torstai 11. joulukuuta 2014

Kontrollissa

Kolmisen viikkoa sitten mamma huomas mun ikeniä tunnustellessaan pienen pahkuran siinä heinäkuisen hammasoperaation alueella, poistetun hampaan kohdalla. No mammahan tietty siitä seisomalta soitti ellille, että pitäskös tulla näyttämään. Ja ellihän sanoi, että joo, kun noin suuressa kystassa uusiutumisriski on olemassa. Päätettiin, että aikaistetaan samalla kontrolliröntgeniä, ja otetaan ne kuvat sitten samalla.

Eilen oli sitten Se Aika, mamma vietti miltei unettoman yön, kun oli ihan varma, että edessä on taas leikkaus ja jotain kaameeta löytyy kuvista. Huristeltiin Raision Univetiin kahdeksaksi. Elli teki pikaisen tutkimuksen ja oli sitä mieltä, että pahkura on harmiton ja tuntuu lähinnä luukyhmyltä; kuulemma hampaanpoiston jäljiltä saattaa jäädä tommosia ja luunpalat leuassa voi asettua ajan kuluessa vähän eri asentoon. Sain sit kuiteski rauhotusaineen ja kävin hoitsutätien kanssa röntgenissä, jossa tilanne näytti kuulemma oikein hyvältä. Leikkausalue oli parantunut hienosti, eikä tosiaan mitään uusintakystaa näkynyt. Kaikki hyvin siis!

Tässä mut oli just tuotu röntgenistä mamman syliin heräileen. 

Kaameita vaan noi lääkkeet. Hammasröntgenissä käytetään kuulemma aina rauhoituksen lisäksi lyhyttä nukutusta, kun röntgenfilmi pitää saada pysymään hampaiden välissä kuvauksen ajan. Sit mää en tiiä, mut tuntuu ihan ku mulla ois ollu semmonen intubaatioputki taas, ku mun kurkusta kuului koko eilisen ihan hassuja vinkunoita ja röhinää. Semmosta, kun sen leikkauksen intuboinninkin jälkeen. Mut en sit tiiä, mää nukuin, ni en osaa sanoa tarkemmin.

Aika tarkalleen 12 tuntia meni, että olo koheni, siihen saakka oli kyllä ihan veto pois. Kertaalleen kuukahdin suorilta jaloilta pötkölleni, kun ei vaan jalat kantaneet yhtään. Mut tänään olo on jo täysin normaali!

Näyttäisi siis siltä, että hammasongelma on nyt selätetty. Jihuu!

Me mamman kanssa suositellaan, että kandee kyllä kuvauttaa koiralaisten hampaat, ellei niin ole aiemmin tehty. Oltais mekin päästy aika paljon helpommalla, jos puhkeamaton hammas ja vielä kystakin oltais havaittu aikaisemmin. Sit tässä operaatiossa oli semmonenkin juttu, että vakuutushan ei korvannut mitään (koiran sairaskuluvakuutus ei korvaa hampaiden tai hampaiden kiinnityskudosten sairauksia kuin tapaturmatapauksissa). Pelkästään leikkaus itsessään kustansi yli tonnin, ja kuvauksiin, kontrolliin ja leikkauksen jälkeiseen ellikäyntiin on uponnut toinen mokoma. Vararahasto on siis syytä jatkossakin olla olemassa tämmösiä yllärijuttuja varten.

Mut mää oon nyt terve! Elli oikein vielä kehus, että hyvältä näyttää, hampaat oli harjaamisen ansiosta pysyneet puhtaina ja turkkikin on kuulemma tosi komea. Nyt voidaan odotella joulua rauhaisin mielin. Tammikuussa meillä onkin sitten uudenlaiset projektit edessä: se on kuulkaas taas muutto edessä...

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Kuva-arvoitus

No mikä se tässä roikkuu? 


Isäntäihmisen mielestä se näyttää tamponilta. Ei, se ei ole tamponi. Se voisi olla myös jonkinlainen sukka. Ei, se ei ole sukka. Se on hammasharja. Meidän mielestämme tosin toimimaton sellainen...


