Liian suuri tyyny

Nyt on niin, että tarttisin oman tyynyn tohon meidän sohvalle. On vähän epäerkonominen tämä nykyinen pään alla pidettäväksi. Mammaa vaan nauratti kaameesti mun hieman pysty makoiluasentoni (jonka muuten saavutin vasta pitkällisen möyrimisen ja tyynyjen siirtelyn seurauksena, ei ollu helppo tehtävä!), mutta niska tossa kyllä vähän kipeytyy pidemmän päälle. Kuvaamisen sijaan mamma olis voinut keskittää energiansa pienemmän, mulle soveltuvan tyynyn hankkimiseen, vai mitä mieltä ootte? 

Viisivuotias

Viikko sitten viis vuotta sitten mää synnyin Nakkilassa, kasvattajatätsän luona. Samoihin aikoihin mammalla oli koirakuume suurimmillaan, roduksi oli valikoitunut tipsu ja kuumeisesti mamma selasi lähialueen kasvattajien sivuja. Eräässä kesäisessä koiranäyttelyssä mamma sitten tapasi kasvattajatätsän, ja tovin päästä ajeltiinkin jo katsomaan Liliä, jonka pentujen oli määrä syntyä syksyllä. Vaan kuinkas kävikään! Martta-tipsulla oli pienet pennut, joista muutama oli vielä vailla kotia. Kasvattajatätsä sitten ehdotti, että haluaiskos mamma pennun tästä Martan pentueesta jo.

Päätös sinetöityi kuulemma viimeistään sillä sekunnilla, kun mamma nosti mut pentuaitauksesta ja nuolaisin mamman nenää. Sitten odoteltiinkin vain luovutusiän täyttymistä, ja matkasin heinäkuussa kohti Turkua ja uutta kotiani.

Lili-emon tiineys muuten päättyikin sitten pennuttomasti, joten oli suorastaan kohtalo, että mamma päätti valita minut!

Martta-emon hoivissa

Olin jo vauvana kova nuolemaan kaikkea!

Mahduin piiloon kukkaruukun taakse

Olin sandaalin kokoinen

Mun eka lelkku (ja ainut lelkku, joka on rikkoontumisen vuoksi pitänyt myös hävittää, naskalihampaat tuhos sen)

Kaupunkiviidakossa vahdissa

Mun eka kamu, Milli <3

Olin niin pieni, että mahduin käsipyyhkeeseen (ja Piukku-kissan kuljetuskoppaan!)

Mää ja mun toka lelkku, Kumikana (jolta myöhemmin irtosi jalka naskalihampaiden seurauksena)

Viiteen vuoteen on mahtunut iloja ja suruja, avoero ja uusioperhe, sairastumisia ja parantumisia, leikkejä ja lenkurointia, ystäviä ja menetyksiä - kaikesta huolimatta, tai juuri kaiken yhdessä koetun takia, mamma sanoo, että on musta maailman onnellisin! Ja niin määkin kyllä mammasta, mulla on aika hyvät oltavat!

Ja tässä mä nyt oon, viisvuotias, mun synttärikakun kanssa:

Viralliset valvojat

Rivitaloasumisen hyvinä puolina mainittakoon Fannikan kiipeilypuu, josta voi korkeuksista katsella pihalle, jossa kulkee ihmisiä ja koiria. Ikkunasta näkee myös kauas kävelytielle saakka, ja siellä vasta liikennettä onkin! Näppärä kyttäyspaikka siis. Ongelmallista tässä on vain töppöjalat, joiden vuoksi kiipeilypuuhun ja puusta pois kulkeminen tapahtuu vain ihmisväen avustamana. Myös toi avustavan tarkkailijan laiskuus on vähän ongelmallista. Siinä se vaan kierii ja venyttelee ylätasanteella, kun pitäis valvoa liikennettä.

Virallisen valvojan työtehtävät on kaameen rankkoja...

Mitä mamma?

Aurinkoisen keväistä viikonloppua ja tarkkaavaisia kyttäyshetkiä kaikille kamuille!

Toukokuulumisia

Vasta oltiin päästy karvanlähtölääkäriltä, niin parin päivän päästä mun selkään kiinnitty punkki. No mamma ja Pekkis ei sit just ollu kotona, niin rapsutin muutamassa tunnissa punkin ihan ite irti. Ei ollu kuulkaa hyvä idea. Jäi nuppi ihon sisään, ja iho meni ihan vereslihalle. Sitä sit putsailtiin viikonlopun yli, mutta maanantaina huristeltiin sitten taas heti aamutuimaan Pet-Vettiin. Hyvä niin, koska elli kertoi tulehduksen levinneen, iho oli paksuuntunut, hot spot -tyyppinen tilanne ja silleen, joten sainkin sitten antibioottikuurin ja Vetramil-rasvaa. Karvatkin oikeen ajettiin pois, jotta haavaa saatiin paremmin putsattua.

Punkeroishaavan parantumista ootellessa ollaan lenkuroitu pannan kanssa, koska valjaita ei ihorikon takia ole voinut käyttää. Ei muuten ole kovin miehekäs toi pentuvuodelta peräisin oleva vaaleansininen ruutukuvioitu pehmopanta... 

