Lomalla

Lomalla olen...

... kuopsuttanut hiekkaa ja nukkunut hiekkakuopassani päikkärit

... katsonut auringonlaskua

... nauttinut olennaisesta eli nukkunut päikkärit heinäpöheikössä

... leikkinyt villisti sukkapallon kanssa

... köllötellyt ulkona kissakaverin kanssa

... paininut ulkona kissakaverin kanssa

Kesä. Loma. <3

Herra Hirvi

Aikanaan Janita Leinosen pentukurssilla mamma sai kuulla, että koiralla olisi hyvä omien lelujensa lisäksi olla jokin ihmisen kanssa yhteinen erityislelu, jolla leikittäisiin vain ihmisen päättämällä hetkellä, yhdessä. Vaikka mulla on kymmenittäin pehmoja ja vinkuja ja vinkuvia pehmoja, on myös yksi aivan erityinen lelu, Ikeasta ostettu "käsinukke", joka saapuu paikalle aina hetkeksi leikkimään ja katoaa sitten laatikon uumeniin odottamaan seuraavaa kertaa.

Saanen esitellä rakkaan leikkitoverini, Herra Hirven!

Hullaannun täysin Herra Hirven kohtaamisesta, ja vaikka leikkihetkemme kestää vain joitakin minuutteja, oon aina ihan puhki poikki Herra Hirven poistuttua paikalta. Rajusta riepottelusta huolimatta Herra Hirvessä ei näy pienintäkään ruhjetta (pisteet tämänkin lelun kestävyydestä Ikealle!) ja toistaiseksi mamman ja papan sormetkin on säästyneet vaurioilta Herra Hirven hyvin topatun turvan ansiosta. 

Pyramidin tuho(lainen)

Tässä yks päivä kipossa oli vaan nappuloita, joten kaivoin nurkassa pyörineen namipyramidin käyttöön. Aikani kolistelin mielenosoituksellisesti tyhjän pyramidin kanssa, kunnes mamma hermostui meteliin ja nosti aarteeni piiloon sohvalle. Siis piiloon, voitteko kuvitella, ikään kuin mä en löytäis sitä sieltä... Hyppäsin perässä ja jatkoin pyörittelyä siis sohvalla. Kunnes... 

Hups. Se tippu.

Melkein kaiken se kestää, muttei näköjään pudotus+laminaatti -yhdistelmä oli liikaa. Halki meni, että räsähti. 

Mamma! Mun lelu tais hajota.

Mamma! Mitäs nyt tehdään? Auta!

Viksuna koirana keksin kuitenkin pian, että koko pyramidin sisäpinta oli täynnä mitä mahtavimpia tuoksuja ja makuja. Siispä, käy se näinkin:

Niin ja juu, lopulta tän teatraalisen nälkänäytelmän tuloksena sain sinne ruokakippooni jauhislihaa... Kehkeh, oon aikas juonikas, vai mitä?

Punkkeja siellä, punkkeja täällä

Mamma väittää, että syömisestäni voi päätellä monia asioita. Joitakin viikkoja sitten mamman epäilykset heräsivät, kun aloin syödä epätavallisen hyvin. Siis nirsoilematta. Söin jopa nappuloita pelkältään, ja Pedigree-valmismössöt upposivat kitaani mukisematta. Mamma marssi siis apteekkiin ja syötti mulle matokuurin. Liekö sattumaa vai olinko saanut jonkun matosen, mutta kuurin jälkeen en enää koskenutkaan nappuloihin ilman jauhelihalisäystä, ja mulkaisin Pedigree-annoksia viitsimättä tulla edes haistamaan kippoa.

Eilen en sitten syönyt edes jauhislihaa kuin muutaman maistelupalan, tänään aamulla en edes koskenut ruokaani, vaikka kipossa oli pelkkää jauhelihaa. Olin muutenkin vähän vaisu. Mamma huolestui, ja rapsutteli mua pohtien, mikä vaivaa. Ja kappas, sieltä se syyllinen löytyi, leuan alta!

