tiistai 27. syyskuuta 2016

Pieniä suuria juttuja

Ploki on ollut viime aikoina hiukan todella hiljainen. Arvaattekos miksi? No siksi, kun meidän perhe on vähän kasvanut. Musta tuli isoveli pienelle ihmiselle! 

On riittänyt kuulkaas hämmästeltävää ja kummasteltavaa. Ensin oli väsynyt, hikinen ja suureksi paisunut mamma. Sitten mamma hävisi hetkeksi, ja me pidettiin poikien (ja Fannikan) kesken huushollia pystyssä. Sitten isäntäihminen lähti hakemaan mammaa kotiin, ja mukana tulikin pieni nyytti. Nyt nyytti on asunut meillä jo jonkin aikaa, ja jäädäkseen näyttää tulleen!


Hirveesti on pitänyt testailla pikkutyypin tarvikkeita. Että onhan peti turvallinen ja tarpeeksi pehmoinen. 


Vauva on kiva, mutta.

Viimeiset pari viikkoa on ollut vähän ongelmia. Kun mää aloin yhtäkkiä stressata ihan hirveästi. Ekat viikot vauvan kanssa sujuivat ihan loistavasti, mutta sitten aloin läähättää ja täristä - samoja "oireita", joita on aina muutamia kertoja vuodessa esiintynyt melkein mun koko ikäni, viimeksi naapurin narttujen juoksujen yhteydessä. Vaan nyt se ei loppunutkaan päivissä, tai viikossa, vaan jatkuu edelleen. (Oon jopa pissannut pari kertaa sisälle, jopa petiini, mutta ei huudella siitä nyt niin kovasti, se nolottaa vähäsen.) Läähätän, tärisen ja kuolaan. Yritän ulos ja piiloon. En syö. Ulkona en haluaisi tulla kotiin iltalenkiltä, ja jo kodin suuntaan matkatessa heittäydyn tienvarteen kököttämään. Aamut ja päivät kuluvat melko normaalisti, ja panikointi kiihtyy iltaa kohden. Televisio ehkä liittyy siihen voimistavana tekijänä, samoin vauvan itku. Kuitenkaan itku ei häiritse päivisin, vieraiden ollessa kylässä tai esimerkiksi autossa. Niissä tilanteissa köllöttelen vaan tyytyväisenä kuten ennenkin.

Neuvottomaksi käynyt ihmisväki otti sitten yhteyttä ongelmakoirakouluttajaan, joka epäili testosteronihuuruilla olevan tekemistä asian kanssa. Mammakin oli jo epäillyt, että naapuruston nartuilla on alkanut juoksukausi, mikä voisi muihin tekijöihin yhdistettynä selittää tällaisen raavaan uroksen käyttäytymisen äkillistä muutosta. Neuvoksi saatiin nyt aluksi mennä pian kemialliseen kastraatioon, joka on tänään. En tiedä mitä se tarkoittaa, toivottavasti se ei satu eikä mua nukuteta... sitten koiratäti suositteli alkuun rauhoittavaa lääkitystä, jotta tilanne saadaan "katkaistua" ja mun vointi paremmaksi. Lisäksi koska syöminen ja väsyttävä eli älyllinen aktivointi rauhoittavat, pyritään niilläkin keinoilla nyt vähentämään stressiä. Koiratäti neuvoi lisäämään "älyaktivointia" entisestään muun muassa siten, että ruoka annetaan muualta kuin kiposta. Siks oonkin nyt saanut mun jauhislihan lenkillä metsään piilotettuina kikkareina, se on ollut ihan hauskaa!

Mitään yksittäistä syytä stressille (vauvaa lukuunottamatta) ei olla keksitty. Mamma epäilee testosteronihuurujen lisäksi jotain laumajuttua, että vahdin tai pelkään tai olen epävarma laumani koostumuksesta. Tai että koen olevani vastuussa laumastani (koska käsitys johtajuusdesta saattaa meillä olla vähän niin ja näin...) ja ahdistun, kun siihen on tullut uusi jäsen ja sitten on vielä ne naapurin juoksutkin. Mene ja tiedä, monia syitä, mutta pitäkää peukkuja, että tilanne helpottuu piakkoin!

torstai 30. kesäkuuta 2016

Kesäkuulumisia

Kesä onkin jo pitkällä!