Hammasleikkauksen jälkeen Jalon hammashuoltoon on nyt erityisesti panostettu. Hampaat on harjattu päivittäin, ja harjaamisen jälkeen levitetään vielä Bugadoc-geeliä. Harjana on tähän saakka toiminut ihmisvauvojen pieni ja pehmeä harja, mutta Mustin ja Mirrin myyjän mainostaman Ota 2 Maksa 1 -tarjouksen innoittamana päätin ottaa kokeiluun mikrokuitusormiharjasysteemin. No ei toimi. Ajattelin, että sormeen pujoitettava sukkahärpäke toimisi pienen koiran suussa harjaa paremmin. Totuus: mikrokuidusta tulee limainen ja ällöttävä, eikä sillä mielestäni saa esim. hammasvälejä ja pienimpiä hampaita puhdistettua harjan lailla. Myyjä ei osannut kertoa, kuinka kauan tällainen härpäke kestää hygieenisenä käytössä, mutta tuo kuvassa roikkuva yksilö on ollut käytössä kahdesti, ja eipä kyllä näytä kovin kutsuvalta enää, vaikka on huuhdeltu kuumalla vedellä käyttöjen jälkeen. (Tosin kuva hiukan vääristää, ei se luonnossa ihan noin likainen sentään ole!) Hintaa näillä on miltei kymppi per paketti, joten ihan viikoittain ei tällaista ehkä huvittaisi uusia...


Mikrokuituharjan idea on ilmeisesti lähinnä totuttaa (isokokoinen) pentu hampaiden harjaamiseen. Tällaisista sormimallisista hampaidenpuhdistimista on myös kumisia versioita, mutta se ainakin on liian suuri pikkukoiran suuhun. Vauvaharjalla siis mennään jatkossakin! Vai onko jollain tällaisen mikrokuituharjan käyttöön ja puhtaanapitoon jotain toimivaa niksiä? Miten plokikamujen hampaidenpuhdistus on järjestetty?

(Sympaattista muuten, että tuohon pakkaukseen on laitettu tarrahäly. Liekö myymälävorojen suuressakin suosiossa tämä tuote...)

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Kolhuja ja kolareita

Mamma petas tossa pari päivää sitte sänkyä ja mää tietty assistentoin kovasti. Ja koska tykkään ihan hirmusesti nukkua sängyssä (ei sillä mulle niin oo väliä, onko petaamaton vai pedattu), ni koitin loikata sitte tietty heti sinne takas petaamisen jälkeen. Harmillista vaan, mut mamman pää sattus oleen edessä. Ni sit kuulu semmonen klonks ja kamala kiljunta, aattelin että nyt siltä vähintäänki lähti näkö! Kiljumisen keskellä se kilju sitte sitäki että sattuko mua kuinka kovin, mut mää säästyin tällä kertaa ehjin nahoin. Tosin mää kyllä oksensin vähän ajan päästä, mamma epäili jo vähintäänki aivotärähdystä tai sitte vaan säikähdystä, ku oon vähä tämmöne herkkis. Juu, mutta mun pää osu mamman päähän, ni nyt sillä on nenänvarressa mustelma ja silmäluomessa pieni vekki, mun hammas tais kolahtaa siihe. Kaameita vaarallisia tilanteita!

Tossa joku aika sitte mää koitin pompata sohvalle, ja kävi vähän sama juttu, sillon vaan osus sohvapöytä eteen. Oli kauhee hepuli, enkä sit kerenny mitottaa ihan millilleen mun hyppyä ja just se kulma oli siinä edessä, kyllä muuten kirpas!

Milliki sai kolhuja, hän ku vispaa häntäänsä niin kauheen kovin, että oikeen kuulkaa menee iho rikki ja verille! Mamma ihmetteli, et mitä ihmeen raitoja meiän valkosessa ovessa on, kunnes huomas niitten lisääntyvän sitä mukaa ku Milli heilutti häntäänsä sitä ovee vasten. PAM, PAM, PAM. Ihan oli vereslihalla hännänpää, varmaan menny rikki osuessaan johki terävään ovenkarmiin tai jotain, ni siitä sitte jäi läntti oveen aina ku häntä osus siihen.