Mamma nappasi punkin (joka tyytyväisenä elää porskutti vielä vanulapullakin) kiireen vilkkaa pois, ja suorastaan riemastuin, kun inhottava kutina oli poissa.

Nyt mun mamma alkoi tosissaan pohtia, pitäiskö se punkkikarkoite laittaa. Effipro-liuos oli käytössä viime vuonna (lähinnä siksi, koska ell määräsi sen hoidoksi koiratäihin, ja siinä samalla aine suojasi punkeilta). Mutta:

Valmiste ei estä puutiaisia kiinnittymästä eläimiin. Jos eläin on hoidettu ennen puutiaisille altistumista, puutiaiset kuolevat seuraavien 24–48 tunnin kuluessa kiinnittymisestä. Tämä tapahtuu yleensä ennen kuin puutiaiset ovat imeneet verta, mikä minimoi muttei sulje pois tautien tarttumisen vaaraa. Kun puutiaiset ovat kuolleet, ne putoavat usein eläimestä. Mahdollisesti jäljelle jääneet puutiaiset voidaan poistaa kevyesti vetämällä.

Yleensä meillä nypitään punkit pois muutaman tunnin sisällä, tämä tänään löytynyt oli poikkeus, ollut kiinni varmaankin jopa sunnuntaista saakka, jolloin käytiin viimeisimmällä metsälenkuralla. Eli mitäs hyötyä tällaisesta liuoksesta on, joka ei estä punkkeja kiinnittymästä, eivätkä ne välttämättä edes putoa pois kuoltuaan? Ja eikös punkki kuollessaan "oksenna" ihon sisään, joten onkohan kovin järkevää antaa niiden kuolla paikoilleen...? Ja toisekseen: eikös useimpien punkkiliuosten tehoa huononna esim. uiminen ja pesu?

Iänikuinen keskustelunaihe, mutta mitä teillä muilla on käytössä aseena punkkeja vastaan? Täällä Turun seudulla punkeroiset ovat todellinen riesa, jokaiselta metsälenkuralta niitä tarttuu vähintään yksi turkkiin tallustelemaan.

Ja sitten on näitä uutisia, joiden vuoksi asenne punkkipantoja ja muita -karkotteita kohtaan on (syystäkin?) erityisen kriittinen.

Uusi pieni ystävä

Mä oon saanu uuden ystävän. Hän on kirjaimellisesti uusi, ikää vasta vaivaiset kymmenen viikkoa. Rodultaan hän on kleinspitz eli suomalaisittain pieni saksalainen pystykorva. Ja tyttö!

Käytiin vähän metsälenkuroimassa eli juostiin heinikossa kuin tuulispäät. Tai eka mä vaan haistelin ja keskityin pissailuun, mutta sit tää pieni sai mut innostumaan leikkiin.

Luna hepuloi.

Jalo hepuloi.

Jalo ja pelottava takaa-ajaja.

Mamma pahoittelee heikkoa kuvanlaatua, kuulemma tää Suomen kesän kuuluisa valoisuus ei nyt oikein riitä kameralle. Mut ei se mitään, olkoot kuvat kuinka synkkiä tahansa, mun mieleni on iloinen uudesta ystävästä <3

psst. Ootteko plokikamut näyttäny ihmisväellenne tämän analyysin...? Tipsut ei nimestään huolimatta ole spanieleja, mutta mun mammaan toi spanieliluonnehdinta täsmää kyllä aikamoisen hyvin... ;)

Hidas aamu

Mammalla on tänään pitkästä aikaa vapaapäivä. Sen kunniaks me nukuttiin pitkään. Laiskana ihmisenä mamma petaa vaan toisen puoliskon sängystä, kun pappa on reissussa, mutta armollisesti asettelee mulle oman pienen tyynyn papan sängynpuoliskolle. Siihen (tänäänkin) parkkeerasin sitten itseni aamu-unille.

Vvväsyttää. 

Nukun vielä ihan hetken...

Onks pakko nousta jo?