Ihan ekaks on todettava, että kolmen käyttökerran perusteella punkkilitku toimii. Ei nyt sentään ihan aukottomasti, punkkeja on nypitty viikoittain irti elävinä tai kuolleina, mutta määrä on ihan merkittävästi viime kesää pienempi. Suurin osa löydetyistä ökkiäisistä on jo heittänyt henkensä, tai sitten ovat vasta kiinnittyneet, ja siksi vielä elossa. Häntään on pesiytynyt pari, ja yksi mm. korvalehteen, eli varsin erikoisiin paikkoihin löytävät tiensä. Kuvastanee täkäläistä punkkitiheyttä, että eilisen merenrantapikinikin aikana mamma nyppi mun turkistani neljä punkkia käpeksimästä... Niitä ON paljon, joten tämä jonkinmoinenkin apu on todella tarpeen!

Mun kesään kuuluu köllimistä, kaivurointia (mulla on takapihalla jo kaksi omaa kaivurointikuoppaa!), lenkurointia, läheisen rakennustyömaan valvontaa sekä vapaata seurustelua.

Tässä on mun kaivurointikuoppa nro 1. Mahdun sinne jo kokonaan, ja siellä on mukavan viileetä helteisenäkin päivänä. Kertaalleen Fannikka kävi pissimässä kuopan reunalle, joten sitä piti vähän vedellä huljutella ja täytellä, mutta kaivuroin sen nopsasti uudelleen entistä hienommaksi.


Kuulemma sadekelillä kaivurointihommat ei ole oikein suotavia. Tai ainakin tarttis käydä pesulla. 
En ymmärrä, miksi?


Sitten oon vähän matkaillutkin, kävin muun muassa tekemässä tuttavuutta alpakoihin. 


Fannikkakin on nauttinut kesästä! Kuulemma valjasulkoilu on ihan kakkaa ei ole ihan parasta, mutta sekin menettelee, kun vapaaksikaan ei pääse. (Oikeesti Fannikka nauttii suunnattomasti, kun voi vaan kölliä koko päivän ja välillä vaan vähän huitoa jotain terassikärpästä sen sijaan, että tarttis kiertää hehtaarien hiirestysalueet päivittäin.)


Tekevät tohon meidän metsään, keskelle parhaita lenkurointipolkuja, taloja. Tai nyt aluksi tien, ja jotain kunnallistekniikkaa, ja sitten myöhemmin siihen rakentuu omakotitaloja. Harmillista, sillä tuosta kaivurin kohdilta meni ennen meidän lenkkipolku. Oon miltei päivittäin käynyt tarkastelemassa työmaan edistymistä. 


Vauhtia ja vaarallisia tilanteitakin on kohdattu, nimittäin eräällä lenkillä olin vähällä tepastella tien reunaan kerälle hyökkäysasentoon käyneen kyyn päälle. Mä en tosin huomannut koko käärmettä, kun mamma kerkes tempasta mut fleksistä takaviistoon sihisijän havaittuaan. Nyt sitten luullaan jokaista kepinkappaletta käärmeeksi... Ja ihan syystä, on tässä meidänkin nurkilla jo pari nähty! Olkaahan varovaisia, kamut, kurjaa olis jos semmonen otus pääsis puremaan!

Hirmu hyviä kesänjatkoja kaikille plokikamuille, mä taidan lähteä pienellä päivälenkuralle mamman kanssa!

torstai 26. toukokuuta 2016

Synttäripäivää

Eilen oli huikean lämmin kesäpäivä, ja mikä tärkeintä: mun synttäripäivä! Täytin kuusi vuotta, se on aika komee(n) uroksen ikä, vai mitä! Tässä on virallinen synttäriotos: 


Synttäripäivän kunniaksi sain herkundaaleja sekä tietysti asiaankuuluvan kakun. 


Kakku oli maukas, se sisälsi herkkujauhislihaa sekä raejuustoa. Koko komeus oli kruunattu kuudella "kynttilällä" elikkäs kanafilesuikalepaloilla. Namskis! Taustalla näkyy muuten mun lelkkukori. Eikä siinä ole edes kaikki... Ikääntyminen on kyllä tuonut tullessaan sen, että pääsääntöisesti leikin vaan kaikista kivoimmilla lelkuilla eli mun pienillä pehmopupuilla. Niitä mulla taitaakin olla ainaskin kolme samanlaista, on sitten aina lähellä yks leikkikamu. 

