Tähyilyä ja luikastelua

Meillä päin on ollu hirmusen liukasta. Siis niinku ihan luistinrata on noi kaikki meidän lähitiet. Onneks oon lenkuroinut viime päivinä paljon Pekkiksen kanssa, koska mun mammallahan on todella huono tasapaino. Niinku esimerkiks eilen, sehän luikastu tiätty tossa pihalla heti. Mut arvakkaas mitä mä tein? No sympatiakaaduin! Aattelin, että mammaa ei harmita kaatuilu niin paljoo, jos mä vähän kierin siinä maassa kans. Tämmönen (vähän vauhdissa tärähtänyt) otos musta sit napattiin, sympatiakaatumisen keskellä: 

Mut ei kuulkaas harmittanu mammaa yhtään, se alko nauraa vaan, kun olin kuulemma niin ylisöpö köllötellessäni tossa sit tassut taivasta kohden. Onnistui siis, sympatiseeraus!

Postimieskin luikasteli ojaan tossa yks päivä. Just sai meidän postit laatikkoon, ja sit hups vaan, auto oli ojassa. Hinausautohan siihen sitten tarvittiin, ja me nti Kattisen kanssa tarkkaavaisesti seurattiin tilannetta sisältä lämpimästä. 

Viime viikkoina on ollu kaameen rankkaa, kun on ollu pakkaamisstressiä ja mammalla opintostressiä ja sitten vielä kaikista kaamein stressi: naapurin tyttökoiran juoksu. Mamma ja Pekkis mua jo tossa yks ilta käänteli ja väänteli, kun luulivat, että oon kovastikin kipee. Ja että ripuliko vaivaa, kun ulos pitäis päästä kerta toisensa perään. Mutta sitten ne tajus, että taitaa olla naapurissa juoksu. Vinguin ja ulisin ja koitin pihalla päästä jokaista mahdollista reittiä naapuriin. Vähän pissaa kävin siinä niiden portinpielessä lipittämässä, ja välillä ulkoillessa oikein nähtiinkin siinä, mutta en saanu kuulkaas mennä tekeen lähempää tuttavuutta. Todella ikävää! Hajuihin oli tyytyväinen, mutta niitä onneks riittää yhä edelleenkin... 

Viime viikolla kävin myös tähyilemässä uuden kodin ikkunasta. Siellä alkaa olla valmista, ja viikonloppuna päästään muuttamaan! Oon koittanu nti Kattiselle kertoa, että nyt on syytä nauttia vapaana ulkoilusta, sillä jatkossa aletaan sitten ulkoileen molemmat valjaissa. Kokeiltu on, mutta mamma sanos, että Fannin ulkoilu muistuttaa lähinnä pulkan hinaamista. Ei kävele kisu ei, sen sijaan koittaa hirttää itsensä valjaista aina tilaisuuden tullen esimerkiks kiipeemällä puuhun ja solmiutumalla fleksistä oksistoon. 

Nyt meen pakkaileen mun lelkut ja varmistamaan, että muuttotouhut sujuu muutenkin niinku pitää.

Kuulemisiin kamut, seuraavan kerran varmaankin uudesta kodista!