Pusukoira

Rakastan nuolemista. Nuolen käsiä. Varpaita, sormia, jalkapohjia. Kasvoja, korvia, käsivarsia - mikä nyt sattuu olemaan lähimpänä. Nuolen myös lakanoita, omaa petiäni sekä omiakin varpaitani toisinaan. Kun nuolen, olen iloinen ja hyväntuulinen. Olen sitä aika usein. Toisinaan minua kutsutaan myös metrikieli-Jaloksi.

Loppuun vielä kuva komeasta kulmahampaastani, jonka ylle ylähuuleni usein jää rullalle. Siitä taas olen saanut lisänimen Rullahuuli. Nöyryyttävää.

Syksy

Syys on tullut Turkuun. Kaikkein parhaita on lämpimät syyspäivät: ei tule kylmä, muttei myöskään tartte läähättää ja hikoilla päivälenkeilläkään. Eilen käytiin tsekkaamassa urkkapuiston lammikot, siellä oli jo lehtiä täynnä koko lätäkkö. Kahlasin silti, ei tullut vielä vilu. Mutta mamma vilustui, se on nyt kipeenä. Onneks pappa on kotosalla, ni mä pääsen silti kunnollisille lenkeille.

Mut täs on pari kuvaa mun ja mamman lenkiltä yks päivä:

Meidän lenkit kulkee aika usein jokirannassa. Mulla on siellä tosi monta vakkaripaikkaa, joihin täytyy pissata...

 Välillä vaan pysähdytään kattelemaan maisemia...

Lenkin jälkeen on tärkeetä nukkuu päikkärit. Paikaks ei kelpaa mikä tahansa, yks parhaista on mamman ja papan sänky:

Turinaa

Viime päivinä ei oikeestaan oo tapatunut mitään kummallista. On satanu. Mamma on alkanu harkita toisen sadetakin ostamista mulle, koska kun tää yks aamulla kastuu ja kurastuu, se pitää huuhdella, ja sitten se ei ehdi kuivua päivälenkiksi.

Viime sunnuntaina käytiin koirapuistossa. Siellä oli kivoja kavereita! Mutta... olin yhestä pojasta niin innoissani, että haistelin sitä kauheesti. Sitten se pissas. Ja mun pää sattu oleen siellä sen alla. Eli se pissas suoraan mun päähän. Kotona mut kiikutettiin suoraan kylpyammeeseen, ja vaahdotettiin shampoolla - ei ollu kivaa!

Sit mulla meni vielä nenään vettä ja sain paniikkikohtauksen, ai kamala miten inhalta se vesi tuntui!

Onneks pappa tuli sit maanantaina kotiin ja pelasti mut julmurimamman uusilta keksinnöiltä. Pappa vaan paijaa mua ja syöttää herkkuja. Ja koska mä oon tän viikon ollu niin täpinöissäni papan tulosta ja sit vähän jänskänny tulevaa viikonloppua, mulle tuli vielä ripulikin. Mut pappa pelasti taas. Mamma oli jossain liesussa, ni pappa hengaili mun kanssa tihkusateesswa takapihalla vaik kuin kauan ja anto mun kakata ihan rauhassa.

Tänään mä meen tosiaan isopapalle hoitoon viikonlopuks, kun mamma ja pappa menee johonki häihin (mua ei taaskaan oteta mukaan!!). Sit ne ryökäleet meinaa viedä mut viikon päästä taas hoitoon, oikein pitkälle kyläilylle Milli-ystävän luo, kun lähtevät ite johonki etelään. Aika törkeetä. Mut hoidossa on kiva olla. Isopapalta saan rajattomasti rapsutuksia, ja Millin kanssa on kiva leikkiä sitten viikon päästä!

Myrskyä...

Viime päivinä on kuulemma ollu jotain myrskyä. No joo, lenkillä tuuli on puhaltanu pyllykarvoja tavallista voimakkaammin ja korvatkin on lennelleet vaakasuorassa, mutta ei tää keli muuten oo mitenkään ongelmallinen ollu. Paitsi peseytyminene: oon saanut lisänimiä kura-kalle ja rapa-raimo, ja sadetakista huolimatta minut kiikutetaan pesuammeeseen jokaisen ulkoilun jälkeen. Tänään ei oo satanut, joten oon säästynyt pesuilta...

Mamma oli vähän huolissaan, etttä mahtaako myrsky pahastikin papan laivaa keikuttaa, mutta taisivat olla pahimman yli sataman suojissa. Tästä tiedosta huojentuneina me ollaan mamman kanssa otettu rennosti täällä kotona.

Huhhuh kun väsyttää, taidan siirtyä petiin jatkamaan päikkäreitä...

Nukkuminen on kivaa, satoi tai paistoi! Kokeilkaa tekin, koira- ja ihmiskamut!

Kissajuttuja

Kuka väittää, etteivät kissat ja koirat voi olla ystäviä?

Mamma mikä tää on?!?

Haisee kisulille...

Tämähän on ihan ystävällinen yksilö!

Ansa-kisu käsittämättömällä tavalla päätti ottaa Jalon ylimmäksi ystäväkseen ja kiehnäsi Jaloa vasten ihan kuin kissaystäviensä kanssa. Piukun ja Röllin kanssa herra koira oli oppinut jo sen verran käytöstapoja, että tajusi olla kissan kanssa ihan rauhallisesti ja hössöttämättä. Kaikki menikin siihen asti, kunnes Jalo päätti päästää esiin miehisen puolensa ja koitti nylkyttää kissaneitiä. No senhän tietää, että Ansa näytti kyntensä nopeammin kuin Jalo ehti silmiänsä räpäyttää...

APUA HIRVIÖKOIRA HYÖKKÄÄ

 Välikohtauksen jälkeen ystävyys kuitenkin jatkui. Hämmentävää, kerrassaan.

<3