Me ollaankin mamman kanssa aloitettu nyt semmonen lomailukausi, mikä on tietty ihan kiva, koska mun ei tartte olla yksin (tai siis kaksin, Fannikka kyllä lähinnä nukkuu) juuri ollenkaan. Kelit on lomailuun juuri sopivat, vaikka pidemmät lenkuroinnit jääkin helteillä ilta-aikaan. 

Lämpö tuo mukanaan harmi kyllä myös punkeroiset. Mulle laitettiin reilu viikko sitten kesän toinen liuos niskaan, ja siitä huolimatta punkeroisia on nypitty kiitettävä määrä ihosta. Tänään aamulla kaksi. Eilen yksi. Ja sitä rataa. Ja nämä kaikki ovat olleet eläviä, eli ilmeisen vastikään kiinnittyneitä ja siksi myrkyltä vielä hengissä. Toisaalta tuntuu, ettei liuoksen teho ulotu näihin ääripaikkoihin, joista punkkeja on nyt löytynyt: häntä, otsa, leuanalus. Yksi punkki löytyi myös kiipeämästä pitkin eteisen seinää, tosi kiva juttu. Ja nyt ei olla edes lenkkeilty pöheiköissä tai metsässä, vaan ihan tienvarsiheinikoita nuuskutellen. On kuulkaas melkoinen punkkipöheikkö tämä meidän alue!

Millasia suunnitelmia teillä plokikameleilla on kesän varalle?

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Se aika vuodesta

Ensinnäkin: ihan huisin nopeasti menee aika. Viime postauksessa näkyi vielä lunta! Ei ole enää. Kevät on virallisesti alkanut, ja mikäs sen parempi todiste kelien lämpenemisestä kuin punkit, nuo viheliäiset pikku otukset. Ensimmäiset irroitettiin kuluneella viikolla, toinen mahasta ja toinen sieltä. Pyllystä!! Voitteko kuvitella, sinne se oli kiinnittynyt, hännäntyveen. Kyllä muuten kutitti. Viime vuoden hurjista punkkisaldoista viisastuneena mamma päätti ottaa ajoissa tujummat keinot käyttää, viime kesän ultraäänipallerosta ja yrttipannasta kun ei juurikaan mitään apua ollut.

Niinpä mamma soitti Petvet-asemalle ja tiedusteli (jälleen kerran) lisätietoa noista kovasti hehkutetuista punkkitableteista elikkäs Bravectosta. Vaan ei vakuuttunut mamma tableteista, tälläkään kertaa. Ajatus siitä, että suun kautta annetaan tabletti, joka vaikuttaa 3 kuukautta, tuntuu kuulemma hurjalta. Mitä sitten, jos tabletista tulisikin jokin paha sivuoire? Sen vaikutusta ei noin vain kumotakaan. Toisekseen: Bravectohan ei toimi minkäänlaisena karkotteena, vaan tappaa punkit vasta sitten, kun ne ovat jo ehtineet kiinnittyä. Vaikutusaika on sen verran pitkä, että sen aikana punkkien kantamat taudit ehtivät jo tarttua. Ilmeisesti alkujaan tällainen Bravecton kaltainen valmiste on tarkoitettu punkkitartunnan hoitoon esimerkiksi tilanteessa, jossa koira on täynnä punkkeja, eikä niitä pystytä yksitellen nyppimään pois. Kolmanneksi: Bravecto on ollut markkinoilla vasta joitakin vuosia, eikä ainakaan pidempiaikaisia käyttökokemuksia ole. Voidaanko siis tietää, millaiset ovat haittavaikutukset useamman vuoden käytön seurauksena? Täällä seudulla punkkiaika on pitkä, minkä vuoksi vuodessa pitäisi koiralle antaa kaksi kolme kuukautta vaikuttavaa tablettia. Puolet vuodesta siis "sisäisesti myrkytettynä", ei hyvä.

No, Bravecto hylättiin, ja marssittiin apteekkiin. Petvetistä täti väitti, että kaikki valeluliuokset sisältävät karkottavan vaikutuksen. Mutta kas, apteekissa sanottiin toista, aivan kuten mamma muisteli kuulleensa aiemminkin: suurin osa myöskään niskaan laitetuista valeluliuoksista ei karkota punkkeja, vaan tappaa ne vasta kiinnittymisen tapahduttua. Karkottava vaikutus on vain joillakin liuoksilla (Bayvantic) ja pannoilla (Scalibor), mutta näiden aineet ovat kissalle hengenvaarallisia, ja siksi nekin on suljettu pois meidän taloudessamme.