Hidas aamu loppui kuitenkin lyhyeen, sillä mamma oli varannut pyykkituvan ja kiikuttaa sinne nyt sitten ilmeisesti jokaisen peiton, joka taloudestamme löytyy. Pääsyynä oli peittokasan pesu viimeviikonloppuisen kakkaepisodini jäljiltä (kakkasin eteisen matolle, jonka jälkeen kävin kerällä mamman jalkopäähän jatkamaan uniani, pyllykarvat tais olla vähän likaset ja sitten likastui vähän peitotkin...), mutta nyt se innostui sitten taas siivoamaan koko huushollin. Niinku esimerkiks petauspatjan päällisen pesu tuli yhtäkkiä erittäin ajankohtaiseksi. Huolestuin, ja asettelin itseni ensin sen päällisen päälle, josta mut ravisteltiin pois, siirryin sitten vahtimaan, ettei sentään se petarin sisälmys katoa mihinkään. On muuten muhkee nukkumapaikka tollanen vaahtomuovi!

Et kyllä vie tätä mihinkään!

Mulle luvattiin vapaapäivän kunniaks metsälenkura, mutta tällä menolla me pestään pyykkiä koko päivä... 

Lenkurointia

Tänään piti tavata koiraystäväni Loca, mutta Locan emäntä hätyytettiin töihin, joten tapaaminen estyi. Korvaukseksi mamma vei mut metsälenkuralle. Koska oli vähän viileempi päivä (melkein jopa ihan vähän satoi), käytiin vähän juoksemassa.

Mamman lenkkitossut siis -tassut on vähän suuremmat, ku mun. Mut mä meen silti paljon kovempaa! 

Hikilenkuroinnin jälkeen käydään aina pulahtamassa, tai siis minä käyn. Mamma ei mene veteen, ellei helle ole jatkunut kuukausia, mikä täällä kotimaassa on hyvin harvinaista. Samalla juon vähän merivettä (älkää huoliko, tarjolla oli myös pullotettua janojuomaa, jota kyllä hörpin matkan varrella), minkä seurauksena saatan taas jonain yönä rakentaa eteisen matolle kakkayllätyksen...

Oli muuten kova tuuli! Meressä viilentymisen jälkeen kävin vähän patsastelemassa kivellä. Ympärillä oli kauheesti kukkasia, mikä tarkottaa myös ökkiäisiä. Joku ökkiäinen mua tais vähän pistääkin, ja dramaattisesti ravistelin tassuani paluumatkalla autolle. Mamma epäilee, että se oli niinkin iso peto kuin leppäkerttu tai heinänkorsi, sillä mitään pistoskohtaa ei kyllä ole löytynyt... (Oikeasti muuten leppäkerttu puree tarvittaessa hyvinkin kovaa.)

Huomatkaa kuvissa hyvin muodostunut alapurentani. 

Toivon treffaavani Locan pian, mutta metsälenkurointikin on kyllä kivaa kerrasta toiseen! 

Niin ja papalle tiedoksi: kyllä, mamma on taas ostanut kengät. Lenkkareita ei kuulemma lasketa...

Halutaan sadehattu

Mulla on sadetakki. Ja mä kyllä viihdyn ulkona myös sadekelillä. Mutta kun... se takki ei suojaa mun päätä yhtään, joten korvakarvani ovat aivan uitetut. Kattokaa ny vaikka.

Jollain oli sateenvarjo, mulla ei ollut...

Korvakarvoillani on kaiken lisäksi sellainen ominaisuus, että ne kreppaantuvat kastuessaan. Aiheutan siis ohikulkijoissa suurta hilpeyttä uitetun kihartuneen olemukseni kanssa. Siniseen sadepalttooseen puettuna ylväs olemus on välillä vähän vaikeasti saavutettavissa...

Voitko nyt laittaa sen kameran pois ja ottaa multa tän takin veks...

Jospa seuraavalle sadekelin lenkuralle saisin vaikka sadehatun, tai oman sateenvarjon...