Retkellä

Lekurireissuressiä lievittääksemme käytiin tossa yks ilta eväsretkellä mettässä. Tääl Salossa on tommonen

 Meri-Teijon retkeilyalue, ja siellä on kiva tassutella metsiä ja pitkospuita pitkin. Retkeilyreitti kiertää järven ympäri, ni sinne on kiva pulahtaa tai kahlata tai ainaskin siitä voi tankata janojuomaa!

Tässä mä viipotan pitkin pitkospuita, johtoasemissa, tiätty. Joissain kohdin oli tommosia pieniä siltoja, ja mää kuulkaas ruikkasin pisut jokaikiseen! Ei kerenny mamma kissaa sanoa, ku olin jo nopsasti jättäny viestin.

Sit meil oli evästauko. Myös mut oli huomioitu! Mukana oli kipollinen jauhislihaa sekä pari kinkkuleikkeleviipaletta, kyllä muuten kelpas maiskutella tossa kallionnokassa! Eväspaikalla oli sopivan matalaa, ni mää sit kahlailin ja tähystin ja pidin silmällä ympäristöä sillä välin ku ihmisväki söi omia eväitään.

Sit tiätty piti vähäsen poseerata. 

Lenkuran lopuks mamma päätti, että nyt ois aika heittää talviturkki. Ja siis se puhu musta. Määhän tykkään kyllä kahlata ja istua vedessä, mutta tosta uimisesta en niin perusta. Mut mammahan sit oli päättäny, että nyt uidaan, ni sit mut kuulkaas kannettiin sinne järveen ja sieltä mää porskuttelin rantaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Ja vieläkin uudestaan! Hyvinhän mä pysyin pinnalla, mut kaikista parasta oli kyllä sännätä sen uinnin jälkeen rantahiekkaan möyrimään!

Seuraavalla kerralla pitää kuulemma tuolta Teijolta vuokrata vene, tai kanootti, ja lähtee sillä tavoin tutustumaan maisemiin! Mulla on ne pinkit pelastusliivitkin parin vuoden takaa jo valmiiks hankittuina...

Kuulumisia sairastuvalta

Hellurei kamelit! Nyt on kuulkaas semmonen juttu, että tuli vähän hualia. Onneks huomattavasti pienempiä, ku mihin mamma kerkes jo hysteerisenä varautua.

Lauantaina illalla harjailtiin normaaliin tapaan mun hampaita, ku mamma alko tunnusteleen mun leukaa - ihan ku siinä olis patti. No siinähän oli patti, ja on edelleenki. Mamma diagnosoi patin olevan ihan kiinni leukaluussa, kiinteä ja ulottuvan ikeneen, jossa alahuulta raottamalla näkyi selkeä pahkura. No sittenhän mamma tiätty alko googletteleen ja siitä alkoi itku ja paniikki, kun internetti kertoi, että nuorilla koirilla on aika yleinen esimerkiks tommonen pahanlaatunen luustokasvain.

Sunnuntaina mamma ottikin sitten puhelun Petvet-klinikalle, jonne saatiin aika heti maanantaiks. Pääsin mamman mukana sit töihin, koska ei oltas muuten keretty ajeleen edestakas töiden ja lääkärikäynnin välillä. Petvetissä meidät otti vastaan klinikan hammaslääkäri Lotta Ceder. Mut vähäsen jännitti, eikä vähiten sen takia, että mamma oli ihan paniikissa ja sen sydän hakkas tuhatta ja sataa. Saatoin ruikata esimerkiks kolmet pisut siihen odotusaulaan. Ja tutkimuspöydältä koitin kiivetä mamman syliin ja kainaloon ja mihin vaan pois pelottavan lääkäritätsän lähettyviltä.

No sit se lääkäritätsä totes heti, että multa puuttuu molemmilta puolilta yhdet hampaat. Semmoset jotku P1-hampaat, alakulmahampaiden vierestä. Sit se sanos, että esimerkiks boksereilla ne kyseiset hampaat saattaa jäädä puhkeamatta ja muodostaa sit sinne ikenen alle kystan. Että oliskohan mulla semmonen.

Sit mun hampulit päätettiin kuvata, ja sain vähäsen rauhottavaa. Ei ollu kuulkaa kivaa! Mua ei oo koskaan aikasemmin rauhotettu, ni se oli aika inhaa ku ihan yhtäkkiä kesken mun lattiannuuskuttelun alko väsyttää ihan hirmeesti ja sit köllähdin siitä ihan tosta noin vaan kyljelleni. Siinä vaiheessa mamma oli jo aivan hysteerinen, koska sen mielestä mä hengitin jotenki kauheen epätasasesti, mut lääkäritätsä sanos, että ihan normaalisti mä käyttäydyin. Kuvat saatiin otettua ja sit mun mamma ja Pekkis kutsuttiin kattoon niitä kuvia sinne röntkeniin.

