Kolhuja ja kolareita

Mamma petas tossa pari päivää sitte sänkyä ja mää tietty assistentoin kovasti. Ja koska tykkään ihan hirmusesti nukkua sängyssä (ei sillä mulle niin oo väliä, onko petaamaton vai pedattu), ni koitin loikata sitte tietty heti sinne takas petaamisen jälkeen. Harmillista vaan, mut mamman pää sattus oleen edessä. Ni sit kuulu semmonen klonks ja kamala kiljunta, aattelin että nyt siltä vähintäänki lähti näkö! Kiljumisen keskellä se kilju sitte sitäki että sattuko mua kuinka kovin, mut mää säästyin tällä kertaa ehjin nahoin. Tosin mää kyllä oksensin vähän ajan päästä, mamma epäili jo vähintäänki aivotärähdystä tai sitte vaan säikähdystä, ku oon vähä tämmöne herkkis. Juu, mutta mun pää osu mamman päähän, ni nyt sillä on nenänvarressa mustelma ja silmäluomessa pieni vekki, mun hammas tais kolahtaa siihe. Kaameita vaarallisia tilanteita!

Tossa joku aika sitte mää koitin pompata sohvalle, ja kävi vähän sama juttu, sillon vaan osus sohvapöytä eteen. Oli kauhee hepuli, enkä sit kerenny mitottaa ihan millilleen mun hyppyä ja just se kulma oli siinä edessä, kyllä muuten kirpas!

Milliki sai kolhuja, hän ku vispaa häntäänsä niin kauheen kovin, että oikeen kuulkaa menee iho rikki ja verille! Mamma ihmetteli, et mitä ihmeen raitoja meiän valkosessa ovessa on, kunnes huomas niitten lisääntyvän sitä mukaa ku Milli heilutti häntäänsä sitä ovee vasten. PAM, PAM, PAM. Ihan oli vereslihalla hännänpää, varmaan menny rikki osuessaan johki terävään ovenkarmiin tai jotain, ni siitä sitte jäi läntti oveen aina ku häntä osus siihen.

Miltsi lähti eilen kotiin. Oli kuulemma koiraneiti varsin väsähtänyt viikon vierailusta, ihmekös tuo ku me painittiin ja ulkoiltiin aika kovin!

Kamun kanssa

Mul on täällä kotona nyt viikon ajan odotettu vierailija kylässä! Mun hyvä kamu Milli tuli emäntänsä reissun ajaks meille hoitoon. Ollaan Millin kanssa vähän hepuloitu, sit multa on loppunu puhti ja Milli on jatkanu hepulointia, sit mä oon menny nukkumaan ja Milli on vielä vähäsen jatkanu hepulointia. Hän on aika energinen tapaus, mää en aina ihan pysy menossa mukana, ihan jo senkin takia, kun mun koivet on paljon lyhyemmät ja mä oon muutenkin aika paljon pienempi. Kipitän kymmenen askelta siinä missä Milli loikkaa kahdesti.

Lenkillä me kuljetaan ihan nätisti, vaikka Milli kyllä menis vielä tuplasti muakin nopeemmin. 

Nti Kattinen pelkäs aluks Milliä ihan hirmeesti, vaikka Milli suurena kissaystävänä koittikin kovasti tehdä tuttavuutta uuden kamun kanssa. Kahden päivän jälkeen nti Kattinen uskaltautui jo alakertaan ja kolmantena uskaltautui jo näinkin lähelle Suurta Petoa:

Sit me ollaan köllitty ja lämmitelty, koska meillä ei edelleenkään ole öljyä. Ilmalämpöpumppu puhaltaa kauheella tohinalla, ja makkarissa onkin siedettävät 18 astetta, mutta oon vähä lainaillu Millin lampaantaljaa, se on kuulkaa tosi lämmin! Oon vähä mammalle sanonu, että munki tarttis saada tommonen ihan omaks!

Nyt me lähetään ulkoileen, vaikka siellä tuuleekin hirmuisesti ja aamulla leijaili maahan jopa pari lumihiutaletta. Se on talvi kuulkaa ihan nurkan takana jo!

Nelivuotiaan kuulumiset

Kylläpä meillä on hirvittävän tiheä postaustahti! Mut kuulkaas kamut, tässä on nyt ollu niin paljon kaikkee, ettei oo kerenny. Eka oli noi helteet, ni sit piti vaan hirmusesti lenkuroida ja päikkyröidä ulkosalla. Sit mun mamma palautti jonku semmosen kradun, sitä on kuulkaas väännetty tovi jos toinenkin.

Mut sit oli mun synttärit! Täytin neljä! Sain asianmukaisen kakun, joka sisälsi paljon jauhislihaa, raejuustoa ja kinkkukukkakoristeen. Oli hyvää. Sain myös synttäriaamupalaks namikätkön (tyhjän talouspaperirullan, toim. huom.), johon oli tungettu kaikkia mun lempparinameja ihan hirmeen paljon. Namskis!

