lauantai 29. syyskuuta 2012

Muhkeet päikkärit

Mamma oli koneella (niinku aina), mut tuli kattoon mitä mä puuhaan makkarissa, kun kuulu kuopsutus ja tuhina. Olin löytäny uuden petipaikan! Mammalla oli joku projekti (taas kerran) jääny kesken ja peitonsäilytyspussukka oli jääny lattille, joten mä näppäränä koirana menin sinne peittopussiin nukkumaan. Kyllä oli kuulkaas muhkeet aamupäiväpäikkärit!


Rentoa viikonloppua!

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Kuva-arvoitus

Monilla eläimillä on tunnetusti suojaväri, jonka avulla eläin sulautuu ympäristöönsä. 

Etsi seuraavasta kuvasta koira: 


City-koira sulautuu sohvaan täydellisesti (malliopittua käyttäytymistä isäntäihmiseltä).

Koiraksi tyynykasa paljastuu vasta pienen vaaleanpunaisen kielen pilkistäessä tyynynraosta... 


Välillä vähän väsyttää, silloin on ihan ok pistää pää piiloon (vaaleanpunaiseen tyynyyn) 
ja unohtaa kylmä, paha maailma.

Kunnes julmuri-mamma tulee, ja nostaa tyynyn pois. 

Mamma! Mä  nukuin, älä häikäise sen salamavalos kanssa!

Vaaleanpunaista viikkoa kaikille!:)

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Lepoa ja ylläreitä

Gaumeen tapahtumarikkaita viime päiviä tässä pidellyt. Perjantain iltalenkuralla erityisen humaltuneen naisihmisen koira kävi päälle, fleksin päässä pääsi hiippailemaan niin lähelle, ettei mamma, koiran yltiöhumaltunut omistaja enkä edes minä ehtinyt tajuta mitään. Lenkuran päätteeksi samainen pari kohdattiin uudestaan, koira istuskeli monen metrin päässä purilaista mutustavasta känniääliönaisesta, irrallaan, fleksi kökötti siinä vierellään. Voin kertoo, mamma oli tooodeeelllla kiukkunen. Mut ehkä sitäkin enemmän se tais säikähtää, ja mäkin vähän, vaikkei mitään suurempaa onneks käyny.

No sit viikonloppu vietettiin Tampereella, siellä oli kyllä kivaa kissakamujen kanssa ja vieraita lenkurointimaastoja vallojttaessa. Sunnuntaiaamuna kuitenkin aiheutin taas mammalle sydämentykytyksiä karkaamalla kyläpaikan takaovesta, suihkis vaan, ja kirmasin naapuripihalle hepuloimaaan. Ajankohdasta johtuen liikenne viereisellä tiellä oli onneks olematonta, ja Aikku-tädin, sipsikulhon ja mamman yhteistyöllä mut napattiin aika pian kii. (Siis se meni niin, että Aikku-täti kolisutti puolityhjää sipsikulhoa, mä lähin tuleen kohti mut harhautin juoksemalla ohi, mut sit mamma tarras mun selkäkarvoista kiinni ja siihen jäin. Harmillista.)

Sitten maanantaina käytiin mamman lapsuudenkodin nurkilla Hämeessä, kökötin ties kuinka monta tuntia autossa ja perillä suoritettu lenkurointiki jäi suunniteltua lyhkäsemmäksi, kun alko sataa ihan kaatamalla. Ja sitten liukastuin ja mulasin jokeen, sekin vielä... Mut oli kyl komiat maalaislenkurointimaisemat, kuulkaas vähän erilaiset kun täällä city-Turussa.

Täs mun mamma aina pienenä kuulemma ui.

Sääjärvellä oli vähän sumuinen sää...

Mutta tänään, tänään olen ottanut rennosti! 




Meen muuten aika pieneen tilaan, vai mitä?

Niin ja se ylläri... Viime torstaina mamma jätti töihin lähtiessään mulle Kongin täynnä jauhislihaa. Niinku aktiviteetiks. Mut mäpäs en syöny sitä, kun se oli jotain ällöä Euroshopper-lihaa. Ni jätin sen sit siihen. Mamma löysi sen vasta tänään... Siihen suuaukolle oli tullu kuivaneesta jauhiksesta sellanen tulppa, ni ei se haissu eikä mitään. Mutta ah, mitä sieltä sisältä sitten löytyi! Oksennus meinas kuulemma lentää kuusi päivää muhineen jauhislihamöykyn tuoksahduksesta ja vihreän koostumuksen herkullisesta ulkonäöstä... Keh keh, seuraavan kerran odotan Snellmanin lihaa, kiitos.

perjantai 14. syyskuuta 2012

Gaumeita uutisia

Varmaan tästä onkin jo moni lukenut, mutta linkitetään silti...

