tiistai 21. kesäkuuta 2011

Kakkajuttuja

Perhoskoiravaikutus-blogissa esiteltiin Hugo-koiran kakkaamistapoja. Tuttua, niin tuttua. Rakettikakka, kummituskakka, vauhtikakka - rakkaalla lapsella on monta nimeä!

Kadehdin hiukan niitä koiranomistajia, joiden haukut tekevät jätöksensä milloin mihinkin kadunkulmaan, josta kikkareet on helppo poimia pussiin ja roskiin. Ei meillä. Kakkaaminen ei ole suinkaan yksinkertainen toimenpide, vaan se vaatii huolellisen valmistautumisen eikä sitä sovi tehdä ihan missä tahansa.

Ensin on kuljettava riittävän pitkä matka, jotta kakka ehtii lähteä liikkeelle ennen saapumista kakkamahdolliseen pusikkoon. Alkumatkan aikana on myös saatava haistella riittävä määrä hajuja, jotta kakkaamiseen ylipäänsä malttaa jäädä aikaa haistelulta. Kun useampi kortteli on kierretty ja haisteltu, alkaa kakkapaikan haku.

Kakkapaikaksi ei kelpaa avoin paikka. Ei asvaltti, ei hiekka, ei kivetys. Kakkapaikassa pitää olla nurmikkoa. Nurmikkoa tulee varjostaa riittävä pusikko, esimerkiksi pensasaita tai korkea heinikko. Mikäli kyseessä on pensasaita (kuten jokirannassa), on kakka pyrittävä ujuttamaan pensasaidan sisään. Heinikossa parhautta on, kun kakka jää killumaan heinänkorsien varaan.

Sitten, kun mahdollinen paikka on valittu, alkaa tamppaus. 360 astetta ympäri. Uudestaan. Ja uudestaan. Suunnanvaihdos ja taas pari kierrosta. Mikäli paikka on hyvä, kakka saattaa tulla tässä vaiheessa. Jos osoittautuu, ettei tamppaamisella ole saatu riittävän hyvää alustaa, alkaa uuden paikan haku. Mikäli paikanvalintavaiheessa kaivetaan kakkapussi esiin, on takuuvarmaa, ettei paikka ole hyvä, vaan matkaa jatketaan uuden etsimiseksi. Kakkapussi pidetään siis piilossa, kunnes pökäle on jo matkalla ulos. Myös riittävän hyvän hajun kantautuminen sieraimiin saattaa pysäyttää kakkaamisoperaation tyystin, jolloin hajun perään on lähdettävä välittömästi, ja kakka saa jälleen odottaa.


Toisinaan tulee toki vauhtikakka. Vauhtikakka ilmaantuu useimmiten sellaisten lenkkien jälkeen, kun kakkaa ei esimerkiksi hyvän vainun vuoksi ole ehtinyt kikertää, ja sitten seuraavalla lenkillä hätä onkin jo valtava. Tällöin edellä mainitut toimenpiteet suoritetaan pikakelauksella, kuitenkin kaikkia asiaankuuluvia vaiheita unohtamatta.

Koska Jalo käyttää kakkapaikan valintaan aikaa ja harkintaa, epäsovinnaisia kakkoja ei juuri ole ilmaantunut. Mitä nyt kerran piti eteisen ovi irroittaa saranoiltaan, jotta oven ja maton väliin liistaantunut ripulikakka saatiin puhdistettua.


Kakkaava koira näyttää aina yhtä fiksulta!

2 kommenttia:

  1. Vastavierailulla juuri sopivasti kakkakeskustelun tiimoilla...
    Kaunis tiibettiläinen tuo teidän Jalo, oikein urosmainen ja kaunisturkkinen.
    Kiva löytää netistä muitakin tiibettiläisiä, hengenheimolaisia...

    Hyvää juhannusta toivotellen!

    VastaaPoista
  2. Jalo kiittää ulkonäkökehuista! Turkkia pojulla tosiaan riittää, joskus ihmettelin, kun harjaan ei jäänyt juuri mitään, mutta nyt se on alkanut, karvanlähtöaika. Imurointi neljästi viikossa ja silleen!

    Hyvää juhannusta teillekin!

    VastaaPoista

Jätäthän minulle virtuaalirapsutuksia tai muuten vain terveisiä käynnistäsi!