Meinas muuten taas kriisi iskeä, kun mamma viiden antibiootti-päivän jälkeen alkoi tutkia annostusta papereista. HERRANJUMALA, kuului, kun se luki, että niitä oliskin pitänyt antaa yksi tabletti päivässä. Ja mää kun olin saanut tabletin aamuin illoin! Tunnin verran siinä sitten oli taas hysteria meneillään, guuugle haki tietoa yliannostuksesta ja akuutista maksavaurioista ja mitä kaikkea kamalaa nyt ihan varmasti olikaan jo tapahtunut. Mamma odotti jo lauantain päivystysvastaanottoa, kunnes päätti vielä lukea kerran sen paperin läpi. 1 tabletti aamuin illoin, viiden vuorokauden ajan. 

Mammalle on toi luetunymmärtäminen välillä vähän haasteellista... Ihan oikeinhan se annostelu oli mennyt, ja nyt kuuri on jo syöty loppuun. Punkeroishaavakin on parantunut, karva kasvanut ja valjaitakin voi jo käyttää! 

On muuten kaameen paljon haisteltavaa ja maisteltavaa tuolla ulkosalla. En malttais tulla sisälle ollenkaan, kun herkullisia keväisiä tuoksuja on luonto täynnä!

Ps. huomaatteko, mun "uusi" (Fannin pissan jäljiltä noin viidesti jo pesty) peti on taas ainakin hetkellisesti käytössä! Fannikka ei ole miltei moneen viikkoon pissannut mihinkään (paitsi eilen kylppärin matolle). Edistystä, siis!

Kaniinin karvanlähtöaika

Plokin ääressä jälleen, pitkästä aikaa! On kuulkaas ollut taas hulinaa ja huisketta, viisvuotissynttärit lähestyy kovaa vauhtia ja mammakin täytti pyöreitä. Tässä on mun plokkauspiste, jossa mä aina kerron mammalle, mitä sen pitää naputella tohon koneelle:

No sitten asiaan! Multa on tässä viime viikkoina lähtenyt karvaa. Mamma väittää, että tavanomaista enemmän, suorastaan järjettömästi. Meillä imuroidaan useita kertoja viikossa. Voitteko kuvitella: mun koko pohjavilla on pudonnut pois! Häntäkin on ihan ruipelo. Onneks on ollut turkkia, josta karvoja pudottaa, muutenhan mä olisin ihan kalju jo. No sitten mamma huolestui. (Sehän huolestuu usein ja monista asioista.) Viime viikolla jo soiteltiin ellille, että pitääkö tulla näytille. Ellistä neuvottiin kokeilemaan ensin kosteuttavaa shampoota, kun mamma kertoi, ettei mitään ökkiäisiäkään ollut näkynyt. Kävin sitten pari kertaa perusteellisessa kylvyssä, ja kutina kyllä vähän hellitti.

Mutta voi kuulkaa, kun menin lirauttamaan perjantaina vaatehuoneen lattialle kirkkaan pisulammikon. Siitähän sitten alkoi guuugggle laulaa, ja tovin päästä mamma oli varma, että on vähintäänkin Cushingin tauti, munuaisten vajaatoiminta ja mitä kaikkea. Kiireen vilkkaa varaamaan elli-aikaa.

Tänään sitten heti aamulla ensimmäisenä mentiin PetVettiin kököttämään. Elli otti musta pari purtiloa verta. No eihän niissä mitään poikkeavaa ollu, kaikki oli kunnossa ja silleen. Mutta sitten siinä kun elli niitä tuloksia esitteli, niin mamma huolestui. Että mites tässä nyt noi viitearvot, onko ne oikein, kun tässä lapussahan lukee lajina kaniini. Tiiättekö, mua vähän siinä vaiheessa kyllä hävetti.

Elli sitten vilkas mammaa ja selitti, että tosiaan toi canine tarkoittaa koiraa, että se on niinku latinaa.

Puuh. Ei tolla ihmisväellä kyllä aina leikkaa. Mun mammalla vielä harvemmin, se ei taida ihan aina olla välkyimmästä päästä. Ei oo penaalin terävin kynä, ja silleen.

Mutta mä olen terve! Pisulammikko oli todennäköisesti joku mystinen unipissa (tai poikkeuksellisesti nti Kattisen poikkeuksellisesti hajuton tuotos), ja karvanlähtö liittynee muuttoon: kylmälattiaisesta rintamamiestalosta lattialämmitykselliseen rivitaloon (jossa lämmöt on paukkuneet viime aikoina lähemänä 24 astetta...). Hyvähän se on välillä noi veriarvot tsekata, multa kun ei oo koskaan otettu. Mammakin kävi kolmekymppisten kunniaks mittuuttamassa kolesterolit ja sen sellaista. Ni on nyt sitten multakin tsekattu kaikki tärkeet lukemat. Ja painoakin on komeat 8,8 kiloa! Se on aika miehekäs paino tipsulle!

No, kevyemmällä turkilla ja taas kerran huojentunein mielin kohti kesää! Ja löytyyhän punkitkin harvasta karvasta paremmin; kolme kiinnittynyttä on jo ehditty nyppiä pois, luvassa lienee siis melkoinen punkkikesä... Elliltä lähti mukaan Bravecto-tabletti punkkikarkote, mutta siinä luki, että vaatii toimiakseen sen, että punkki on kiinnittynyt ihoon ja alkaa imeä verta. Siinä vaiheessa meillä punkit yleensä nypitään irti ihan manuaalisesti, joten lienee turhaa tavaraa moinen myrkky...