Sataa, sataa, ropisee

Viime päivinä on satanu. Ja paljon! Mutta eipä tuo haittaa, lenkurointi on kivempaa ku ei oo niin kovin kuuma. Ja luonto, sehän tuoksuu ihan erilaiselta sateen jälkeen! Ulkoilujen välissä pitää ottaa rennosti ja nukkua riittävästi päikkäreitä, jotta saa kerättyä voimia alkavaan pimeään vuodenaikaan. Tossa yks päivä nukuttiin mamman kanssa oikeen vieretysten päikkärit soffalla, tälleen mä änkesin jalkopäähän koisimaan:

Kivaa syyssateen tuoksuista viikkoa kaikille!

Hankoon!

Hammasongelma on toistaiseksi selätetty! Keskiviikon kontrollissa elli totesi kaikkien poistokohtien parantuneen oikein hyvin, eikä kystasta otetusta biopsiassa löytynyt patologin lausunnon mukaan mitään pahanlaatuista. Tuuletukset sille!

Viime sunnuntaina käytiin ulkoilemassa Hangossa. Mahtava kartantulkitsijamamma oli kotona visioinut retkeä Suomen eteläisimpään kärkeen lyhennetyn reitin kautta: autonhan saisi kartan mukaan ajettua lähemmäs kärkeä, muutaman kilometrin kävelymatkan päähän kokonaisen seitsenkilometrisen luontopolkukävelyn sijaan. No ei saanu. Ku mamma ei huomannu, että siinä alkoki satama-alue ja oli tulli ja kaikkee. Käytiin kääntymässä luontopolun alussa, mutta päätettiin palata sille reitille myöhemmin syksyllä: nyt lämpöä oli lähemmäs kolmekymmentä astetta, eikä oltu varauduttu kaikkiaan viidentoista kilometrin kävelyreittiin vaatetuksen puolestakaan. Ja mää läähätin niin kovin jo sen alun jälkeen, että päätettiin suunnata viileämmille reiteille. Kiitos kommentoijalle, joka valaisi reitin olevan edestakaiselta pituudeltaan 6,7 kilometriä, sehän ei siis olis ollut ollenkaan niin pitkä kävelymatka loppujen lopuksi! Kartantulkitsijamamma tosiaan on tosi taitava kartan- ja nettisivujen tulkitsija... 

Siispä ensiksi kahville Neljän tuulen tupaan! Netistä mamma oli jo aiemmin bongannut paikan koiraystävälliseksi, ja terassillehan tosiaan karvakorvat olivat tervetulleita. Me kahviteltiin vielä terassinkin ulkopuolella jättimäisessä kivipöydässä, johon tuuli kävi mukavasti ja pöydän varjossa oli kallio mukavan viilee. 

Seuraavaksi matka jatkui Rakkauden polulle, joka kuumalla kelillä olikin kiva valinta: paljon vilpoisaa merituulta ja varjoisia metsäpolkuja. Ja komeat maisemat merelle ja kaupunkiin! 

Ruokapaikaksi valikoitui Hangon makaronitehdas, joka mainitaan myös koiraystävällisenä ravintolana. Ja kyllä: sinne ovat tervetulleita koirat paitsi terassille myös sisätiloihin, ihan huippua! Tosi kiva paikka ja koiramyönteisyydestä valtavasti plussaa, mennään varmasti seuraavallakin Hanko-visiitillä! Oikein kiva tarjoilija toi mulle heti suuren vesikipon, ja siitä terassin varjosta oliki kiva seurailla kadun tapahtumia ihmisväen ruokaillessa! Ruoka - se oli kuulemma tosi hyvää. En saanu maistaa, vaikka mamman carbonara tuoksui aikamoisen hyvältä... 