Esteri ja Daphne, tällä hetkellä varmasti ainakin Varsinais-Suomen tunnetuimmat koiralaiset, joutuivat maanantaina pahaan kiipeliin. Mun mamma onneks luki uutisen asiasta vasta siinä vaiheessa, kun toinen koirista oli jo saatu pelastettua, muuten olis varmasti ollu edessä unettomia öitä ja kasoittain niistettyjä nenäliinoja...

(Kuva: Iltalehti)

Hui kauhia, mikä ajatus: joutua nyt rotkon pohjalle moneksi päiväksi! Ja vielä juuttua kaulapannastaan kiinni, kuten kävi Esterille. Gaumeeta, kerrassaan. Onneksi pienet koiralaiset saatiin turvaan ja pelastusväkikin on nyt viisaampi siinä, kuinka toimia, jos vastaavanlainen tilanne tulee eteen uudestaan. 

Varovaisia olkaa, mäyrisläiset ja toki muutkin, ettette putoa rotkoon vainun perässä kiitäessänne! 

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Lunan kaa lenkuralla

Viikolla käytiin pienen Luna-ystäväiseni kanssa vähän hepuloimassa "Luolavuorella", tai siis pikemminkin entisen Peltolan kaatopaikan huipulla, joka nykyisin on Luolavuoren alueen korkein kohta. Wikipedia tietää kertoa, että 50-luvulla, jolloin alue toimitti vielä kaatopaikan virkaa, Luolavuoren alueelta on ammuttu Suomen suurin rotta, peräti 665 grammainen mönkijäinen. Hrr! Nyt ei rottia näy eikä kuulu, vaan alueella tapaa lähinnä koiria, ulkoilijoita ja alamäkipyöräilijöitä. "Kaatopaikan" laelta on komia näkymät yli Turun, ihan joka suuntaan.


Alue on hyvä ulkoilupaikka tälläiselle karkurillekin, sillä heinikossa koira ei näe kauas, mutta emäntä näkee - koiran pyydystäminen hihnan päähän tapahtuu siis melko helposti ennen kuin mahdollinen vastaantulija on ehtinyt koiran näköhavainnoksi saakka (jolloin siis viimeistään tapahtuu koiran kuuroutuminen käskyille). 











Hyvät oli hepulit ja kyllä muuten uni taas maitto!


Tietteks muuten mikä on aika kivaa? Ei oo vähään aikaan tehty havaintoja punkeista. 
Oiskohan ne jo siirtymässä talviunille...?

torstai 6. syyskuuta 2012

Petipaikalla

Mulla on aika iso peti. Kun olin ihan pienen pieni pentu, mamma meinas, että se oli vähän turhankin iso, kun täytin siitä ehkä yhden kolmanneksen. Sitten kasvoin. Sitten sain pehmoleluja. Sitten sain oman tyynyn. Sitten me kaikki, pehmo, minä ja tyyny ollaankin usein nukuttu samassa pedissä. Enää ei oo kovin tilavaa.

Oikeastaan, oli aika ahdasta. 


Ahtaat nukkumisolosuhteeni huomatessaan mamma ystävällisesti siirsi hieman päälleni pudonnutta tyynyä. Tyynyn alta paljastui kuulemma maailman söpöin, uninen koiralainen. <3


Lokoisaa loppuviikkoa!

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Pualukassa

Käytiin mamman ja Mira-tätsän kanssa pualukassa. Siis poimimassa sellasia punasia möllyköitä (mun mielestä ne oli pahoja). Eli siis mamma ja Mira-tätsä puolukoitsi, ja mä hepuloin ja tutkin taas uusia metsäisiä tuoksuja. Kyllä oli kuulkaa taas komiat maastot ja maisemat! 

Lemunniemi. Ei siellä haissut kyllä pahalta.

Kepinlöytöhepuli.

Mulla oli asianmukainen retkeilyvarustus eli huomioliivi...

... koska turkkini väritys on melko yhtenevä syksyisen luonnon kanssa.

Kiihdytys nollasta sataan...

Ja sitten megahepuli!

En mä noista pualukoista niin välitä, mutta mulla oli kyllä kiva metsäretki ja voisin lähteä toistekin. Sain jopa olla ihan vapaana, enkä edes karannut (oli herkullisia tonnikalaherkkuja), ja loppuajankin sain viilettää piiitkässä jälkiliinassa. Loppuun vielä kuvatus mamman pualukkasaaliista:


Onks plokikamut käyny pualukassa?