On riittänyt kuulkaas hämmästeltävää ja kummasteltavaa. Ensin oli väsynyt, hikinen ja suureksi paisunut mamma. Sitten mamma hävisi hetkeksi, ja me pidettiin poikien (ja Fannikan) kesken huushollia pystyssä. Sitten isäntäihminen lähti hakemaan mammaa kotiin, ja mukana tulikin pieni nyytti. Nyt nyytti on asunut meillä jo jonkin aikaa, ja jäädäkseen näyttää tulleen!
Viimeiset pari viikkoa on ollut vähän ongelmia. Kun mää aloin yhtäkkiä stressata ihan hirveästi. Ekat viikot vauvan kanssa sujuivat ihan loistavasti, mutta sitten aloin läähättää ja täristä - samoja "oireita", joita on aina muutamia kertoja vuodessa esiintynyt melkein mun koko ikäni, viimeksi naapurin narttujen juoksujen yhteydessä. Vaan nyt se ei loppunutkaan päivissä, tai viikossa, vaan jatkuu edelleen. (Oon jopa pissannut pari kertaa sisälle, jopa petiini, mutta ei huudella siitä nyt niin kovasti, se nolottaa vähäsen.) Läähätän, tärisen ja kuolaan. Yritän ulos ja piiloon. En syö. Ulkona en haluaisi tulla kotiin iltalenkiltä, ja jo kodin suuntaan matkatessa heittäydyn tienvarteen kököttämään. Aamut ja päivät kuluvat melko normaalisti, ja panikointi kiihtyy iltaa kohden. Televisio ehkä liittyy siihen voimistavana tekijänä, samoin vauvan itku. Kuitenkaan itku ei häiritse päivisin, vieraiden ollessa kylässä tai esimerkiksi autossa. Niissä tilanteissa köllöttelen vaan tyytyväisenä kuten ennenkin.
Neuvottomaksi käynyt ihmisväki otti sitten yhteyttä ongelmakoirakouluttajaan, joka epäili testosteronihuuruilla olevan tekemistä asian kanssa. Mammakin oli jo epäillyt, että naapuruston nartuilla on alkanut juoksukausi, mikä voisi muihin tekijöihin yhdistettynä selittää tällaisen raavaan uroksen käyttäytymisen äkillistä muutosta. Neuvoksi saatiin nyt aluksi mennä pian kemialliseen kastraatioon, joka on tänään. En tiedä mitä se tarkoittaa, toivottavasti se ei satu eikä mua nukuteta... sitten koiratäti suositteli alkuun rauhoittavaa lääkitystä, jotta tilanne saadaan "katkaistua" ja mun vointi paremmaksi. Lisäksi koska syöminen ja väsyttävä eli älyllinen aktivointi rauhoittavat, pyritään niilläkin keinoilla nyt vähentämään stressiä. Koiratäti neuvoi lisäämään "älyaktivointia" entisestään muun muassa siten, että ruoka annetaan muualta kuin kiposta. Siks oonkin nyt saanut mun jauhislihan lenkillä metsään piilotettuina kikkareina, se on ollut ihan hauskaa!
Mitään yksittäistä syytä stressille (vauvaa lukuunottamatta) ei olla keksitty. Mamma epäilee testosteronihuurujen lisäksi jotain laumajuttua, että vahdin tai pelkään tai olen epävarma laumani koostumuksesta. Tai että koen olevani vastuussa laumastani (koska käsitys johtajuusdesta saattaa meillä olla vähän niin ja näin...) ja ahdistun, kun siihen on tullut uusi jäsen ja sitten on vielä ne naapurin juoksutkin. Mene ja tiedä, monia syitä, mutta pitäkää peukkuja, että tilanne helpottuu piakkoin!
Hirveesti on pitänyt testailla pikkutyypin tarvikkeita. Että onhan peti turvallinen ja tarpeeksi pehmoinen.
Vauva on kiva, mutta.
Viimeiset pari viikkoa on ollut vähän ongelmia. Kun mää aloin yhtäkkiä stressata ihan hirveästi. Ekat viikot vauvan kanssa sujuivat ihan loistavasti, mutta sitten aloin läähättää ja täristä - samoja "oireita", joita on aina muutamia kertoja vuodessa esiintynyt melkein mun koko ikäni, viimeksi naapurin narttujen juoksujen yhteydessä. Vaan nyt se ei loppunutkaan päivissä, tai viikossa, vaan jatkuu edelleen. (Oon jopa pissannut pari kertaa sisälle, jopa petiini, mutta ei huudella siitä nyt niin kovasti, se nolottaa vähäsen.) Läähätän, tärisen ja kuolaan. Yritän ulos ja piiloon. En syö. Ulkona en haluaisi tulla kotiin iltalenkiltä, ja jo kodin suuntaan matkatessa heittäydyn tienvarteen kököttämään. Aamut ja päivät kuluvat melko normaalisti, ja panikointi kiihtyy iltaa kohden. Televisio ehkä liittyy siihen voimistavana tekijänä, samoin vauvan itku. Kuitenkaan itku ei häiritse päivisin, vieraiden ollessa kylässä tai esimerkiksi autossa. Niissä tilanteissa köllöttelen vaan tyytyväisenä kuten ennenkin.
