Kesäkuulumisia

Kesä onkin jo pitkällä!

Ihan ekaks on todettava, että kolmen käyttökerran perusteella punkkilitku toimii. Ei nyt sentään ihan aukottomasti, punkkeja on nypitty viikoittain irti elävinä tai kuolleina, mutta määrä on ihan merkittävästi viime kesää pienempi. Suurin osa löydetyistä ökkiäisistä on jo heittänyt henkensä, tai sitten ovat vasta kiinnittyneet, ja siksi vielä elossa. Häntään on pesiytynyt pari, ja yksi mm. korvalehteen, eli varsin erikoisiin paikkoihin löytävät tiensä. Kuvastanee täkäläistä punkkitiheyttä, että eilisen merenrantapikinikin aikana mamma nyppi mun turkistani neljä punkkia käpeksimästä... Niitä ON paljon, joten tämä jonkinmoinenkin apu on todella tarpeen!

Mun kesään kuuluu köllimistä, kaivurointia (mulla on takapihalla jo kaksi omaa kaivurointikuoppaa!), lenkurointia, läheisen rakennustyömaan valvontaa sekä vapaata seurustelua.

Tässä on mun kaivurointikuoppa nro 1. Mahdun sinne jo kokonaan, ja siellä on mukavan viileetä helteisenäkin päivänä. Kertaalleen Fannikka kävi pissimässä kuopan reunalle, joten sitä piti vähän vedellä huljutella ja täytellä, mutta kaivuroin sen nopsasti uudelleen entistä hienommaksi.

Kuulemma sadekelillä kaivurointihommat ei ole oikein suotavia. Tai ainakin tarttis käydä pesulla. 

En ymmärrä, miksi?

Sitten oon vähän matkaillutkin, kävin muun muassa tekemässä tuttavuutta alpakoihin. 

Fannikkakin on nauttinut kesästä! Kuulemma valjasulkoilu on ihan kakkaa ei ole ihan parasta, mutta sekin menettelee, kun vapaaksikaan ei pääse. (Oikeesti Fannikka nauttii suunnattomasti, kun voi vaan kölliä koko päivän ja välillä vaan vähän huitoa jotain terassikärpästä sen sijaan, että tarttis kiertää hehtaarien hiirestysalueet päivittäin.)

Tekevät tohon meidän metsään, keskelle parhaita lenkurointipolkuja, taloja. Tai nyt aluksi tien, ja jotain kunnallistekniikkaa, ja sitten myöhemmin siihen rakentuu omakotitaloja. Harmillista, sillä tuosta kaivurin kohdilta meni ennen meidän lenkkipolku. Oon miltei päivittäin käynyt tarkastelemassa työmaan edistymistä. 

Vauhtia ja vaarallisia tilanteitakin on kohdattu, nimittäin eräällä lenkillä olin vähällä tepastella tien reunaan kerälle hyökkäysasentoon käyneen kyyn päälle. Mä en tosin huomannut koko käärmettä, kun mamma kerkes tempasta mut fleksistä takaviistoon sihisijän havaittuaan. Nyt sitten luullaan jokaista kepinkappaletta käärmeeksi... Ja ihan syystä, on tässä meidänkin nurkilla jo pari nähty! Olkaahan varovaisia, kamut, kurjaa olis jos semmonen otus pääsis puremaan!

Hirmu hyviä kesänjatkoja kaikille plokikamuille, mä taidan lähteä pienellä päivälenkuralle mamman kanssa!

Lunta!

Lunta on pyrytellyt. Vieläkään sitä ei ole aivan kauheasti, mutta sen verran kuitenkin, että aura-auto kävi pihassa, ja ihmisväki on lapioinut etuovelle pienen polun. Mutta talvi, se on nyt saapunut!

