Täällä ollaan!

Terve, kamut! Syksy on jo pitkällä. Ei olla keretty päivittelemään plokia. Eikä oikein ottaa osaa muiden plokien keskusteluihinkaan. Mamma sanoo, että on vähän hektisiä nämä päivät, vaikka "vaan kotona" ollaankin. Hiukan yli yksivuotias taapero on varsin liikkuvainen ja pitää huolen siitä, että aika ei todellakaan käy pitkäksi. On kuulkaas välillä vähän rankkaa. Nti Kattinen viihtyy nykyään paljon sängyn alla, koska se on katonrajaa lukuunottamatta ainut paikka, jonne taaperon hellyydenosoitukset eivät ylety. Taapero nimittäin rakastaa yli kaiken meitä, mua ja nti Kattista. Hän haluaisi ruokkia meitä 24/7, ja näin ollen levittää jokaikisen ruokapussukan ja kipon välittömästi, mikäli ruokalaatikon turvasalpa unohtuu laittaa kiinni. Lisäksi hän tykkää kovasti halailla. Ja ulkoiluvarusteet kaivetaan esille todella monta kertaa päivän aikana, koska koiran valjaat ja fleksi nyt vaan on ehkä siisteintä, mitä pieni taapero voi käsiinsä saada. Voitte kuulkaa kuvitella, että välillä pitää laskea kymmeneen, kun ulospääsyä odotellessa taapero heiluttaa meikäläisen talutinta tuhatta ja sataa. 

Terveyden suhteen mennään vähän aaltoliikettä. Välillä on parempia viikkoja, välillä sitten taas huonompia. Vuosi sitten ilmennyt stressi alkoi uudestaan, ja laitettiin kemiallinen kastraatio uudestaan sillä ajatuksella, että ongelma olisi hormonaalinen. Sain kuulkaa diagnoosiksi yliseksuaalisuus. Komeeta! Mutta sitten tuli taas uusia ongelmia, selkä ja takajalat on nyt pariin otteeseen menneet kipulääkekuurin vaativaan jumitilaan. Tiedä sitten, johtuuko stressi ollenkaan hormoneista, vai kivun ja hiukan hermostuttavan taaperoarjen yhdistelmästä. 

Kiputilaa on nyt taas pari viikkoa hoidettu Rimadylillä, mutta alkuviikolle on taas soittoaika ellille. Että josko pitää siirtyä tuhdimpiin troppeihin. Arvelevat, että takapään jumi johtuisi etujalkojen nivelrikosta, menee katsokaas koko kroppa jumiin, kun varoo kipeitä etukäpäliä. Ja sen vuoksi kävinkin elämäni ekaa kertaa hierojalla! Oli aika jänskää. Hieroja-tätsä sanoi, että oon kyllä tosi jumissa, että varmasti tekee kipeetä. Suositteli myös uintia lihaskunnon vahvistamiseksi, nyt kun lenkkeily on vähän niin ja näin. En sitten tiedä tosta uimisesta, kahlaaminen on ihan ok niin kauan, kun tassut ulottuu pohjaan, mutta että oikein uima-altaaseen... Huhhuh. 

Toivokaamme kuitenkin pikaista helpotusta stressailuun. Mamma sanoo, että inhottavinta on, kun ei tiedä mistä se johtuu ja mikä siihen auttaa. Ja on kuulemma varsin hermostuttavaa, kun steppaan edestakaisin, läähätän ja tärisen. 

Mutta on niitä kivuttomiakin hetkiä tänä syksynä ollut! Niin kuin tässä, ollaan Piikkiön Linnavuorella retkellä koko poppoo (paitsi nti Kattinen).

Sain muuten uuden pedin. Vanha olikin pentuajoilta, eli peräti seitsemän vuotta vanha! Tämä uusi on ainakin merkiltään mielestäni oikein passeli!

Kivaa joulun odotusta, kamut!

Etelässä

Mää kävin tossa yks päivä etelässä! Ihan tosi etelässä, sillä etelämmäs ei Manner-Suomessa pääse! Näytän kuvassa vähän jännittyneeltä, koska kökötin tossa kivellä, oli hurja tuuli, ja piti kaikin koiramaisin voimin pinnistellä, jotta pysyisin tasapainossa. 

Paikka on siis Hangon Tulliniemi, Suomen eteläisin kärki. Kesäisestä Hanko-reissusta näyttäisi tulevan jo perinteinen kesäjuttu, viime vuonnakin siellä jo käytiin pällistelemässä. Tulliniemen kärki olis ollut varsin otollinen paikka piknikille, mutta nyt oli sellainen tuuli, että olis kyllä eväät ja ruokailijatkin pian lähteneet pian lentoon. Turkkikaan ei meinannut pysyä menossa mukana, ja aallot, ne oli suuria tällaiselle pienelle koiralle!