Synttärilahjaks sain uudet valjaat. Pitkästä aikaa kokeiltiin Hurtta-merkkisiä, ja on ne ihan passelit. Ei yhtä täydellisen kokoiset verrattuna noihin pehmustettuihin Ratia-valjaksiin, mutta kesällä nyt sitte ainaskin kevyemmät ja vähemmän hiostavat. Hihnakin uusittiin, vanha onkin ollut käytössä miltei nelisen vuotta! Hämmästyttävän hyvässä, vaikkakin nuhjaantuneessa kunnossa vielä sekin, mutta heijastimet on kyllä ihan entiset jo. Uudet valjaat on Y-mallia ja väriltään tyylikkään vaaleansiniharmaat korallinsävyisellä tehosteraidalla. Täs mä poseeraan uudet valjaat päällä, nelivuotiaana iltalenkuralla!

Sit ollaan vähäsen puuhailtu pihalla, nimittäin rakennettiin (mää hyvänä työnjohtajana) aitaus! Että voin sitte ulkoilla vapaanakin, ilman jälkiliinaa. Nti Kattinen tuli kans testaamaan työn tulosta. Hyvin toimii, jahtasin Kattista ympäri aitausta, ei päässy karkuun kisu. 

Aidalle tosin kävi sitten vähäsen köpelösti, kun salaojakaivuri jurnutti siitä ohi. Väli oli liian kapea, aita tarttu matkaan ja meni mutkalle. Nyt odottelee fiksausta (ja fiksumpia tukikeppejä). Onks teillä kamut millasia aitoja pihoissa? Pääseekö niistä yli, taikka ali?

Tule jo, talvi!

On kuulkaas gaumeeta kiirettä täällä Turussa. Niin kiirettä, että ploki ei oo päivittyny aikoihin - mut ei se mitään, täällä ollaan edelleen!

Meillä on hirmeen kylmä. Niinku sisällä, kodissa. Vähän reilut 18 astetta, hrr! Vaikkei ulkona ole edes pakkasta! Mut kun me mamman kanssa asustetaan ihan ylimmässä kerroksessa, jonne veto pääsee talon vintiltä, ja sit meiän parvekkeelta vetää kans ihan hirmeesti kylmää. Mut nyt me ollaan mamman kans tiivistetty kaikkii mahdollisia ovenrakoja ja vaivattu huoltomiehiä (saan niiltä rapsutuksia, toivotan heidät siis aina yhtä tervetulleiksi!) ja sit me ollaan kans oltu evakossa maaseudulla. Nii, maaseudulla mun uuden kissakamelin luona! Ollaan edistytty hurjasti siitä lähtötilanteesta, että Kattinen pakeni yläkertaan heti mut nähdessään, sillä viime päivät ollaan vietetty jo tämmösissä tunnelmissa:

Mut vaiks on kylmä, ni silti mää ootan kyl jo talvea. Siis lunta, ettei tarttis ravata tassupesulla ihan koko ajan. Täällä on nimittäin aikas syksyistä, ei tunnu ihan jouluiselta vielä! Joku aika sitte käytiin Mira-tätsän kanssa lenkuroitsemassa Ruissalossa, vaikka tuuli oli viilee, meillä oli silti pieni piknik siellä niemennokassa: mammalla ja Mira-tätsällä teetä ja muuta mutusteltavaa, mulla kanafilesuikaleita. Namskis. Ja hei, sain olla tovin jopa vapaana! Sit mää vähäsen poseerasin kans, kattokaas!

Nyt mää kirjottelen vähäsen joulupukille, nukun pienet päikkärit ja sit meen illalla treffaamaan mun ihanaa Luna-kamelia. Moikkis kaikille ja kivaa joulunodotusta!

Junailemassa

Moro kamelit! Tiättekö, mää pääsin viime viikonloppuna elämäni ekaa kertaa junaileen. Gaumeen jännää, kuulkaas! Meil oli varattu paikat eläinvaunusta, ja jestas, ku siellä oli hirmuisesti hyviä haisuja! Tuoksuttelin eka kaikki lähipenkit läpi ja sit tarkkailin läpikulkuliikennettä. Sit mamma oli ottanu mul oman torkkupeittoalustan mukaan, ni otin pienet päikkärit, ku se matka kesti kuiteski melkein pari tuntia, huhhuh!

Tampereella me nähtiin sit lisää mamman kameleita ja koska oli aika lämmin keli ja mua ei haluttu jättää tietty autoon oottamaan, ni Aikku-tätsä valitsi meille paikallisena koiraihmisenä tämmösen lounaspaikan ku Tallipihan kahvila. Uskokaa tai älkää: sinne sai mennä koirat kans, sisälle saakka! Iha huikeeta! Emmää oo koskaan päässy pullatiskille nuuskuttelemaan tai tepsuttelemaan kahvilapöytien välissä iha ihmiskansalaisten tapaan. Ja oli kuulemma maukkaat salaatit, sanos mamma. Sit mamma kameleineen vielä kahvitteli pihaterassilla, mää tein sillä välin tarkkoja havaintoja ympäristöstä.

Sit siel oli kans heppoi! Mää tein tuttavuutta tollasen pienen mustan ponin kaa. Hän oli aika kiltti.