Lumeen kaivautuminen on ehkä jopa kivempaa, kuin hiekkakasojen kuopsuttelu. Ei joudu tassupesulle, nääs. Paitsi nyt, kun pakkanen on hiukan hellittänyt, takertuu lumi tassuihin. Se ei oo kivaa. Aamulenkilläkin eilen piti kahdesti pysähtyä (joko alan ensin nilkuttaa tai sitten vaan pysähdyn ja jään tuijottamaan mammaa tassu ylhäällä) rapsuttelemaan lumikikkareet varvasväleistä pois. Ne on kyllä inhottavia, tassukarvoihin takertuvat ja sitten on varpaat ihan vinksin vonksin, kun kikkareet painaa niin kovin. Mustin ja Mirrin mainoslehtisessä esittelivät suihketta, joka estää lumen tarttumisen karvoihin, mutta mamma meinas, että vältettään semmosia tököttejä ja irrotellaan paakut toistaiseksi ihan käsin. 

Mulla tuppaa lisäks jäämään tota lunta partakarvoihin kiinni, ja kuonon päälle, kun niin kovin kaivelen lumipenkkoja.

Naapuritalon koiralla on juoksut... Tavattiin tossa yks aamu, ja kerkesin ihan vähän nuuskutella (ja maiskutella), kunnes koirulin omistaja muisti mainita juoksuajasta. Mamma sanoo, että sen jälkeen kolme iltaa on nyt olleet vähän haastavia. Kun mähän haluaisin ulos koko ajan. Yks ilta vein isäntäihmisen vielä toiselle myöhäiselle iltalenkille, kun ajattelivat, että olis kakkihätä. No ei ollu. Vaan se ihana tyttönen lenkkeilee iltalenkkinsä myöhäisaikaan ja halusin treffeille! Oon mm. raapinut ovia. Vaeltanut levottomana huoneesta toiseen ja läähättänytkin vähän. Vinkunut ulkona ohikulkevien koirien perään. Ja maiskutellut lähitienoon pissat lumikinoksista, namskis! Rankkaa on poikakoiran elämä kiima-aikana. 

Lumista loppuviikkoa, kamut!

Huurteista tammikuuta

Joulu sujahti ohi, samoin vuodenvaihde. Sain lahjoja, söin hyvin, en pelännyt paukkuja. Tuli talvi, vaikkei juurikaan vielä lunta (vaikka povattiin hirrrmuista lumimyrskyä), mutta pakkasta on viime päivinä riittänyt kaiketi vähän joka puolella Suomea. Täällä lämpimässä etelässäkin parhaimmillaan miltei -25 astetta! On kuulkaas toppatakki tullut tarpeeseen.

Mamma on tuolla feispuukin puolella kauhistellut jatkuvia karkuripäivityksiä, hirvitellyt, miten karkurit pärjäävät näissä pakkasasteissa yksikseen ulkona... Saati sitten ne, joita välinpitämättömät ihmiset ihan omaa tyhmyyttään ulkoiluttavat joko aivan liian olemattomissa talvivarusteissa tai jopa jättävät lemmikkinsä ulos pakkaseen, koirat tarhaan tai koppiin tai narun päähän, kissat muuten vaan omatoimisesti ulkoilemaan. Eläimetkin palelevat, jopa pienellä pakkasella! Turun eläinsuojeluyhdistyskin on ottanut kantaa tähän asiaan (klik). Silti tuolla kaduilla näkee pieniä ja suuria, hyvin lyhytturkkisia koiria vailla minkään valtakunnan lämmikettä. Ja ulos hylätyt kissat, niistä ei varmaan kannata edes aloittaa.

Mulla on ulkoillessa ollut nyt kovilla pakkasilla toppatakki, vaikka mun turkkini on aikamoisen tuuhea ja aluskarvaakin riittää. Mutta silti, lyhyenkin pissakävelyn jälkeen sisälle palatessä tärisen vilusta ja kipitän kiireesti viltille lämmittelemään. Fannikka on viihtynyt viime päivät sängyn alla, koska siellä on jokin mystinen lattialämmitysputkiston risteyskohta ja hirmuisen lämmin kohta lattiassa. On huutanut ulos, mutta noin puolentoista minuutin valjasulkoilun jälkeen tunkenut jo kovaa vauhtia sisälle.