Miltsi lähti eilen kotiin. Oli kuulemma koiraneiti varsin väsähtänyt viikon vierailusta, ihmekös tuo ku me painittiin ja ulkoiltiin aika kovin!


torstai 23. lokakuuta 2014

Kamun kanssa

Mul on täällä kotona nyt viikon ajan odotettu vierailija kylässä! Mun hyvä kamu Milli tuli emäntänsä reissun ajaks meille hoitoon. Ollaan Millin kanssa vähän hepuloitu, sit multa on loppunu puhti ja Milli on jatkanu hepulointia, sit mä oon menny nukkumaan ja Milli on vielä vähäsen jatkanu hepulointia. Hän on aika energinen tapaus, mää en aina ihan pysy menossa mukana, ihan jo senkin takia, kun mun koivet on paljon lyhyemmät ja mä oon muutenkin aika paljon pienempi. Kipitän kymmenen askelta siinä missä Milli loikkaa kahdesti.


Lenkillä me kuljetaan ihan nätisti, vaikka Milli kyllä menis vielä tuplasti muakin nopeemmin. 


Nti Kattinen pelkäs aluks Milliä ihan hirmeesti, vaikka Milli suurena kissaystävänä koittikin kovasti tehdä tuttavuutta uuden kamun kanssa. Kahden päivän jälkeen nti Kattinen uskaltautui jo alakertaan ja kolmantena uskaltautui jo näinkin lähelle Suurta Petoa:


Sit me ollaan köllitty ja lämmitelty, koska meillä ei edelleenkään ole öljyä. Ilmalämpöpumppu puhaltaa kauheella tohinalla, ja makkarissa onkin siedettävät 18 astetta, mutta oon vähä lainaillu Millin lampaantaljaa, se on kuulkaa tosi lämmin! Oon vähä mammalle sanonu, että munki tarttis saada tommonen ihan omaks!


Nyt me lähetään ulkoileen, vaikka siellä tuuleekin hirmuisesti ja aamulla leijaili maahan jopa pari lumihiutaletta. Se on talvi kuulkaa ihan nurkan takana jo!

maanantai 20. lokakuuta 2014

Viileetä

Tervehdys! Syksy on kerenny jo pitkälle... Vähän pakkastakin on jo ollu, ja etenki viimeset pari päivää meillä on ollu vähäsen viileetä, ku öljy loppus. Hups vaan, ja sit ei tullu enää lämmintä vettä eikä tietty myöskään patterit lämmenny enää. Vähän meinas noi pari päivää kestäneet pikkupakkaset jäähdyttää taloa liiaks, mutta mää oon viettäny aikaa tossa ilmalämpöpumpun ja sit tietty mamman peiton alla, oon kyl pärjänny ihan hyvin. Tassupesu on ollu vähä nihkeetä hyisen kylmällä vedellä. Nti Kattisen kanssa ollaankin sit oltu päivittäin assistentteina pihasaunan lämmityksessä, lähinnä laaduntarkkailijan ja työnjohtajan rooleissa.


Parina päivänä paisto oikeen aurinkoki, mutta muuten on ollu kyllä tosi syksyisen nihkee ja sumee keli. Toivotaan siis kuivempia ja kivempia syyskelejä!

Ja nii, mä sain eilen mun hyvän koirakamun Millin viikoks kylään, aikas kivaa kuulkaas!

perjantai 5. syyskuuta 2014

Kurakelit saa tulla

Tiiättekös, mää sain uuden takin. Mun vanha Hurtta-takki alkaa olla aikansa eläny, se ei enää hylji vettä kunnolla, ja heijastimetkin on rapissu irti. On ollu kovalla käytöllä! Koska se oli jo aika mones Hurtta-takki, jonka pinta kuluu vettä hylkimättömäksi, päätti mamma kokeilla toisenlaista mallia. Siispä sain Rukka-takin.