Neuvottomaksi käynyt ihmisväki otti sitten yhteyttä ongelmakoirakouluttajaan, joka epäili testosteronihuuruilla olevan tekemistä asian kanssa. Mammakin oli jo epäillyt, että naapuruston nartuilla on alkanut juoksukausi, mikä voisi muihin tekijöihin yhdistettynä selittää tällaisen raavaan uroksen käyttäytymisen äkillistä muutosta. Neuvoksi saatiin nyt aluksi mennä pian kemialliseen kastraatioon, joka on tänään. En tiedä mitä se tarkoittaa, toivottavasti se ei satu eikä mua nukuteta... sitten koiratäti suositteli alkuun rauhoittavaa lääkitystä, jotta tilanne saadaan "katkaistua" ja mun vointi paremmaksi. Lisäksi koska syöminen ja väsyttävä eli älyllinen aktivointi rauhoittavat, pyritään niilläkin keinoilla nyt vähentämään stressiä. Koiratäti neuvoi lisäämään "älyaktivointia" entisestään muun muassa siten, että ruoka annetaan muualta kuin kiposta. Siks oonkin nyt saanut mun jauhislihan lenkillä metsään piilotettuina kikkareina, se on ollut ihan hauskaa!
Mitään yksittäistä syytä stressille (vauvaa lukuunottamatta) ei olla keksitty. Mamma epäilee testosteronihuurujen lisäksi jotain laumajuttua, että vahdin tai pelkään tai olen epävarma laumani koostumuksesta. Tai että koen olevani vastuussa laumastani (koska käsitys johtajuusdesta saattaa meillä olla vähän niin ja näin...) ja ahdistun, kun siihen on tullut uusi jäsen ja sitten on vielä ne naapurin juoksutkin. Mene ja tiedä, monia syitä, mutta pitäkää peukkuja, että tilanne helpottuu piakkoin!
Voi sua höpsöä karvamasua :) Niin söpösti köllit siinä vauvan vieressä. Mä uskon että lääkitykset auttaa ja pidän hirmuisesti peukkuja että sun olo helpottaa. Kerrothan kuulumisia viikon parin sisään. Riemullista syksyä koko poppoolle!
VastaaPoistaKuulumisiin vierähtikin vähän pidempi tovi, eikä ne ole ihan hyviä... Stressi kyllä helpotti kastraation myötä, ja elo pikkumiehen kanssa on alkanut aikas mukavasti. Toivotaan uudelle vuodelle parempaa terveyttä ja iloisia hetkiä :)
PoistaNo voe täätinen! Tuommonen soma pikkuimmeenen! <3 <3 Tuhannesti onnee koko perheelle! :) Äet tiälä höperehti iha ja taes tirraattoo muutaman kyyneleennii.Siinä missä koerilta tirahtaa ilopissit ni naesimmeesiltä iloitkut :D
VastaaPoistaToevottavasti ne liäkkeet aattaa ja raahotut sielä. Ohan se melekonen muutos ku laamaan tulloo uus jäsen nuivvuan. Otahhan vuan raahassa, kyllä se elämä siitä lutviutuu!
Pikkumies on kyllä hurjan suloinen, tullaan hyvin toimeen! Hän on alkanut muakin vähän rapsutella, ehkä hiukan kovakouraisesti kun meinaa karvatukko aina irrota siinä samalla... Stressi helpotti, mutta tilalle tuli muita ongelmia :( Kyllä se tästä taas, kun kevätaurinko alkaa paistella ja lämmittää kolottavia jäseniä!
PoistaOnnea koko perheelle ! :)
VastaaPoistaKiitti kamu, vähän myöhässä vastaillaan tosin :D
PoistaEkaks kyl onnitellaan, että onnee hirmusti uudelle perheenjäsenelle ja koko teijän perheelle, tiätty. Joo, ja pietään tassuja ja häntiä pystyssä, että sun olos tasaantuu, kuamahyvä.
VastaaPoistaKiitti onnitteluista! Tasaista ei oo tämä syksy kyllä ollut mun terveyden suhteen, toivotaan alkuvuodesta vakaampaa tilannetta ja vähemmän ellikäyntejä!
PoistaOnhan se nyt suuren suuri muutos, kun laumaan liittyy ihan yllättäen pieni nyytti. Ei sitä pieni koirapoika oikein ymmärrä, mikä sen nyytin rooli laumassa on. Kai mamma muistaa paapoa sinuakin, ettei vaan tule mustasukkaisuutta.
VastaaPoistaMeidän Vili-tipsu rakasti lapsia, ihan nyytinkokoisesta alkaen. Joten olen aika varma, että sinäkin olet ihastunut jo nyt pikkuiseen.
Mutta eihän sinun sentään tarvitse ottaa päävastuuta teidän laumasta, joten "jarru" varmasti auttaa siinä oman paikan löytämisessä.
Tsemppiä Jalolle♥
Kovasti on kivaa etenkin se, että mamma on kaiket päivät kotona. Ei tartte olla yksikseen! Pikkuihminen on myöskin mukava, hänen kanssaan on kiva pötkötellä päikkäreitä. Ja hirveesti uusia pehmolelkkuja on tullut taloon, oon vähän lainaillut niitä!
PoistaVoi mikä pieni tummatukka sieltä pilkottaa! Onnea koko perheelle! Meidänkin emäntä on vähän tutinoissa, kun siitä on tulossa mummu. Tarkoittaako se sitä, että tuommoinen nyytti muutta kans meille? Vai mihin se menee?
VastaaPoistaKiitti kamut! Ja onnittelut mummulle!
PoistaLämpimät onnittelut pienestä perheenjäsenestä. Jalo, isoveikan homma voi joskus olla rankkaa, mutta hienosti sä siitä suoriudut :)
VastaaPoistaToivottavasti stressit ja murheet ei ole tulleet jäädäkseen. Toivotaan teille oikein rauhallista ja mukavaa joulun aikaa.
Kiitti! Murheita ja huolia on riittänyt, toivottavasti nyt olis vähän vakaampia aikoja edessä... Toivotaan onnellista uutta vuotta :)
Poista