Sitten kierreltiin vielä satamaa, istuttiin jälleen koiraystävällisellä terassilla (taas mulle tuotiin heti vesikippo, oli kuulkaas hyvää palvelua!) ja kiivettiin Kuningatarvuorelle. En tiiä onks siellä ollu joku kuningatar vai mitä häh, mutta ainaki me mentiin kartantulkitsijamamman ohjeiden mukaan eka ihan omituista reittiä ylös piikkipuskien läpi ja päädyttiinkin ihan väärään paikkaan, mutta maisemat oli sieltäkin.

Oikeesti sinne vuorelle vei ihan rappuset, ja perillä ylhäällä oli pieni tähystystorni, myrskytorni kaiketi. Laivoja sieltä lähinnä näky, ja merta tiätty.

Mää tepastelin koko pitkän päivän ihan innoissani ympäriinsä - oli kuulkaas haisuja ja viestejä kaupunki täys, vieraskielisiäkin! Varmasti mennään uudestaankin, syksyn viiletessä vähintäänkin tsekkaamaan toi Tulliniemen kärki ja luontopolun paljon kehutut maisemat. Maisemien osalta jo toi ihan alkupätkä lupas aika hyvää, vai mitä sanotte: 

Palataan luontopolulle siis vielä myöhemmin! 

Täällä ollaan, hampaatonna!

Mun leikkuripäivästä on kulunu ny viikko. Oli kuulkaas aikamoinen operaatio! Hampuleita lähti kystan takia peräti neljä, ja sitten vielä toiselta puolelta yksi pahasti tulehtunut takahammas, jonka lääkäritätsä havaitsi siinä leikkauksen yhteydessä. Viisi hammasta siis poissa!

Mamma vei mut aamusella eka lääkäritätsän tsekkaukseen. Sit käytiin vielä pienellä kävelyllä, ja sitte jäin ootteleen leikkausta. Itse operaatio kesti useamman tunnin, mutta sitte jo yhen aikaan se lääkäritästä soitti mammalle, että mut vois tulla hakeen: mää kuulkaas haukuin herättyäni niin että koko klinikka raikas! Lääkäritätsä meinas, että oon kovin stressaantunut (ja muita stressaava, kehkeh), että mun ois parasta päästä kotiin heräileen enemmän. Sielt mä sitte tepastelin terhakkaana mut kotiuttaneen hoitajapojan talutettavana takahuoneesta mamman syliin - ja kuukahdin siihen sitte saman tien ja autossa torkuin jo melkosen sikeesti.

Eka ilta oli kaamee - musta kuulu ihan kummallista pihinää ja vinkunaa sen intubaatioputken takia, sit mua väsytti ihan hurjasti, ja jalat ei kantanu ja kaikkee, ei ollu kiva olo yhtään. Ja sit huolimatta siitä, että hoitajapoika laitto autoonki mukaan pissa-alustan, ku meinas että nesteytyksen jälkeen on kova pissihätä, ni en pissannu tippaakaan. En illallakaan. Mamma sit laitto vielä aamuyöllä kellon soimaan, ja sillon tein ihan pienen pissin pihalle, hyvä niin ku ei vissiin sais yli 24 tuntia olla pissimättä.

Mut sit ku en oikein suostunu pissimään ku pieniä ruikkuja pari päivää ja vielä torstainakaan en ollu kakkinu kertaakaan ja pissi kulki edelleen huonosti, pieniä ruikkuja vaan, ni mamma sit soitteli leikkaajalääkäritätsälle ja sit vielä tohon Salon Animagiin, jonne sitte mentiinkin iltapäivällä käymään. Piti viedä pissanäyte varmuuden vuoks, mut mun hidas mamma ja näytepurkki ei oikein ehtiny mukaan mun merkkipisuihin siinä Animagin edessä, ni hoitajatätsä sitte ruiskun kanssa imi sen näytteen odotustilan lattialta, johon pissasin. Kolmesti. Pissasin vielä röntgeniinki, oikeen ison lammikon, sit alko kuulkaas rakko vasta toimimaan: ei se ollu tainnu kunnolla tyhjentyä ja jääny sit jotenki lamaantuneeseen tilaan niinku. No siellä sit lääkäritätsä halus vielä kuvata mun masun suolitukoksen varalta ja sit se koitteli mun eturauhasen ja tyhjensi anaalirauhaset kans. Masu oli ärtyny ja anestesian jäljiltä kaasuinen, mutta tukoksia ei ollu, joten saatiin ohjeeks laksatiiveja. Sit sain nestettä ihon alle, ku meinasivat, että oon ehkä juonu vähän liian vähän ja sekin saattaa hankaloittaa masun toimimista.