Uudessa takissa on huppu. 


Hupun reunan voi kääntää: 


Tai olla kääntämättä: 


Hupussa on hihnaa varten aukko niskassa, ja aukon päällä läppä suojana: 


Sovittelu ja poseeraaminen väsyttävät mallia: 


Takki päällä kelpaa ulkoilla!


Nyt saa tulla syksy ja kurakelit ja vesisateet, mää ja mun korvakarvat ei kastuta!

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Sataa, sataa, ropisee

Viime päivinä on satanu. Ja paljon! Mutta eipä tuo haittaa, lenkurointi on kivempaa ku ei oo niin kovin kuuma. Ja luonto, sehän tuoksuu ihan erilaiselta sateen jälkeen! Ulkoilujen välissä pitää ottaa rennosti ja nukkua riittävästi päikkäreitä, jotta saa kerättyä voimia alkavaan pimeään vuodenaikaan. Tossa yks päivä nukuttiin mamman kanssa oikeen vieretysten päikkärit soffalla, tälleen mä änkesin jalkopäähän koisimaan:






Kivaa syyssateen tuoksuista viikkoa kaikille!

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Hankoon!

Hammasongelma on toistaiseksi selätetty! Keskiviikon kontrollissa elli totesi kaikkien poistokohtien parantuneen oikein hyvin, eikä kystasta otetusta biopsiassa löytynyt patologin lausunnon mukaan mitään pahanlaatuista. Tuuletukset sille!

Viime sunnuntaina käytiin ulkoilemassa Hangossa. Mahtava kartantulkitsijamamma oli kotona visioinut retkeä Suomen eteläisimpään kärkeen lyhennetyn reitin kautta: autonhan saisi kartan mukaan ajettua lähemmäs kärkeä, muutaman kilometrin kävelymatkan päähän kokonaisen seitsenkilometrisen luontopolkukävelyn sijaan. No ei saanu. Ku mamma ei huomannu, että siinä alkoki satama-alue ja oli tulli ja kaikkee. Käytiin kääntymässä luontopolun alussa, mutta päätettiin palata sille reitille myöhemmin syksyllä: nyt lämpöä oli lähemmäs kolmekymmentä astetta, eikä oltu varauduttu kaikkiaan viidentoista kilometrin kävelyreittiin vaatetuksen puolestakaan. Ja mää läähätin niin kovin jo sen alun jälkeen, että päätettiin suunnata viileämmille reiteille. Kiitos kommentoijalle, joka valaisi reitin olevan edestakaiselta pituudeltaan 6,7 kilometriä, sehän ei siis olis ollut ollenkaan niin pitkä kävelymatka loppujen lopuksi! Kartantulkitsijamamma tosiaan on tosi taitava kartan- ja nettisivujen tulkitsija... 


Siispä ensiksi kahville Neljän tuulen tupaan! Netistä mamma oli jo aiemmin bongannut paikan koiraystävälliseksi, ja terassillehan tosiaan karvakorvat olivat tervetulleita. Me kahviteltiin vielä terassinkin ulkopuolella jättimäisessä kivipöydässä, johon tuuli kävi mukavasti ja pöydän varjossa oli kallio mukavan viilee. 


Seuraavaksi matka jatkui Rakkauden polulle, joka kuumalla kelillä olikin kiva valinta: paljon vilpoisaa merituulta ja varjoisia metsäpolkuja. Ja komeat maisemat merelle ja kaupunkiin! 






Ruokapaikaksi valikoitui Hangon makaronitehdas, joka mainitaan myös koiraystävällisenä ravintolana. Ja kyllä: sinne ovat tervetulleita koirat paitsi terassille myös sisätiloihin, ihan huippua! Tosi kiva paikka ja koiramyönteisyydestä valtavasti plussaa, mennään varmasti seuraavallakin Hanko-visiitillä! Oikein kiva tarjoilija toi mulle heti suuren vesikipon, ja siitä terassin varjosta oliki kiva seurailla kadun tapahtumia ihmisväen ruokaillessa! Ruoka - se oli kuulemma tosi hyvää. En saanu maistaa, vaikka mamman carbonara tuoksui aikamoisen hyvältä... 



