Karmiva automatka

Eilisellä lääkärireissulla sattui ja tapahtui. Herra koira matkustaa takapenkillä valjaissa, joista menee pieni turvavyö siihen samaan vastakappaleeseen, johon ihmisten turvavyökin kiinnitetään. Keskellä Kaskenmäkeä alkoi sitten rääkyminen. En olis ikinä uskonut, että pienestä koirasta lähtee niin kamala ääni - siis todellakin sellainen nyt tapetaan sikaa -kiljunta. Mies pysäytti auton ensimmäiseen pysähtymiskelpoiseen paikkaan ja minä sukelsin takapenkille apuun. Herra koiran kynsi oli juuttunut sinne turvavyön vastakappaleeseen, sinne koloon, mihin se turvavyökin menee. En tiedä miten se sinne onnistui ujuttautumaan, mutta tassu saatiin irti vasta, kun sain turvavyön irrotettua siitä vastakappaleestaan.

Ja voi hyvänen aika sitä uikutusta ja surkeuden määrää, joka koirasta huokui, kun tassu vihdoin oli irti. Sitä pidettiin korkealla ja se väpätti ja lerpatti, mamma huomasiksä että mua SATTUI, kammottava vaarallinen turvavyö, hirvittävä tuska ja kipu, pääsenhän nyt etupenkille sun syliin jooko turvaan?!?

No oikeasti se kynsi vaan jäi jumiin, eikä mitään pahempaa onneksi sattunut. Tassu ei ollut edes yhtään arka tapahtuneen jälkeen, joten kaikki tämä rääkyminen ja uikutus johtui vain siitä säikähdyksestä, että apua, nyt jäin jumiin.

Sydän hakkasin kyllä kahtasataa, se huuto oli jotain niin infernaalista...

Lääkärissä

Mä kävin tänään lääkärissä. Tai oikeestaan ootin papan kanssa pihalla, kun ei mua huolittu sinne sisälle, kun mä olisin kuulemma tartuttanu kaikki muutki siellä asioivat. Mut mamma kävi sit siellä mun puolesta ja sai mukaansa jotain lääkettä, jolla vissiin noitten ökkiäisten pitäis kadota. Sit mamma oli vähän tuohtunu, ku ne sano vasta paikan päällä, että ihan turhaan varattiin aika, kun sen lääkkeen olis voinu hakee suoraan apteekistakin. Mut ku ajanvarausnumerosta oli neuvottu varaamaan aika. Mut sit se täti siellä oli tutkinu jollain vempeleellä mamman paperille teippaamat ökkiäiset, ja sano että ne on täitä, et ihan hyvä kai, että mamma kävi kuitenkin näyttämässä niitä ökkiäisiä, että jos ne oliskin ollu jotain muita. Sit se lääkäritäti tuli ulos moikkaamaan mua, ja kurkkas mun simmut, kun mamma oli kertonu, että ne rähmii. Mut mun simmut on kuulemma kirkkaat (mä tiedän, mulla on tosi kirkas ja söpö katse!), eli rähmiminen on vaan jotain normaalia rähmimistä, mulla kun on tällaset vähän mulkonevat silmät niin niihin tarttuu kaikenlaista, karvaa ja pölyä välillä ku mä touhuilen kaikkea.

Mut tänään mä saan sit ekan täilääkkeen. Ja viikon päästä mä saan tavata koirakavereita, jee!

Voi pojat...

Kun merimies tulee reissultaan kotiin, juurtuu hän vähintäänkin ensimmäisen illan ajaksi sohvalle. Piiitkät päikkärit, joihin toki herra koira ottaa myös osaa.

Jaahas, pappa taitaa olla hieman likainen...

Suoritan pienen puhdistamisoperaation...

Vielä vähän...

Ja tuoltakin...

Nyt riittää lorvailu... MAMMA, missä mun ruoka on?!?

Juttuja...