No sittenhän illalla mamma anto mulle vielä kipulääkkeen ja siitä alkoki sitten seuraava ongelma, koska puolisen tuntia sen jälkeen mamma tajus että herranjumala, mähän annoin sen lääkkeen jo aamulla. (Mun mamma on välillä ajatuksissaan ja varsinki hermostuneena se saattaa toimia kummallisesti.) Sitte lähti soitto Tuhatjalan päivystykseen, josta ohjeistettiin antamaan vatsansuojalääke mahdollisimman pian, yliannostus kun olis pahinta lähinnä masulle. No arvatkaapa oliko meillä semmosta kotona? No ei. No arvatkaapa onko Salossa apteekki auki kello yhdeksän illalla? No ei. Ajettiin siis Turkuun apteekkiin.

Johtuko sitten tosta yliannostuksesta vai illalla mulle annetuista laksatiiveista vai molemmista, mutta kahelta yöllä mää sitte herätin ihmisväen (siis Pekkiksen, koska mammahan nukkuu ku tukki). Pekkis ymmärsi heti mun tuhinasta, että nyt on hätä, ja sit mentiin ulos ja lujaa. Voi pojat, kyllä kuulkaa kakka lensi!

Sen jälkeen onki olo helpottanu. Hampulit on parantunu tietääksemme ihan hyvin, kontrolliin on vielä pari viikkoa aikaa. Ruuaks oon syöny mössättyä jauhislihaa ja raejuustoa pääsääntösesti. Sit aina ruokailun jälkeen pitää huuhdella suu tommosella aineella. Pureksia en saa, ei keppejä eikä luita eikä lelkkuja. Se onki ollu kamalinta, lelkkunen takavarikointi! Mamma kyl meinas, että saisin tällä viikolla lelkut takas, ne on pestykin ihan ja kaikkee.

Täs mää olen, muutamaa hammasta harvempana! Ainoo "ongelma", joka ollaan huomattu, on toi oikeelle lurpsahtava kieli. Ku siin ei oo hampaita, ni kieli sit niinku putoo suusta ulos, lurps vaan! Muutenhan noita puuttuvia hampaita ei juurikaan huomaa, kulmurin puuttumisen ehkä hymyillessä, mut ei se mun menoo haittaa!

 

Retkellä

Lekurireissuressiä lievittääksemme käytiin tossa yks ilta eväsretkellä mettässä. Tääl Salossa on tommonen

 Meri-Teijon retkeilyalue, ja siellä on kiva tassutella metsiä ja pitkospuita pitkin. Retkeilyreitti kiertää järven ympäri, ni sinne on kiva pulahtaa tai kahlata tai ainaskin siitä voi tankata janojuomaa!

Tässä mä viipotan pitkin pitkospuita, johtoasemissa, tiätty. Joissain kohdin oli tommosia pieniä siltoja, ja mää kuulkaas ruikkasin pisut jokaikiseen! Ei kerenny mamma kissaa sanoa, ku olin jo nopsasti jättäny viestin.

Sit meil oli evästauko. Myös mut oli huomioitu! Mukana oli kipollinen jauhislihaa sekä pari kinkkuleikkeleviipaletta, kyllä muuten kelpas maiskutella tossa kallionnokassa! Eväspaikalla oli sopivan matalaa, ni mää sit kahlailin ja tähystin ja pidin silmällä ympäristöä sillä välin ku ihmisväki söi omia eväitään.