Illalla mä järjestin vähä todella paljon draamaa karkaamatta kenenkään huomaamatta terassin aidanraosta pimeyteen. Ku kaikki luuli, että mä vetelin unia jossai sängyn alla mut eeei, mää olinkin pinkassu vaivihkaa ulkoileen sillä aikaa ku ihmisväki oli saunan jälkeen vilvottelemassa terassilla. Mamma meinas kuulemma saada slaagin, ja se oliki aika hysteerinen sit ku se sai napattua mut syliinsä. Oikeesti en kyl uskaltanu kauas, jäin siihen pihalle hengaileen ja seuraamaan naapurikoirien lenkiltäpaluuta. Meiän yöpymispaikan isäntä ja mun kamelikoirat Robbie ja Peto lähti sit heti ettiin mua ulkoo, ni mä tulin heti jo melkein ovelle vastaan. Totta puhuen kyl mä iteki vähäsen säikähdin, ku huomasin olevani iha yksin pihalla. Pimeydessä. Ilman mitään pantaa, heijastinta tai muutakaan. Ni olin sit aika ilonen ku mut löydettiin. Ja nukuin koko yön aika tiiviisti mamman tyynyn vieressä turvassa. Enää en karkaa, lupaan...

Paluumatka junailtiin IC:ssä, siellä vasta haisuja oliki, ku siel oli kokolattiamatto. Mut seki meni kyl tosi hianosti, mää olin jo ihan vanha tekijä matkustamisessa!

Oli kiva viikonloppureissu, mut kyllä muuten olin maanantaina aika väsynyttä poikaa. Nukuin ainaski triplapäikkärit ja nautin omasta pienestä turvallisesta kodistani <3

Pssst. Oottehan tietosia tämmösestä sivusta? Sieltä löytyy koiramyönteiset kahvilat ja ravintelit listattuina! :)

Perjantaipäivää

Arvatkaas mitä! Me muutetaan taas. Kyllä, taas. Mammalla viiraa päässä, sanon minä, mutta kuulemma uudessa kodissa tulee oleen valtaisan suuri parveke, jossa mä saan sit hepuloida ja nuuskutella ja nukkua päikkäreitä. Muistelen vaan, että siitä ei oo montaakaan päivää, kun mun mamma vielä vannoi, ettei muuta enää ikinä...

Muuttohärdelliin on vielä hetki aikaa, ni nyt voi ottaa vielä aika rauhallisesti. Käytiin Lunan kans yks päivä Raisiossa Haunisten tekojärvellä lenkuroitsemassa. Se oli kiva paikka,  mut eläimet ei saa uida siellä ollenkaan, kun sieltä otetaan juomavesi. 

Viikonlopuks on luvattu hurjan lämmintä, mut mun mamma on töissä. Ehkä vähäsen kuitenki vois käydä köllimässä jossain puistonurmikolla... Mitäs viikonloppusuunnitelmia teillä kameleilla on?

Kesäkuulumisia

Moro kamelit! Meillä on ollu todellista hiljaiseloa kesän osalta täällä blogissa - ollaan kuulkaas mamman kanssa viiletetty tukka putkella paikasta toiseen niin, ettei olle keretty kirjottelemaan! Onneks kuvataltiointia löytyy, ni täs nyt sit kuvina mun kesäkuulumisia!

Asiahan on nyt sitten niin, että alkukesästä me muutettiin. Eli oon tutustunut mun uuteen reviiriin ja haisuihin ja koirakameleihin - tykkään! Lenkurointimaastot on mahtavat ja puisto alkaa ihan kodin kulmalta, aamulenkurallekin pääsen fleksissä ja nuuskuteltavaa riittää puissa ja pusikoissa. Sit täs ihan vieres on tommonen lintupuisto, siel on ankkoi ja kaikkee, vuohiaki näin kesäaikaan, niitä oon kans käyny useesti moikkaamassa.

Sit oli niinku esimerkiks juhannus. Mul oli koirakameleita ja me päästiin pulikoimaan (mä en tietty pulikoi, kahlaan vain) metsälammikoihin ja sellasta, ehkä vähä jotain grilliherkkujaki tais tippua. Osallistuin myös juhannuslipun nostoon.

Sit oon ollu aika monta kertaa piknikillä. Ja rannalla. Ja lenkuroimassa, millon missäkin. Maistellu mansikoita ja vattuja ja herneitä - oi, herneet onki hyviä! Oon leikuroinu mun pienen Luna-ystävän kaa tositosi monta kertaa.

Sit oon ottanu päikkäreitä. Paljon. Eri paikoissa. 

Kesäkuumalla musta on lähteny tosi paljon karvaa ja sitä on harjattu kerran jos toisenkin. Kiitoksena siitä oon pussannu mammaa monta kertaa. Oon matkustanu autossa. Ja käyny sovittaan sadetakkia syksyä varten.

Kaikennäköstä siis! Näiden kuvien muodostaman kilometripostauksen myötä on hyvä palata takas blogimaailman hellään huomaan - mitenkäs kameleitten kesä on menny?