Ilmeisesti sekä Bravecton että valeluliuosten käyttäjillä on kuitenkin sellainen tuntuma, että nämäkin aineet jollakin tavalla vähentäisivät punkkien kiinnittymistä. Virallisesti näin ei kuitenkaan ole, ja siksi esimerkiksi fiproniilia sisältäviä liuoksia ei saa myydä karkotteena.

Koska punkkeja vastaan haluttiin nyt joku taisteluväline, päädyttiin kuitenkin valeluliuokseen nimeltä Exproline Vet. Vaikuttava aine on fiproniili (googlaamalla selviää kuinka "harmiton" myrkky on kyseessä...). Aine lätkäistiin iholle iltasella, ja ensimmäisen vartin verran kutitti ihan hirveästi. Kipitin ympäri kotia ja mamma oli jo huolesta soikeana kiikuttamassa mua suihkuun. Mutta sitten kun se aine vähän kuivahti, kutina rauhoittui, eikä sen jälkeen ole ollut mitään oireita, hajua tai tuntemuksia (eikä punkkeja, mutta ilmatkin on taas vähän viilenneet).

Raportoimme tuloksista, kunhan oikein lämpimät kevätkelit saapuvat! Kivaa kevättä, kamut!



keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Kevättä ja koulujuttuja

Hirvittävällä vauhdilla edennyt tämä(kin!) kevät. Takapihalta sulaa lumi ihan silmissä, ensimmäinen kärpänen pörräsi tänään terassilla, ja meidän kamu oli jo kohdannut uniltaan heränneen kyyn! Ollaan Fannikan kanssa tarkasteltu kevään etenemistä tarkkaavaisesti terassilla. On lämmin, mamma ihan ohuessa neuleessa tarkeni tänään harjailla Fannikkaa tossa ulkosalla.


Lenkuralla oli ihan huiman lämmin, ja kattokaa tota taivasta, ei pilven pilveä! Tukkipinolla oli kiva kiipeillä, mutta surullista on se, että tämänkin nyt alas hakatun lähimetsikön tilalle valmistunee taloja. Tontteja myydään kovalla tohinalla. 


Plokihiljaisuus on taas venähtänyt. Kauheesti ollut kaikkea tekemistä! Me ollaan mamman kanssa käyty koirakoulussa. Kahdesti, yksityistunnilla. Aiheena on ohitustilanteet. Elikkäs remmirähjäämiseksikin sitä kutsutaan, kuulemma. Mulla kun se ärhentely kohdistuu 
a) isoihin koiriin b) erityisesti isoihin tummiin koiriin c) lyttykuonorotuihin, ranskikset on ihan pahimpia. Niin nyt sitten mamma ja tämä kouluttaja ovat punoneet juonen, jonka avulla kuulemma mut vastaehdollistetaan näihin pelottaviin koirakohtaamisiin. Vastaehdollistaminen tarkoittaa loputtomasti herkundaaleja, joten oikeestaan tää koulutusasia on ihan kiva juttu. 

Kouluttaja on tosi kiva. Se oli viimesintä kertaa varten hankkinut mulle pienen laatikollisen herkkuja. Oli kuulkaa ihan kaikkea: lauantaimakkaraa, eri makuisia kissanruokia, broilerleikkelettä, lihapullaa... Eka kertahan meni ihan mönkään, koska mamman namit ei maistuneet mulle ollenkaan siellä koulutushallilla. Toisella kerralla sitten testattiin peräti seitsemällä ruokalautasellisella, mikä mulle maistuis parhaiten. Sain niistä sitten valita kärkikolmikon. Ykkössijalle päätyi kissan purkkiruoka, joten sitä sitten käytettiin. 

Kouluttajalla oli mukanaan oma (tumma, isohko) koiransa, jota käytettiin apuna. Lyhyesti: mää sain herkundaaleja aina, kun näin sen koiran. Tavotteena olis, että hermostumisen ja jännittämisen sijaan mä yhdistäisin vastaantulevat pelottavat koirat herkundaaleihin. Nyt ollaan siis kuljettu lenkillä kinkkuleikkelepussukan kanssa (kinkku maistuu toisiks parhaiten ja kulkee ihmisväen taskussa kissanruokaa helpommin...), ja aina, kun näköpiiriin ilmestyy koira, väistetään mahdollisimman kauas ja sieltä saan sitten tarkkailla koiraa ja syön samalla herkundaaleja. Jänskää!

