämä mölinä kuulosti aika uhkaavalta. Tehtiin siis mamman kanssa laajennettu metsälenkura perinteisessä Katariinanlaaksossa, mutta tällä kertaa päästeltiin menemään ihan Vaarniemen tammilehtoon saakka. Kunnon kameraa ei ollut mukana, mutta näppäränä tekniikan ihmeenä mamma ikuisti ylvään kulkuni kännykkäkameran voimin.

Tuolla Katariinanlaaksossa noi lehmät laiduntaa tolleen, että siitä niiden laitumen läpi pääsee kulkemaan. On kuulkaa herkullisia kakkakasoja tienoot täynnä! Harmillisesti en päässyt möyrimään niissä.

Tässä mä vähän paimennan näitä lehmäläisiä, hyvin pysyy mun hallinnassa koko lauma!

Katariinanlaaksosta kuljetaan pitkospuita pitkin Rauvolanlahden kaislikon (oikeampi termi taitaa olla ruovikko) lävitse kohti Vaarniemeä. Pitkospuilla oli hauska kirmailla, kun ne oli joissain kohdissa vähän irtonaisia, ja läpsyivät mukavasti vettä vasten.


Näkymä lintutornista

Mamma, tuolla menee sorsa! Ja onks toi tuolla nyt sitten se viiksitimali?

Toi sininen lätkä tossa kaiteessa kertoo, että kyseessä on Lounais-Suomen urbaanit Natura 2000 -alueet. Ei saa tuhota paikkoja siis, eikä kuulemma ole kohteliasta pissailla aidantolppiin (pari kertaa saatoin lirauttaa silti...).


Sit käytiin vähän korkeemmassa lintutornissa, johon oli sen verran jyrkkiä portaita, että pääsin mamman sylissä ylös. Mammaa huippas, mä olin onnessani, kun näin kerrankin kauas!


Mamma! Missä on kynä, mä haluun kirjottaa, että Jalo kävi täällä!

Vaarniemen rannasta löydettiin hylätty kanootti. Mä tarkastin ympäristön johtolankojen löytämiseksi, mamma otti kuvan tiedustellakseen, oiskos kanootti hukassa läheisestä Saaristomeren melojien vuokrauspisteestä.


Takas palattiin taas niitten lehmien kautta. Olin mä aika hyvä paimenkoira, ku ne lähti heti lipettiin mun ilmestyessä hoodeille.


Täällä vielä lisätietoa lenkuramaisemistamme, ihastuttavalla linnunlaululla höystettynä.

perjantai 24. elokuuta 2012

Ystävä kylässä

Mainio maanantai sai jatkoa toimeliaalla tiistailla, kun pieni Luna, ystävien kesken "Pönde" tuli kylään. Leikkimme oli varsin villiä, eikä hengähdystaukoja juuri pidetty. Isovelimäisellä tyyneydellä otin vastaan kaikki pikkuisen korvakarvoissa roikkumiset, vaikka kuulemma välillä voisin vähän komentaakin. 

Apuaaa....

Mamma! Nyt sattuu!

Kuules...

Toim. huom: koirat ovat äärimmäisen älykkäitä eläimiä, kuten tässä kuvassa esiintyvien yksilöiden ilmeistä voi päätellä...

Mitkä naskalihampaat!

Kerrankin kamu (ja vielä tyttö!), joka jaksaa telmiä mun kanssa eikä heti ala ärhennellä! 


maanantai 20. elokuuta 2012

Mainio maanantai

Tänään olen

- lenkuroinut aurinkoisessa mutta jo syksyisen viilenneessä metsässä
- syönyt kahdesti jauhislihaa
- nukkunut päikkärit papan villapaidan päällä
- hepuloinut 





Varsin onnistunut aloitus viikolle siis!

Eilen oltiin muuten Eija-tätsän kanssa HurttaHelppi Ry:n järjestämällä koirakävelyllä, jonka tuotto ohjattiin kodittomien eläinten auttamiseen. Kiva osallistua edes noinkin pienesti karvakorvalaisten avustamiseen, mutta mun mielestä hauskinta tossa tapahtumassa oli kaikki ne koirat! Voi pojat, mitä tyttöjä siellä vilisti! Mamman mielestä vedin hihnassa kuin höyryveturi, mutta mähän vaan yritin tavottaa edellä kulkeneet tylleröiset. Tutustuin myös Suloon, neljän kuukauden ikäiseen mäyrisvauvaan. Sulo oli löydetty hylättynä virolaisesta asunnosta omistajien muutettua muualle, ja etsii nyt kotia täällä Suomessa. <3


keskiviikko 8. elokuuta 2012

Inhimillisyydestä

Naamakirjaan oli joku linkittänyt tämän otsikolla "20 kuvaa, jotka palauttavat uskosi inhimillisyyteen". Eläinystävänä sydämeni sykähti kuville, joissa lammas pelastetaan merestä, kissanpentuja tulvavedestä, koira uomasta ja kissat saavat tulipalon jälkeen happea, mutta raivoisan parkumisen käynnisti kuvasarja numeroltaan 20. Joskus olen nähnyt painajaismaisia kuvia mielessäni Jalosta, joka putoaa Aurajokeen, jonka reunamilla säännöllisesti lenkkeilemme, siksi kai tämä kosketti eniten. <3 Siispä mies, joka hyppää veteen pelastaakseen vanhan naisen koiran Melbournessa:


(yllä olevat kuvat täältä)

Turvallista lenkkeilyä kaikille!

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Kuonoilemassa

Käytiin tänään Kuhankuonolla. Se on ihan tässä Turun vieressä, tai lähimmät Kuhankuonon reitistöt on, kauimmat on sitten Yläneellä saakka. Helppo löytää perille, periaatteessa. Me mentiin parin mutkan kautta, kartan ja navigaattorin ohjeiden avulla lopulta ja siltikin päädyttiin väärälle parkkipaikalle (mikä havaittiin vasta autolle palatessa...). Mun mamma ja pappa ei oo kauheen hyviä lukeen karttaa keskittymään kartan lukuun ja ajo-ohjeiden seuraamiseen.

Kangenmiekan kierros on pituudeltaan 8 kilometriä (plus matka väärälle parkkipaikalle n. 1 km...). Kierroksen arvioitu aika on kaksi ja puoli tuntia, mutta me käpyteltiin kyllä kolme tuntia, tosin sinä aikana mamma ja pappa söi eväät (mulla ei ollut!), mamma otti arviolta kaksituhatta valokuvaa, kaivoi kiviä kengästään toiset kaksituhatta kertaa ja loput ajasta kului sen pähkäilyyn, että ollaankohan menossa oikeaan suuntaan vai ei. Jep, todellisia eränkävijöitä...

Mut että mää tykkäsin! Harjumännikköä ja avokalliota, hiekkakuoppalätäköillä ja metsäautoteillä höystettyinä. On yhtä kuin: tassujen alla tömisevä tanner, hirveästi haisteltavaa, jännittäviä elämyksiä ja vilpoisaa vettä tepastelussa lämmenneiden käpälien läpsyteltäväksi.

Tästä me lähettiin liikkeelle. 


Tässä mä päästelin ekat hepulijuoksut. Kirmaan tukka putkella mamman luo ohi.


Sit hepuloin vähän lisää.


Ja vielä pikkasen. Tässä kuvassa tais toi heinä tulla eteeni, tai joku kärpänen.


Tässä me syötiin mamma ja pappa söi eväät. Mä join raikasta lähdevettä ja tutustuin kasvillisuuteen.


Tämmönen kohdattiin metässä. Vihersiili! Tiettekste, se on sellanen uus suomalainen eläinlajike, metsäoloihin sopeutunut pihasiilin muoto.


Sit vähän taas hepuloin. 


Tollanen polku on tosi hyvä alusta kiitolaukkaharjoittelulle. Ei luista, ja on pehmee nivelille.


Juomatauko. Näitä oli aika monta.


Ja sit tuli tämmönen vastaan! Mato! Ei kun... vaskitsa! Mamma änki tietenki linssin kanssa ihan liki.


Ja sit tämmönen, hui kauhistus! Mut ei huolta, se oli död jo kohdatessamme. En silti saanut tehdä lähempää tuttavuutta. Tän jälkeen mamma arveli jokaista keppiä ja juurakkoa kyyksi.


Tässä tsekkailen reittiä: turvallinen on ja pitkospuut kantaa hyvin.


Välillä piti ihan pysähtyä odottamaan mammaa ja pappaa, kun ne oli niin hitaita. 


Lenkuran lopuks vielä hyvin ansaittu juoma- ja kahluutauko. 


Toim. huom: kotiin palasi rättiväsynyt koira, joka jauheliha-annoksensa syötyään kellahti vaakatasoon, eikä juuri eväänsä ole liikauttanut. Mitä nyt vaatekaapin pohjalta (joka on yksi lempinukkumapaikoista) kömpiessään aloitti vahtihaukun arvellessaan ihmisväen olevan kutsumattomia tunkeilijoita olohuoneessa. Virheellisen havaintonsa huomatessaan koira oli silminnähden hämmentynyt, mutta vahtitila loppui välittömästi, silmät lurpahtivat puoliksi kiinni ja tiibetiläinen kellahti suorilta jaloiltaan jatkamaan uniaan. Että hyvää yötä :)