Ja kyllä, kysta siellä oli. Mamma huojentui, kun ainakaan mistään luustokasvaimesta ei ollut kyse, mutta hurjalta se kuulemma näytti silti, kun mun leukaluussa näkyi ammottava aukko, jonka se puhkeamattoman hampaan ympärille kehittynyt kysta oli syönyt sinne. Lääkäritätsä kyllä sanoi, että silleen tultiin hyvään aikaan, että leukaluu jää vielä kystan poistamisen jälkeen tukevaksi, eikä esimerkiks murtumavaaraa pitäis olla. Hurjaa!

No sit se lääkäritätsä sanos, että Raision Univet-klinikalla on semmonen spesiaalitätsä, Eva Sarkiala-Kessel, joka mut vois operoida kuntoon, että sinne pitäis päästä mahdollisimman pian. Se tätsä on nyt lomalla, mutta saatiin aika kuitenkin suhteellisen pian, 28.7. maanantaiksi. Sillon sit poistetaan kysta, puhkeamaton hammas ja pari viereistä hammasta.

Hetken aikaa heräilin vielä siellä lääkärissä, ja se oli kuulkaas ihan kaameeta, ku olin tavallaan hereillä, mutten jaksanu tehä yhtään mitään! Esimerkiks näin ja kuulin lähellä olevat vastaanotoille odottavat koirat, mutten jaksanu päätäni nostaa! Korvan sain vähä ylös, mut kattokaa ny kuin hassusti mun kieliki on, tolleen se roikkus vielä monta tuntia sinä iltana.

Ilta meniki sit kölliessä viltin alla lämpimässä ja pari kertaa mamma koitti mua viedä pisulle, mut en kyl jaksanu tehdä yhtään mitään. Tassut ei kantanu, heti ku mamma päästi must irti pihalla, ni huojuin hetken ja sit lösähdin maahan, silleen etutassujen päälle ku kamelit. Sit mamma laittoi kellon yöllä soimaan ja tsekkas että kaikki on kunnossa, ja viideltä me sit käytiin pissalla, kun tassut jo vähäsen kanto ja olin vähemmän tokkurainen.

Operaatioon on nyt reilu viikko aikaa. Leuka ei oo kipee, oon pureksinu keppejä ja luita ihan normaalisti ja ollu sitä röntkenipäivää lukuunottamatta oma iloinen itseni. Leikkaus kyl jännittää, varsinki mamma on aika paniikissa, otti vapaata töistäkin leikkauspäiväks, kun ei kuulemma jännitykseltään kykene kuitenkaan mitään tekemään. Että nyt kuulkaas blogikamelit, mää tartten kaiken tuen ja tsempin, että kaikki menee hyvin ja mun purukalusto saadaan kuntoon eikä sinne oo kehittynyt mitään pahaa.

Toim. huom! Tässä vielä linkki tommoseen juttuun, missä kerrotaan tämmösistä puhkeamattomista hampaista ja niiden aiheuttamista kystista. Hassua kyllä, ei kukaan lääkäri oo ikinä maininnut puuttuvista hampaista. Hammaskiven poistoon ei vielä ole ollut tarvetta, eikä muitakaan ongelmia ilmennyt, eikä hampaita oo sen takia ikinä kuvattu. Jos oltais tiedetty tällasesta mahdollisesta piilevästä ongelmasta, olis röntgenkuvat tietysti otettu jo aikaa sitten, ennen kuin kysta ehtii muodostua ja tehdä tällaisia tuhoja. Ilmeisesti eläinten hammashoito on vielä aika alkutekijöissään, eikä moni "tavallinen eläinlääkäri" osaa kiinnittää huomiota esimerkiksi just puuttuviin hampaisiin tai osaa ajatellekaan, että tämmönen probleema vois olla olemassa.

Etenkin lyhytkuonoisten karvakorvien omistajille siis isona vinkkinä, että jollei koirasi hampaita ole vielä kuvattu, olisi korkea aika tehdä se nyt. Varmuuden vuoksi!

Loppuun vielä kevennykseksi kuva lääkärikäyntiä seuraavalta päivältä, kun mieli oli taas iloinen ja tassut kantoivat lenkuralle! :)

Jusseja!

Varvasvälipunkeroinen aiheutti kaameen kutinan, josta seuras kaamee käpälän nällystys, josta seuras, että kaikki karvatkin läks varvasvälistä, josta seuras, että nyt tassua on rasvattu. Ja koska mää rakastan nuolla kaikki rasvat pois, ni rasvatun tassun suojana on sukka. Vähän noloo. Eka oli tommonen sinipilkullinen. Sitten harmaa, jossa on pinkki Snoopy. Mähän en suostu käveleen tommosen sukan kanssa, ni köllin sit pedissä, tai sit seison paikallani, kunnes mut kannetaan esimerkiks tosta ruokakipolta petiin. Onneks sukka on vaan hetkellisesti suojaamassa rasvausta, ja voin sit taas kohta kipittää ilman sukkaa. 