Sitten kierreltiin vielä satamaa, istuttiin jälleen koiraystävällisellä terassilla (taas mulle tuotiin heti vesikippo, oli kuulkaas hyvää palvelua!) ja kiivettiin Kuningatarvuorelle. En tiiä onks siellä ollu joku kuningatar vai mitä häh, mutta ainaki me mentiin kartantulkitsijamamman ohjeiden mukaan eka ihan omituista reittiä ylös piikkipuskien läpi ja päädyttiinkin ihan väärään paikkaan, mutta maisemat oli sieltäkin.



Oikeesti sinne vuorelle vei ihan rappuset, ja perillä ylhäällä oli pieni tähystystorni, myrskytorni kaiketi. Laivoja sieltä lähinnä näky, ja merta tiätty.


Mää tepastelin koko pitkän päivän ihan innoissani ympäriinsä - oli kuulkaas haisuja ja viestejä kaupunki täys, vieraskielisiäkin! Varmasti mennään uudestaankin, syksyn viiletessä vähintäänkin tsekkaamaan toi Tulliniemen kärki ja luontopolun paljon kehutut maisemat. Maisemien osalta jo toi ihan alkupätkä lupas aika hyvää, vai mitä sanotte: 



Palataan luontopolulle siis vielä myöhemmin! 

tiistai 5. elokuuta 2014

Täällä ollaan, hampaatonna!

Mun leikkuripäivästä on kulunu ny viikko. Oli kuulkaas aikamoinen operaatio! Hampuleita lähti kystan takia peräti neljä, ja sitten vielä toiselta puolelta yksi pahasti tulehtunut takahammas, jonka lääkäritätsä havaitsi siinä leikkauksen yhteydessä. Viisi hammasta siis poissa!

Mamma vei mut aamusella eka lääkäritätsän tsekkaukseen. Sit käytiin vielä pienellä kävelyllä, ja sitte jäin ootteleen leikkausta. Itse operaatio kesti useamman tunnin, mutta sitte jo yhen aikaan se lääkäritästä soitti mammalle, että mut vois tulla hakeen: mää kuulkaas haukuin herättyäni niin että koko klinikka raikas! Lääkäritätsä meinas, että oon kovin stressaantunut (ja muita stressaava, kehkeh), että mun ois parasta päästä kotiin heräileen enemmän. Sielt mä sitte tepastelin terhakkaana mut kotiuttaneen hoitajapojan talutettavana takahuoneesta mamman syliin - ja kuukahdin siihen sitte saman tien ja autossa torkuin jo melkosen sikeesti.

Eka ilta oli kaamee - musta kuulu ihan kummallista pihinää ja vinkunaa sen intubaatioputken takia, sit mua väsytti ihan hurjasti, ja jalat ei kantanu ja kaikkee, ei ollu kiva olo yhtään. Ja sit huolimatta siitä, että hoitajapoika laitto autoonki mukaan pissa-alustan, ku meinas että nesteytyksen jälkeen on kova pissihätä, ni en pissannu tippaakaan. En illallakaan. Mamma sit laitto vielä aamuyöllä kellon soimaan, ja sillon tein ihan pienen pissin pihalle, hyvä niin ku ei vissiin sais yli 24 tuntia olla pissimättä.

