sunnuntai 23. elokuuta 2015

Kuumaa

No nyt on tullut kesä. Kuumaa, niin kuumaa, että pidempiä lenkuroita voi tehdä vasta iltasella. Ja iltasella on sitten jo muuten aika viileetä, ja ihan semmoinen syksyn tuoksu. Päivät kuluu pihalla silti, takapihalta löytyy mukavia varjoisia kohtia, jotka yön jälkeen varsinkin on kivan vilpoisia. Sitten kuumimpaan aikaan siirryn mun yksiöön päikkäreille, elikäs vaatehuoneeseen. Siellä on mukavan vilpoista ja pimeää keskellä kirkkaintakin päivää!

Kuumuuden mukava lieveilmiö on muuten punkeroiden kato. Ei oo moneen viikkoon näkynyt yhtäkään. Ei tosin olla pahimmissa punkkipusikoissa vähään aikaan liikuttukaan, alkoi niin tympiä se viisi punkkia joka lenkin jälkeen -tahti. 

Huhhuh... kuuma on...

Just ja just jaksoin siirtyä pois auringosta. Vaan kohta se paistaa tähänkin jo...

Aurinkotuolin alla on varjo! Yleensä mamma röhnöttää tossa päällä, ja mä tai Kattinen köllitään alla.

Helle uuvuttaa jopa kiljukaulan! Tossa se torkkuu tyytyväisenä vaikka kuinka paahtais. Välillä siirtyy penkin alle sitten viilentymään. 

Nyt pitää nauttia lämmöstä, kun sitä piisaa. Johan sitä on odotettukin. Ihmisväki kiroaa, kun lomat on jo pidetty, mutta onpahan vapaapäivät ja mamman vuorotyön suomat vapaa-aamupäivät.

Miten teillä viilennytään, vai nautitaanko vaan paahtavasta helteestä?

12 kommenttia:

  1. Äet laettaa viilennyksen piälle het ku ruppee vähäkää aarinko tuppaan paestammaan. Makkuukammarissa on viileintä vuan harvemmin tulloo päevällä sielä muattuva.
    Pihalla makkoon vuoroon aaringossa ja varjossa. Sisällä aaringossa :)
    Kyllähän tuota tarkennoo. Sulla seon vielä hankalampata lämpimällä ku on nuin muhnakka turkki.
    Ompa hyvä ku on ne punkit hävinnä. Jospa ne oes kuivanna kokonnaan :)
    Pietään nyt vuan kessee, ensviikolla viilennöö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiäks, meil ei oo viilennystä! Eipä oo tänä kesänä pahemmin tarvinnu, ennen näitä helteitä. Ehkä ens kesäks sitte, semmonen viilennyspumppu.

      Johan niitä helteitä kestikin tovi, huomenna vissiin jo loppuvat. Just kun päästiin kesäfiilikseen! :(

      Poista
  2. Kylläpä ootte fiksuja Kattisen kanssa, kun menette oma-aloitteisesti varjoon välillä :) Vaatehuone-yksiö kuullostaa luksuspaikalta ja omassa pihassa on ihan parasta ottaa aurinkoa =D

    Meidän uusi koti ei ole onneksi kovin paahteinen - varsinkaan jos vertaa entiseen =/
    Arttu on hullaantunut uuteen parvekkeeseen, johon askarreltiin Ikean laatoista mukava lattiakin. Siellä se köllöttäisi auringossa koko ajan, mutta välillä on pakko ottaa sisälle viilenemään. Ainakin nyt leikkuuhaavan kanssa :( Harmi, koska pian on taas viileät kelit ja koira ei nenäänsä partsille pistä ;)

    Aurinkoisia vapaahetkiä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo-o, mamma on sanonu, että tulee nuppi kipeeks, jos vaan auringossa loikoilee! Paahteisen kuuma koti on kyllä kaamee, kun ei sitä lämpöä pääse sitten oikeen missään pakoon. Paitsi kylppärissä, siellä laattalattia on yleensä aina vilpoinen. Arttu Auringonpalvojan :) pitää olla varovainen, ettei tuu lämpöhalvaus auringossa ja mitä kaikkee!

      Poista
  3. Hyvät varjopaikat teillä viilennystä varten :) Ei ihan hirveesti jaksa huhkia noilla helteillä, voi hyvällä omalla tunnolla makoilla varjossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei jaksa, ei! Lenkuroidessa tulee hiki pelkästä ajattelemisesta! Auringossakaan ei jaksa loputtomiin maata, tarttis olla uima-allas, sanoo mamma. Semmoseen mä en kyllä suostu, kun sitten menis koko piha siihen, eikä olis tilaa hepuloida. Ja Kattinen pian putois (tai pissais) sinne, uimataidotonkin varmaan on!

      Poista
  4. Nautitaan nyt vaan näistä helteistä. Kohta ainakin meitä palelee. Sulla on vaan niin paksu turkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä tää turkki kyllä niinku viilentää. Tai eristää, tavallaan. Paitsi kyllähän se kuumenee kans hurjasti. Että en sitten tiedä, onko se hyvästä vai ei... mutta talvi, sillon se kyllä lämmittää! Mutta teilläkin on ne hienot takit, villapaidat, kyllä niillä pärjää :) Loskakelit ei vaan houkuttele, toivottavasti syksy on aurinkoinen ja kuiva...

      Poista
  5. Samat on kujeet ja helteet teillä ja meillä. Aamulla ja illalla pihaillaan ja päivällä ollaan sisällä, paitti kyllä me käydään välillä ottamassa lämpöö patiolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä lämmitellä välillä ja tsekata samalla pihan tilanne. Nyt alkaakin jo viileneen. Kuulemma neljän kuukauden päästä on joulu. Kaameeta!

      Poista
  6. Onneks sä Jalo oot fiksu ja meet varjoon aurinkoa pakoon. Meijän Pompu kun on niin kaistapää et makaa aina auringon paisteessa... Mut ihanaa on ollut kun on ollut lämmin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pompu onki niin pieni ja vaalee, että nauttii varmaan vaan lämmöstä :D Oispas nää kelit olleet sillon heinäkuussa, lomien aikaan!

      Poista

Jätäthän minulle virtuaalirapsutuksia tai muuten vain terveisiä käynnistäsi!