torstai 24. toukokuuta 2012

Mökillä

Tehtiin pikavisiitti mökille. Meri, ranta, metsä, raitis ilma... ah! Mökillä saan nuuskia ihan rauhassa, kuopsuttaa, möyriä ja kölliä päikkäreillä ihan vapaasti. Tai en ihan vapaasti, sillä oon jälkiliinaan kytkettynä - kerran spurttasin pihasta vilkkaalle Saaristotielle, ja sen jälkeen en kuulemma saa enää ulkoilla ilman hihnaa. Mutta ei se haittaa, kivaa oli silti.

Kuopsutan... 

Tähyilen...

Tähyilen lisää...

Meri-ilma vaan väsyttää ihan hirveesti. Ja kaikki työnteko - risusavotta ja multakasojen kuopsutus - hirveen rankkaa. Sit kävikin niin, että kaikesta uurastuksesta väsähtäneenä nukahdin valkovuokkojen keskelle... Ja mikä vähän nolottaa: pihassa kävi kuulemma vieras (iso!) kissa, enkä mä huomannu mitään, kun nukuin päikkäreitä. Hups. 




Käärmeitä ei kohdattu (onneks), eikä punkkejakaan montaa: musta löytyi viisi ja mun papasta yksi. Punkkikarkoitetta ei ainakaan vielä ole käytössä, mamma luottaa toistaiseksi tarkkailuun ja turkin haravointiin - ja hyvin toimii, kun vain yksi viidestä punkista oli ehtinyt kiinnittyä (senkin olin itse kuopsuttamalla nitistänyt hengiltä). Ainut traumaattinen tapahtuma oli hyttysen tai muurahaisen tai jonkun muun ökkiäisen pistos mun pippeliin, au, kirveli muuten aika ilkeesti... onneks tuhti Bebanthen-kerros poisti kutinan ja pistoskohta parani yössä.

Reissaamisessa on se huono puoli, että kotiin palatessa on kauhee homma jättää viestejä vakiolenkuran varrelle, että mä oon taas mukana kuvioissa. Aamulenkura tais kestää tänään ainaki tuplasti.

Mut arvatkaas mikä päivä huomenna on? Mun syntymäpäivä, täytän kaksi vuotta! Mitäköhän saan lahjaks, entä millanen on mun synttärikakku...? Huomista odotellessa!

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Stressiä ilmassa

Kukaan ei varmasti ole välttynyt huomaamasta meneillään olevia MM-kisoja. Mies saapui reissultaan pari päivää sitten, ja sitten meillä onkin sitten parina iltana ollut kisakatsomo. Ei mitään hirvittävää ihmispaljoutta: toisena iltana peräti yksi vieras ja seuraavana useampi, miehen siskot ja ystäväpariskunta, jotka kaikki ovat meillä tavallisia vierailijoita ja Jalolle varmasti läheisimpiä ihmisiä isäntäväen lisäksi. Ja mitä tapahtui? Rauhallinen, sopeutuva ja helppo koiramme sai molempina iltoina ihan hirvittävän stressikohtauksen. Tapahtui siis sama kuin viime juhannuksena.

Meteli ei todellakaan ollut kova, ei yleistä hälinää; on meillä istuttu iltaa sata kertaa riehakkaamminkin, eikä koira ole korvaansa lotkauttanut. Nyt Jalo kuitenkin alkoi täristä, läähättää, tassut jättivät lattiaan hikijälkiä ja käytös oli melkoisen rauhatonta vaeltelua ihmisen luota toisen luo. Varsinaisesti Jalo ei siis pelkää eikä arkaile, vaan lähinnä tuntuu olevan levoton ihmisjoukon keskellä.

Mietin, onko syynä se, että mies tuli juuri (kuukauden poissaolon jälkeen) kotiin ja Jalo vahtii nyt laumaansa poikkeuksellisen voimakkaasti ja stressaantuu, kun on epävarma lauman pysymisestä koossa? Pelkää, että isäntä katoaa taas paikalta?

Molempina iltoina käytös rauhoittui ulkona välittömästi, mutta sisälle palatessa tärinä ja läähätys jatkui taas. Jalo hakeutui syliin, seurasi vessaan, seurasi parvekkeelle... Istui vieressä ja tuijotti herkeämättä. Oma käyttäytymiseni epäilemättä vahvisti stressiä: huolestuin ja aloin paijata, kun olisi pitänyt olla mahdollisimman neutraali ja osoittaa, ettei laumalla ole mitään hätää.

Tänään kokeillaan taas uudestaan muutaman vierailijan voimin, suunnitelmana on ehkä ottaa pentuportti käyttöön ja rajata Jalo makuuhuoneeseen, josta on suora näköyhteys sohvalle. Jospa tilanteen seuraaminen kauempaa auttaisi asiaa, ja herra koira osaisi ottaa rennommin huomatessaan, että siellä se lauma on ja pysyy ilman vahtimistakin.

Vinkkejä? Tämä emäntä on varsin epätietoinen tällaisesta reaktiosta, sillä normaalisti Jalo sopeutuu toooodella helposti kaikkialle (ja on myös otettu mukaan melkeinpä kaikkialle, joten harjoittelua sopeutumisesta on paljon), ei vierasta, ei rähise, ei vahdi, eikä pelkää edes ilotulitteita. Jos kyseessä on huoli lauman koossapysymisestä, niin miten sitä huolta voisi helpottaa ja herra koiran stressiä lievittää?


torstai 3. toukokuuta 2012

Toukokuun eka metsälenkura

Hei kuomaseni, kuinka olette toipuneet vappuhulinoista? Mähän en sitten päässyt ollenkaan mukaan piknikille, koska mun mammani ei epäsosiaalisuuspuuskassaan jaksanut raahautua sinne lainkaan. Maattiin siis vappupäivä kauniista (ja kylmästä!) kelistä huolimatta sohvalla.

Tänään pääsinkin sitten piiiitkälle metsälenkuralle, peräti yli kaksi tuntia ulkoiltiin tuulisessa mutta silmiä siristyttävän aurinkoisessa säätilassa. Mammalla oli tällä kertaa mukana myös kamera, joten saatte nauttia komeasta ulkoiluhabituksestani valokuvien muodossa! Ja uskokaa tai älkää, sain olla vapaana. Siis vapaana. Useampaan otteeseen, aika pitkiäkin aikoja! Enkä edes yrittänyt karata, sillä mammalla oli mukanaan herkullisia tonnikalaherkkuja, joita sain aina luoksetulosta palkintona.


Häikäsee. Aurinkolasit mulle kans, kiitos.

Tarkastelin rantaviivan näkymiä...

Näin hienosti tulin luo.

Mut piru vie noita tikkuja tossa matkalla!

Sit löysin tällasen pölkyn. Se tuoksu hyvältä (kakkaa?), joten piti vähän möyriä. 

Ja vähän lisää vielä.

Onnistunut luoksetulo, jälleen.

Keltavuokkoja ja kaikkee. 

Hypähtelin kallioilta vuorikauriin ketteryydellä...

Ja tarkkailin ympäristöäni, tietty.

Jolkottelin välillä rennommin...

Ja välillä tosi lujaa.





Lenkuran lopuksi kävin hiukan pulikoimassa meressä, sillä olin melkoisen kurainen kaiken rantamudassa möyrimisen ja tassuttelun jälkeen. Huh, olipas kiva päivä!