Kaikenlaisia muitakin jippoja ja neuvoja ja harjoituksia saatiin kotitehtäviksi. Ihan kivoja juttuja, koska kaikki harjoitukset tarkoittaa herkkuja ja yhteistä tekemistä. 


Sitten toinen kouluttajan kanssa puitu ongelma on vuosien takaa palannut stressiongelma kotona: mää oon alkanut kuulkaas hermostua, kun mamma tulee iltavuorosta kotiin, ja tv avataan. Läähätän ja olen levoton ja seuraan mammaa ihan kaikkialle. Sitten kun ihmisväki istuu sohvalla, mä istun siinä edessä ja yritän kiivetä syliin ja läähätän ja tärisen ja tutisen. Ei me oikein kukaan ymmärretä, mistä se johtuu. Se alkoi, kun naapuruston tyttökoirilla oli juoksut; ihmisväki luuli sen iltahermoilun liittyvän niihin tyttöhaisuihin. Mutta ei, se jatkuu edelleen. Mamma epäilee, että se liittyy jotenkin siihen, että hermostuneena vahdin laumaani. 

Tv-stressiinkin piti kokeilla herkundaaliehdollistamista, mutta stressaantuneena mä vähät välitän edes superherkuista. Sitten hankittiin feromonihaisutin. Samanlainen, kuin Fannikalle hankittiin vuosi sitten muuttostressin hoitoon. Töpseliin kytkettävää laitetta ei olla vielä ehditty edes kokeilla, mutta jo pelkkä suihke on antanut lupaavia tuloksia. Varovaisen toiveikkaana siis tv-stressinkin suhteen. 

Onko kellään plokikamulla kokemusta koirakouluista? Tai siis, ihmisväkeähän niissä opetetaan, ymmärtämään ja käsittelemään oikein meitä karvakorvia, eikö vain?

maanantai 8. helmikuuta 2016

Ei voitettu lotossa, mutta...

Voitettiin Myrskyn ja Tuiskun kuva-arvontavisakisassa!! Ihan huippua! Pojat lähetti mulle kirjeen, ja se oli ihan ensimmäinen mun nimellä tullut kirjepaketti ikinä! Olin ihan äimän käkenä. 


Mamma vähän auttoi mua, jotta saatiin kirjekuori auki. Sitten pääsin ihan itte kaivelemaan sisältöä.


Ja voi pojat, sieltä löytyi herkundaaleja! Ja vielä erittäin hyviä sellaisia! Ja vielä päivänä, jolloin kaikki namit olivat kotoa päässeet loppumaan, eikä ihmisväki ollut vielä ehtinyt kauppaan täydentämään varastoja! Mitä telepatiaa, kyllä olivat pojat vaistonneet mun tarvitsevan herkkutikkuja maanantaipäivän iloksi. 



Kyllä nyt alkoi viikko kivasti, kiitti pojat postilähetyspaketista!

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Sohvatyynyjen syvin tarkoitus

Ensin oli talvi, lunta ja kaamea pakkanen. Sitten lähti pakkanen, sen jälkeen lumi. Sitten tuli vettä. Sitten tuli taas lunta. Ikinä ei aamulla tiedä, mikä on päivän keli! Mutta silloin, kun tulee lunta, tulee myös aura-auto. Sitä pitää tarkkailla. Ja tiiättekös, siksi on olemassa suuri kasa sohvatyynyjä! 



Sitten kun tarkkailu-urakka on ohi, voi kellahtaa omaan petiin (tai sen ohi) ansaituille päikkäreille. Oven raosta käy mukava pieni veto, joka viilentää sopivasti.  


Sitten päikkäreiden jälkeen pitää putsata Fannikan korvat. Niihin kertyy kaikenlaista töhnää. Ilmankos Fannikka ei kuule, kun ihmisväki kieltää hyppimästä pöydille tai syömästä muovipusseja. 