Sit tiätty piti vähäsen poseerata. 

Lenkuran lopuks mamma päätti, että nyt ois aika heittää talviturkki. Ja siis se puhu musta. Määhän tykkään kyllä kahlata ja istua vedessä, mutta tosta uimisesta en niin perusta. Mut mammahan sit oli päättäny, että nyt uidaan, ni sit mut kuulkaas kannettiin sinne järveen ja sieltä mää porskuttelin rantaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Ja vieläkin uudestaan! Hyvinhän mä pysyin pinnalla, mut kaikista parasta oli kyllä sännätä sen uinnin jälkeen rantahiekkaan möyrimään!

Seuraavalla kerralla pitää kuulemma tuolta Teijolta vuokrata vene, tai kanootti, ja lähtee sillä tavoin tutustumaan maisemiin! Mulla on ne pinkit pelastusliivitkin parin vuoden takaa jo valmiiks hankittuina...

Kuulumisia sairastuvalta

Hellurei kamelit! Nyt on kuulkaas semmonen juttu, että tuli vähän hualia. Onneks huomattavasti pienempiä, ku mihin mamma kerkes jo hysteerisenä varautua.

Lauantaina illalla harjailtiin normaaliin tapaan mun hampaita, ku mamma alko tunnusteleen mun leukaa - ihan ku siinä olis patti. No siinähän oli patti, ja on edelleenki. Mamma diagnosoi patin olevan ihan kiinni leukaluussa, kiinteä ja ulottuvan ikeneen, jossa alahuulta raottamalla näkyi selkeä pahkura. No sittenhän mamma tiätty alko googletteleen ja siitä alkoi itku ja paniikki, kun internetti kertoi, että nuorilla koirilla on aika yleinen esimerkiks tommonen pahanlaatunen luustokasvain.

Sunnuntaina mamma ottikin sitten puhelun Petvet-klinikalle, jonne saatiin aika heti maanantaiks. Pääsin mamman mukana sit töihin, koska ei oltas muuten keretty ajeleen edestakas töiden ja lääkärikäynnin välillä. Petvetissä meidät otti vastaan klinikan hammaslääkäri Lotta Ceder. Mut vähäsen jännitti, eikä vähiten sen takia, että mamma oli ihan paniikissa ja sen sydän hakkas tuhatta ja sataa. Saatoin ruikata esimerkiks kolmet pisut siihen odotusaulaan. Ja tutkimuspöydältä koitin kiivetä mamman syliin ja kainaloon ja mihin vaan pois pelottavan lääkäritätsän lähettyviltä.

No sit se lääkäritätsä totes heti, että multa puuttuu molemmilta puolilta yhdet hampaat. Semmoset jotku P1-hampaat, alakulmahampaiden vierestä. Sit se sanos, että esimerkiks boksereilla ne kyseiset hampaat saattaa jäädä puhkeamatta ja muodostaa sit sinne ikenen alle kystan. Että oliskohan mulla semmonen.

Sit mun hampulit päätettiin kuvata, ja sain vähäsen rauhottavaa. Ei ollu kuulkaa kivaa! Mua ei oo koskaan aikasemmin rauhotettu, ni se oli aika inhaa ku ihan yhtäkkiä kesken mun lattiannuuskuttelun alko väsyttää ihan hirmeesti ja sit köllähdin siitä ihan tosta noin vaan kyljelleni. Siinä vaiheessa mamma oli jo aivan hysteerinen, koska sen mielestä mä hengitin jotenki kauheen epätasasesti, mut lääkäritätsä sanos, että ihan normaalisti mä käyttäydyin. Kuvat saatiin otettua ja sit mun mamma ja Pekkis kutsuttiin kattoon niitä kuvia sinne röntkeniin.