Kunnon hankia täällä etelässä ei edelleenkään ole, mutta kuten kuvista näkee, on lähimetsä saanut ainakin pienen hentoisen valkoisen harson. Saatiin hämyiseltä iltapäivälenkiltä napattua muutama (hieman hämärä) kuva, ennen kuin mamman aifoun hyytyi pakkasessa ja sammui... Kyllä muuten Nokia kesti kovaakin pakkasta, mutta pitää näköjään tälle luurille valmistaa jonkinlainen lämmin makuupussukka talveksi!

Oikein onnellista alkanutta vuotta kamuille <3 Me luvataan uuden vuoden kunniaksi aktivoitua plokkaamaan vähän useammin. Pitäkäähän itsenne, eläimet ja ihmiset, lämpiminä pakkasissa!

Marraskuinen moikkaus!

Moi kamut! On pitänyt kiirettä. Mamma on opiskellut töiden ohessa ahkerasti, ja vähiin käynyt vapaa-aika on käytetty muualla kuin koneella. Mamma sanoo, että kiireaikoina mun aktivointi ja lenkurat on tärkeämpiä kuin plokin päivitys. Mutta nyt tuli tämmönen sopiva kolonen, niin tultiin vähän kertomaan marras(!!)kuun kuulumisia. Se on kohta jo joulukin! Vaikka täällä Turussa Kaarinassa sataakin pääsääntöisesti vettä.

On kaameen pimeetä. Siksipä mamma päätti, että mulle tarttis saada heijastinvaljaat. Sellaiset sitten tilattiin Peten Koiratarvikkeesta kokeiluun. No miltäs näyttää? Kasvunvaraa? Ei ollut sama vanhojen Hurtta-valjaiden kokoluokitus sama kuin näissä Planet Pet -merkkisissä. Vähän olivat liian suuret. Menivät palautukseen. Samassa paketissa oli uudistetut Hurtan Y-valjaat, jotka pidettiin, mutta nekin käytössä osoittautuivat vähän liian suuriksi, kiepsahtavat aina toiselle kyljelle.

Mamma sanoo, että tässä kuvassa näkyy mun charmantisti harmaantuneet partakarvani. Ja yksi harmaa viiksikin!

Siispä on menty vanhoilla valjailla. Tosin mamma väittää, että etenkin aamuisin niiden pukeminen on haasteellista. Oon kuulemma varsin uninen enkä oikein innostunut ulkoilusta aamutuimaan. Että mitenkä niin?

Oon myös näin syksyn tullen vähän sisustellut. Mulla on tommonen uusi aktivointipallo, jonne laitetaan raksuja (koska en syö niitä kiposta) ja namipalasia. Mutta tiiättekö mitä? Mamma taitaa pitää mua aivan hölmönä, koska osaan kyllä noukkia joukosta vaan ne hyvät namit. Raksut jää jäljelle, kuten näkyy. Aika hienosti, eikö? Ja mamma on sanonut, että tykkää kaikista pallo- ja pilkkukuoseista, tossahan tavallaan on semmosta pilkkutyylistä asettelua.

Sitten mulla alkoi syksyn kunniaksi karvanlähtöaika. Sitä lähtee valtavasti. Siis ihan hirveästi, sanoo mamma. Etenkin hännän juuresta, selästä, sieltä oikein kutkuttaa, kun harjaa. Tossa on lyhyen harjaushetken tuotos, 5-6 harjallista karvaa. Kyllä noista sais kudottua villapaidan, vaikka Fannikalle!

Pimeydestä huolimatta on todistetusti välillä paistanut myös aurinko. Ja vaikkei ole paistanut, me ollaan silti lenkuroitu paljon metsässä. Metsä rauhoittaa, sanoo mamma. Mää tykkään! Eräällä pidemmällä aamulenkillä näytti tältä: 

Joulu lähestyy jo kovaa vauhtia. Ootteko te muut jo tehneet joululahjatoivelistan? Mä en ole! Pitääkin sellainen väsätä pian. Lunta sais tulla tännekin, tai edes pakkasta, tai edes olla satamatta vettä. 

Kivaa marraskuun loppua, kamut! Me koitetaan palata plokimaailmaan taas vähän useammin! 