Kyllä se on nätti paikka toi Hanko. Tulliniemen luontopolku oli tosin pieni pettymys, reitti kulki muun muassa osittain sataman vapaavaraston verkkoaidan vierustaa pitkin. Mutta ehkäpä tuo reitti on enemmän tarkoitettu turisteille, jotka varvassandaaleissaan voivat läpsytellä reitin turvallisesti.

Ihmisväeltä loppui loma, arki alkoi ja helteet siinä samassa. Oli sen verran aktiivinen loma, että oon nyt ottanut ihan rennosti pötkötellen. Eikä näissä lämpötiloissa paljon muuta jaksakaan, kun köllötellä varjoisella nurmikolla.

Hyvää elokuuta, kamut! Kesä jatkuu vielä, joten nautitaan siitä vielä täysillä!

Saaristoretki

Käytiin tossa yks päivä kesäretkellä. Nauvosta Korppooseen ja paluumatkalla Nauvon Högsarin saarella Smörasken-näköalapaikalla. Oli kuulkaa jännä päivä! (Eikä vähiten sen takia, että

mun pyllystä löyty kesken matkan kaksi punkkia. Yks semmonen juuri irrottautumassa oleva paksu pullukka ja sitten semmonen pieni myös. Onneks oli punkinpoistovälineistö mukana, ja matka jatkui punkeitta.)

Kaikkee jännää siellä oli, kuviakin otettiin paljon, mutta koska mamma ei huomannut totaalisen pieleen säätyneitä ISO-arvoja, tuli kuvista ihan ylivalottuneita. Mut oli esimerkiks riippusilta:

Veneitä, veneitä ja lisää veneitä! Kauheen monella veneilijällä oli mukanaan koiria, joten laiturilla oli hirmeesti moikattavia karvakorvia.

Sitten oli tosiaan noi Högsarin kalliot, jonne oli puhelimella guuglattujen ohjeiden perusteella hieman hankala löytää. Lopulta joku ystävällinen paikallinen ohjeisti meidät oikeaan lähtöpaikkaan ja lyhyen patikoinnin jälkeen päästiinkin kallioille. Siellä ylhäällä oli esimerkiks tommonen hassu pieni järvi!



Onneks tajuttiin siitä vielä jatkaa eteenpäin, koska sieltähän vasta aukeskin ne paikallisenkin kehumat komeat maisemat pitkälle saaristoon.

Tässä on tää virallinen Smörasken. Eli voirasian mallinen iso kalliolohkare, jonka päällä merkkitorni. Kuulemma tuolla olis ollut myös geokätkö!

Kauheen pitkä päivä oli jo takana, siksi vähän haukotutti...

Ja kukkien haisut sekä vieno merituuli aivastutti...

Tuolla kyllä pieni koira tunsi itsensä vieläkin pienemmäksi.

Käykää ihmeessä tuolla, jos Turun seudulla liikutte!

Muutenkin saaristo on aika hyvä kohde koiran kanssa kierrellä: ainakin pienen koiran kanssa saa mennä useimman ravintolan terassille vähintään, joten ruokailu ja kahvittelu onnistui aurinkoisella kelillä ongelmitta.

Kuvapläjäys ja kuulumisia

Tiiättekös, kuinka kävi mun uudelle pedille? No siinähän sitten tapahtui sillä tavalla, että nti Kattinen päätti pissata siihen. Kyllä, PISSATA mun uudelle pedille. KOLME kertaa. Nti Kattinen on viime aikoina pissannut lisäksi myös mamman housujen päälle, jumppakuminauhan päälle sekä kahdesti kangasverhoiltuun työtuoliin. Lisäksi useita kertoja lattialle. Kerran suihkun lattiakaivon päälle (se oli ehkä paras paikka näistä puhdistuksen kannalta).

Feromonihaihdutin oli päässyt loppumaan, ja se saattaa olla osasyy tähän pissaongelmaan. Fannikka on stressaantunut! Haihduttimen säiliö vaihdettiin uuteen ja lisäksi suihkutettavaa feromonia on nyt ruiskittu ahkerasti ympäriinsä. Sitten Fannikkaa on alettu leikittää kovin ja aktivoida muutenkin enemmän. Nyt on kaksi päivää kulunut ilman yhtään pissaa laatikon ulkopuolella. Jes!

Ollaan viime aikoina tutustuttu kovin läheisiin lenkurointimaastoihin. Niitä riittää! Koko Lemunniemen alue on täynnä luontopolkuja (Pyhän Katariinan polut), joita pitkin pääsee näppärästi vanhoille tutuille lenkkireiteille Katariinanlaaksoon saakka. Rauvolanlahden pitkospuut ovat ihan kävelymatkan päässä, ja matkalla voi nautiskella landemaisemista peltojen keskellä tai vaihtoehtoisesti tepastelle pitkin hiljaisia metsäpolkuja. Kaarinassa muutenkin on kivoja ulkoilupaikkoja, kuten nyt vaikka noi Kuusiston linnanrauniot, joilla käytiin tähyilemässä eräs sunnuntai.