Ja kyllä, kysta siellä oli. Mamma huojentui, kun ainakaan mistään luustokasvaimesta ei ollut kyse, mutta hurjalta se kuulemma näytti silti, kun mun leukaluussa näkyi ammottava aukko, jonka se puhkeamattoman hampaan ympärille kehittynyt kysta oli syönyt sinne. Lääkäritätsä kyllä sanoi, että silleen tultiin hyvään aikaan, että leukaluu jää vielä kystan poistamisen jälkeen tukevaksi, eikä esimerkiks murtumavaaraa pitäis olla. Hurjaa!

No sit se lääkäritätsä sanos, että Raision Univet-klinikalla on semmonen spesiaalitätsä, Eva Sarkiala-Kessel, joka mut vois operoida kuntoon, että sinne pitäis päästä mahdollisimman pian. Se tätsä on nyt lomalla, mutta saatiin aika kuitenkin suhteellisen pian, 28.7. maanantaiksi. Sillon sit poistetaan kysta, puhkeamaton hammas ja pari viereistä hammasta.

Hetken aikaa heräilin vielä siellä lääkärissä, ja se oli kuulkaas ihan kaameeta, ku olin tavallaan hereillä, mutten jaksanu tehä yhtään mitään! Esimerkiks näin ja kuulin lähellä olevat vastaanotoille odottavat koirat, mutten jaksanu päätäni nostaa! Korvan sain vähä ylös, mut kattokaa ny kuin hassusti mun kieliki on, tolleen se roikkus vielä monta tuntia sinä iltana.

Ilta meniki sit kölliessä viltin alla lämpimässä ja pari kertaa mamma koitti mua viedä pisulle, mut en kyl jaksanu tehdä yhtään mitään. Tassut ei kantanu, heti ku mamma päästi must irti pihalla, ni huojuin hetken ja sit lösähdin maahan, silleen etutassujen päälle ku kamelit. Sit mamma laittoi kellon yöllä soimaan ja tsekkas että kaikki on kunnossa, ja viideltä me sit käytiin pissalla, kun tassut jo vähäsen kanto ja olin vähemmän tokkurainen.

Operaatioon on nyt reilu viikko aikaa. Leuka ei oo kipee, oon pureksinu keppejä ja luita ihan normaalisti ja ollu sitä röntkenipäivää lukuunottamatta oma iloinen itseni. Leikkaus kyl jännittää, varsinki mamma on aika paniikissa, otti vapaata töistäkin leikkauspäiväks, kun ei kuulemma jännitykseltään kykene kuitenkaan mitään tekemään. Että nyt kuulkaas blogikamelit, mää tartten kaiken tuen ja tsempin, että kaikki menee hyvin ja mun purukalusto saadaan kuntoon eikä sinne oo kehittynyt mitään pahaa.

Toim. huom! Tässä vielä linkki tommoseen juttuun, missä kerrotaan tämmösistä puhkeamattomista hampaista ja niiden aiheuttamista kystista. Hassua kyllä, ei kukaan lääkäri oo ikinä maininnut puuttuvista hampaista. Hammaskiven poistoon ei vielä ole ollut tarvetta, eikä muitakaan ongelmia ilmennyt, eikä hampaita oo sen takia ikinä kuvattu. Jos oltais tiedetty tällasesta mahdollisesta piilevästä ongelmasta, olis röntgenkuvat tietysti otettu jo aikaa sitten, ennen kuin kysta ehtii muodostua ja tehdä tällaisia tuhoja. Ilmeisesti eläinten hammashoito on vielä aika alkutekijöissään, eikä moni "tavallinen eläinlääkäri" osaa kiinnittää huomiota esimerkiksi just puuttuviin hampaisiin tai osaa ajatellekaan, että tämmönen probleema vois olla olemassa.

Etenkin lyhytkuonoisten karvakorvien omistajille siis isona vinkkinä, että jollei koirasi hampaita ole vielä kuvattu, olisi korkea aika tehdä se nyt. Varmuuden vuoksi!

Loppuun vielä kevennykseksi kuva lääkärikäyntiä seuraavalta päivältä, kun mieli oli taas iloinen ja tassut kantoivat lenkuralle! :)