Viileetä

Me ollaan lomailtu pari viikkoa. Vaikka lomakelejä ei oo kyllä näkynyt, on kylmää, viileetä tai sateista. Hetkittäin jopa hiukan lämmin, mutta sitten sataa taas. Ruisrock-viikonloppu oli pilvetön ja kuuma, mutta siinäpä se. Mutta! Tällaiset vähän viileämmät kesäkelithän on ihan loistavat lenkuroinnille! Mä kun en jaksaiskaan vaellella hellesäällä. Nytkin pitää olla juomapullo mukana pidemmillä lenksuilla, kun ojanpohjat on kuivuneet, eikä matkan varrella ole juomalätäköitä. 

Kesälomalla ollaan siis lenkuroitu! Lähellä ja kaukana. Metsissä, pöheiköissä ja kaduilla. On kerätty matkaan mukaan kymmenittäin punkkeja, ja yksi käärmekin osui polulla vastaan (en huamannu edes, kipitin yli, ja mamma meinas saada slaagin, kun tuli mun perässä ja oli vähällä ite astua sen päälle, näki jo kauhukuvia mun keskellä metsää saamasta kyynpuremasta...). Tässä meidän lähellä lenkurointimaastot on kyllä huikeat. Nämäkin Rauvolanlahden pitkospuut ihan lyhyen kävelyn päässä kotoa! 

Sadetakille on tänä kesänä ollut ennätyksellisen paljon käyttöä :( Eikä ole mikään lämmin kesäsade, vaan kylmästi vihlova tihku kaatosade!

 Parasta on kyllä ollut takapihalle valmistuneet aidat. Oon kuulkaas ensimmäistä kertaa elämässäni saanut kulkea vapaasti sisään ja ulos, aika mahtavaa! Oon heitellyt mun frispiitä ja palloa ja kuopsuttanut multakasoja mamman istutuksia. Aita on siksi huono, ettei siitä näy oikein läpi, mutta alareunassa on mulle sopiva rako. Siitä vakoilen naapurin Huldaa. Etuosan ohi taas lenkkeilee vastapäisen talon kaksi koiraa. On trafiikkia! Alaosa on varmuudeksi verkkoaidattu, ihmisväki meinas, että kaivautuisin siitä muuten karkuun...

Fanni ei edelleenkään saa ulkoillu vapaana, koska loikkais aidan yli. On kyllä pari kertaa jo onnistunut vapautumisyrityksissään, viimeks eilen mä ilmotin mammalle, että F oli kiemurrellut irti valjaistaan ja patsasteli takapihalla ihan irrallaan! Mä pidin sit Fannikasta kiinni sen aikaa, että mamma kipitti nappaamaan hänet talteen.

Kävi muuten draaginen äksidentti tossa takapihalla. Mun rakas kamu Milli oli kylässä ja hepuloitiin tossa pihalla, ja sitten tuli Millille pissi. Ja satuin oleen siinä sitten vähän pahasti nuuskimassa just. Niin, että se pissi osui sitten suoraan mun päähän. Ihan suoraan silmiin. Ja nenään. Kaameeta!

Lenkuroinnin ja pihakyttäilyn ohessa oon sitten nukkunut päikkäreitä. Ihan parasta!

Ihmisväen lomaa olis vielä puolitoista viikkoa jäljellä. Paljon on suunnitelmia vielä! Jos mamma malttais kameraakin kantaa mukana, niin saatais vähän parempia kuvia, muutakin kuin kännykkäräpsyjä.

Loppuun vielä pieni "mainos". Kodin Terra on ottanut ison harppauksen kohti koiraystävällistä toimintaa! Vaikka keli oli tuona päivänä viileä ja sinänsä soveltuva hetkelliselle autossa odottamiselle, pääsinkin autokököttämisen sijaan mukaan ostoksille, ihan huippua! Tällaisia lisää, kiitos.