Kuvapläjäys komeasta koiraherrasta, olkaa hyvät!

  Kuulemisiin taas kamut!

Hankoon!

Hammasongelma on toistaiseksi selätetty! Keskiviikon kontrollissa elli totesi kaikkien poistokohtien parantuneen oikein hyvin, eikä kystasta otetusta biopsiassa löytynyt patologin lausunnon mukaan mitään pahanlaatuista. Tuuletukset sille!

Viime sunnuntaina käytiin ulkoilemassa Hangossa. Mahtava kartantulkitsijamamma oli kotona visioinut retkeä Suomen eteläisimpään kärkeen lyhennetyn reitin kautta: autonhan saisi kartan mukaan ajettua lähemmäs kärkeä, muutaman kilometrin kävelymatkan päähän kokonaisen seitsenkilometrisen luontopolkukävelyn sijaan. No ei saanu. Ku mamma ei huomannu, että siinä alkoki satama-alue ja oli tulli ja kaikkee. Käytiin kääntymässä luontopolun alussa, mutta päätettiin palata sille reitille myöhemmin syksyllä: nyt lämpöä oli lähemmäs kolmekymmentä astetta, eikä oltu varauduttu kaikkiaan viidentoista kilometrin kävelyreittiin vaatetuksen puolestakaan. Ja mää läähätin niin kovin jo sen alun jälkeen, että päätettiin suunnata viileämmille reiteille. Kiitos kommentoijalle, joka valaisi reitin olevan edestakaiselta pituudeltaan 6,7 kilometriä, sehän ei siis olis ollut ollenkaan niin pitkä kävelymatka loppujen lopuksi! Kartantulkitsijamamma tosiaan on tosi taitava kartan- ja nettisivujen tulkitsija... 

Siispä ensiksi kahville Neljän tuulen tupaan! Netistä mamma oli jo aiemmin bongannut paikan koiraystävälliseksi, ja terassillehan tosiaan karvakorvat olivat tervetulleita. Me kahviteltiin vielä terassinkin ulkopuolella jättimäisessä kivipöydässä, johon tuuli kävi mukavasti ja pöydän varjossa oli kallio mukavan viilee. 

Seuraavaksi matka jatkui Rakkauden polulle, joka kuumalla kelillä olikin kiva valinta: paljon vilpoisaa merituulta ja varjoisia metsäpolkuja. Ja komeat maisemat merelle ja kaupunkiin! 

Ruokapaikaksi valikoitui Hangon makaronitehdas, joka mainitaan myös koiraystävällisenä ravintolana. Ja kyllä: sinne ovat tervetulleita koirat paitsi terassille myös sisätiloihin, ihan huippua! Tosi kiva paikka ja koiramyönteisyydestä valtavasti plussaa, mennään varmasti seuraavallakin Hanko-visiitillä! Oikein kiva tarjoilija toi mulle heti suuren vesikipon, ja siitä terassin varjosta oliki kiva seurailla kadun tapahtumia ihmisväen ruokaillessa! Ruoka - se oli kuulemma tosi hyvää. En saanu maistaa, vaikka mamman carbonara tuoksui aikamoisen hyvältä... 

Sitten kierreltiin vielä satamaa, istuttiin jälleen koiraystävällisellä terassilla (taas mulle tuotiin heti vesikippo, oli kuulkaas hyvää palvelua!) ja kiivettiin Kuningatarvuorelle. En tiiä onks siellä ollu joku kuningatar vai mitä häh, mutta ainaki me mentiin kartantulkitsijamamman ohjeiden mukaan eka ihan omituista reittiä ylös piikkipuskien läpi ja päädyttiinkin ihan väärään paikkaan, mutta maisemat oli sieltäkin.

Oikeesti sinne vuorelle vei ihan rappuset, ja perillä ylhäällä oli pieni tähystystorni, myrskytorni kaiketi. Laivoja sieltä lähinnä näky, ja merta tiätty.

Mää tepastelin koko pitkän päivän ihan innoissani ympäriinsä - oli kuulkaas haisuja ja viestejä kaupunki täys, vieraskielisiäkin! Varmasti mennään uudestaankin, syksyn viiletessä vähintäänkin tsekkaamaan toi Tulliniemen kärki ja luontopolun paljon kehutut maisemat. Maisemien osalta jo toi ihan alkupätkä lupas aika hyvää, vai mitä sanotte: 

Palataan luontopolulle siis vielä myöhemmin!