Juhannus on ollu täällä hirveen kylmä, niinku varmaan kaikkialla muuallaki. Mut välillä on ollu ihan aurinkoistaki, ja oon päässy vähä pihahommiin. Risuja nääs, pitää pilkkoa ja  korjata pois nurmikolta. 

Oon muistanu myös rentoutua. Se on ehkä kaikista tärkeintä! 

Kivaa juhannusta!

Hirmee punkki

Moikkis, kamut!

Viime päivinä on ollu gaumeen kylmä. Jopa sadetta. Yks aamu mamma huuteli mua ulos, en oikein ois jaksanu nousta. Koitin teeskennellä nukkuvaa, mut ei, sieltä mut kaivettiin peittokasasta kaatosateeseen. 

Lenkuroinnin jälkeen jouduin viel suihkuun, mut sieltä kipitin takas unille ennenku mamma kerkes ripustaa pyyhettäkään naulakkoon. Menin oikeen kunnolla piiloon, tonne peiton sisälle, ettei vaan tartte uudestaan lähtee ulkoileen. 

Mutta tänään! Tänään mamma taas huuteli eteisessä, että pitäis lähtee aamu-ulkoilulle. Mää olin ihan hiljaa. Lopulta mamma tuli hakeen mua ja siellähän mää istuin, keskellä sänkyä, kuulemma maailman surkeimman näkösenä, tassu ihan litimärkänä ja sitä tassua lipoessani olin vähä lakanaaki kastellu. Mamma sit ymmärsi mun katseesta, että nyt on hätä, ja otti tassun tarkasteluun. Ja voitteko kuvitella!

Mun varpaiden välissä, tuolla ihan todellatodella syvällä tassun sisässä oli punkki. Ihan semmonen yli puolen sentin mittaiseksi itsensä imenyt ryökäle! Voi ällötys, sanoi mamma, ja sit punkki saikin lähteä hyvin nopeasti. Just edellispäivänä mamma irrotti mun poskesta valtaisaksi paisuneen punkeroisen. Tähän saakka ei ole ollut käytössä punkkisuojausta, täällä Salossa kun noita ökkiäisiä tuntuu olevan selkeästiTurkua vähäisemmin (tassupunkkia lukuunottamatta kaikki tämän kesän punkit on tarttuneet Ruissalosta), mut nyt mamma vähän puhus, että jotai tarttis tehdä, ei enää varvas- eikä poskipunkkeja eikä mielellään muuallekaan kiinnittyneitä otuksia. 

Mikä muualla mahtaa olla punkkitilanne, onko ökkiäishavaintoja vai karkotteet käytössä?

Nelivuotiaan kuulumiset

Kylläpä meillä on hirvittävän tiheä postaustahti! Mut kuulkaas kamut, tässä on nyt ollu niin paljon kaikkee, ettei oo kerenny. Eka oli noi helteet, ni sit piti vaan hirmusesti lenkuroida ja päikkyröidä ulkosalla. Sit mun mamma palautti jonku semmosen kradun, sitä on kuulkaas väännetty tovi jos toinenkin.

Mut sit oli mun synttärit! Täytin neljä! Sain asianmukaisen kakun, joka sisälsi paljon jauhislihaa, raejuustoa ja kinkkukukkakoristeen. Oli hyvää. Sain myös synttäriaamupalaks namikätkön (tyhjän talouspaperirullan, toim. huom.), johon oli tungettu kaikkia mun lempparinameja ihan hirmeen paljon. Namskis!

Synttärilahjaks sain uudet valjaat. Pitkästä aikaa kokeiltiin Hurtta-merkkisiä, ja on ne ihan passelit. Ei yhtä täydellisen kokoiset verrattuna noihin pehmustettuihin Ratia-valjaksiin, mutta kesällä nyt sitte ainaskin kevyemmät ja vähemmän hiostavat. Hihnakin uusittiin, vanha onkin ollut käytössä miltei nelisen vuotta! Hämmästyttävän hyvässä, vaikkakin nuhjaantuneessa kunnossa vielä sekin, mutta heijastimet on kyllä ihan entiset jo. Uudet valjaat on Y-mallia ja väriltään tyylikkään vaaleansiniharmaat korallinsävyisellä tehosteraidalla. Täs mä poseeraan uudet valjaat päällä, nelivuotiaana iltalenkuralla!

Sit ollaan vähäsen puuhailtu pihalla, nimittäin rakennettiin (mää hyvänä työnjohtajana) aitaus! Että voin sitte ulkoilla vapaanakin, ilman jälkiliinaa. Nti Kattinen tuli kans testaamaan työn tulosta. Hyvin toimii, jahtasin Kattista ympäri aitausta, ei päässy karkuun kisu. 

Aidalle tosin kävi sitten vähäsen köpelösti, kun salaojakaivuri jurnutti siitä ohi. Väli oli liian kapea, aita tarttu matkaan ja meni mutkalle. Nyt odottelee fiksausta (ja fiksumpia tukikeppejä). Onks teillä kamut millasia aitoja pihoissa? Pääseekö niistä yli, taikka ali?