tiistai 21. kesäkuuta 2011

Kakkajuttuja

Perhoskoiravaikutus-blogissa esiteltiin Hugo-koiran kakkaamistapoja. Tuttua, niin tuttua. Rakettikakka, kummituskakka, vauhtikakka - rakkaalla lapsella on monta nimeä!

Kadehdin hiukan niitä koiranomistajia, joiden haukut tekevät jätöksensä milloin mihinkin kadunkulmaan, josta kikkareet on helppo poimia pussiin ja roskiin. Ei meillä. Kakkaaminen ei ole suinkaan yksinkertainen toimenpide, vaan se vaatii huolellisen valmistautumisen eikä sitä sovi tehdä ihan missä tahansa.

Ensin on kuljettava riittävän pitkä matka, jotta kakka ehtii lähteä liikkeelle ennen saapumista kakkamahdolliseen pusikkoon. Alkumatkan aikana on myös saatava haistella riittävä määrä hajuja, jotta kakkaamiseen ylipäänsä malttaa jäädä aikaa haistelulta. Kun useampi kortteli on kierretty ja haisteltu, alkaa kakkapaikan haku.

Kakkapaikaksi ei kelpaa avoin paikka. Ei asvaltti, ei hiekka, ei kivetys. Kakkapaikassa pitää olla nurmikkoa. Nurmikkoa tulee varjostaa riittävä pusikko, esimerkiksi pensasaita tai korkea heinikko. Mikäli kyseessä on pensasaita (kuten jokirannassa), on kakka pyrittävä ujuttamaan pensasaidan sisään. Heinikossa parhautta on, kun kakka jää killumaan heinänkorsien varaan.

Sitten, kun mahdollinen paikka on valittu, alkaa tamppaus. 360 astetta ympäri. Uudestaan. Ja uudestaan. Suunnanvaihdos ja taas pari kierrosta. Mikäli paikka on hyvä, kakka saattaa tulla tässä vaiheessa. Jos osoittautuu, ettei tamppaamisella ole saatu riittävän hyvää alustaa, alkaa uuden paikan haku. Mikäli paikanvalintavaiheessa kaivetaan kakkapussi esiin, on takuuvarmaa, ettei paikka ole hyvä, vaan matkaa jatketaan uuden etsimiseksi. Kakkapussi pidetään siis piilossa, kunnes pökäle on jo matkalla ulos. Myös riittävän hyvän hajun kantautuminen sieraimiin saattaa pysäyttää kakkaamisoperaation tyystin, jolloin hajun perään on lähdettävä välittömästi, ja kakka saa jälleen odottaa.


Toisinaan tulee toki vauhtikakka. Vauhtikakka ilmaantuu useimmiten sellaisten lenkkien jälkeen, kun kakkaa ei esimerkiksi hyvän vainun vuoksi ole ehtinyt kikertää, ja sitten seuraavalla lenkillä hätä onkin jo valtava. Tällöin edellä mainitut toimenpiteet suoritetaan pikakelauksella, kuitenkin kaikkia asiaankuuluvia vaiheita unohtamatta.

Koska Jalo käyttää kakkapaikan valintaan aikaa ja harkintaa, epäsovinnaisia kakkoja ei juuri ole ilmaantunut. Mitä nyt kerran piti eteisen ovi irroittaa saranoiltaan, jotta oven ja maton väliin liistaantunut ripulikakka saatiin puhdistettua.


Kakkaava koira näyttää aina yhtä fiksulta!

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Moottoritie on kuuma...

Kävin eilen elämäni ensimmäistä kertaa Helsingissä. Mamma haki papan Vuosaaren satamasta vapaille ja otti minut mukaan, sillä autossa on ihana ilmastointi ja kotona ihan liian kuuma minulle. Ja mikäs siinä matkustaessa, minä torkuin takapenkillä, kun mamma ajoi tavanomaisen rauhalliseen tapaansa pitkin moottoritietä. Matkalla oli myös jänniä tunneleita!

Ja voi sitä iloa, kun näin taas papan pitkästä aikaa! Paluumatkan pysähdyksellä sain syödä papan jäätelöä, ja kotona nukui papan kanssa päiväunta sohvan nurkassa.

Iltasella suunnattiin vielä Halistenkoskelle ulkoilulle.

Kivillä kiipeily vaati keskittymistä.


Kaarinan uintireissulta löydetystä vinkudelfiinistä, joka on solmittu kengännauhaan, on tullut suursuosikkini.