Kuvapläjäys ja kuulumisia

Tiiättekös, kuinka kävi mun uudelle pedille? No siinähän sitten tapahtui sillä tavalla, että nti Kattinen päätti pissata siihen. Kyllä, PISSATA mun uudelle pedille. KOLME kertaa. Nti Kattinen on viime aikoina pissannut lisäksi myös mamman housujen päälle, jumppakuminauhan päälle sekä kahdesti kangasverhoiltuun työtuoliin. Lisäksi useita kertoja lattialle. Kerran suihkun lattiakaivon päälle (se oli ehkä paras paikka näistä puhdistuksen kannalta).

Feromonihaihdutin oli päässyt loppumaan, ja se saattaa olla osasyy tähän pissaongelmaan. Fannikka on stressaantunut! Haihduttimen säiliö vaihdettiin uuteen ja lisäksi suihkutettavaa feromonia on nyt ruiskittu ahkerasti ympäriinsä. Sitten Fannikkaa on alettu leikittää kovin ja aktivoida muutenkin enemmän. Nyt on kaksi päivää kulunut ilman yhtään pissaa laatikon ulkopuolella. Jes!

Ollaan viime aikoina tutustuttu kovin läheisiin lenkurointimaastoihin. Niitä riittää! Koko Lemunniemen alue on täynnä luontopolkuja (Pyhän Katariinan polut), joita pitkin pääsee näppärästi vanhoille tutuille lenkkireiteille Katariinanlaaksoon saakka. Rauvolanlahden pitkospuut ovat ihan kävelymatkan päässä, ja matkalla voi nautiskella landemaisemista peltojen keskellä tai vaihtoehtoisesti tepastelle pitkin hiljaisia metsäpolkuja. Kaarinassa muutenkin on kivoja ulkoilupaikkoja, kuten nyt vaikka noi Kuusiston linnanrauniot, joilla käytiin tähyilemässä eräs sunnuntai.

Kuvapläjäys komeasta koiraherrasta, olkaa hyvät!

  Kuulemisiin taas kamut!

Hankoon!

Hammasongelma on toistaiseksi selätetty! Keskiviikon kontrollissa elli totesi kaikkien poistokohtien parantuneen oikein hyvin, eikä kystasta otetusta biopsiassa löytynyt patologin lausunnon mukaan mitään pahanlaatuista. Tuuletukset sille!

Viime sunnuntaina käytiin ulkoilemassa Hangossa. Mahtava kartantulkitsijamamma oli kotona visioinut retkeä Suomen eteläisimpään kärkeen lyhennetyn reitin kautta: autonhan saisi kartan mukaan ajettua lähemmäs kärkeä, muutaman kilometrin kävelymatkan päähän kokonaisen seitsenkilometrisen luontopolkukävelyn sijaan. No ei saanu. Ku mamma ei huomannu, että siinä alkoki satama-alue ja oli tulli ja kaikkee. Käytiin kääntymässä luontopolun alussa, mutta päätettiin palata sille reitille myöhemmin syksyllä: nyt lämpöä oli lähemmäs kolmekymmentä astetta, eikä oltu varauduttu kaikkiaan viidentoista kilometrin kävelyreittiin vaatetuksen puolestakaan. Ja mää läähätin niin kovin jo sen alun jälkeen, että päätettiin suunnata viileämmille reiteille. Kiitos kommentoijalle, joka valaisi reitin olevan edestakaiselta pituudeltaan 6,7 kilometriä, sehän ei siis olis ollut ollenkaan niin pitkä kävelymatka loppujen lopuksi! Kartantulkitsijamamma tosiaan on tosi taitava kartan- ja nettisivujen tulkitsija... 

Siispä ensiksi kahville Neljän tuulen tupaan! Netistä mamma oli jo aiemmin bongannut paikan koiraystävälliseksi, ja terassillehan tosiaan karvakorvat olivat tervetulleita. Me kahviteltiin vielä terassinkin ulkopuolella jättimäisessä kivipöydässä, johon tuuli kävi mukavasti ja pöydän varjossa oli kallio mukavan viilee. 

Seuraavaksi matka jatkui Rakkauden polulle, joka kuumalla kelillä olikin kiva valinta: paljon vilpoisaa merituulta ja varjoisia metsäpolkuja. Ja komeat maisemat merelle ja kaupunkiin! 