Fannikasta puheenollen... Tossa yks päivä oli lattialla paperikassi. Fannikkahan rakastaa kaikenlaisia pusseja. Ja tunki tietysti itsensä tähänkin pussiin. Mutta meni ilmeisesti erehdyksistään kantokahvasta läpi, ja juuttui siihen sitten vatsamakkaroistaan, pää jäi pussin puolelle ja sitä rataa. Voi pojat, olisittepa nähneet mikä show siitä syntyi! Sekunneissa Fannikka oli hädissään juossut huoneen ympäri (siis pussin kahvaan jumiutuneena), loikannut kauhuissaan pöydälle (kera pussin), tiputtanut siitä mennessään lampun ja kasan muuta tavaraa (pussiin kiinnittyneenä edelleen), kunnes lopulta onnistui jotenkin jättämään pussin ja vapautui. Siinä ei ihmisväkikään kerennyt edes kissaa sanoa, kaikki kävi niin vauhdikkaasti... mutta taas hyvä muistutus siitä, että mitään kassia tai pussukkaa ei meillä voi jättää mihinkään Fannikan saataville!

maanantai 25. tammikuuta 2016

Maanantainen moikkaus

Kiima-aika jatkuu. Toisellakin tutulla naapurin tytöllä on juoksut. En malttais tehdä mitään muuta, kun vaan käpsytellä tota meidän raittia. Viime päivinä on ollut pakko vähäsen jo syödä, kun oon paastonnut jo aika kauan. Mamma on sitä mieltä, että sais jo juoksut olla ohitse, ja lenkkireittiä pitäis kuulemma vaihtaa siihen saakka. On muka liian hidasta eteneminen, muka möngin pitkin lumikinoksia pissasta pissaan.

    

Aika väsynyttä on täällä kotona. Fannikka makaa lähinnä sängyn alla, siellä kun sijaitsee jokin mystinen lattialämmitysputkiston risteämäkohta, ja tuntuma on kuin lämpiävällä paistinpannulla. Naapureissa valiteltiin kovien pakkasten aikaan kylmyyttä, mutta meillä on niin kuuma, että jopa viluinen emäntäihminen tarkenee. Kyllä me lämmöstä huolimatta silti hakeudutaan välillä Fannikan kanssa lähekkäin päikkäröimään.


Ulkoilukelit on ihan mahtavat, mitä nyt mamman kunto uhkaa loppua metsälenkeillä umpihangessa kahlatessa. Toppatakin tarttisin uuden, koska menee kainaloista lumi sisään vatsakappaleeseen. Mamma oli käynyt jo tutkimassa uusia Hurtan takkimalleja, niissä on kuulemma pieni resori ja sitten on sellaisiakin, joissa on pienet lahkeet. Ja softshell-pukujakin! Kaikenlaista. Pitää mennä sovittelemaan, kun me saatiin Fannikan kanssa joululahjaksi lahjakorttikin eläinliikkeeseen! Mä voisin saada uuden takin, Fannikka ehkä jonkun (sadannen) leluhiiren, jonka voi nanosekunnissa vipata sohvan alle kaikkien muiden leluhiirten, hiuspampuloiden, pinnien, pussinsulkijoiden ja talouspaperitollojen sekaan. Nyt on kyllä pakkaset lauhtuneet niin, ettei takkia ole lähipäivinä enää tarvinnut. Lumitöitä sen sijaan, niitä piisaa! Oon ollut ahkera assistentti. 

Kovaa vauhtia mennään kohti helmikuuta. Hurjaa! Kevät tulee, kamut!

torstai 14. tammikuuta 2016

Lunta!

Lunta on pyrytellyt. Vieläkään sitä ei ole aivan kauheasti, mutta sen verran kuitenkin, että aura-auto kävi pihassa, ja ihmisväki on lapioinut etuovelle pienen polun. Mutta talvi, se on nyt saapunut!

Lumeen kaivautuminen on ehkä jopa kivempaa, kuin hiekkakasojen kuopsuttelu. Ei joudu tassupesulle, nääs. Paitsi nyt, kun pakkanen on hiukan hellittänyt, takertuu lumi tassuihin. Se ei oo kivaa. Aamulenkilläkin eilen piti kahdesti pysähtyä (joko alan ensin nilkuttaa tai sitten vaan pysähdyn ja jään tuijottamaan mammaa tassu ylhäällä) rapsuttelemaan lumikikkareet varvasväleistä pois. Ne on kyllä inhottavia, tassukarvoihin takertuvat ja sitten on varpaat ihan vinksin vonksin, kun kikkareet painaa niin kovin. Mustin ja Mirrin mainoslehtisessä esittelivät suihketta, joka estää lumen tarttumisen karvoihin, mutta mamma meinas, että vältettään semmosia tököttejä ja irrotellaan paakut toistaiseksi ihan käsin. 