Mut sit ku en oikein suostunu pissimään ku pieniä ruikkuja pari päivää ja vielä torstainakaan en ollu kakkinu kertaakaan ja pissi kulki edelleen huonosti, pieniä ruikkuja vaan, ni mamma sit soitteli leikkaajalääkäritätsälle ja sit vielä tohon Salon Animagiin, jonne sitte mentiinkin iltapäivällä käymään. Piti viedä pissanäyte varmuuden vuoks, mut mun hidas mamma ja näytepurkki ei oikein ehtiny mukaan mun merkkipisuihin siinä Animagin edessä, ni hoitajatätsä sitte ruiskun kanssa imi sen näytteen odotustilan lattialta, johon pissasin. Kolmesti. Pissasin vielä röntgeniinki, oikeen ison lammikon, sit alko kuulkaas rakko vasta toimimaan: ei se ollu tainnu kunnolla tyhjentyä ja jääny sit jotenki lamaantuneeseen tilaan niinku. No siellä sit lääkäritätsä halus vielä kuvata mun masun suolitukoksen varalta ja sit se koitteli mun eturauhasen ja tyhjensi anaalirauhaset kans. Masu oli ärtyny ja anestesian jäljiltä kaasuinen, mutta tukoksia ei ollu, joten saatiin ohjeeks laksatiiveja. Sit sain nestettä ihon alle, ku meinasivat, että oon ehkä juonu vähän liian vähän ja sekin saattaa hankaloittaa masun toimimista.

No sittenhän illalla mamma anto mulle vielä kipulääkkeen ja siitä alkoki sitten seuraava ongelma, koska puolisen tuntia sen jälkeen mamma tajus että herranjumala, mähän annoin sen lääkkeen jo aamulla. (Mun mamma on välillä ajatuksissaan ja varsinki hermostuneena se saattaa toimia kummallisesti.) Sitte lähti soitto Tuhatjalan päivystykseen, josta ohjeistettiin antamaan vatsansuojalääke mahdollisimman pian, yliannostus kun olis pahinta lähinnä masulle. No arvatkaapa oliko meillä semmosta kotona? No ei. No arvatkaapa onko Salossa apteekki auki kello yhdeksän illalla? No ei. Ajettiin siis Turkuun apteekkiin.

Johtuko sitten tosta yliannostuksesta vai illalla mulle annetuista laksatiiveista vai molemmista, mutta kahelta yöllä mää sitte herätin ihmisväen (siis Pekkiksen, koska mammahan nukkuu ku tukki). Pekkis ymmärsi heti mun tuhinasta, että nyt on hätä, ja sit mentiin ulos ja lujaa. Voi pojat, kyllä kuulkaa kakka lensi!

Sen jälkeen onki olo helpottanu. Hampulit on parantunu tietääksemme ihan hyvin, kontrolliin on vielä pari viikkoa aikaa. Ruuaks oon syöny mössättyä jauhislihaa ja raejuustoa pääsääntösesti. Sit aina ruokailun jälkeen pitää huuhdella suu tommosella aineella. Pureksia en saa, ei keppejä eikä luita eikä lelkkuja. Se onki ollu kamalinta, lelkkunen takavarikointi! Mamma kyl meinas, että saisin tällä viikolla lelkut takas, ne on pestykin ihan ja kaikkee.

Täs mää olen, muutamaa hammasta harvempana! Ainoo "ongelma", joka ollaan huomattu, on toi oikeelle lurpsahtava kieli. Ku siin ei oo hampaita, ni kieli sit niinku putoo suusta ulos, lurps vaan! Muutenhan noita puuttuvia hampaita ei juurikaan huomaa, kulmurin puuttumisen ehkä hymyillessä, mut ei se mun menoo haittaa!




 

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Retkellä

Lekurireissuressiä lievittääksemme käytiin tossa yks ilta eväsretkellä mettässä. Tääl Salossa on tommonen
 Meri-Teijon retkeilyalue, ja siellä on kiva tassutella metsiä ja pitkospuita pitkin. Retkeilyreitti kiertää järven ympäri, ni sinne on kiva pulahtaa tai kahlata tai ainaskin siitä voi tankata janojuomaa!

Tässä mä viipotan pitkin pitkospuita, johtoasemissa, tiätty. Joissain kohdin oli tommosia pieniä siltoja, ja mää kuulkaas ruikkasin pisut jokaikiseen! Ei kerenny mamma kissaa sanoa, ku olin jo nopsasti jättäny viestin.




Sit meil oli evästauko. Myös mut oli huomioitu! Mukana oli kipollinen jauhislihaa sekä pari kinkkuleikkeleviipaletta, kyllä muuten kelpas maiskutella tossa kallionnokassa! Eväspaikalla oli sopivan matalaa, ni mää sit kahlailin ja tähystin ja pidin silmällä ympäristöä sillä välin ku ihmisväki söi omia eväitään.