Ruokapaikaksi valikoitui Hangon makaronitehdas, joka mainitaan myös koiraystävällisenä ravintolana. Ja kyllä: sinne ovat tervetulleita koirat paitsi terassille myös sisätiloihin, ihan huippua! Tosi kiva paikka ja koiramyönteisyydestä valtavasti plussaa, mennään varmasti seuraavallakin Hanko-visiitillä! Oikein kiva tarjoilija toi mulle heti suuren vesikipon, ja siitä terassin varjosta oliki kiva seurailla kadun tapahtumia ihmisväen ruokaillessa! Ruoka - se oli kuulemma tosi hyvää. En saanu maistaa, vaikka mamman carbonara tuoksui aikamoisen hyvältä... 

Sitten kierreltiin vielä satamaa, istuttiin jälleen koiraystävällisellä terassilla (taas mulle tuotiin heti vesikippo, oli kuulkaas hyvää palvelua!) ja kiivettiin Kuningatarvuorelle. En tiiä onks siellä ollu joku kuningatar vai mitä häh, mutta ainaki me mentiin kartantulkitsijamamman ohjeiden mukaan eka ihan omituista reittiä ylös piikkipuskien läpi ja päädyttiinkin ihan väärään paikkaan, mutta maisemat oli sieltäkin.

Oikeesti sinne vuorelle vei ihan rappuset, ja perillä ylhäällä oli pieni tähystystorni, myrskytorni kaiketi. Laivoja sieltä lähinnä näky, ja merta tiätty.

Mää tepastelin koko pitkän päivän ihan innoissani ympäriinsä - oli kuulkaas haisuja ja viestejä kaupunki täys, vieraskielisiäkin! Varmasti mennään uudestaankin, syksyn viiletessä vähintäänkin tsekkaamaan toi Tulliniemen kärki ja luontopolun paljon kehutut maisemat. Maisemien osalta jo toi ihan alkupätkä lupas aika hyvää, vai mitä sanotte: 

Palataan luontopolulle siis vielä myöhemmin! 

Retkellä

Lekurireissuressiä lievittääksemme käytiin tossa yks ilta eväsretkellä mettässä. Tääl Salossa on tommonen

 Meri-Teijon retkeilyalue, ja siellä on kiva tassutella metsiä ja pitkospuita pitkin. Retkeilyreitti kiertää järven ympäri, ni sinne on kiva pulahtaa tai kahlata tai ainaskin siitä voi tankata janojuomaa!

Tässä mä viipotan pitkin pitkospuita, johtoasemissa, tiätty. Joissain kohdin oli tommosia pieniä siltoja, ja mää kuulkaas ruikkasin pisut jokaikiseen! Ei kerenny mamma kissaa sanoa, ku olin jo nopsasti jättäny viestin.

Sit meil oli evästauko. Myös mut oli huomioitu! Mukana oli kipollinen jauhislihaa sekä pari kinkkuleikkeleviipaletta, kyllä muuten kelpas maiskutella tossa kallionnokassa! Eväspaikalla oli sopivan matalaa, ni mää sit kahlailin ja tähystin ja pidin silmällä ympäristöä sillä välin ku ihmisväki söi omia eväitään.

Sit tiätty piti vähäsen poseerata. 

Lenkuran lopuks mamma päätti, että nyt ois aika heittää talviturkki. Ja siis se puhu musta. Määhän tykkään kyllä kahlata ja istua vedessä, mutta tosta uimisesta en niin perusta. Mut mammahan sit oli päättäny, että nyt uidaan, ni sit mut kuulkaas kannettiin sinne järveen ja sieltä mää porskuttelin rantaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Ja vieläkin uudestaan! Hyvinhän mä pysyin pinnalla, mut kaikista parasta oli kyllä sännätä sen uinnin jälkeen rantahiekkaan möyrimään!

Seuraavalla kerralla pitää kuulemma tuolta Teijolta vuokrata vene, tai kanootti, ja lähtee sillä tavoin tutustumaan maisemiin! Mulla on ne pinkit pelastusliivitkin parin vuoden takaa jo valmiiks hankittuina...