Täikurjuus jatkuu, kutian ja rapsuttelen, mutta onneksi huomenna on lääkäriaika. Se on ihan kiva paikka se lääkäri, siellä on usein monta muutakin koiraa, joiden kanssa voi jutella ennen kuin pitää mennä sinne huoneeseen. Useimpia kyllä vähän jännittää, joten tunnelma on hiukan kireä - minuahan ei tietystikään jännitä sillä olen maailman rohkein pikkukoira. Mitä nyt tutkimuspöydältä koitan kiivetä mamman syliin turvaan... 

Mutta pappa tulee tänään kotiin! Mamman kanssa kun ajetaan satamaan ja minä pääsen autosta ulos ja haistan laivan ja meren tuoksun ja kuulen papan laivan moottoreiden jyrinän... tiedän siitä paikasta jo, että kohta tulee pappa! Ja sieltä se sitten aina saapuukin, jos sillä on matkalaukku, se tulee pidemmäksi aikaa kotiin, toisinaan se tulee vaan moikkaamaan meitä pikaisesti, ennen kuin laiva jatkaa taas matkaa. 

Luulisin, että saan ainakin hieman jäätelöä, ehkä joitakin muitakin herkkuja, kun pappa on kotona. Ja sitten on kauheen kivaa, kun pappa viihdyttää minua päivisin, kun mamma on töissä. Ja papan kanssa lenkkeilykin on aika hauskaa, kun saan haistella ja tutkia pusikoita ihan rauhassa, mamma aina tempoo minua eteenpäin, pitäisi kuulemma kulkea reippaasti. Papan kanssa meillä on aina aikaa hidastella!

Eka yhteinen vuosi

Reilu viikko ennen kotiutumista.

Mamma ihan unohti, että viime viikolla tuli tasan vuosi siitä, kun minä tulin tänne kotiini. Aika kuluu nopeasti!

Mamma ja pappa kävivät katsomassa minua Nakkilan kodissani parikin kertaa, ennen kuin noutivat minua kotiin. Päätös minun tulostani tehtiin jo heti ensimmäisen vierailun jälkeen, kun pussasin mammaa nenään hänen nostaessaan minut pentulaatikosta syliinsä, mutta mamma kävi katsomassa varttumistani vielä reilu viikko ennen tuloani.

Sitten kun minut noudettiin, olin aika rohkea, vaikka vähän itkettikin jättää emo ja sisarukset ja koko muu koira- ja ihmisperhe. Matkustin kopassa takapenkillä, mamma silitteli minua koko matkan, eikä kulunut kuin kymmenisen minuuttia ja vikinäni rauhoittui.

Ensimmäisen yöni nukuin samassa kopassa, joka sijoitettiin mamman ja papan sängyn viereen lattialle. Mamma yllättyi, kuinka hyvin jo ensimmäiset yöt menivät, sillä vaikka tietysti vähän vaeltelin ja pissasinkin, nukuin aika rauhallisesti heti kotiutumisestani saakka. Aluksi uusi koti oli kauhean jännä, ja pysyttelin turvallisesti yhdellä isolla matolla päivät ja makuukopassani yöt. Vähitellen kuitenkin reipastuin, ja aloin valloittaa lisää neliöitä käyttööni...

Aluksi tunsin oloni hieman yksinäiseksi, mutta sain heti uusia ystäviä!

Kotiintuloani seuraavana päivänä olin kuitenkin jo näin rentoutunut!

Sitten sainkin vaaleanpunaisen vinkupalloni, ja aloin todenteolla rohkaistua.

Vuosi on mennyt hirmuisen nopeasti, mutta olen kyllä tosi onnellinen kodistani! Mamma päivittäin kertoo minulle, kuinka olen kuulemma maailman tärkein pieni otus ja kaikkein paras koiralainen, se tuntuu aika kivalta.

Ja kyllä minäkin tykkään mammasta, paitsi sillon kun se syöttää pelkkiä papanoita eli kuivamuonaa tai syö meetvurstileipää eikä anna mulle yhtään siivua tai sanoo, etten mä saa mennä moikkaamaan jotain ihanaa tyttökoiraa! Mutta yleensä meillä sujuu kuitenkin aika kivasti tää yhteiselo. Ja pappakin tulee kohta kotiin, se antaa mulle aina jätskiä ja muita herkkuja, se on kivaa!