Moro kamelit! Tiättekö, mää pääsin viime viikonloppuna elämäni ekaa kertaa junaileen. Gaumeen jännää, kuulkaas! Meil oli varattu paikat eläinvaunusta, ja jestas, ku siellä oli hirmuisesti hyviä haisuja! Tuoksuttelin eka kaikki lähipenkit läpi ja sit tarkkailin läpikulkuliikennettä. Sit mamma oli ottanu mul oman torkkupeittoalustan mukaan, ni otin pienet päikkärit, ku se matka kesti kuiteski melkein pari tuntia, huhhuh!
Tampereella me nähtiin sit lisää mamman kameleita ja koska oli aika lämmin keli ja mua ei haluttu jättää tietty autoon oottamaan, ni Aikku-tätsä valitsi meille paikallisena koiraihmisenä tämmösen lounaspaikan ku
Tallipihan kahvila. Uskokaa tai älkää: sinne sai mennä koirat kans, sisälle saakka! Iha huikeeta! Emmää oo koskaan päässy pullatiskille nuuskuttelemaan tai tepsuttelemaan kahvilapöytien välissä iha ihmiskansalaisten tapaan. Ja oli kuulemma maukkaat salaatit, sanos mamma. Sit mamma kameleineen vielä kahvitteli pihaterassilla, mää tein sillä välin tarkkoja havaintoja ympäristöstä.
Sit siel oli kans heppoi! Mää tein tuttavuutta tollasen pienen mustan ponin kaa. Hän oli aika kiltti.
Illalla mä järjestin
vähä todella paljon draamaa karkaamatta kenenkään huomaamatta terassin aidanraosta pimeyteen. Ku kaikki luuli, että mä vetelin unia jossai sängyn alla mut eeei, mää olinkin pinkassu vaivihkaa ulkoileen sillä aikaa ku ihmisväki oli saunan jälkeen vilvottelemassa terassilla. Mamma meinas kuulemma saada slaagin, ja se oliki aika hysteerinen sit ku se sai napattua mut syliinsä. Oikeesti en kyl uskaltanu kauas, jäin siihen pihalle hengaileen ja seuraamaan naapurikoirien lenkiltäpaluuta. Meiän yöpymispaikan isäntä ja mun kamelikoirat Robbie ja Peto lähti sit heti ettiin mua ulkoo, ni mä tulin heti jo melkein ovelle vastaan. Totta puhuen kyl mä iteki vähäsen säikähdin, ku huomasin olevani iha yksin pihalla. Pimeydessä. Ilman mitään pantaa, heijastinta tai muutakaan. Ni olin sit aika ilonen ku mut löydettiin. Ja nukuin koko yön aika tiiviisti mamman tyynyn vieressä turvassa. Enää en karkaa, lupaan...
Paluumatka junailtiin IC:ssä, siellä vasta haisuja oliki, ku siel oli kokolattiamatto. Mut seki meni kyl tosi hianosti, mää olin jo ihan vanha tekijä matkustamisessa!
Oli kiva viikonloppureissu, mut kyllä muuten olin maanantaina aika väsynyttä poikaa. Nukuin ainaski triplapäikkärit ja nautin omasta pienestä turvallisesta kodistani <3
Pssst. Oottehan tietosia
tämmösestä sivusta? Sieltä löytyy koiramyönteiset kahvilat ja ravintelit listattuina! :)
Ekaks me kiitetään tosta koiraystävällisestä linkistä. Ja sit mä alan kommentoida sun reissua: WAU! Mä haaveilen junamatkasta, kun tykkään kaikista kulkupeleistä, mut enpä oo junaan päässy (wink wink, emäntä).
VastaaPoistaSaitsä ollenkaan pullaa siellä kahvilassa? Kai sait kuitenkin herkkuja ainakin sen livistämis- ei kun siis tutkimusreissun jälkeen?
Muiskut sulle, Jalo-kulta!<3
Siis noi koiraystävälliset paikat on parasta! Ja sulla on ollut mahtava reissu. Yksinseikkailu on jännää! Mä en oo päässyt koskaan junaan. Tosin mun emäntä on aikanaan matkustanut niin paljon junalla, että se kuulemma vihaa niitä...
VastaaPoistaWou, miten mahtava reissu teillä on ollut! :))) Paitti se karkaaminen - kääk!! Sellaista ei saa sitten todella enää ikinä tehdä! Muista se, Jalonen! Me mammat ei kestetä yhtään tollasia jännitysmomentteja.
VastaaPoistaKivaa, että ootte taas linjoilla! Teidän juttuja on toooosi mukava lukea, tänks! <3
Oulussa näytti olevan kaksi koiraystävällistä kahvilaa. Täytyy sanoa emännälle, että veis mut joskus kahville.
VastaaPoistaTampere kuullostaa kivalta paikalta. Mehän voitais muuttaa sinne, kun kuvista päätellen siellä paistaa aurinko. Meillä on nyt sateista eikä lenkkeily sateella oo kivaa ollenkaan.
Meidän emäntä sanoi, että ei saa karata. Ihminen ei kestä suuria järkytyksiä. Määkin oon välillä karannut, jos on tullut hyvä tilaisuus päästä aidan raosta tai alta. En oo ikinä mennyt kauas, tuohon naapureiden pihalle nuuskuttelemaan.
terkkuja, Ollikka
Kiitos linkistä, meni heti kirjanmerkiksi :)
VastaaPoistaTampere, entinen kotikaupunkini <3 Ihana paikka, muuttaisin heti takas, jos olisi mahdollista.
Ai vitsi miten hienosti matkustaminen on mennyt, vois kuvitella, että tuollainen kokolattiamatto vie niin totaalisesti huomion, ettei ainakaan mäyräkoirat ehtis muuta tehdä kuin nuuskia, nuuskia, nuuskia... ;)