Sukuloimassa

Eilen ajeltiin Nakkilaan moikkaamaan Tuula-tätiä ja kotikontujani vauva-ajoilta. Matka kesti parisen tuntia, mutta minusta automatkustaminen on ihan kivaa - tasainen hurina unettaa, ja nukuin nytkin aika sikeästi koko matkan. Autossa minulla on valjaat ja oma turvavyö, se on kivaa, sillä mahdun loikoilemaan paljon paremmin tällä tavoin kuin yhdessäkään kuljetuskopassa.

Perillä vastassa oli lauma tyttökoiria, ja olin aluksi jopa vähän hämilläni. Mutta voi kuinka kiva oli juosta kaikkien viiden ystävän kanssa aidatulla takapihalla ihan vapaana! Fiinan kanssa leikittiin eniten. Ollaan kuulemma siskon kanssa vähän samannäköiset.

 

Äidinäitini:  

Lauman vanhin Milla-rouva katseli sähellystä rauhallisesti ja oli kiinnostunut enemmän mamman ja papan rapsutuksista kuin minusta:

Äidiltä sain välillä osakseni vähän ärinää ja murinaa, pientä komennusta, mutta taisi emo silti olla iloinen nähdessään poikansa.

Kyläilyn jälkeen käytiin vielä Porissa tapaamassa paikallisia tipsuja näyttleyharjoituksessa, jossa minä en suostunut tekemään yhtikäs mitään, sillä olin ihan ihmeissäni siitä tipsumäärästä! Osaan kyllä seurata ja seistä nätisti, mutta nyt unohdin kaikki oppini hämmennyksissäni. Eikä namitkaan auttaneet - mammalla ei ollut mukana mitään todellista herkkua, jolla olisi ehkä voinut saada huomioni.

Kotimatkalla nukahdin ihan välittömästi ja iltalenkin jälkeen koisin sikeästi aamuun asti. Aamulenkilläkin olin vielä aika naatti, sillä en jaksanut hirveästi leikkiä edes naapurin kaniinimäyräkoiraystävän kanssa.

Rankka, mutta kiva reissu!