Mulla tuppaa lisäks jäämään tota lunta partakarvoihin kiinni, ja kuonon päälle, kun niin kovin kaivelen lumipenkkoja.


Naapuritalon koiralla on juoksut... Tavattiin tossa yks aamu, ja kerkesin ihan vähän nuuskutella (ja maiskutella), kunnes koirulin omistaja muisti mainita juoksuajasta. Mamma sanoo, että sen jälkeen kolme iltaa on nyt olleet vähän haastavia. Kun mähän haluaisin ulos koko ajan. Yks ilta vein isäntäihmisen vielä toiselle myöhäiselle iltalenkille, kun ajattelivat, että olis kakkihätä. No ei ollu. Vaan se ihana tyttönen lenkkeilee iltalenkkinsä myöhäisaikaan ja halusin treffeille! Oon mm. raapinut ovia. Vaeltanut levottomana huoneesta toiseen ja läähättänytkin vähän. Vinkunut ulkona ohikulkevien koirien perään. Ja maiskutellut lähitienoon pissat lumikinoksista, namskis! Rankkaa on poikakoiran elämä kiima-aikana. 


Lumista loppuviikkoa, kamut!

perjantai 8. tammikuuta 2016

Huurteista tammikuuta

Joulu sujahti ohi, samoin vuodenvaihde. Sain lahjoja, söin hyvin, en pelännyt paukkuja. Tuli talvi, vaikkei juurikaan vielä lunta (vaikka povattiin hirrrmuista lumimyrskyä), mutta pakkasta on viime päivinä riittänyt kaiketi vähän joka puolella Suomea. Täällä lämpimässä etelässäkin parhaimmillaan miltei -25 astetta! On kuulkaas toppatakki tullut tarpeeseen.

Mamma on tuolla feispuukin puolella kauhistellut jatkuvia karkuripäivityksiä, hirvitellyt, miten karkurit pärjäävät näissä pakkasasteissa yksikseen ulkona... Saati sitten ne, joita välinpitämättömät ihmiset ihan omaa tyhmyyttään ulkoiluttavat joko aivan liian olemattomissa talvivarusteissa tai jopa jättävät lemmikkinsä ulos pakkaseen, koirat tarhaan tai koppiin tai narun päähän, kissat muuten vaan omatoimisesti ulkoilemaan. Eläimetkin palelevat, jopa pienellä pakkasella! Turun eläinsuojeluyhdistyskin on ottanut kantaa tähän asiaan (klik). Silti tuolla kaduilla näkee pieniä ja suuria, hyvin lyhytturkkisia koiria vailla minkään valtakunnan lämmikettä. Ja ulos hylätyt kissat, niistä ei varmaan kannata edes aloittaa.

Mulla on ulkoillessa ollut nyt kovilla pakkasilla toppatakki, vaikka mun turkkini on aikamoisen tuuhea ja aluskarvaakin riittää. Mutta silti, lyhyenkin pissakävelyn jälkeen sisälle palatessä tärisen vilusta ja kipitän kiireesti viltille lämmittelemään. Fannikka on viihtynyt viime päivät sängyn alla, koska siellä on jokin mystinen lattialämmitysputkiston risteyskohta ja hirmuisen lämmin kohta lattiassa. On huutanut ulos, mutta noin puolentoista minuutin valjasulkoilun jälkeen tunkenut jo kovaa vauhtia sisälle.

Kunnon hankia täällä etelässä ei edelleenkään ole, mutta kuten kuvista näkee, on lähimetsä saanut ainakin pienen hentoisen valkoisen harson. Saatiin hämyiseltä iltapäivälenkiltä napattua muutama (hieman hämärä) kuva, ennen kuin mamman aifoun hyytyi pakkasessa ja sammui... Kyllä muuten Nokia kesti kovaakin pakkasta, mutta pitää näköjään tälle luurille valmistaa jonkinlainen lämmin makuupussukka talveksi!






Oikein onnellista alkanutta vuotta kamuille <3 Me luvataan uuden vuoden kunniaksi aktivoitua plokkaamaan vähän useammin. Pitäkäähän itsenne, eläimet ja ihmiset, lämpiminä pakkasissa!