Sit tiätty piti vähäsen poseerata. 


Lenkuran lopuks mamma päätti, että nyt ois aika heittää talviturkki. Ja siis se puhu musta. Määhän tykkään kyllä kahlata ja istua vedessä, mutta tosta uimisesta en niin perusta. Mut mammahan sit oli päättäny, että nyt uidaan, ni sit mut kuulkaas kannettiin sinne järveen ja sieltä mää porskuttelin rantaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Ja vieläkin uudestaan! Hyvinhän mä pysyin pinnalla, mut kaikista parasta oli kyllä sännätä sen uinnin jälkeen rantahiekkaan möyrimään!




Seuraavalla kerralla pitää kuulemma tuolta Teijolta vuokrata vene, tai kanootti, ja lähtee sillä tavoin tutustumaan maisemiin! Mulla on ne pinkit pelastusliivitkin parin vuoden takaa jo valmiiks hankittuina...

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Kuulumisia sairastuvalta

Hellurei kamelit! Nyt on kuulkaas semmonen juttu, että tuli vähän hualia. Onneks huomattavasti pienempiä, ku mihin mamma kerkes jo hysteerisenä varautua.

Lauantaina illalla harjailtiin normaaliin tapaan mun hampaita, ku mamma alko tunnusteleen mun leukaa - ihan ku siinä olis patti. No siinähän oli patti, ja on edelleenki. Mamma diagnosoi patin olevan ihan kiinni leukaluussa, kiinteä ja ulottuvan ikeneen, jossa alahuulta raottamalla näkyi selkeä pahkura. No sittenhän mamma tiätty alko googletteleen ja siitä alkoi itku ja paniikki, kun internetti kertoi, että nuorilla koirilla on aika yleinen esimerkiks tommonen pahanlaatunen luustokasvain.

Sunnuntaina mamma ottikin sitten puhelun Petvet-klinikalle, jonne saatiin aika heti maanantaiks. Pääsin mamman mukana sit töihin, koska ei oltas muuten keretty ajeleen edestakas töiden ja lääkärikäynnin välillä. Petvetissä meidät otti vastaan klinikan hammaslääkäri Lotta Ceder. Mut vähäsen jännitti, eikä vähiten sen takia, että mamma oli ihan paniikissa ja sen sydän hakkas tuhatta ja sataa. Saatoin ruikata esimerkiks kolmet pisut siihen odotusaulaan. Ja tutkimuspöydältä koitin kiivetä mamman syliin ja kainaloon ja mihin vaan pois pelottavan lääkäritätsän lähettyviltä.

No sit se lääkäritätsä totes heti, että multa puuttuu molemmilta puolilta yhdet hampaat. Semmoset jotku P1-hampaat, alakulmahampaiden vierestä. Sit se sanos, että esimerkiks boksereilla ne kyseiset hampaat saattaa jäädä puhkeamatta ja muodostaa sit sinne ikenen alle kystan. Että oliskohan mulla semmonen.

Sit mun hampulit päätettiin kuvata, ja sain vähäsen rauhottavaa. Ei ollu kuulkaa kivaa! Mua ei oo koskaan aikasemmin rauhotettu, ni se oli aika inhaa ku ihan yhtäkkiä kesken mun lattiannuuskuttelun alko väsyttää ihan hirmeesti ja sit köllähdin siitä ihan tosta noin vaan kyljelleni. Siinä vaiheessa mamma oli jo aivan hysteerinen, koska sen mielestä mä hengitin jotenki kauheen epätasasesti, mut lääkäritätsä sanos, että ihan normaalisti mä käyttäydyin. Kuvat saatiin otettua ja sit mun mamma ja Pekkis kutsuttiin kattoon niitä kuvia sinne röntkeniin.