Viikon helleputki on ohi ja tänään aamulenkillä oli jo ihan viileää. Yön nukuin parvekkeella kuunnellen ukkosta ja sateen ropinaa, siitä oli sitten kiva siirtyä mamman ja papan viereen sänkyyn vielä aamu-unille!

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Voihan kuumuus

Asunnon sisälämpötila lähenee kolmeakymmentä. Emäntä kärsii tolkuttomista migreenikohtauksista, ja koira läähättää koko kroppansa voimalla. Kesä on ihan kiva, juu, mutta nyt kaivattaisiin jotain viilennystä. Isäni luona vieraillessa kadehdin ilmalämpöpumppua, joka puhaltaa miellyttävän viileää ilmaa sisätiloihin, mutta milläs sellaisen asentaisit kerrostaloasuntoon? Nyt on kyselty hintoja jokaikisen ikkunan peittäville sälekaihtimille ja mietitty Dysonin yltiökalliin supertuulettimen hankkimista. Parhaaksi keinoksi välttyä lämpöhalvaukselta on toistaiseksi osoittautunut huristelu meren läheisyyteen, jossa tukahduttavan kuuma ilma sentään vähän liikkuu ja helteestä turvonneet kintut voi upottaa viileään meriveteen.


Lämpimistä keleistä ei saisi pitkän talven jälkeen valittaa, mutta rajansa kaikella. Ja mikäs siinä olis lämmöstä nauttiessa, jos sisällä olis viileämpää, mutta jatkuva hikisen tahmaisena oleilu alkaa jo viikon jälkeen ottaa aivoon.

torstai 2. kesäkuuta 2011

Rantapäivä

Lämpimät kelit houkuttelevat niin koiran kuin emännän pois keskustan pölyistä. Ja pidemmillä päivälenkeillä alkaa olla jo välttämätöntäkin päästä pulahtamaan (tarkennus: minä en sentään vielä ui, vaan koira). Urheilupuistossa on mukavia ankkalammikoita (jotka muuten on vastikään kunnostettu eivätkä ole enää sameita levälätäkköjä vaan kirkasvetisiä keitaita!), joihin vaivihkaa usein kuljetan Jalon juomaan ja kahlailemaan. Eipä siitä kukaan ole valitellut, vaikken tiedäkään, saako sinne lätäkköön oikeastaan mennä pulikoimaan.

Mutta välillä mennään sitten kauemmas, Katariinanlaakso on hyväksi havaittu ja usein käytetty! Tänään seurana cockeri Tahvo.





Kesä. <3


keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Yksivuotias!

Ihan  ensimmäiseksi pitää vähän kirota tätä Bloggeria. En tiedä onko vika minussa ja kuvankäsittelytaidoissani vai Bloggerin kuvanlatauksessa, mutta vähän väliä latausvaiheessa Blogger kääntää kuvat ihan nurinpäin. Peräti pitkäpinnaisena ihmisenä olen siis muutamaankin kertaan luovuttanut postauksenteon heti alkuvaiheessa. Nyt osa kuvista on ladattu alkuperäisinä (=jättikokoisina), jolloin ne suostuvat ilmaantumaan ihan oikein päin.

Sitten asiaan! Herra koira täytti viikko sitten yhden vuoden. Voi, tämä pieni pallero, joko hän tosiaan on jo yksivuotias?

Kuva: Tuula Toroska

Jalon synttäriaamu alkoi herkullisella kakulla, joka koostui jauhelihasta, juustoraasteesta sekä kinkkuleikkeleruusukkeesta herkkutikulla höystettynä.


Lahjapaketti oli tilattu tutusta ja turvallisesta Peten koiratarvikkeesta. Paketista paljastui uusi fleksi (vanhaa oli joku terävähampainen otus hiukan nakerrellut), joka on peräti kahdeksan metrin pituinen eli oiva rennolle metsälenkkeilylle!). Ja sitten pari lelua, niitähän ei vielä montaa olekaan...




Ihan ehdottomaksi suosikiksi nousi minipötkylä, eli Baby Loofa. Loofa-leluja ei suotta kutsuta maailman myydyimmiksi koiranleluiksi, meillä molemmat Loofat ovat ihan ehdottomasti kuuminta kamaa päivästä toiseen!


Herra sai myös ikuisuusluun, tätä nakerretaankin sitten seuraavaan synttäripäivään saakka!