Junailemassa

Moro kamelit! Tiättekö, mää pääsin viime viikonloppuna elämäni ekaa kertaa junaileen. Gaumeen jännää, kuulkaas! Meil oli varattu paikat eläinvaunusta, ja jestas, ku siellä oli hirmuisesti hyviä haisuja! Tuoksuttelin eka kaikki lähipenkit läpi ja sit tarkkailin läpikulkuliikennettä. Sit mamma oli ottanu mul oman torkkupeittoalustan mukaan, ni otin pienet päikkärit, ku se matka kesti kuiteski melkein pari tuntia, huhhuh!

Tampereella me nähtiin sit lisää mamman kameleita ja koska oli aika lämmin keli ja mua ei haluttu jättää tietty autoon oottamaan, ni Aikku-tätsä valitsi meille paikallisena koiraihmisenä tämmösen lounaspaikan ku Tallipihan kahvila. Uskokaa tai älkää: sinne sai mennä koirat kans, sisälle saakka! Iha huikeeta! Emmää oo koskaan päässy pullatiskille nuuskuttelemaan tai tepsuttelemaan kahvilapöytien välissä iha ihmiskansalaisten tapaan. Ja oli kuulemma maukkaat salaatit, sanos mamma. Sit mamma kameleineen vielä kahvitteli pihaterassilla, mää tein sillä välin tarkkoja havaintoja ympäristöstä.

Sit siel oli kans heppoi! Mää tein tuttavuutta tollasen pienen mustan ponin kaa. Hän oli aika kiltti.

Illalla mä järjestin vähä todella paljon draamaa karkaamatta kenenkään huomaamatta terassin aidanraosta pimeyteen. Ku kaikki luuli, että mä vetelin unia jossai sängyn alla mut eeei, mää olinkin pinkassu vaivihkaa ulkoileen sillä aikaa ku ihmisväki oli saunan jälkeen vilvottelemassa terassilla. Mamma meinas kuulemma saada slaagin, ja se oliki aika hysteerinen sit ku se sai napattua mut syliinsä. Oikeesti en kyl uskaltanu kauas, jäin siihen pihalle hengaileen ja seuraamaan naapurikoirien lenkiltäpaluuta. Meiän yöpymispaikan isäntä ja mun kamelikoirat Robbie ja Peto lähti sit heti ettiin mua ulkoo, ni mä tulin heti jo melkein ovelle vastaan. Totta puhuen kyl mä iteki vähäsen säikähdin, ku huomasin olevani iha yksin pihalla. Pimeydessä. Ilman mitään pantaa, heijastinta tai muutakaan. Ni olin sit aika ilonen ku mut löydettiin. Ja nukuin koko yön aika tiiviisti mamman tyynyn vieressä turvassa. Enää en karkaa, lupaan...

Paluumatka junailtiin IC:ssä, siellä vasta haisuja oliki, ku siel oli kokolattiamatto. Mut seki meni kyl tosi hianosti, mää olin jo ihan vanha tekijä matkustamisessa!

Oli kiva viikonloppureissu, mut kyllä muuten olin maanantaina aika väsynyttä poikaa. Nukuin ainaski triplapäikkärit ja nautin omasta pienestä turvallisesta kodistani <3

Pssst. Oottehan tietosia tämmösestä sivusta? Sieltä löytyy koiramyönteiset kahvilat ja ravintelit listattuina! :)

Gaumeen jännää

Mä kävin tänään ellillä. Siis niinku eläinlääkärillä. En oo kuulkaas elämässäni montaa kertaa käyny: rokotuksilla ja sit kerran ripulin takia ja kertaalleen koiratäiden vuoksi (sillon en tosin saanu tulla edes ovesta sisään eli oikeestaan se oli mun mamma, joka kävi sillon eläinlääkärissä). Nyt oli vuorossa tehosterokotteet, ja niitä varten suunnattiin tuttuun paikkaan Kaarinan eläinlääkäriasemalle, mamman iskän kissat kävi aikanaan siellä ja sitten mä oon käyny siellä kans - tykätään kyllä, mukavan pieni paikka ja ystävällistä henkilökuntaa!

Mua vähäsen jännitti. Ekaks mamma punnitti mut - 8,10 kiloa valjaat päällä, oon aika potra poika! Ellin mukaan voisin olla tuhdimmassaki kunnossa, hoikka poika edelleen. Mutta en luiseva, tähdennettäköön, oikein hyvin lihasta on luiden päällä. Tutkimuspöydällä mä vähäsen hätäännyin, yritin kiivetä mamman syliin kaikin mahdollisin tavoin ja lopulta sit vaan painauduin ihan kiinni mammaan tutisemaan ku mua jännitti niin kovin. Elli kyl kovasti yritti rauhotella mua, hyräilikin ja rapsutteli mua vaik kuin kauan. Kuulemma mulla on tosi komee turkki. Ja sit mun hampaat... mamma aatteli et pitää varata hammaskivee varten uus aika mut ei! Elli sanos, että hampaat on hienossa kunnossa, hammaskiveä on vähäsen, mutta se on pieninä läikkinä eikä esim. ienrajassa olleskaan, mamma voi kuulemma ite vähäsen rapsutella niitä laikkuja irti. Elli sanos, että näkee, että on hyvin hoidettu hampalaiset, jatketaan siis harjailua ja aiemminkin hehkutetun Bucadog-geelin käyttöä!

Joo, sit mä sain sen rokotteen eikä se kyl tuntunu missään muuta ku sit vähä alko kutiamaan ja koitin kauheel vimmalla rapsuttaa. Unohdin kuitenki kaikki nää kamalat tutkimushuoneessa koetut kärsimykset välittömästi ku pääsin takas odotustilaan ja näin siel ihanan valkosen pienen puudelikoiralaisen sekä yhden kopassaan vinkuvan kisulin.

Mut tälleen siis tänään! Nyt mää koisin todella pitkät päikkärit, koska kaikki toi jännitys väsytti ihan hirmeesti. Saatiin muuten tommonen hiano heijastin sieltä mukaan, kyl ny kelpaa lenkuroida pimenevässä syksyssä!

Perjantaipäivää

Arvatkaas mitä! Me muutetaan taas. Kyllä, taas. Mammalla viiraa päässä, sanon minä, mutta kuulemma uudessa kodissa tulee oleen valtaisan suuri parveke, jossa mä saan sit hepuloida ja nuuskutella ja nukkua päikkäreitä. Muistelen vaan, että siitä ei oo montaakaan päivää, kun mun mamma vielä vannoi, ettei muuta enää ikinä...

Muuttohärdelliin on vielä hetki aikaa, ni nyt voi ottaa vielä aika rauhallisesti. Käytiin Lunan kans yks päivä Raisiossa Haunisten tekojärvellä lenkuroitsemassa. Se oli kiva paikka,  mut eläimet ei saa uida siellä ollenkaan, kun sieltä otetaan juomavesi. 

Viikonlopuks on luvattu hurjan lämmintä, mut mun mamma on töissä. Ehkä vähäsen kuitenki vois käydä köllimässä jossain puistonurmikolla... Mitäs viikonloppusuunnitelmia teillä kameleilla on?