Ja kyllä, kysta siellä oli. Mamma huojentui, kun ainakaan mistään luustokasvaimesta ei ollut kyse, mutta hurjalta se kuulemma näytti silti, kun mun leukaluussa näkyi ammottava aukko, jonka se puhkeamattoman hampaan ympärille kehittynyt kysta oli syönyt sinne. Lääkäritätsä kyllä sanoi, että silleen tultiin hyvään aikaan, että leukaluu jää vielä kystan poistamisen jälkeen tukevaksi, eikä esimerkiks murtumavaaraa pitäis olla. Hurjaa!

No sit se lääkäritätsä sanos, että Raision Univet-klinikalla on semmonen spesiaalitätsä, Eva Sarkiala-Kessel, joka mut vois operoida kuntoon, että sinne pitäis päästä mahdollisimman pian. Se tätsä on nyt lomalla, mutta saatiin aika kuitenkin suhteellisen pian, 28.7. maanantaiksi. Sillon sit poistetaan kysta, puhkeamaton hammas ja pari viereistä hammasta.

Hetken aikaa heräilin vielä siellä lääkärissä, ja se oli kuulkaas ihan kaameeta, ku olin tavallaan hereillä, mutten jaksanu tehä yhtään mitään! Esimerkiks näin ja kuulin lähellä olevat vastaanotoille odottavat koirat, mutten jaksanu päätäni nostaa! Korvan sain vähä ylös, mut kattokaa ny kuin hassusti mun kieliki on, tolleen se roikkus vielä monta tuntia sinä iltana.



Ilta meniki sit kölliessä viltin alla lämpimässä ja pari kertaa mamma koitti mua viedä pisulle, mut en kyl jaksanu tehdä yhtään mitään. Tassut ei kantanu, heti ku mamma päästi must irti pihalla, ni huojuin hetken ja sit lösähdin maahan, silleen etutassujen päälle ku kamelit. Sit mamma laittoi kellon yöllä soimaan ja tsekkas että kaikki on kunnossa, ja viideltä me sit käytiin pissalla, kun tassut jo vähäsen kanto ja olin vähemmän tokkurainen.


Operaatioon on nyt reilu viikko aikaa. Leuka ei oo kipee, oon pureksinu keppejä ja luita ihan normaalisti ja ollu sitä röntkenipäivää lukuunottamatta oma iloinen itseni. Leikkaus kyl jännittää, varsinki mamma on aika paniikissa, otti vapaata töistäkin leikkauspäiväks, kun ei kuulemma jännitykseltään kykene kuitenkaan mitään tekemään. Että nyt kuulkaas blogikamelit, mää tartten kaiken tuen ja tsempin, että kaikki menee hyvin ja mun purukalusto saadaan kuntoon eikä sinne oo kehittynyt mitään pahaa.


Toim. huom! Tässä vielä linkki tommoseen juttuun, missä kerrotaan tämmösistä puhkeamattomista hampaista ja niiden aiheuttamista kystista. Hassua kyllä, ei kukaan lääkäri oo ikinä maininnut puuttuvista hampaista. Hammaskiven poistoon ei vielä ole ollut tarvetta, eikä muitakaan ongelmia ilmennyt, eikä hampaita oo sen takia ikinä kuvattu. Jos oltais tiedetty tällasesta mahdollisesta piilevästä ongelmasta, olis röntgenkuvat tietysti otettu jo aikaa sitten, ennen kuin kysta ehtii muodostua ja tehdä tällaisia tuhoja. Ilmeisesti eläinten hammashoito on vielä aika alkutekijöissään, eikä moni "tavallinen eläinlääkäri" osaa kiinnittää huomiota esimerkiksi just puuttuviin hampaisiin tai osaa ajatellekaan, että tämmönen probleema vois olla olemassa.

Etenkin lyhytkuonoisten karvakorvien omistajille siis isona vinkkinä, että jollei koirasi hampaita ole vielä kuvattu, olisi korkea aika tehdä se nyt. Varmuuden vuoksi!

Loppuun vielä kevennykseksi kuva lääkärikäyntiä seuraavalta päivältä, kun mieli oli taas iloinen ja tassut kantoivat lenkuralle! :)